Pörssitiedote
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
7.3.2014
Muutoksia yhtiön johdossa
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ("Talvivaara" tai "Yhtiö") ilmoittaa tänään
muutoksista Yhtiön johdossa.
Talvivaaran Sotkamon kaivoksen tuotantojohtaja Darin Cooper jatkaa uraansa
Yhtiön ulkopuolella. Teknologiajohtaja Pertti Pekkala vastaa väliaikaisesti
kaivoksen tuotannosta, kunnes uusi tuotantojohtaja on nimitetty. Lisäksi yhtiön
tekninen johtoryhmä, jonka jäseniä ovat toimitusjohtaja Pekka Perä,
teknologiajohtaja Pertti Pekkala, suunnittelujohtaja Lassi Lammassaari sekä
uutena jäsenenä ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla, ottavat entistä
aktiivisemman roolin operatiivisessa toiminnassa.
Talvivaaran hallituksen jäsen Kirsi Sormunen on ilmoittanut eroavansa
hallituksesta henkilökohtaisista syistä. Talvivaaran 8.5.2014 pidettäväksi
suunniteltu varsinainen yhtiökokous tulee päättämään hallituksen jäsenten
lukumäärästä ja hallituksen kokoonpanosta yhtiökokouksesta eteenpäin.
Toimitusjohtaja Pekka Perä kommentoi: "Haluan kiittää Darin Cooperia ja Kirsi
Sormusta heidän työpanoksestaan yhtiön hyväksi ja toivotan onnea heidän
toimilleen jatkossa. Samalla toivotan Veli-Matin lämpimästi tervetulleeksi
tekniseen johtoryhmään".
Lisätietoja
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj puh 020 7129 800
Pekka Perä, toimitusjohtaja
Saila Miettinen-Lähde, varatoimitusjohtaja ja talous- ja rahoitusjohtaja
Talvivaara
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien
tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon
biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja
voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti.
Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista
tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan
riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden
myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk
Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa.
Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX
Helsingissä. Lisätietoja www.talvivaara.com.
[HUG#1767103]
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj: Muutoksia yhtiön johdossa
| Quelle: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj