Rapala VMC Oyj
Pörssitiedote
11.4.2013 klo 15.00
Rapala VMC Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 11.4.2013 vahvistanut tilinpäätöksen
tilikaudelta 2012 sekä myöntänyt vastuuvapauden hallitukselle ja
toimitusjohtajalle 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta.
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen osingonjakoehdotuksen, 0,23 euroa osakkeelta.
Osinko maksetaan 23.4.2013 osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun
täsmäytyspäivänä 16.4.2013 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi seitsemän henkilöä. Hallituksen
jäseniksi valittiin uudelleen Jorma Kasslin, Eero Makkonen, Marc Speeckaert,
Jan-Henrik Schauman, Christophe Viellard, Emmanuel Viellard ja Isabelle de
Bardies. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten palkkioiksi 45 000 euroa ja
puheenjohtajalle 100 000 euroa vuodessa.
Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Ernst & Young Oy.
Hallituksen ehdotuksen mukaisesti varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen
päättämään enintään 2 000 000 oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaaseen
pääomaan kuuluvilla varoilla. Ehdotettu osakemäärä on alle 10 prosenttia yhtiön
kaikista osakkeista. Osakkeet voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen
kehittämiseksi. Lisäksi osakkeita voidaan hankkia yrityskauppojen tai muiden
järjestelyiden rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisten
kannustinohjelmien toteuttamiseen, tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai
mitätöitäviksi. Osakkeet voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien
omistamien osakkeiden suhteessa. Osakkeet hankitaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n
järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan.
Osakkeet hankitaan ja maksetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sääntöjen ja kulloinkin
soveltuvien osakekaupan maksuaikaa ja muita maksuehtoja koskevien sääntöjen
mukaisesti. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen saakka.
Rapala VMC Oyj:n hallitus on 11.4.2013 pitämässään kokouksessa valinnut
hallituksen puheenjohtajaksi Emmanuel Viellardin.
RAPALA VMC OYJ
Jorma Kasslin
Toimitusjohtaja
Lisätietoja antaa yhtiön lakimies Olli Aho, puh. +358 9 7562 540
Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki ja keskeiset tiedotusvälineet
Rapala VMC Oyj ("konserni") on maailman johtava uistimien, kolmihaarakoukkujen,
kalastajan tarvikkeiden ja fileointiveitsien valmistaja ja myyjä. Rapala-
konsernilla on myös vahva maailmanlaajuinen markkina-asema muissa
urheilukalastuksen tuotekategorioissa ja se on yksi Pohjoismaiden johtavista
ulkoilu-, metsästys- ja talviurheilutuotteiden jakelijoista. Konsernin
jakeluyhtiöverkosto on alan kattavin. Konsernin päätuotantolaitokset sijaitsevat
Suomessa, Ranskassa, Virossa, Venäjällä, Kiinassa, Indonesiassa ja Englannissa.
Konsernin brändiportfolioon kuuluu alan johtava brändi, Rapala, ja muita
maailmanlaajuisesti tunnettuja brändejä kuten VMC, Sufix, Storm, Blue Fox, Luhr
Jensen, Williamson, Dynamite Baits, Mora Ice, StrikeMaster, Marttiini ja
Peltonen. Konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 291 miljoonaa euroa ja Rapala-
konserni työllistää noin 2 000 henkilöä 38 maassa. Rapala VMC Oyj:n osakkeella
on käyty kauppaa NASDAQ OMX Helsingissä vuodesta 1998.
[HUG#1692339]