Revenio Group Oyj: MUUTOKSIA DONE LOGISTICS OY:N JOHDOSSA, ORGANISAATIOSSA JA TOIMINNASSA


Revenio Group Oyj     Pörssitiedote 30.5.2012 klo 13.00

MUUTOKSIA DONE LOGISTICS OY:N JOHDOSSA, ORGANISAATIOSSA JA TOIMINNASSA

Revenio Group Oyj:n Järjestelmät-segmentin tytäryhtiö Done Logistics Oy toteuttaa toimintamalli- ja organisaatiomuutoksen sopeuttaakseen toimintansa matalana jatkuvaan kysyntään. Muutoksen tavoitteena on voimakkaasti alentaa kiinteitä kustannuksia. Toimintamallimuutoksen keskeinen osa on keskittyminen ydinosaamisen mukaisiin toimintoihin kuten järjestelmien kokonaissuunnitteluun. Projektien toteuttamiseen tarvittavia osakokonaisuuksia ja palveluita ostetaan tulevaisuudessa aiempaa enemmän ulkoa.

Osana uudistusta yhtiöstä irtisanotaan 25 henkilöä ja yhtiön toimitusjohtaja vaihtuu. Vt. toimitusjohtajaksi oman toimensa ohella on nimitetty Midas Touch Oy:n toimitusjohtaja Riku Lamppu.

Irtisanomisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä aiheutuu konsernin v. 2012 toisen vuosineljänneksen tulokseen noin 1,2 miljoonan euron kertakulu. Toimenpiteillä ei ole vaikutusta Revenio Group-konsernin vuoden 2012 tulosohjeistukseen.

Revenio Group Oyj

Olli-Pekka Salovaara

Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara, gsm 040-5675520
olli-pekka.salovaara@revenio.fi
http://www.revenio.fi

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet
www.revenio.fi

Revenio Group Oyj on NASDAQ OMX Helsingissä noteerattu suomalaisen
monialakonserni Revenion emoyhtiö. Revenio Group Oyj:n tytäryrityksille on
yhteistä korkealaatuinen suomalainen erityisosaaminen ja vientiin perustuva
liiketoiminta.

Revenio-konserni muodostuu kuudesta itsenäisesti liiketoimintaa harjoittavasta yhtiöstä, jotka muodostavat viisi liiketoimintasegmenttiä.
Tytäryhtiöt ovat Done Logistics Oy, Done Software Solutions Oy, Icare Finland Oy, Boomeranger Boats Oy, FLS Finland Oy ja Midas Touch Oy.