Metso-konsernin tilinpäätös 1999:


Vuonna 1999 Metson liikevaihto laski 8 prosenttia edellisvuodesta ja tulos jäi heikossa markkinatilanteessa lievästi tappiolliseksi. Tulokseen sisältyy myös sulautumisesta ja saneerauksesta johtuvia kertaluonteisia kuluja 67 miljoonaa euroa.

"Vuonna 1999 sopeutimme Metson toimintaa markkinatilanteeseen samalla kun teimme liiketoimintojen rakenteen vaatimia muutoksia. Arvioimme, että näillä toimilla yhdessä sulautumisen synergiaetujen kanssa saavutamme vuositasolla yli 100 miljoonan euron hyödyt, jotka toteutunevat täysimääräisinä vuonna 2001", toteaa Metso-konsernin toimitusjohtaja Heikki Hakala. "Odotamme kannattavuuden parantuvan selvästi jo vuonna 2000 toteutettujen saneeraustoimien vaikutusten ja elpyvien markkinoiden ansiosta."

Metson bruttoinvestoinnit yritysostot mukaan lukien olivat 237 miljoonaa euroa, mikä oli 7 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Yritysostoilla ja -myynneillä vahvistettiin strategian mukaista keskittymistä valituille prosessiteollisuuden aloille. Saatujen uusien tilausten arvo kasvoi 4 prosenttia ja tilauskanta 18 prosenttia vuoden 1998 lopusta. Henkilöstön määrä oli vuoden 1999 lopussa 23 274.

Metso Oyj:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,40 euroa osakkeelta.