PÖRSSITIEDOTE
24.2.2010
Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2009 päättyneeltä
tilikaudelta
Keskeiset tapahtumat 2009
· Nikkelisulfiditoimitukset myynti- ja ostokumppani Norilsk Nickel
Harjavalta Oy:lle käynnistyivät helmikuussa.
· Talvivaaran osakkeiden rinnakkaislistaus Helsingin pörssiin toteutui
toukokuussa.
· Noin 22,3 miljoonan osakkeen osakeanti, joka keräsi 82,7 miljoonaa
euroa, vietiin menestyksekkäästi päätökseen heinäkuussa.
· Päätös vuosittaisen tuotantokapasiteetin laajentamisesta tehtiin
heinäkuussa. Tavoitteena on nostaa osakeannista kerätyillä varoilla kapasiteetti
jopa 50.000 nikkelitonniin vuonna 2012.
· Uudelleen suunniteltu ja laajennettu murskauspiiri otettiin käyttöön
syyskuussa, mikä lievensi aiempia hankaluuksia murskauksessa.
Murskauskapasiteetin tavoite vuositasolla nostettiin samalla 22 miljoonaan
tonniin.
· Talvivaara-Murtomäki-pistoraide sai käyttöönottoluvat; säännölliset
kuljetukset käynnistyivät syyskuussa.
· Kaivoksen työturvallisuus pysyi hyvällä tasolla. Vuoden aikana
poissaoloon johtaneita tapaturmia oli Talvivaaran henkilöstön keskuudessa kuusi.
· Liikevaihto 7,6 miljoonaa euroa (2008: 0)
· Liiketappio -54,8 miljoonaa euroa (2008: -4,3 miljoonaa euroa)
· Investoinnit 118,5 miljoonaa euroa[1] (2008: 429,1 miljoonaa euroa)
· Rahavarat vuoden lopussa 11,9 miljoonaa euroa (2008: EUR 82,7
miljoonaa euroa)
Keskeiset tapahtumat tilikauden jälkeen
· Sinkkituotantoa koskeva tuotevirtasopimus Nyrstar NV:n kanssa 1,25
miljoonasta tonnista sinkkiä astui voimaan 11.2.2010. Nyrstarilta saatu
ostohinta sinkkituotevirrasta oli 335 miljoonaa dollaria.
· 320 miljoonan dollarin projektilaina maksettiin kokonaisuudessaan
11.2.2010 sinkin tuotevirtasopimuksesta saaduilla varoilla.
· Kaikki projektilainaan liittyneet nikkeli-, sinkki- ja valuuttasuojat
suljettiin. Suojien sulkemisesta saatu nettotuotto oli 45 miljoonaa euroa.
· Talvivaara julkisti suunnitelmansa aloittaa muiden metallien
sivutuotteena saatavan uraanin talteenotto. Tulevan tuotannon arvioidaan olevan
noin 350 tonnia vuodessa.
· Biokasaliuotus etenee odotuksia paremmin: liuoksen nikkelipitoisuus
ylittää 2 grammaa litrassa.
Tunnusluvut
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
Konsernin tunnusluvut Q4 2009 Q4 2008 2009 2008
-----------------------------------
Liikevaihto EUR '000 4 967 - 7 571 -
Liikevoitto/tappio(-) EUR '000 (31 568) 5 280 (54 776) (4 296)
Voitto/tappio(-) ennen veroja EUR '000 (45 082) 5 419 (75 085) (8 033)
Kauden voitto (tappio) EUR '000 (33 011) 21 179 (54 958) 5 832
Osakekohtainen tulos EUR (0,11) 0,08 (0,19) 0,03
Oman pääoman tuotto (13,7 %) 1,5 % (13,6 %) 1,6 %
Omavaraisuusaste 43,5 % 48,5 % 43,5 % 48,5 %
Korolliset nettovelat EUR '000 426 234 285 467 426 234 285 467
Velkaantumisaste 111,4 % 67,3 % 111,4 % 67,3 %
Investoinnit EUR '000 36 462 156 056 118 514 429 086
Rahavarat EUR '000 11 877 82 713 11 877 82 713
Henkilöstön lukumäärä kauden
lopussa 308 239 308 239
--------------------------------------------------------------------------------
Kaikki tässä tilinpäätöstiedotteessa olevat luvut ovat tilintarkastamattomia.
Toimitusjohtaja Pekka Perä:
"Viimeisen vuoden aikana tiimimme on työskennellyt kiivaasti Talvivaaran
taloudellisen ja toiminnallisen perustan vahvistamiseksi kasvaessamme
kansainvälisesti merkittäväksi perusmetallien tuottajaksi. Tavoitteemme
vahvistamiseksi päätimme nostaa vuodesta 2012 alkaen tuotantokapasiteettiamme
jopa 50.000 nikkelitonniin vuodessa.
Murskausprosessin tekniset ongelmat viivästyttivät tuotantoamme vuoden 2009
alussa. Ongelmat ratkaistiin ottamalla käyttöön uudelleen suunniteltu
murskauspiiri. Se on mitoitettu niin, että yhtiön murskauskapasiteetin osalta
laajennus voidaan toteuttaa ilman lisämuutoksia. Vuoden viimeisen neljänneksen
aikana keskityimme nostamaan tasaisesti tuotantotasoa metallien talteenotossa.
Vaikka emme vielä saavuttaneet tavoitettamme keskeytyksettömästä toiminnasta
tehtaassa ilmenneiden kasvukipujen takia, osoitimme kuitenkin tehtaan pystyvän
suurimittaiseen tuotantoon, mikä vahvisti sitoutumistamme vuoden 2010
tuotantotavoitteisiin.
Menestyksekäs kesäkuinen osakeantimme taas vahvisti taloudellisesti päätöstämme
laajentaa tuotantoa. Toukokuinen rinnakkaislistautumisemme Helsingin pörssiin
laajensi sijoittajapohjaamme huomattavasti ja teki osakkeisiimme sijoittamisen
aiempaa helpommaksi suomalaisille yksityissijoittajille.
Vuoden 2009 alku oli edelleen levoton kansainvälisillä pääoma- ja
raaka-ainemarkkinoilla. Vuoden toisella puoliskolla perusmetallien hinnoissa
nähtiin kuitenkin vahva suuntaus ylöspäin vuoden ensimmäisen neljänneksen
pohjalukemista. Vaikka uskomme korjausliikkeen olevan mahdollinen lyhyellä
aikavälillä, pitkällä aikavälillä luotamme perusmetallien hintojen ja kysynnän
pysyvän korkealla.
Vuoden vaihteen jälkeen olemme saavuttaneet merkittävän vaiheen Talvivaaran
historiassa, kun hyödynsimme sivutuotteena saatavan sinkin
rahoitusjärjestelyissä tuotevirtasopimuksella Nyrstarin kanssa ja
jälleenrahoitimme projektilainamme. Järjestelyn ansiosta yhtiön pääomarakenne on
parantunut selvästi, minkä ansiosta toimintamme joustavuus on lisääntynyt ja
olemme saaneet hyvän pohjan jolta kehittää yhtiötä edelleen. Yksi
kehitystavoitteista on uraanin talteenotto kasalta tulevasta liuoksesta, kuten
ilmoitimme aiemmin tässä kuussa.
Tuotannossa biokasaliuotusprosessi on vuoden 2010 alussa toiminut merkittävästi
ennakoitua paremmin: tehty kehitystyö liukenemisen tehostamiseksi ja metallien
takaisin kasaan saostumisen estämiseksi ja peruuttamiseksi kantaa hedelmää.
Toiminnan pitkän aikavälin näkymien kannalta kehitys on hyvin rohkaisevaa.
Haluan kiittää tiimiämme sitoutumisesta ja vuoden aikana tehdystä kovasta
työstä. Tuotannon ylösajo on edelleen meille tärkeintä, ja uskomme kykenevämme
luomaan arvoa osakkeenomistajillemme kuluvana vuonna."
Lisätietoja:
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Puh. 020 712 9800
Pekka Perä
Saila Miettinen-Lähde
Tiedotustilaisuus ja suora internetlähetys 24.2.2010 klo 13.00
Yhdistetty tiedotustilaisuus, puhelinkokous ja suora internetlähetys vuoden
2009 tilinpäätöstietojen julkistamisesta pidetään 24.2.2010 klo 13.00 Scandic
Simonkenttä -hotellissa osoitteessa Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuus on
englanninkielinen.
Internetlähetystä voi seurata osoitteessa:
http://qsb.webcast.fi/t/talvivaara/talvivaara_2010_0224_q4/
Henkilöt, jotka eivät pääse osallistumaan tilaisuuteen, voivat esittää johdolle
kysymyksiä puhelimitse esityksen jälkeen:
Puhelinkokouksen numero: +44 20 7162 0025
Tunnus: 858502
Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteessa www.talvivaara.com
<http://www.talvivaara.com/>. Internetlähetyksen tallenteen voi katsoa
www-osoitteesta pian tilaisuuden jälkeen. Tallenne on saatavilla vuoden 2010
loppuun.
Vuosikooste vuodelta 2009
Talvivaara on julkaissut tänään Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 c §:n mukaisen
vuosikoosteen tilikauden 2009 julkistetuista tiedoista. Vuosikooste on
luettavissa osoitteessa www.talvivaara.com <http://www.talvivaara.com/>.
Talvivaara huomauttaa, että osa tiedotteiden tiedoista saattaa olla
vanhentuneita.
Ylösajon haasteista kohti tuotannon laajentamista
Vuonna 2009 Talvivaara keskittyi tuotannon ylösajoon ja sai ensimmäiset
myyntitulonsa. Malminkäsittelyssä ja etenkin hienomurskauksessa ilmenneet
tekniset ongelmat viivästyttivät kuitenkin tuotannon ylösajoa merkittävästi.
Kun tarve murskauspiirin uudelleen suunnittelulle ja laajennukselle tavoitellun
tuotantotason saavuttamiseksi kävi ilmeiseksi, yhtiö arvioi samalla
mahdollisuuden laajentaa koko tuotantoa malminkäsittelyn päivittämisen
yhteydessä. Arvioinnin positiivisen tuloksen mukaisesti Talvivaara päätti
laajentaa tuotantokapasiteettiaan 33.000 nikkelitonnista vuodessa jopa 50.000
tonniin vuonna 2012. Laajentamiseen liittyvä, nyt käynnissä oleva
investointiohjelma rahoitettiin menestyksekkäällä osakeannilla, jonka tuotot
olivat 82,7 miljoonaa euroa heinäkuussa 2009.
Uudelleen suunnitellun ja laajennetun murskauspiirin asennus ja syyskuinen
käyttöönotto olivat vuoden loppuun mennessä suurimmalta osalta ratkaisseet
murskauksen ongelmat. Syyskuussa bioliuotuskasaan kasatun malmin ja siitä
syntyvän liuoksen määrän katsottiin riittävän jatkuvaan metallien talteenottoon.
Jatkuvan tuotannon aloituksen jälkeen metallien talteenottoprosessissa oli
teknisiä ongelmia, jotka aiheuttivat seisokkeja ja siten alensivat
tuotantomääriä. Vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä tuotanto oli kuitenkin
lähtenyt selvään nousuun, ja yhtiö pyrkii jatkamaan tätä trendiä
tulevaisuudessakin.
Vuoden 2010 puolella biokasaliuotusprosessin suorituskyky on parantunut
huomattavasti. Metallien talteenottolaitokseen johdettavan liuoksen
nikkelipitoisuus on noussut tammikuun alun noin 1,2 grammasta litrassa yli 2,1
grammaan litrassa tämän tiedotteen julkistukseen mennessä. Pitoisuuden kasvu
tukee yhtiön näkemystä siitä, että vuoden 2010 tuotantotavoitteeseen
pääsemiseksi tarvittava nykyistä korkeampi metallien saanto on saavutettavissa.
Perusmetallien hinnat toipuneet vuoden 2009 alussa nähtyjen pohjalukemien
jälkeen
Maailmanlaajuisen finanssikriisin edetessä perusmetallien hinnat putosivat
vuoden 2008 lopulla ja vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä alemmaksi kuin
useaan vuoteen. Vuoden 2009 toisella puoliskolla varovasti parantuneet
taloudelliset näkymät saivat hinnat kuitenkin nousuun. Lontoon metallipörssissä
nikkelin käteishinta kävi vuoden aikana alimmillaan maaliskuussa, jolloin hinta
oli 9.374 Yhdysvaltain dollaria tonnilta. Elokuussa hinta nousi ylimmilleen
20.533 dollariin tonnilta. Keskimäärin kaudella nikkelin hinta oli 14.711
dollaria tonnilta. Sinkin hintakehitys oli vuonna 2009 samantyyppinen:
alimmillaan helmikuussa 1.072 dollaria tonnilta ja ylimmillään joulukuussa
2.529 dollaria tonnilta. Sinkin keskihinta vuonna 2009 oli 1.662 dollaria
tonnilta.
Nikkelin hinta nousi vuoden 2009 toisella puoliskolla, vaikka varastot Lontoon
metallipörssissä kohosivat ennätytasolle. Ilmiön syynä pidetään yleisesti
kiinalaisten ostoja vuoden 2009 alussa. Kiinalaiset terästehtaat lisäsivät
kysyntää nostaessaan tuotantotasoaan, mikä nosti nikkelin hintoja. Huhti-elokuun
2009 hintojen nousua voidaan osin selittää myös lisäkysynnällä, jota synnyttivät
ensimmäisen neljänneksen alhaisista nikkelin hinnoista hyötyä etsineet
kiinalaiset keinottelijat. Länsimaisilla markkinoilla nikkelin kysyntä pysyi
kuitenkin heikkona koko vuoden, ja näkymät vuoden 2010 alkupuolelle ovat
edelleen varovaisia.
Laskusuhdanne vaikutti nopeasti nikkelin tarjontaan: primäärinikkelin tuotannon
arvioidaan pudonneen 9 prosenttia edellisestä vuodesta noin 1.430.000 tonniin
vuonna 2009. Vuoden alussa miltei 20 kaivosta suljettiin tai niiden tuotantoa
leikattiin. Lisäksi monia uusia hankkeita joko lykättiin tai peruutettiin.
Vuoden loppua kohden useita hankkeita ja kaivoksia avattiin uudelleen
seurauksena kesäkuukausina alkaneesta hintojen noususta.
Talvivaaran toiminnot ovat edelleen ylösajovaiheessa. Tämän ja murskauksessa
suuren osan vuotta esiintyneiden ongelmien takia tuotannon yksikkökustannukset
ylittivät markkinahinnan vuonna 2009. Yhtiö odottaa tuotantokustannuksiensa
laskevan huomattavasti vuonna 2010 ja toimintojen tuottavan kassavirtaa vuoden
jälkimmäisellä puoliskolla. Pitkällä aikavälillä Talvivaara arvioi toimintojensa
olevan kannattavia kaikissa hintasyklin vaiheissa.
Taloudellinen katsaus
Viimeinen neljännes 2009
Talvivaaran liikevaihto 31.12.2009 päättyneeltä kolmelta kuukaudelta oli 5,0
miljoonaa euroa (Q4 2008: 0) eli kaksi kolmannesta koko vuoden liikevaihdosta.
Luvussa näkyvät jatkuvan metallien tuotannon käynnistys sekä malminkäsittelyssä
otetut merkittävät edistysaskeleet. Neljänneksen aikana metallien
talteenottolaitoksessa oli kuitenkin seisokkeja aiheuttaneita teknisiä ongelmia,
jotka vaikuttivat liikevaihdon kehittymiseen negatiivisesti.
Konsernin liiketoiminnan muut tuotot realisoituneista ja realisoitumattomista
nikkeli-, sinkki- ja USD-termiineistä olivat 6,0 miljoonaa euroa (Q4 2008: 17,2
miljoonaa euroa). Liiketoiminnan muut kulut olivat
-28,6 miljoonaa euroa (Q4 2008: -10,8 miljoonaa euroa). Näihin sisältyi
realisoitumattomia käyvän arvon tappioita biologisista hyödykkeistä (metsästä)
sekä kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä nikkeli- ja sinkkitermiineistä.
Liiketappio 2009 viimeiseltä neljännekseltä oli -31,6 miljoonaa euroa (Q4 2008:
-5,3 miljoonaa euroa). Neljänneksen tappio oli -33,0 miljoonaa euroa (Q4 2008:
voitto 21,2 miljoonaa euroa).
Viimeisen vuosineljänneksen aikaiset investoinnit olivat 36,5 miljoonaa euroa
(Q4 2008: 156,1 miljoonaa euroa). Investoinnit liittyivät lähinnä liuotuskasojen
perustusten rakentamiseen sekä metallien talteenottolaitoksen toisen
tuotantolinjan suunnitteluun ja asennukseen. Investoinneista noin 10 miljoonaa
euroa toteutui edellä aikataulusta ja liittyivät urakoihin, jotka oli alun perin
aikataulutettu vuodelle 2010: liuotuskasojen perustusten maarakennustyöt
jatkuivat ennakoitua pitempään leudon syksyn takia, ja joitakin metallien
talteenottolaitoksen putkiasennuksia aikaistettiin niiden alkuperäisestä
aikataulusta vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä.
Vuosi 2009
Talvivaara sai vuonna 2009 ensimmäisen kerran myyntituloja, jotka nousivat 7,6
miljoonaan euroon (2008: 0). Liikevaihto pysyi alhaisena murskauksen teknisten
ongelmien takia, jotka viivästyttivät tuotannon ylösajoa.
Konsernin liiketoiminnan muut tuotot olivat 43,1 miljoonaa euroa (2008: 29,8
miljoonaa euroa). Nämä koostuivat realisoituneista (31,5 miljoonaa euroa) ja
realisoitumattomista (11,6 miljoonaa euroa) nikkeli-, sinkki- ja
USD-termiineiden tuotoista. Liiketoiminnan muut kulut olivat -61,1 miljoonaa
euroa (2008: -23,0 miljoonaa euroa). Näihin sisältyi realisoitumattomia käyvän
arvon tappioita biologisista hyödykkeistä (metsästä) sekä
kaupankäyntitarkoituksessa pidettävistä nikkeli- ja sinkkitermiineistä.
Henkilöstökulut, joihin sisältyvät vuoden 2007 henkilöstön optio-ohjelmaan
liittyvät työsuorituksen arvon perusteella kirjatut kulut, olivat -17,7
miljoonaa euroa (2008: -8,9 miljoonaa euroa). Kulujen nousu johtui
työntekijöiden määrän kasvusta.
Liiketappio oli -54,8 miljoonaa euroa (2008: EUR -4,3 miljoonaa euroa).
Vuoden rahoitustuotot olivat 11,5 miljoonaa euroa (2008: 9,2 miljoonaa euroa).
Nämä koostuivat pääasiassa 320 miljoonan USA:n dollarin määräisen projektilainan
valuuttakurssivoitoista ja pankkitilien koroista. Rahoituskulut olivat -31,8
miljoonaa euroa (2008: -13,0 miljoonaa euroa). Ne johtuivat pääosin konsernin
lainoista, erityisesti projektilainasta ja 85 miljoonan euron
vaihtovelkakirjalainasta. Projektilainasta kertyneden transaktiokulujen
jaksotukset on purettu ja kirjattu tuloslaskelmaan, koska laina maksettiin
aikaistetusti takaisin helmikuussa 2010.
Vuoden tappio oli -55,0 miljoonaa euroa (2008: voittoa 5,8 miljoonaa euroa).
Yhtiön laaja tulos oli -124,7 miljoonaa euroa (2008: 95,8 miljoonaa euroa), mikä
osoittaa ennen kaikkea suojausrahaston arvon pienentyneen nikkelin hinnan
noustua vuoden 2009 aikana.
Investoinnit vuoden aikana olivat kaikkiaan 118,5 miljoonaa euroa (2008: 429,1
miljoonaa euroa). Investoinnit liittyivät ennen kaikkea kaivoksen ja siihen
liittyvän infrastruktuurin edelleen jatkuneeseen rakentamiseen alkuperäisen
kehityssuunnitelman mukaisesti. Rakennustöihin lukeutuivat liuotuskasojen
perustukset, metallien talteenottolaitoksen toinen tuotantolinja sekä
Talvivaara-Murtomäki-pistoraide. Investointeihin sisältyi myös murskauspiirin
uudelleen suunnitteluun ja laajennuksen liittyviä kuluja sekä muita tuotannon
kokonaislaajennuksesta syntyneitä kuluja. Kun otetaan huomioon Suomen valtiolta
saatava korvaus rautatien rakentamisesta aiheutuneista noin 11 miljoonan euron
kuluista, ylittivät vuoden investoinnit budjetin noin 18 miljoonalla eurolla.
Tästä noin 10 miljoonaa euroa oli alun perin suunniteltu käytettäväksi vuonna
2010, mutta aikaistettiin vuodelle 2009.
Konsernin taseessa aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet olivat yhteensä 644,4
miljoonaa euroa 31.12.2009 (31.12.2008: 552,5 miljoonaa euroa). Kasvu vuoden
2008 lopusta johtui kaivoksen rakentamiseen liittyvistä menoista ja niiden
aktivoimisesta suunnitelman mukaisesti. Kauden aikana
Talvivaara-Murtomäki-pistoraide valmistui ja murskauspiirin laajennus
asennettiin ja otettiin käyttöön. Toinen huomattava muutos konsernin varoissa
oli johdannaisinstrumenttien, erityisesti nikkeli- ja sinkkitermiinien, käyvän
arvon merkittävä vähentyminen. Tämä johtui nikkelin ja sinkin hintojen noususta
raportointijakson aikana sekä joiden termiinien erääntymisestä.
Johdannaisinstrumenttien nettoarvo 31.12.2009 oli 33,1 miljoonaa euroa
(31.12.2008: 152,5 miljoonaa euroa).
Laskennalliset verosaamiset olivat 21,6 miljoonaa euroa (31.12.2008: verovelat
23,1 miljoonaa euroa). Muutos johtuu vuoden 2009 verotuksellisista tappioista
sekä johdannaisinstrumenttien käyvän arvon laskusta raportointikaudella.
Yhtiön vaihto-omaisuuden arvo oli 109,5 miljoonaa euroa (31.12.2008: 31,7
miljoonaa euroa). Kasvu johtui pääasiassa liuotuskasalla olevan malmin ja
keskeneräisten tuotteiden määrän lisääntymisestä. Molemmat arvostetaan
hankintamenoonsa. Rahavaroja oli kaikkiaan 11,9 miljoonaa euroa (31.12.2008:
82,7 miljoonaa euroa).
Omassa pääomassa ja veloissa sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto kasvoi
vuoden 2008 lopun 320,6 miljoonasta eurosta 401,2 miljoonaan euroon 31.12.2009
mennessä heinäkuisen noin 22,3 miljoonan osakkeen osakeannin ansiosta. Nikkelin
suojauslaskentaan liittyvä oman pääoman suojausrahasto pieneni vuoden 2008 lopun
72,3 miljoonasta eurosta 16,6 miljoonaan euroon 31.12.2009 mennessä nikkelin
markkinahinnan nousun takia.
Lainat kasvoivat 368,2 miljoonasta eurosta 438,1 miljoonaan euroon. Tähän
vaikuttivat Finnvera Oyj:ltä nostettu 45 miljoonan euron investointi- ja
käyttöpääomalaina, pistoraiteen rakentamiseen tarkoitetun lainan nostot sekä
uudet rahoitusleasingsopimukset. 320 miljoonan dollarin projektilaina kirjattiin
lyhytaikaisiin velkoihin, koska se maksettiin aikaistetusti helmikuussa 2010.
Lyhytaikaisissa veloissa ostovelat pienenivät 15,6 miljoonaa euroa 29,7
miljoonaan euroon, mikä heijastaa vuoden 2009 pienempiä investointeja
edellisvuoteen verrattuna.
Oma pääoma ja velat olivat 31.12.2009 kaikkiaan 879,0 miljoonaa euroa
(31.12.2008: 874,0 miljoonaa euroa).
Valuutta- ja hyödykesuojaukset ja suojauslaskenta
Huhtikuussa 2009 konserni aloitti seitsemän vuosineljännestä kestävän
valuuttasuojausohjelman, joka koostui USD-termiineistä. Ohjelma alkoi vuoden
2009 toisesta neljänneksestä ja ulottui vuoden 2010 viimeiseen neljännekseen.
Suojattu määrä oli kaikkiaan 175 miljoonaa euroa, josta erääntyy 25 miljoonaa
euroa joka neljännes. Termiinisopimukset tehtiin huhtikuussa 2009
euro-dollari-vaihtokurssilla 1,26-1,28. Realisoitunut voitto suojauksista oli
8,0 miljoonaa euroa vuonna 2009.
Yhtiöllä oli 31.12.2009 jäljellä vuosina 2007 ja 2008 toteutetusta ja vuoden
2011 loppuun jatkuvaksi tarkoitetusta hyödykesuojausohjelmasta 12.128 tonnia
nikkelitermiinejä ja 30.559 tonnia sinkkitermiinejä. Voimassaolleiden
positioiden määrillä painotettu keskihinta oli nikkelille 23.333 dollaria
tonnilta ja sinkille 1.948 dollaria tonnilta.
Talvivaara sovelsi 31.12.2009 asti suojauslaskentaa nikkelisuojauksiin, jotka
erääntyvät Q1/2010-Q4/2011. Vuoden vaihteessa yhtiön johto päätti lopettaa
suojauslaskennan. Suojauslaskennan perustana käytettyjen nikkelin
myyntiennusteiden toteutuminen katsottiin kuitenkin edelleen todennäköiseksi ja
kassavirran suojausta pidettiin tehokkaana vuoden lopussa. Siksi
suojausrahastoon viedyt määrät pysyvät rahastossa siihen asti, kunnes suojattu
positio vaikuttaa tuloslaskelmaan.
Rahoitus
Vuoden 2009 toisella neljänneksellä Talvivaara nosti Finnvera Oyj:n myöntämän
45 miljoonan euron investointi- ja käyttöpääomalainan. Lainan myönnetty
kokonaismäärä on 50 miljoonaa euroa, josta noston jälkeen jäljelle jäänyt 5
miljoonan euron osuus voidaan käyttää korkojen pääomittamiseen. Vuonna 2009
korkoja pääomitettiin 1,2 miljoonaa euroa. Lainan korko on EURIBOR 6 kk + 3,00
prosenttia. Laina erääntyy maksettavaksi takaisin kuuden vuoden aikana
2013-2018.
Talvivaara Infrastructure Oy nosti pääomitettu korko mukaan lukien 14,7
miljoonaa euroa Talvivaara-Murtomäki-rautatien rakennukseen myönnetystä 45
miljoonan euron lainasta. Vuoden 2009 lopussa lainasta oli nostettu pääomitetu
korot mukaan lukien kaikkiaan 40,4 miljoonaa euroa, ja pistoraide oli
valmistunut ja saanut luvat säännölliseen liikennöintiin. Suomen valtion
odotetaan maksavan Talvivaaralle rautatien aiheuttamat kulut 40 miljoonaan
euroon (0 % ALV) asti kahdessa erässä vuosina 2010 ja 2011.
Kesäkuussa yhtiö sai Suomen valtiolta 5 miljoonan korvauksen kaivoksen
sähköistämiseen liittyvistä infrastruktuuri-investoinneista. Tuki liittyy Suomen
eduskunnan vuonna 2007 tekemään päätökseen tukea Talvivaaran kaivoksen
tarvitseman infrastruktuurin rakentamista 52 miljoonalla eurolla, mukaan lukien
edellä mainittu rautatie.
Heinäkuussa yhtiö saattoi loppuun institutionaalisille sijoittajille suunnatun
22.280.000 osakkeen annin, joka edustaa noin 10 prosenttia olemassa olevien
osakkeiden määrästä. Anti toteutettiin nopeutettuna tarjousmenettelynä. Osakkeen
hinta annissa oli 3,70 euroa (3,20 puntaa), ja annista kertyi 82,7 miljoonan
euron tuotot (71,3 miljoonaa puntaa). Yhtiön osakkeenomistajat hyväksyivät
osakeannin ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka pidettiin 6.7.2009.
Yhteenveto tuotannosta
Melko aikaisessa vaiheessa vuonna 2009 kävi ilmi, että Talvivaara ei saavuttaisi
vuoden tuotantotavoitteitaan murskauksen ongelmien takia. Uuden
tuotantoennusteen antaminen olisi puolestaan ollut vaikeaa olemassa olevan
murskauspiirin toimintakapasiteettiin sekä uudelleen suunnitellun piirin
käyttöönottoon ja ylösajoon liittyvien epävarmuustekijöiden takia. Tämän vuoksi
vuodelle annetut tuotantoennusteet peruttiin, ja yhtiö keskittyi ratkaisemaan
murskausjärjestelmän ongelmia ja valmistautumaan tuotannon laajennukseen
heinäkuussa 2009 tehdyn päätöksen mukaisesti.
Alla olevassa taulukossa esitetyissä tuotantoluvuissa näkyy tuotannon ylösajo:
viimeisen neljänneksen luvut ovat selvästi edeltäviä neljänneksiä parempia ja
osoittavat tuotantomäärien trendin olevan ylöspäin. Yhtiö pyrkii jatkamaan tätä
trendiä vuonna 2010.
-------------------------------------------------------------------
Q4 2009 Q1-Q3 2009 2009 2008
-------------------------------------------------------------------
Louhittu malmi milj. tonnia 3,5 7,3 10,8 3,0
Louhittu sivukivi milj. tonnia 1,5 2,9 4,3 1,4
Kasattu malmi milj. tonnia 3,0 5,5 8,5 2,5
Malmia liuotuskasalla
jakson päättyessä milj. tonnia 11,0 8,0 11,0 2,5
Nikkelisulfidi kuivatonnia 857 668 1 525 -
Nikkeli metallisisältö tonnia 410 325 735 -
Sinkkisulfidi kuivatonnia 3 827 1 444 5 271 -
Sinkki metallisisältö tonnia 2 313 820 3 133 -
-------------------------------------------------------------------
Kaivososasto suoriutui vuodesta hyvin ja louhi viimeisellä neljänneksellä 3,5
miljoona tonnia malmia ja koko vuonna 10,8 miljoonaa tonnia. Sivukiveä
louhittiin viimeiseltä neljännekseltä 1,5 miljoonaa tonnia ja koko vuodelta 4,3
miljoonaa tonnia. Näin sivukivi-malmi-suhde oli vuoden aikana 0,4. Louhinnan
määrää rajoitti enimmän osan vuodesta murskauksen muodostama pullonkaula. Vasta
viimeisellä neljänneksellä kaivososasto pystyi toimimaan täydellä
tuotantoteholla. Kapasiteettia nosti edelleen kahden uuden kiviauton toimitus ja
käyttöönotto. Kapasiteetin noustessa 22-24 miljoonaan tonniin malmia vuodessa
louhintakalustoa täydennetään vielä vuonna 2010 kahdella kiviautolla ja yhdellä
kaivinkoneella.
Malminkäsittelyssä murskatun ja kasatun malmin määrä oli vuoden aikana 8,5
miljoonaa tonnia, josta 3,0 miljoonaa tonnia eli 35 prosenttia koko vuoden
määrästä murskattiin viimeisen neljänneksen aikana. Viimeisten kuukausien aikana
parantuneessa suorituskyvyssä näkyy uudelleen suunnitellun ja laajennetun
murskauspiirin käyttöönotto syyskuussa. Uuden piirin tuotantokyky kasvoi koko
loppuvuoden, ja sen käyttöaste oli myös selvästi aiempaa järjestelmää parempi.
Laajennetun murskauspiirin täysi kapasiteetti on noin 60.000 tonnia päivässä.
Tähän ei vielä päästy jatkuvasti vuoden lopulla, joten vuoden 2010 alussa
murskapiirin toimintaa on edelleen tehostettava. Jos tavoitteeksi asetettua
täyttä kapasiteettia ei saavuteta säännönmukaisesti vuoden 2010 ensimmäisen
neljänneksen aikana, piiriin asennetaan todennäköisesti kaksi kolmannen vaiheen
murskainta lisää kevään aikana.
Karkeamurskaimessa oli myös suunnittelu- ja käytettävyysongelmia toisen ja
kolmannen neljänneksen aikana helmikuisen käyttöönoton jälkeen. Murskaimeen
asennettiin lokakuussa syöttöaukon kulmaa pienentävä uusi vaippa, joka
osoittautui toimivaksi ratkaisuksi ja mahdollisti murskauksen aliahankinnasta
luopumisen.
Biokasaliuotuksessa lämmöntuotto oli korkealla koko kesän ajan, minkä vuoksi osa
nikkelistä saostui takaisin kasaan. Takaisin kasaan saostunut nikkeli on
kuitenkin helposti liukenevassa muodossa ja voidaan palauttaa kiertoon
huuhtelemalla kasaa vedellä. Lisäksi havaittiin, että kasan ensimmäisen lohkon
ilmastus ei ollut toiminut riittävän hyvin, mikä oli myös aiheuttanut
takaisinsaostumista. Tämän löydöksen perusteella toisen lohkon
ilmastusjärjestelmää parannettiin, ja jo vuoden lopussa tulokset olivat
lupaavia. Vuoden 2010 kahden ensimmäisen kuukauden aikana liuotusprosessit ovat
tehostuneet entisestään: nikkelipitoisuus liuoksessa on noussut vuoden lopun
1,2 grammasta litrassa yli 2,1 grammaan litrassa tämän tiedotteen julkistukseen
mennessä.
Metallien talteenottoprosessia ajettiin kampanjoittain aina syyskuun puoliväliin
asti, jolloin bioliuotuskasalta saatavan liuoksen määrä arvioitiin riittäväksi
jatkuvaan tuotantoon. Keskeytymättömän tuotannon tavoitetta ei kuitenkaan vielä
saavutettu viimeisellä neljänneksellä tuotannossa ilmenneiden teknisten
ongelmien takia. Vaikka ongelmat eivät olleet vakavia, niiden aiheuttamat
seisokit vaikuttivat viimeisen neljänneksen tuotantoon. Viimeisellä
neljänneksellä tuotettu 410 tonnia nikkeliä edustaa 56 prosenttia koko vuoden
735 tonnista. Tämä osoittaa trendin olevan ylöspäin, vaikka absoluuttiset
tuotantomäärät jäivät vielä alhaisiksi. Tuotteiden laatu oli tasaisesti hyvä ja
lähestyi täyttä tuotantoa varten asetettuja tavoitespesifikaatioita.
Geologia - tiedon keräämistä tulevia mineraalivarantojen lisäyksiä varten
Vuonna 2009 suoritettujen kairauksien pääkohde oli Kuusilammen avolouhos, jossa
kairausohjelma esiintymän eteläosassa vietiin päätökseen kolmannen neljänneksen
aikana. Kuusilammen länsiosassa tehtiin geoteknisiä kairauksia, joilla
varmistettiin maaperän olosuhteet lopullista louhoksen suunnittelua varten
Geologisen työn toinen kohde oli Kolmisopen esiintymä, jossa käynnistettiin
neljännellä neljänneksellä kairaukset varantojen tarkemmaksi määrittämiseksi.
Geologian tutkimuskeskuksen ja Outokumpu Oyj:n jo aiemmin tekemien
timanttikairausten perusteella mahdollisuudet nostaa Kolmisopen varantoja
vaikuttavat erittäin hyviltä. Vuoden loppuun mennessä kairattiin 13 uutta
reikää, joilla oli mittaa kaikkiaan 6.000 metriä. Alustavat tulokset olivat
hyvin rohkaisevia.
Vuoden 2009 alussa Talvivaara muodosti oman kairausryhmän, joka kairasi vuoden
aikana menestyksekkäästi noin 11.000 metriä Kuusilammella. Tämän lisäksi
alihankkijat kairasivat Kuusilammella 5.500 metriä, joka nostaa kairauksien
kokonaismäärän 22.500 metriin vuonna 2009.
Vuoden 2009 loppuun mennessä Talvivaarassa oli porattu timanttikairausreikiä
kaikkiaan 105.800 metriä. Alueen malminetsintäpotentiaali on erinomainen, ja
timanttikairaus jatkuu edelleen noin 20.000 metrin vuosivauhdilla.
Tutkimus ja kehitys
Talvivaaran tutkimus- ja kehitystyö keskittyi biokasaliuotuksen edelleen
optimointiin, biologiseen raudan poistoon liuoksesta sekä uusien metallien
talteenottoon liuoksesta.
Biokasaliuotuksen kehityksessä tutkittiin tuotantokasan mikrobiologisia,
kemiallisia ja fyysisiä ominaisuuksia systemaattisesti, esimerkiksi miten
lämpötila, ilmastusaste, kasan korkeus, kastelunopeus ja kasteluliuoksen
koostumus vaikuttavat metallien liukenemiseen. Jo nyt tuotantomittakaavaisesta
prosessista on tunnistettu useita uusia ilmiöitä, joita sovelletaan tuotantoon
lupaavin tuloksin.
Biologista menetelmää raudan poistamiseksi liuoksesta kehitetään perinteistä
kalkkikiveä käyttävää menetelmää edullisempana vaihtoehtona. Biologisessa
menetelmässä käytetään luonnossa esiintyviä bakteereja leijupetireaktorissa.
Menetelmä on jo osoittanut kalkkikiven kulutuksen pienenevän raudanpoistossa
merkittävästi. Vuoden 2009 toisen puoliskon aikana menetelmää testattiin
menestyksekkäästi koereaktorissa. Tätä suuremman mittakaavan prosessia
suunnitellaan.
Talvivaara ilmoitti 9.2.2010 kehittävänsä uuttomenetelmää uraanin
talteenottamiseksi liuoksesta. Vuonna 2009 tehdyn työn tulokset ovat
osoittaneet, että uraania voidaan ottaa talteen taloudellisesti ja turvallisesti
uraanipuolituotteena (yellow cake). Prosessin kehityksessä ja uuttolaitoksen
suunnittelussa Talvivaara tekee yhteistyötä Outotec Oyj:n ja Norilsk Nickel
Harjavalta Oy:n kanssa.
Edellyttäen että Talvivaara saa prosessille tarvittavat luvat, yhtiö aikoo
tuottaa tulevina vuosina 350 tonnia uraania vuodessa.
Talvivaara tutkii edelleen aktiivisesti mangaanin talteenottoa liuoksesta.
Elektrolyyttistä rikastusteknologiaa käytettiin vuoden aikana menestyksekkäästi
mangaanimetallin, -oksidin ja -sulfaatin talteenotossa. Päätökset mahdollisista
investoinneista kaupallisen mittakaavan mangaanituotantoon riippuvat
kumppanuusjärjestelyistä mahdollisten mangaanituotteiden tuotantoon ja
markkinointiin liittyen.
Lupa-asiat
Talvivaaran maaliskuussa 2007 myönnetystä ympäristö- ja vesitalousluvasta tuli
lopullinen ja sitova korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä, joka
julkistettiin 24.11.2008. Luvan ehtojen mukaisesti paikallisille maanomistajille
maksettiin korvausta omaisuuden arvon menetyksestä vuonna 2009 noin 0.2
miljoonaa euroa.
Talvivaaran työ- ja elinkeinoministeriölle jättämä anomus voimassaolevan
kaivoslpiirin laajentamisesta hyväksyttiin ministeriössä lokakuussa 2006.
Korkein hallinto-oikeus piti päätöksen voimassa lokakuussa 2007. Laajennuksen
maanmittaus- ja lunastusmenettelystä kuitenkin valitettiin sekä määrättyjen
korvausten että itse menettelyn osalta. Korvausvalitus peruutettiin myöhemmin,
ja Kainuu-Koillismaan maanmittaustoimiston päättämistä korvauksista
maanomistajille, yhtiön vuonna 2008 maksamien maksujen mukaisesti, tuli
lopullisia ja sitovia 16.4.2009.
Menettelykysymyksissä päätösvaltainen muutoksenhakutaho on työ- ja
elinkeinoministeriö, joka antoi päätöksensä asiassa 15.8.2008 ja hylkäsi kaikki
valitukset ja vaatimukset. Ministeriön päätöksestä valitettiin korkeimpaan
hallinto-oikeuteen, mutta tämäkin valitus peruutettiin keväällä 2009. Näin
kaivospiirin laajentamispäätöksestä tuli lopullinen ja sitova 14.4.2009
Vuosina 2008-2009 Talvivaara Infrastructure Oy, yhtiön täysin omistama
tytäryhtiö, rakensi uuden pistoraiteen, joka yhdistää kaivoksen kansalliseen
rataverkkoon. Talvivaara Infrastructure Oy sai liikenneluvan säännöllistä
liikennöintiä varten Rautatievirastolta 15.9.2009 sekä sähkörautatien
käyttöluvan 27.11.2009.
Talvivaaran tuotteet ovat suuren tuotantomäärän HPV-kemikaaleja, jotka on
rekisteröitävä Euroopan unionin REACH-kemikaaliasetuksen mukaisesti vuoden 2010
loppuun mennessä. Talvivaara työskentelee parhaillaan useiden kemikaaleja
koskevien konsortioiden kanssa saadakseen relevantit metalli- ja
kemianteollisuuden alat rekisteröidyksi annetussa ajassa. Talvivaara seuraa myös
aktiivisesti kemikaalien turvalliseen käsittelyyn liittyvien EU-lakien ja
soveltuvien ohjeiden kehitystä.
Ympäristö, työterveys ja -turvallisuus
Talvivaara jatkoi vastuullisuuteen, läpinäkyvyyteen ja jatkuvaan arviointiin ja
kehitykseen perustuvan ympäristöstrategiansa noudattamista.
Vuonna 2009 Talvivaaran toimintojen ympäristövaikutukset olivat pieniä ja
paikallisia. Suurimmat vaikutukset aiheutuivat alihankkijoiden väliaikaisista
murskausjärjestelyistä syntyneet pölypäästöt vuoden alussa. Kun alihankkijoiden
käyttö murskauksessa lopetettiin maaliskuussa, pölypäästöt vähenivät
merkittävästi. Yhtiö pyrkii kuitenkin alentamaan pölytasoa entisestään. Syksyn
aikana rikkivedyn hajua levisi ajoittain ympäröiville alueille ja lähikuntiin
metallien talteenottolaitoksen kaasunpesukapasiteetin takia. Kuten kaikkien
häiritsevien tai haitallisten ympäristövaikutusten yhteydessä, Talvivaara on
aktiivisesti tarkkaillut hajun muodostumista ja ryhtynyt korjaaviin
toimenpiteisiin haitan poistamiseksi ja vähentämiseksi olennaisesti.
Yhtiö jatkoi ympäristön tarkkailuohjelmaa ympäristöluvan vaatimusten mukaisesti.
Ohjelma oli edelleen kattava, mutta hiukan suppeampi kuin kaivoksen
rakennusvaiheen aikana, jolloin tarkkailu oli erittäin tiukkaa. Kainuun
ympäristökeskus valvovana viranomaisena seuraa aktiivisesti, että Talvivaara
noudattaa ympäristöluvan ehtoja.
Alueen tulevaa jälkihoitoa ja tarkkailua varten asetettu vakuus oli 13,8
miljoonaa euroa vuoden lopussa.
Talvivaara kehittää ympäristöprosessejaan ISO 14001 -ympäristösertifikaatin
mukaisiksi. Ympäristöjärjestelmän auditointi on tarkoitus tehdä vuoden 2010
viimeisellä neljänneksellä.
Työturvallisuus on erittäin tärkeää Talvivaaralle ja sen alihankkijoille.
Kaivoksen turvallisuuskäytännöt perustuvat yhtiön johdon hyväksymiin ohjeisiin
ja suosituksiin, ja ne ovat Suomen työsuojelulainsäädännön mukaisia. Sekä
Talvivaaran että urakoitsijoiden henkilöstölle järjestetään
työturvallisuuskoulutusta.
Jatkuvasti parantuvaan turvallisuuteen pyrkiessään Talvivaara käynnisti
helmikuussa 2009 työturvallisuushaasteen. Haaste on osoittautunut tehokkaaksi
keinoksi edistää turvallista työskentely-ympäristöä ja turvallisuustietoisuutta
työntekijöiden keskuudessa. Haasteen käynnistymisen jälkeen lieviä poissaoloihin
johtaneita tapaturmia on sattunut Talvivaaran henkilöstölle vain kolme ja koko
vuoden aikana kaikkiaan kuusi. Työtapaturmatiheys vuoden 2009 lopussa oli 11
poissaoloihin johtanutta tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden.
Riskit ja epävarmuustekijät
Nykyisten, riskien hallintaa koskevien hyvän hallintotavan ohjeiden mukaisesti
Talvivaaralla on käynnissä jatkuva, hallituksen hyväksymä prosessi riskien
tunnistamiseksi, niiden vaikutuksien mittaamiseksi tiettyjen oletusten pohjalta
sekä tarvittavien proaktiivisten riskien hallintaan tähtäävien toimenpiteiden
käynnistämiseksi.
Yhtiön toimintaan vaikuttavat erilaiset kaivosalalla yleiset riskit, kuten
Talvivaaran mineraaliesiintymien tuotannolliseen kehittämiseen liittyvät riskit,
arvioihin malmivaraoista ja mineraalivarannoista liittyvät riskit,
infrastruktuuririskit ja hyödykehintojen volatiliteetti. Riskejä liittyy myös
valuuttojen vaihtokursseihin, johtamis- ja valvontajärjestelmiin,
historiallisiin tappioihin ja epävarmuuksiin Talvivaara-konsernin tulevasta
kannattavuudesta, riippuvuuteen avainhenkilöistä, lakien, säännösten ja niihin
liittyvien kustannusten vaikutuksiin, ympäristövahinkoihin sekä Talvivaaran
kaivospiiriin ja lupiin.
Lyhyellä aikavälillä Talvivaaran toiminnan riskit koskevat käynnissä olevaa
toiminnan ylösajoa. Yhtiö on osoittanut, että sen kaikki tuotantoprosessit ovat
toimivia teollisessa mittakaavassa, mutta ylösajon nopeuteen voi silti liittyä
riskitekijöitä, joita tällä hetkellä ei tiedetä tai joihin yhtiö ei voi
vaikuttaa.
Nikkelin markkinahinta on säilynyt suhteellisen vakaana 17.000-20.000 dollarissa
tonnilta viimeisten kuuden kuukauden aikana. Koska nikkelin hinta on
historiallisesti ollut volatiili ja nikkelin teollisuuskysyntä on toistaiseksi
melko vaatimattomalla tasolla läntisissä talouksissa, yhtiö pitää hintojen
laskua lyhyellä aikavälillä mahdollisena. Talvivaaralla ei helmikuusta 2010
lähtien ole ollut suojauksia metallihintojen vaihteluja vastaan. Täysi tai lähes
täysi täysi alttius nikkelin hinnanmuutoksille on Talvivaaran strategian
mukaista. Tätä tukee yhtiön näkemys siitä, että Talvivaaran kaivos voi toimia
kannattavasti alhaistenkin raaka-ainehintojen kausina.
Talvivaara saa myyntitulonsa lähes pelkästään Yhdysvaltain dollareina, kun taas
yhtiön kustannukset ovat euromääräisiä. Euron mahdollinen vahvistuminen
dollariin nähden voisi näin ollen haitata yhtiön liiketoimintaa ja heikentää sen
taloustilannetta olennaisesti. Talvivaaralla ei tammikuusta 2010 lähtien ole
suojausta Yhdysvaltain dollariin liittyviltä valuuttariskeiltä. Euron
viimeaikaisen heikentymisen vuoksi yhtiö pitää nykyistä suojaamattomuuttaan
perusteltuna. Yhtiö aikoo kuitenkin tarvittaessa suojautua valuuttakurssien
volatiliteetilta myös tulevaisuudessa.
Henkilöstö
Yhtiön henkilöstöosasto keskittyi edelleen uusien, pätevien työntekijöiden
rekrytointiin, kun henkilöstön määrä kasvoi vuoden aikana 239:stä 308:aan. Kuten
edellisenäkin vuonna, yhtiö rekrytoi eniten henkilökuntaa tuotantoon. Vuoden
2009 lopulla tuotantoporareiden koulutusohjelma käynnistettiin yhteistyössä
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Pohjois-Karjalan
Ammattiopiston kanssa. Kurssin käyneet palkataan Talvivaaran kaivososastolle
porareiksi keväällä 2010.
Talvivaaran työntekijöiden keski-ikä on 38,5 vuotta. Ikävaihtelu vastaa
teollisuuden keskiarvoa Suomessa. Rekrytoinnissaan Talvivaara pyrkii pitämään
henkilöstön ikärakenteen terveenä poikkeuksellisen nopeasta rekrytointitahdista
huolimatta. Vaikka kaivosteollisuus on perinteisesti ollut hyvin miesvoittoinen,
Talvivaara pyrkii palkkaamaan mahdollisuuksien mukaan sekä miehiä että naisia.
Henkilöstön vaihtuvuus kasvoi raportointijakson aikana. Vaihtuvuutta oli lähinnä
äskettäin palkattujen työntekijöiden keskuudessa, eikä se vaikuttanut yhtiön
toimintoihin. Vaihtuvuus oli Talvivaaran Kaivososakeyhtiössä 10,6 prosenttia
(2008: 2,8 prosenttia) ja Talvivaara Sotkamo Oy:ssä 8,4 prosenttia (2008: 4,6
prosenttia).
Hankkeen sosiaalinen ja taloudellinen vaikutus
Vuonna 2009 Talvivaaralla oli edelleen myönteinen vaikutus koko Kainuun
alueeseen. Tällä hetkellä kaivoksen alueella on yli 450 työntekijää, ja
kesäkuukausina määrä oli huomattavasti tätä suurempi, kun laajennettua
murskauspiiriä rakennettiin. Talvivaaran epäsuora vaikutus työllisyyteen näkyy
erilaisten palveluiden lisääntyneenä kysyntänä alueella.
Vuoden 2009 lopussa koko Kainuun työttömyysaste oli 16,2 prosenttia. Sotkamossa,
jossa kaivos sijaitsee, työttömyysaste oli 12,0 prosenttia. Kaiken kaikkiaan
Kainuu oli Suomessa ainoa alue, jossa työttömyys ei noussut vuoden aikana.
Talvivaara on jatkanut hyvää yhteistyötään paikallisten ja kansallisten
viranomaisten kanssa muun muassa rekrytoinnissa ja koulutuksessa.
Osakkeet ja osakkeenomistajat
Liikkeellelaskettujen osakkeiden määrä vuonna 2009 oli 245.176.718. Vuodesta
2008 määrä kasvoi 22.280.000 osakkeella 6.7.2009 loppuun saatetun osakeannin
vuoksi. Kun otetaan huomioon 14.5.2008 merkittäväksi tarjotun
vaihtovelkakirjalainan sekä vuoden 2007 optio-ohjelman vaikutukset, yhtiön täysi
auktorisoitu osakemäärä oli vuoden 2009 lopussa 263.669.291 osaketta.
Yli viisi prosenttia Talvivaaran osakkeista ja äänioikeudesta omistavia tahoja
olivat 31.12.2009 seuraavat osakkeenomistajat: Pekka Perä (23,29 prosenttia),
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma (8,61 prosenttia) ja BlackRock
Investment Management Ltd (6,31 prosenttia).
Talvivaara rinnakkaislistautui Helsingin pörssiin (NASDAQ OMX Helsinki Oy)
11.5.2009.
Osakeoptiot
28.2.2007 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätöksellä yhtiö päätti jakaa
vastikkeetta osakeoptioita yhtiön ja sen tytäryhtiöiden avaintyöntekijöille.
Optiot oikeuttavat merkitsemään enintään 6 999 300 yhtiön
uutta osaketta yhtiön osakkeen 1:70-jakamisen jälkeen (vuoden 2007
optio-ohjelma). Vuoden 2007 optio-ohjelman ehtojen mukaan yhtiön hallitus
päättää osakeoptioiden jakamisesta.
Vuoden 2009 aikana hallitus jakoi 30.000 kappaletta 2007B-optioita ja 988.000
kappaletta 2007C-optioita palkitsemiskomitean suosituksen perusteella yhtiön ja
sen tytäryhtiöiden henkilöstölle. Optiot oikeuttavat merkitsemään kaikkiaan
1.018.000 uutta osaketta. Vuodesta 2007 lähtien jaetuista optioista
108.000 2007B-optiota, jotka oikeuttavat merkitsemään 108.000 osaketta,
palautettiin yhtiölle vuoden 2009 aikana. Vuoden lopussa optio-ohjelman
mukaisesti vielä allokoimattomien optioiden määrä oli:
104.600 2007A-optiota, 197.100 2007B-optiota ja 1.345.100 2007C-optiota.
Jaettavien optioiden perusteella merkittävien osakkeiden äänioikeus on 2,1
prosenttia osakkeiden kokonaisäänistä.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Talvivaara Sotkamo Oy laski 22.1.2010 liikkeeseen 5 miljoonan euron suuruisen
vaihtovelkakirjalainan Outokumpu Mining Oy:lle, joka on 20 % yhtiön osakkeista
omistava vähemmistöosakas. Lainanantajan kanssa on sovittu, että se vaihtaa
lainan kokonaisuudessaan Talvivaara Sotkamo Oy:n osakkeiksi, ellei velallinen
ole maksanut lainaa takaisin ennen vaihtoaikaa, joka alkaa 22.1.2012 ja päättyy
21.1.2013. Jos laina vaihdetaan osakkeiksi, Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
vaihtaa samanaikaisesti osakkeiksi omistusten suhteessa olevan määrän, 20
miljoonaa euroa, Talvivaara Sotkamo Oy:lle myöntämistään konsernin sisäisistä
lainoista, jolloin vaihdosta ei aiheudu laimennusvaikutusta kummallekaan
osakkeenomistajalle. Lainalle maksetaan sen erääntymispäivään 21.1.2013 saakka
portaittain nousevaa korkoa, joka vaihtelee 5,0 %:n ja 12 %:n välillä.
Talvivaara Sotkamo Oy laski 1.2.2010 liikkeeseen 25 miljoonan euron suuruisen
hybridilainan, jonka merkitsi Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Tämän
vakuudettoman ikuisen nousevakorkoisen hybridilainan korko on ensimmäisen vuoden
aikana 12,0 %, sen jälkeen 15,0 %, kunnes lainan liikkeeseenlaskupäivästä on
kulunut kolme vuotta, ja tämän jälkeen 18,0 % lainan takaisinmaksuun saakka.
Velallisella on oikeus maksaa laina takaisin kokonaan tai osaksi itse
valitsemanaan ajankohtana sen jälkeen, kun lainan liikkeeseenlaskusta on kulunut
kuusi kuukautta. Hybridilaina on kirjattu IFRS-standardien mukaisesti
liikkeeseenlaskijan omaksi pääomaksi.
Yhtiö ilmoitti 9.2.2010, että se suunnittelee aloittavansa muiden metallien
sivutuotteena saatavan uraanin talteenoton ja hyödyntämisen puolituotteena.
Uraani on suunniteltu otettavaksi talteen päätuotteiden liuotusprosessista
turvallisella ja teknisesti yksinkertaisella uuttomenetelmällä, joka on laajalti
käytössä oleva menetelmä metallien talteenotossa. Suunniteltu uuttolaitos on
arviolta 30 miljoonan euron investointi. Vuotuisiksi tuotantokustannuksiksi on
arvioitu noin 2 miljoonaa euroa ja vuosituotannon määräksi noin 350 tonnia.
Talvivaara käy parhaillaan keskusteluja mahdollisesta yhteistyöstä toimialan
johtavien yritysten kanssa, minkä jälkeen tehdään päätökset lopullisesta
rahoitus- ja toimintamallista. Suunniteltu uraanin tuotanto edellyttää
tarvittavien lupien saamista. Hyväksyntä tarvitaan myös Suomen hallitukselta.
Lupahakemuksia valmistellaan parhaillaan.
Talvivaara Sotkamo Oy teki 11.2.2010 Nystar NV:n ("Nyrstar") kanssa
pitkäaikaisen tuotevirtasopimuksen sinkkituotannostaan. Sopimuksen ehtojen
mukaisesti Talvivaara toimittaa Nyrstarille koko sinkkituotantonsa, kunnes
1.250.000 tonnia sinkkiä on toimitettu. Nyrstar on maksanut sinkkituotevirrasta
335 miljoonan USA:n dollarin suuruisen ostohinnan. Lisäksi Nyrstar maksaa
Talvivaaralle louhinta- ja prosessointimaksua 350 euroa jokaista toimitettua
sinkkitonnia kohden (maksuun liittyy hinnankorotusmekanismi, joka perustuu rikin
ja propaanin hinnanmuutoksiin). Osapuolet ovat sopineet seuraavasta
hinnanjakomekanismista:
· kunnes sopimus on ollut voimassa seitsemän vuotta tai kunnes 600.000
tonnia sinkkiä on toimitettu - sen mukaan, kumpi näistä toteutuu myöhemmin -
Nyrstar maksaa Talvivaaralle 10 % määrästä, jolla sinkin hintanoteeraus Lontoon
metallipörssissä ylittää 2.500 USA:n dollaria tonnilta (3.000 dollariin tonnilta
asti), ja 30 % määrästä, jolla sinkin hintanoteeraus Lontoon metallipörssissä
ylittää 3.000 dollaria tonnilta; ja
· tämän jälkeen Nyrstar maksaa Talvivaaralle 30 % määrästä, jolla sinkin
hintanoteeraus Lontoon metallipörssissä ylittää 350 dollarin suuruisen louhinta-
ja prosessointimaksun sinkkitonnia kohden.
Nyrstar on myös sopinut toimittavansa Talvivaaralle enintään 150.000 tonnia
rikkihappoa vuodessa sinkkitoimituksia koskevan sopimuksen voimassaoloaikana.
Rikkihappoa käytetään Talvivaaran bioliuotusprosessissa.
Talvivaara Sotkamo Oy käytti sinkkituotantoa koskevan tuotevirtasopimuksen
perusteella saamastaan 335 miljoona USA:n dollarin maksusta suurimman osan
siihen, että se maksoi 320 miljoonan USA:n dollarin suuruisen projektilainan
takaisin ennenaikaisesti. Lisäksi Talvivaara sulki kaikki hyödykkeiden
hintariskiä ja valuuttakurssiriskiä koskevat suojauspositiot, mistä realisoitui
45 miljoonan euron suuruinen nettotuotto. Yhtiö lopetti nikkelitermiineihin
liittyvän suojauslaskennan soveltamisen 31.12.2009.
Lyhyen aikavälin näkymät
Kaikki tuotantoprosessit ovat toiminnassa ja kehittyvät hyvin, joten Talvivaara
uskoo voivansa jatkaa tuotannon ylösajoa suunnitelman mukaisesti.
Nikkelipitoisuuden nousu liuoksessa tukee yhtiön näkemystä siitä, että se pystyy
nostamaan metallien saannon vuoden 2010 nykyisen tuotantotavoitteen
saavuttamisen vaatimalle tasolle.
Vaikka nikkelin hinnan kehitys lyhyellä aikavälillä on edelleen epävarma, yhtiön
pitää riskiä hinnan olennaisesta alenemisesta nykytasosta suhteellisen pienenä.
Jos nikkelin hinta pysyy nykyisessä tasossaan 17.000-20.000 dollarissa tonnilta,
Talvivaara odottaa kassavirtansa muuttuvan positiiviseksi vuoden 2010 toisella
puoliskolla.
Hallituksen esitys voitonjaosta
Hallitus esittää 15.4.2010 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että
osinkoa ei jaeta tilivuodelta 2009.
KONSERNIN TULOSLASKELMA
Tilintarka- Tilintarka- Tilintarka- Tilintar-
stamaton stamaton stamaton kastettu
10-12/ 10-12/ 1-12/ 1-12/
(kaikki luvut EUR '000) 2009 2008 2009 2008
-----------------------------------------------
Liikevaihto 4 967 0 7 571 0
Liiketoiminnan muut tuotot 5 966 17 242 43 118 29 810
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varaston muutos 28 410 20 233 75 587 24 006
Materiaalit ja palvelut -24 889 -14 497 -65 156 -20 407
Henkilöstökulut -6 064 -1 624 -17 695 -8 910
Poistot ja arvonalentumiset -11 384 -5 294 -37 061 -5 756
Liiketoiminnan muut kulut -28 574 -10 780 -61 140 -23 039
-----------------------------------------------
Liikevoitto/tappio(-) -31 568 5 280 -54 776 -4 296
Rahoitustuotot 82 6 420 11 526 9 219
Rahoituskulut -13 596 -6 281 -31 835 -12 956
-----------------------------------------------
Rahoituskulut (netto) -13 514 139 -20 309 -3 737
Tappio ennen veroja -45 082 5 419 -75 085 -8 033
Tuloverot 12 071 15 760 20 127 13 865
-----------------------------------------------
Kauden voitto/tappio(-) -33 011 21 179 -54 958 5 832
Jakautuminen:
Emoyrityksen omistajille -26 852 18 017 -45 267 7 042
Vähemmistölle -6 159 3 162 -9 691 -1 210
-----------------------------------------------
-33 011 21 179 -54 958 5 832
Emoyrityksen omistajille
kuuluva osakekohtainen
voitto/tappio(-) ( € /osake)
Laimentamaton ja
laimennusvaikutuksella oikaistu -0,11 0,08 -0,19 0,03
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
Tilintarka- Tilintarka- Tilintarka- Tilintar-
stamaton stamaton stamaton kastettu
10-12/ 10-12/ 1-12/ 1-12/
(kaikki luvut EUR '000) 2009 2008 2009 2008
-----------------------------------------------
Kauden voitto/tappio(-) -33 011 21 179 -54 958 5 832
Muut laajan tuloksen erät
verovaikutus huomioon otettuna
Myytävissä olevat rahoitusvarat - - - -451
Rahavirtojen suojaukset -5 877 47 777 -69 705 90 414
-----------------------------------------------
Muut laajan tuloksen erät,
verovaikutus huomioon otettuna -5 877 47 777 -69 705 89 963
-----------------------------------------------
Laaja tulos -38 888 68 956 -124 663 95 795
Jakautuminen:
Emoyrityksen omistajille -31 553 56 237 -101 031 78 922
Vähemmistölle -7 335 12 719 -23 632 16 873
-----------------------------------------------
-38 888 68 956 -124 663 95 795
KONSERNIN TASE
Tilintarka- Tilintar-
stamaton kastettu
(kaikki luvut EUR '000) 31.12.2009 31.12.2008
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 644 356 552 459
Biologiset hyödykkeet 6 614 8 152
Aineettomat hyödykkeet 7 846 7 774
Laskennalliset verosaamiset 21 548 -
Johdannaisinstrumentit - 116 004
Muut saamiset 7 582 9 635
687 946 694 024
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 109 512 31 691
Myyntisaamiset 3 913 -
Muut saamiset 15 477 24 721
Johdannaisinstrumentit 50 244 40 805
Rahavarat 11 877 82 713
191 023 179 930
Varat yhteensä 878 969 873 954
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
Osakepääoma 80 80
Ylikurssirahasto 8 086 8 086
Suojausrahasto 16 567 72 332
Muut rahastot 417 448 334 019
Kertyneet voittovarat -71 368 -26 101
370 813 388 416
Vähemmistön osuus omasta pääomasta 11 784 35 470
Oma pääoma yhteensä 382 597 423 886
Pitkäaikaiset velat
Lainat 194 796 367 955
Johdannaisinstrumentit 3 110 1 985
Laskennalliset verovelat - 23 070
Varaukset 1 594 944
199 500 393 954
Lyhytaikaiset velat
Lainat 243 315 224
Ostovelat 29 669 45 283
Muut velat 9 875 8 294
Johdannaisinstrumentit 14 013 2 279
Varaukset - 34
296 872 56 114
Velat yhteensä 496 372 450 068
Velat ja oma pääoma yhteensä 878 969 873 954
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Taulukon otsikointi
A Osakepääoma
B. Ylikurssirahasto
C Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
D Suojausrahasto
E Muut rahastot
F Kertyneet voittovarat
G Yhteensä
H Vähemmistön osuus
I Oma pääoma yhteensä
A B C D E F G H I
1.1.2008 -33
16 8 086 320 671 - 1 106 423 296 456 18 591 315 047
Kauden
laaja
tulos - - - 72 332 -451 7 042 78 923 16 872 95 795
Siirrot oman
pääoman
erien välillä,
yhtiömuodon
muutos 64 - -64 - - - - - -
Henkilöstön
osakeoptio-
ohjelma
-työsuorituk-
sen arvo - - - - 1 863 - 1 863 - 1 863
Vaihtovel-
kakirjalaina,
oman
pääoman
komponentti - - - - 10 894 - 10 894 - 10 894
Oikaisu
käyttöomaisuuteen,
joka
kohdistuu
edelliseen
tilikauteen - - - - - 278 278 - 278
Tytäryrityksestä
johtuva
vähemmistön
osuus - - - - - 1 1 7 8
31.12.2008 -26
80 8 086 320 607 72 332 13 412 101 388 416 35 470 423 886
1.1.2009 -26
80 8 086 320 607 72 332 13 412 101 388 416 35 470 423 886
Kauden
laaja -55 -45 -23
tulos - - - 765 - 267 -101032 632 -124664
Osake-
Anti - - 82 691 - - - 82 691 - 82 691
Uusien
osakkeiden
liikkeeseen
laskemisesta
välittömästi
johtuvat
ulkoiset
menot - - -2 050 - - - -2 050 - -2 050
Tytäryhtiön
Hankinta,
Hyena
Holding AB - - - - - - - -54 -54
Henkilöstön
osakeoptio-
ohjelma
-työsuorituk-
sen arvo - - - - 2 788 - 2 788 - 2 788
31.12.2009 -71
80 8 086 401 248 16 567 16 200 368 370 813 11 784 382 597
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
Tilintarka- Tilintarka- Tilintarka- Tilintar-
stamaton stamaton stamaton kastettu
10-12/ 10-12/ 1-12/ 1-12/
(kaikki luvut EUR '000) 2009 2008 2009 2008
-----------------------------------------------
Liiketoiminnan rahavirrat
Kauden voitto/tappio(-) -33 011 21 179 -54 958 5 832
Oikaisut
Verot -12 071 -15 760 -20 127 -13 865
Poistot 11 384 5 294 37 061 5 756
Muut tuotot ja kulut, joihin
ei liity maksutapahtumaa -2 482 2 350 845 4 780
Korkotuotot -82 -6 420 -11 526 -9 219
Käypään arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavien rahavarojen
käyvän arvon lisäykset 24 701 -17 192 27 507 -24 796
Korkokulut 13 596 6 281 31 835 12 956
-----------------------------------------------
2 035 -4 268 10 637 -18 556
Käyttöpääoman muutos
Muiden saamisten
vähennys(+)/lisäys(-) -7 259 -6 955 2 055 5 582
Vaihto-omaisuuden
vähennys(+)/lisäys (-) -26 699 -26 888 -77 821 -31 691
Ostovelkojen ja
muiden velkojen
vähennys(-)/lisäys(+) 7 651 5 103 -16 421 23 773
-----------------------------------------------
Käyttöpääoman muutos -26 307 -28 740 -92 187 -2 336
-----------------------------------------------
-24 272 -33 008 -81 550 -20 892
Maksetut korot ja
muut rahoitusmenot -6 186 -2 613 -22 318 -7 468
Korkotuotot 391 8 625 3 821 9 581
-----------------------------------------------
Liiketoiminnan
nettorahavirta -30 067 -26 996 -100 047 -18 779
Investointien rahavirrat
Tytäryhtiön hankinta,
saadut nettovarat 0 - -54 -
Aineellisten käyttö-
omaisuushyödykkeiden
hankinta -35 896 -155 385 -117 738 -427 187
Biologisten
hyödykkeiden hankinta - - -35 -26
Aineettomien
hyödykkeiden hankinta -566 -671 -741 -1 873
Aineellisten käyttö-
omaisuushyödykkeiden
myynti - - 9 -
Biologisten
hyödykkeiden myynti 169 456 273 707
Aineettomien
hyödykkeiden myynti - - 49 -
Aineellisiin käyttö-
omaisuushyödykkeisiin
liittyvä julkinen avustus - - 5 000 -
Aineettomiin hyödykkeisiin
liittyvä julkinen avustus 215 -1 228 203
Myytävissä olevien
rahoitusvarojen myynti - - - 26 356
Johdannaisinstrumenttien
hankinta - - - -1 371
Käypään arvoon tulos-
vaikutteisesti kirjattavien
rahoitusvarojen myynti - - - 1 440
-----------------------------------------------
Investointeihin käytetyt
nettorahavarat -36 078 -155 601 -113 009 -401 751
Rahoituksen rahavirrat
Osakeannista saadut
maksut transaktiomenoilla
vähennettynä -3 - 80 641 -
Korollisten lainojen nostot 10 567 192 274 63 924 396 734
Korollisten lainojen
takaisinmaksut -1 166 -20 000 -2 345 -20 000
Vähemmistöosakkaiden
pääomasijoitukset - 8 - 8
-----------------------------------------------
Rahoituksen nettorahavirta 9 398 172 282 142 220 376 742
Käteisvarojen ja
luotollisten tilien
nettovähennys(-)/lisäys -56 747 -10 315 -70 836 -43 788
Käteisvarat ja luotolliset
tilit kauden alussa 68 624 93 028 82 713 126 501
-----------------------------------------------
Käteisvarat ja luotolliset
tilit kauden lopussa 11 877 82 713 11 877 82 713
LIITETIEDOT
1. Laadintaperiaatteet
Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34-standardin mukaisesti.
Tilinpäätöstiedotteen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita
kuin vuositilinpäätöksessä 31.12.2008, alla mainitut muutokset huomioiden.
Myyntisaamiset
Myyntisaamiset ovat saamisia, jotka johtuvat asiakkaille tavanomaisessa
liiketoiminnassa myydyistä tuotteista. Jos saamisista odotetaan saatavan maksu
vuoden kuluessa, ne luokitellaan lyhytaikaisiksi varoiksi. Muussa tapauksessa ne
esitetään pitkäaikaisina varoina.
Myyntisaamiset kirjataan alun perin käypään arvoon ja sen jälkeen ne arvostetaan
jaksotettuun hankintamenoon mahdollinen arvon alentuminen huomioon ottaen.
Myyntisaamisista kirjataan erilliselle tilille arvonalentuminen, kun on
objektiivista näyttöä siitä, ettei konserni saa perityksi saamisen koko määrää.
Tuloslaskelmassa arvonalentuminen esitetään liiketoiminnan kuluina. Kun
varmistuu, ettei myyntisaamista saada perityksi, se kirjataan pois taseesta
myyntisaamisten vähennystiliä vastaan. Jos aiemmin pois kirjatusta saamisesta
saadaan myöhemmin maksu, se kirjataan tuloslaskelmaan vähentämään liiketoiminnan
kuluja.
Tulouttaminen
Myyntituotot kirjataan, kun on näyttöä järjestelyn olemassaolosta, hinta
pystytään määrittämään, tuote on toimitettu, omistusoikeus on siirtynyt
asiakkaalle ja myyntihintaa vastaavan maksun saaminen on kohtuullisen varmaa.
Myyntituottoja oikaistaan käsittelykuluilla, lopullisen hinnan määräytymisen
yhteydessä realisoituvilla valuuttakurssivoitoilla tai -tappioilla sekä myynnin
perusteella määräytyvillä veroilla. Myyntihinnat määritetään pääasiassa USA:n
dollareina, ja ne perustuvat toimituksiin tullaamattomana (DDU).
Valtaosa konsernin tuotannosta myydään pitkäaikaisten sopimusten perusteella,
mutta myynti tuloutetaan yksittäisten myyntitapahtumien pohjalta, kun on
vakuuttavaa näyttöä kaikkien seuraavien ehtojen täyttymisestä:
<li> kaikki omistamiseen liittyvät olennaiset riskit ja edut ovat siirtyneet
ostajalle;
<li> myyjälle ei jää omistamiseen yleensä liittyvää liikkeenjohdollista
intressiä eikä tosiasiallista määräysvaltaa myytyihin tuotteisiin;
<li> tuotot ovat määritettävissä luotettavasti;
<li> myytyyn tuotteeseen liittyvät toteutuneet tai toteutuvat menot ovat
määritettävissä luotettavasti; ja
<li> vastaisen taloudellisen hyödyn koituminen myyjälle on todennäköistä.
Useimmat tuotteet ovat "alustavasti hinnoiteltuja", ts. myyntihintaa voidaan
joutua oikaisemaan hinnanmääräytymisjakson lopussa. Hinnanmääräytymisjaksolla
tarkoitetaan sitä ajanjaksoa, jonka kuluessa lopullinen hinta määräytyy. Myynnin
kirjaamiseen alustavan hinnan perusteella liittyy riskejä, joista tärkeimpiä
ovat metallien hintojen vaihtelut myynnin alkuperäisen kirjaamisen ja lopullisen
hinnan määräytymisajankohdan välillä. Jos metallien hinnat laskevat
merkittävästi alustavan ja lopullisen hinnan määräytymisajankohtien välillä, on
jokseenkin mahdollista, että konserni joutuu palauttamaan osan alustavan laskun
perusteella saamistaan myyntituotoista.
Myynnin alkuperäinen kirjaaminen tapahtuu alustavan myyntihinnan perusteella
100 %:n määräisenä. Ennen lopullista hinnanmääräytymisajankohtaa alustavan
hinnan perusteella kirjattua myyntiä oikaistaan markkinahintojen muutosten
huomioon ottamiseksi. Nämä oikaisut perustuvat arvioidun
hinnanmääräytymiskuukauden termiinihintoihin, ja ne kirjataan jokaisen
tilikauden ja neljännesvuosijakson lopussa. Myyntihinta pystytään tätä
tarkoitusta varten määrittämään luotettavasti niille tuotteille, joille on
olemassa toimivat ja vapaat hyödykemarkkinat, kuten Lontoon metallipörssi.
Kirjaukset, joilla alustavan hinnan perusteella kirjattu myynti muutetaan
vastaamaan markkinahintoja, viedään myyntituottojen oikaisuksi. Myös alustavia
myyntimääriä oikaistaan metallimäärien muutoksia vastaavasti, kun saadaan uutta
tietoa ja pitoisuusmäärityksiä.
2. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
Maa-alueet Muut
Koneet ja Keskeneräiset ja aineelliset
laitteet omat työt rakennukset hyödykkeet Yht.
-------------------------------------------------------------
(kaikki luvut EUR '000)
Brutto-
kirjanpitoarvo
1.1.2008 440 121 626 4 937 347 3 481 130 484
Lisäykset 5 143 412 651 5 026 544 5 579 428 400
Vähennykset - - - - -
Siirrot 126 715 -404 866 155 101 123 050 -
-------------------------------------------------------------
Brutto-
kirjanpitoarvo
31.12.2008 132 297 129 412 165 065 132 111 558 884
-------------------------------------------------------------
Kertyneet poistot
ja arvon-
alentumistappiot
1.1.2008 66 - 700 - 766
Tilikauden poistot 2 102 - 1 333 2 224 5 659
--------------------------------------------------------------------------------
Kertyneet poistot
ja arvon-
alentumistappiot
-------------------------------------------------------------
31.12.2008 2 168 - 2 033 2 224 6 425
-------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo
1.1.2008 374 121 626 4 237 197 3 481 061 129 718 177
-------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo
31.12.2008 130 129 129 412 163 031 129 887 552 458
Brutto-
kirjanpitoarvo
1.1.2009 132 297 129 412 165 065 132 111 558 884
Lisäykset 20 049 101 709 820 11 045 133 623
Vähennykset - - -57 -44 -101
Julkiset
avustukset -2 494 - -480 -2 025 -5 000
Siirrot 60 056 -179 449 57 689 61 705 -
-------------------------------------------------------------
Brutto-
kirjanpitoarvo
31.12.2009 209 907 51 671 223 036 202 791 687 405
-------------------------------------------------------------
Kertyneet poistot
ja arvon-
alentumistappiot
1.1.2009 2 168 - 2 033 2 224 6 425
Tilikauden poistot 14 781 - 8 197 13 646 36 623
--------------------------------------------------------------------------------
Kertyneet poistot
ja arvon-
alentumistappiot
-------------------------------------------------------------
31.12.2009 16 949 - 10 230 15 870 43 048
-------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo
1.1.2009 130 129 129 412 163 031 129 887 552 458
-------------------------------------------------------------
Kirjanpitoarvo
31.12.2009 192 958 51 671 212 806 186 921 644 356
3. Vaihto-omaisuus
2009 2008
------------------------
Raaka-aineet ja tarvikkeet 9 918 628 6 655 326
Malmi kasalla 57 726 592 22 964 715
Keskeneräiset tuotteet 39 402 671 1 041 308
Valmiit tuotteet 2 463 732 -
Ennakkomaksut - 1 029 918
------------------------
Vaihto-omaisuus yhteensä 109 511 622 31 691 267
4. Myyntisaamiset
2009 2008
-----------------
Myyntisaamiset 3 913 084 -
Vähennetään: arvonalentumista koskeva vähennyserä - -
-----------------
3 913 084 -
5. Johdannaisinstrumentit
2009 2008
---------------------------------------------
Varat Velat Varat Velat
Nikkelitermiinit - rahavirran
suojaukset 38 212 848 - 135 354 551 -
Nikkelitermiinit -
kaupankäyntitarkoituksessa 952 680 - 3 301 159 -
Sinkkitermiinit -
kaupankäyntitarkoituksessa - 14 013 255 18 153 426 -
Koronvaihtosopimukset -
kaupankäyntitarkoituksessa - 3 110 084 - 1 985 292
Valuuttatermiinit -
kaupankäyntitarkoituksessa 11 078 434 - - -
Valuuttaoptiot -
kaupankäyntitarkoituksessa - - - 2 278 697
---------------------------------------------
Yhteensä 50 243 962 17 123 339 156 809 136 4 263 989
---------------------------------------------
2009 2008
---------------------------------------------
Varat Velat Varat Velat
Johdannaisinstrumentit 50 243 962 17 123 339 156 809 136 4 263 989
---------------------------------------------
Yhteensä 50 243 962 17 123 339 156 809 136 4 263 989
Vähennetään pitkäaikainen osuus
Nikkelitermiinit - rahavirran
suojaukset - - 101 797 091 -
Sinkkitermiinit -
kaupankäyntitarkoituksessa - - 14 206 960 -
Koronvaihtosopimukset -
kaupankäyntitarkoituksessa - 3 110 084 - 1 985 292
---------------------------------------------
Lyhytaikainen osuus 50 243 962 14 013 255 40 805 085 2 278 697
6. Lainat ja pääomalainat
Kirjanpitoarvo Käypä arvo
Pitkäaikaiset 2009 2008 2009 2008
-------------------------------------------------
Pääomalainat 1 405 000 1 405 000 1 405 000 1 405 000
Investointi- ja
käyttöpääomalaina 45 416 680 - 45 416 680 -
Projektilaina - 229 934 612 - 229 934 612
Vakuudeton senioristatuksinen
vaihtovelkakirjalaina 75 477 442 72 842 338 75 477 442 72 842 338
Ratalaina 19 860 911 25 461 004 19 860 911 25 461 004
Rahoitusleasingvelat 15 305 379 1 694 377 15 305 379 1 694 377
Korkotukilainat 4 187 194 4 181 509 4 187 194 4 181 509
Muut lainat 33 143 302 32 436 203 33 143 302 32 436 203
-------------------------------------------------
194 795 908 367 955 043 194 795 908 367 955 043
-------------------------------------------------
Lyhytaikaiset
Projektilaina 222 129 668 - 222 129 668 -
Ratalaina 19 898 216 - 19 898 216 -
Rahoitusleasingvelat 1 287 015 199 784 1 287 015 199 784
Muut velat - 24 600 - 24 600
-------------------------------------------------
243 314 899 224 384 243 314 899 224 384
-------------------------------------------------
-------------------------------------------------
Lainat yhteensä 438 110 807 368 179 427 438 110 807 368 179 427
1.10.-31.12 1.10.-31.12 1.1.-31.12 1.1.-31.12
Konsernin tunnusluvut 2009 2008 2009 2008
---------------------------------------------------
EUR
Liikevaihto '000 4 967 0 7 571 0
EUR
Liikevoitto (tappio) '000 -31 568 5 280 -54 776 -4 296
Voitto (tappio) ennen EUR
veroja '000 -45 082 5 419 -75 085 -8 033
Oman pääoman tuotto -13,7 % 1,5 % -13,6 % 1,6 %
Omavaraisuusaste 43,5 % 48,5 % 43,5 % 48,5 %
EUR
Korolliset nettovelat '000 426 234 285 467 426 234 285 467
Velkaantumisaste 111,4 % 67,3 % 111,4 % 67,3 %
EUR
Investoinnit '000 36 462 156 056 118 514 429 086
Tutkimus- ja kehitys- EUR
toiminnan menot '000 261 181 261 181
Aineelliset käyttö- EUR
omaisuushyödykkeet '000 644 356 552 458 644 356 552 458
EUR
Johdannaisinstrumentit '000 33 121 152 545 33 121 152 545
EUR
Lainat '000 438 111 368 179 438 111 368 179
EUR
Rahavarat '000 11 877 82 713 11 877 82 713
Osakekohtaiset 1.10.-31.12 1.10.-31.12 1.1.-31.12 1.1.-31.12
tunnusluvut 2009 2008 2009 2008
---------------------------------------------------
Osakekohtainen tulos EUR -0,11 0,08 -0,19 0,03
Oma pääoma/osake EUR 1,51 1,74 1,51 1,74
Osakkeen kurssikehitys
Lontoon pörssissä
Keskikurssi(1) EUR 4,21 1,91 3,57 3,64
GBP 3,81 1,61 3,18 2,90
Alin kurssi(1) EUR 3,89 1,16 1,45 1,22
GBP 3,52 0,98 1,29 0,98
Ylin kurssi(1) EUR 4,54 2,86 4,68 5,64
GBP 4,11 2,40 4,17 4,49
Kurssi kauden
lopussa(2) EUR 4,35 1,25 4,35 1,25
GBP 3,86 1,19 3,86 1,190
Muutos vuoden aikana 1,7 % -49,4 % 224,6 % -60,3 %
Osakekannan markkina- EUR
arvo kauden lopussa(3) '000 1 066 454 278 475 1 066 454 278 475
GBP
'000 947 118 265 247 947 118 265 247
Osakkeiden vaihdon
kehitys
Osakkeiden vaihto 34 182 21 317 84 780
Osuus osakkeiden
painotetusta
keskiarvosta 14,6 % 9,6 % 65,6 % 38,0 %
Osakkeen kurssikehitys
Helsingin pörssissä
Keskikurssi EUR 4,24 4,21
Alin kurssi EUR 3,95 3,05
Ylin kurssi EUR 4,50 4,86
Kurssi kauden lopussa EUR 4,33 4,33
Muutos vuoden aikana 3,6 % 38,3 %
Osakekannan markkina- EUR
arvo kauden lopussa '000 1 061 615 1 061 615
Osakkeiden vaihdon
kehitys
Osakkeiden vaihto 26 626 113 077
Osuus osakkeiden
painotetusta
keskiarvosta 11,4 % 48,4 %
Osakkeiden
keskimääräinen
lukumäärä 233 762 033 222 896 718 233 762 033 222 896 718
Laimennettu osakkeiden
keskimääräinen
lukumäärä 233 762 033 223 045 994 233 762 033 223 045 994
Osakkeiden lukumäärä
kauden lopussa 245 176 718 222 896 718 245 176 718 222 896 718
1) Osakekurssi on laskettu käyttämällä keskiarvoa Euroopan keskuspankin
julkaisemista EUR/GBP valuuttakursseista.
2) 2) Osakekurssi on laskettu käyttämällä Euroopan keskuspankin kauden
päättymishetkellä julkaisemaa EUR/GBP valuuttakurssia
3) 3) Osakekurssi on laskettu käyttämällä Euroopan keskuspankin kauden
päättymishetkellä julkaisemaa EUR/GBP valuuttakurssia
Henkilöstöä koskevat 1.10.-31.12 1.10.-31.12 1.1.-31.12 1.1.-31.12
tunnusluvut 2009 2008 2009 2008
-----------------------------------------------
EUR
Henkilöstökulut '000 4 964 1 372 14 876 7 619
Henkilöstön keskimääräinen
lukumäärä 287 237 272 178
Henkilöstön lukumäärä
vuoden lopussa 308 239 308 239
1.10.-31.12 1.10.-31.12 1.1.-31.12 1.1.-31.12
Muut tunnusluvut 2009 2008 2009 2008
-----------------------------------------------
Liikkeelle lasketut optiot
vuoden lopussa 5 352 500 4 442 500 5 352 500 4 442 500
Osakkeiden määrä, joka
voidaan merkitä liikkeelle
laskettuja optioita vastaan 5 352 500 4 442 500 5 352 500 4 442 500
Ääniosuus, joka liikkeelle
laskettujen optioiden
nojalla voidaan saada 2,1 % 2,0 % 2,1 % 2,0 %
Konsernin tunnusluvut
Oman pääoman tuotto Tilikauden voitto (tappio) /
------------------------------------------------------
(Oma pääoma kauden alussa + oma pääoma kauden
lopussa)/2
Omavaraisuusaste Oma pääoma /
------------------------------------------------------
Taseen loppusumma
Korollinen nettovelka Korolliset velat - Rahavarat
Velkaantumisaste Korollinen nettovelka /
------------------------------------------------------
Oma pääoma
Osakekohtaiset tunnusluvut
Emoyrityksen omistajille kuuluva osuus kauden
Osakekohtainen tulos voitosta (tappiosta) /
------------------------------------------------------
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä
Emoyrityksen omistajille kuuluva osuus omasta
Oma pääoma/osake pääomasta /
------------------------------------------------------
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä
Osakekannan markkina-arvo Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa x osakekurssi
kauden lopussa kauden lopussa
--------------------------------------------------------------------------------
[1] Sisältää 11 miljoonan euron investoinnin
Talvivaara-Murtomäki-pistoraiteeseen. Suomen valtio maksaa investoinnin takaisin
Talvivaaralle.
[HUG#1387844]
Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2009 päättyneeltä tilikaudelta
| Quelle: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj