Kyro Oyj Abp LEHDISTÖTIEDOTE 24.1.2007 klo 10.00 GLASTONILLE TYÖKALUVALMISTUKSEN YHTEISYRITYKSET KIINAAN Kyron päätoimiala, Glaston Technologies, vahvistaa lasin esikäsittelytyökalujen tuotantoaan Kiinassa. Glaston-yhtiö Bavelloni on allekirjoittanut sopimuksen 70 prosentin omistusosuuksista kahdessa työkaluja valmistavassa yhteisyrityksessä. Perustettavien yritysten toinen osapuoli on 30 prosentin omistusosuudella kiinalainen työkaluvalmistaja NST. Kiina on Glastonille merkittävä markkina, ja sen konevalmistusyksikkö sijaitsee Tianjinissa. Glaston on nyt päättänyt aloittaa myös työkalujen valmistuksen konevalmistusyksikössään. Yhteisyritysten perustaminen sopivan kumppanin kanssa sekä myyntiorganisaation ja -verkoston kehittäminen Kiinassa nopeuttavat hyvän markkina-aseman saavuttamista. Glaston valitsi vuonna 2003 perustetun NST:n yhteisyritysten toiseksi osapuoleksi sekä sen asiantuntemuksen, valmistuksen laatutason, tuotantoprosessien että sijainnin perusteella. Perustajiensa omistama NST sijaitsee Sanhe-nimisessä kaupungissa Tianjinin lähistöllä. Toinen Bavellonin ja NST:n ja yhteisyrityksistä, Bavelloni Tools (Tianjin), viimeistelee Italiassa tuotettuja puolivalmisteita laadukkaiksi työkaluiksi, jotka myydään DiaPol-tuotemerkillä. Toinen yritys, Sanhe AAA Tools, jatkaa NST:n työkalujen valmistusta. Yhteisyrityksen osapuolten tavoitteena on nostaa yhdessä NST:n tuotteiden laatutasoa. Bavelloni ja NST ovat sopineet, ettei yhteisyrityksiin investoitavia summia kerrota julkisuuteen. Sopimuksen voimaantulo edellyttää Kiinan viranomaisten hyväksyntää. Tampereella 24.1.2007 Kyro Oyj Abp Emmi Watkins Viestintäpäällikkö Lisätietoja antaa: Emmi Watkins, p. 0400-903 260. Kyro Oyj Abp on vakavarainen, kasvava ja kansainvälinen teknologiakonserni. Sen päätoimialan, Glaston Technologiesin, Lasikoneryhmä on lasinjalostuskoneiden globaali markkinajohtaja. Tamglass Lasinjalostus on Suomen ja lähialueiden markkinoilla toimiva arkkitehtuurilasien johtava kokonaistoimittaja. Konsernin Energia-toimialan muodostava Kyro Power Oy on ympäristöystävällinen, paikallinen energiantuottaja. www.kyro.fi www.glaston.net Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet