Kyro Oyj Abp Pörssitiedote 13.3.2007 Klo 19.35 Kyro Oyj Abp:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 13.3.2007 päätettiin yhtiöjärjestyksen 14 §:ssä mainituista yhtiökokoukselle kuuluvista asioista. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2006 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön toiminimeä koskevaa 1 §:ää siten, että yhtiön toiminimeksi tulee Glaston Oyj Abp, englanniksi Glaston Corporation. Uusi toiminimi otetaan käyttöön 1.6.2007. Lisäksi yhtiöjärjestystä päätettiin muuttaa uuden osakeyhtiölain mukaisesti niin, että vähimmäis- ja enimmäispääomaa ja osakkeiden nimellisarvoa koskeva 3 § poistetaan. Arvo-osuusjärjestelmää koskevaa 4 §:ää muutetaan siten, että muut kohdat kuin maininta siitä, että yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään, poistetaan. Yhtiöjärjestyksen 7 §:ää muutetaan siten, että toiminimenkirjoitus muutetaan edustamisoikeudeksi. Kokouskutsua koskevaan 12 §:ään ja varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltäviä asioita koskevaan 14 §:ään tehdään uuden osakeyhtiölain edellyttämät täsmennykset Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita enintään 7.605.096 kappaletta. Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa, osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä tai yhtiöillä pidettäviksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Yhtiökokous päätti myös valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja omien osakkeiden antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 7.935.000 uuden osakkeen antamisesta ja/tai enintään 7.935.000 yhtiön hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta kuitenkin siten, että annettavien ja/tai luovutettavien osakkeiden yhteismäärä voi olla enintään 7.935.000 kappaletta. Yhtiöllä olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa tai osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä. Osakkeita voidaan antaa tai luovuttaa osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen maksutta vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Hallitus voi päättää maksuttomasta osakeannista myös yhtiölle itselleen. Yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä voi yhdessä yhtiölle valtuutuksen nojalla hankittujen/hankittavien omien osakkeiden lukumäärän kanssa olla enintään 7.935.000 kappaletta. Osakkeesta maksettava määrä merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallitus valitsi puheenjohtajakseen Andreas Tallbergin ja varapuheenjohtajaksi Christer Sumeliuksen. Kautensa päättänyt puheenjohtaja Carl-Johan Numelin sekä jäsenet Lars Hammarén ja Heikki Mairinoja eivät ole enää yhtiön käytettävissä. Hallituksen jäsenet ovat kokouksen päättymisestä alkaen seuraavalle vuoden mittaiselle kaudelle Claus von Bonsdorff, Klaus Cawén, Jan Hasselblatt, Carl-Johan Rosenbröijer sekä Christer Sumelius. Helsingissä 13.3.2007 Emmi Watkins IR- & viestintäpäällikkö Lisätiedot ja Kyro Oyj Abp, viestintäpäällikkö Emmi Watkins sijoittajasuhteet: Puh. 0400-903 260 Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet