logo.png
Source: Nexstim Oyj

Nexstim Oyj: Mikko Karvinen vakinaistettu yhtiön toimitusjohtajaksi ja Joonas Juokslahti talousjohtajaksi


Yhtiötiedote, Helsinki, 16.6.2020 klo 19.00

Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa, että Nexstimin hallitus on nimittänyt nykyisen väliaikaisen toimitusjohtajan, Mikko Karvisen (syntynyt 1976) Yhtiön pysyväksi toimitusjohtajaksi ja nykyisen väliaikaisen talousjohtajan, Joonas Juokslahden (syntynyt 1986) Yhtiön pysyväksi talousjohtajaksi. Muutokset astuvat voimaan välittömästi.

Mikko Karvinen on kauppatieteiden maisteri ja lisäksi hänellä on EMBA-tutkinto Aalto Yliopistosta. Karvinen on työskennellyt Nexstimin talousjohtajana elokuun 2014 ja 10.2.2020 välisen ajan ja 11.2.2020 lähtien toiminut väliaikaisena toimitusjohtajana. Joonas Juokslahti on kauppatieteiden maisteri, ja hän liittyi Nexstimiin toukokuussa 2014 Business Controllerina ja on tämän jälkeen ollut avainhenkilönä taloustiimissä toimien ensin talouspäällikkönä ja 11.2.2020 lähtien väliaikaisena talousjohtajana.

Hallituksen puheenjohtaja Leena Niemistö kommentoi: ”Nexstimin hallitus kiittää Mikko Karvista ja Joonas Juokslahtea heidän ratkaisevasta panoksestaan yhtiön erinomaisin tuloksin päättyneen merkintäoikeusannin onnistumisessa. Nyt on tärkeätä – ellei peräti välttämätöntä – varmistaa yhtiön myönteinen kehitys vakinaistamalla heidän toimensa johdossa.”

NEXSTIM OYJ

Leena Niemistö, hallituksen puheenjohtaja

Lisätietoja saa verkkosivulta www.nexstim.com tai ottamalla yhteyttä:

Leena Niemistö, Hallituksen puheenjohtaja
+358 9 2727 170
leena.niemisto@nexstim.com

Erik Penser Bank AB (hyväksytty neuvonantaja)
+46 8 463 83 00
certifiedadviser@penser.se

Tietoja Nexstim Oyj:stä

Nexstim on suomalainen, kansainvälisillä markkinoilla toimiva lääkintäteknologiayritys. Missionamme on mahdollistaa haastavien aivosairauksien yksilöllinen ja tehokas diagnostiikka ja hoito. 

Nexstim on kehittänyt uraauurtavan noninvasiivisen aivostimulaatioteknologian nimeltä SmartFocus®. SmartFocus® perustuu kallon ulkopuoliseen aivostimulaatioon (TMS eli transcranial magnetic stimulation), johon on yhdistetty 3D-navigointijärjestelmä. Uniikki teknologia mahdollistaa halutun aivoalueen tarkan ja yksilöllisen stimuloinnin.

SmartFocus® TMS teknologiaa käytetään Nexstimin kehittämässä NBT® (Navigated Brain Therapy) -laitteistossa, jolla on FDA:n markkinointi- ja jakelulupa vakavan masennuksen hoitoon Yhdysvalloissa. NBT®-laitteisto on CE-hyväksytty Euroopassa käytettäväksi vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa.

Lisäksi Nexstim markkinoi kehittämäänsä,  SmartFocus® TMS teknologiaan perustuvaa NBS (Navigated Brain Stimulation) -laitteistoa. Nexstimin NBS-laitteisto on ainoa FDA:n hyväksymä ja CE-merkitty navigoiva TMS-laitteisto liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten. Nexstimin osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandin ja Nasdaq First North Growth Market Swedenin markkinapaikoilla.

Lisätietoja on osoitteessa www.nexstim.com

Liite