NIMITYSVALIOKUNNAN EHDOTUS NESTE OILIN HALLITUKSEN KOKOONPANOKSI


Neste Oil Oyj              Pörssitiedote 30.1.2007 kello 9.45

NIMITYSVALIOKUNNAN EHDOTUS NESTE OILIN HALLITUKSEN KOKOONPANOKSI

Neste Oil Oyj:n yhtiökokouksen nimitysvaliokunta esittää 21.3.2007
kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että Neste Oilin
hallitukseen valittaisiin seuraavat henkilöt:

Hallituksen puheenjohtajan Timo Peltolan ja varapuheenjohtajan
Mikael von Frenckellin esitetään jatkavan tehtävissään. Nykyisistä
jäsenistä uuteen hallitukseen ehdotetaan valittavaksi Ainomaija
Haarla, Nina Linander, Pekka Timonen ja Maarit Toivanen-Koivisto.

Uusiksi jäseniksi ehdotetaan valittavaksi tohtori Antti Tanskanen,
joka on OKO-konsernin eläkkeelle jäänyt pääjohtaja, sekä tohtori
Michael A.M. Boersma, hollantilaisen energiayhtiö Essentin
toimitusjohtaja.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Kaikki muut
ehdokkaat ovat riippumattomia yhtiöstä tai sen merkittävistä
osakkeenomistajista paitsi Pekka Timonen, joka on enemmistöomistajan
eli Suomen valtion palveluksessa.

Osakkeenomistajien nimitysvaliokunta tekee yhtiökokoukselle
esityksen myös hallituksen palkkioista vuodelle 2007. Esityksen
mukaan palkkiot olisivat samansuuruisia kuin 2006 eli:

Puheenjohtaja 55 000 euroa/vuosi
Varapuheenjohtaja 42 000 euroa/vuosi
Jäsenet 30 000 euroa/vuosi
Kokouspalkkio *) 500 euroa/kokous
*) maksetaan myös valiokuntien kokouksista

Valiokunta ehdottaa, että kokouspalkkio maksettaisiin
kaksinkertaisena niille hallituksen jäsenille, jotka saapuvat
kokouksiin Suomen ulkopuolelta.

Nimitysvaliokunta muodostettiin marraskuussa 2006 ja siihen
kuuluivat johtaja Markku Tapio kauppa- ja teollisuusministeriöstä,
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen varatoimitusjohtaja Harri
Sailas ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jorma Huuhtanen. Neste
Oilin hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Timo Peltola toimi
valiokunnan asiantuntijajäsenenä.

Neste Oil Oyj
Osmo Kammonen
viestintäjohtaja

Neste Oil Oyj on korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen
polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö. Yhtiö
aikoo strategiansa mukaisesti kasvaa sekä öljynjalostuksessa että
huippulaatuisen biodieselin tuotannossa. Neste Oilin öljynjalostamot
sijaitsevat Porvoossa ja Naantalissa, ja niiden raakaöljyn
jalostuskapasiteetti on yhteensä noin 250 000 tynnyriä päivässä.
Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 4 600 henkilöä. Neste Oilin
osake on listattu Helsingin Pörssissä. Lisätietoja: www.nesteoil.fi.

Antti Tanskanen, synt. 1946, ministeri, kauppatieteiden tohtori
- 1997–2006: OKO-konsernin pääjohtaja
- 1992–1996: Suomen Akatemian pääjohtaja
- Ulkopoliittisen instituutin hallituksen puheenjohtaja vuoden 2007
  alusta
- M-realin hallituksen jäsen vuodesta 1992

Michael A. M. Boersma, synt. 1947, tekniikan tohtori
- 2003–nyk.: Energiayhtiö Essent NV:n toimitusjohtaja
- 2000–2003: President, Shell Global Solution ja Executive Vice
  President, Shell Oil Products Executive Committee
- 1998–2000: Toimitusjohtaja, Shell Gas (LPG), Lontoo
- 1997–1998: Strategisen suunnittelun johtaja, Shell
  International Oil Products
- 1995–1997: Toimitusjohtaja,  Shellin Turkin yhtiöt