INTERAVANTI OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET


INTERAVANTI OYJ                                            PÖRSSITIEDOTE 8.10.2012 KLO 10:30

 

Interavanti Oyj:n (Yhtiö) ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 8.10.2012. Yhtiökokous hyväksyi sille tehdyt ehdotukset seuraavasti:

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakeyhtiölain 15 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Valtuutus koskee enintään 601.818 oman osakkeen hankkimista yhdessä tai useammassa erässä ja on voimassa 31.12.2013 asti. Hallitus valtuutettiin päättämään osakkeiden hankintahinnasta ja hankkimisen muista ehdoista. Osakkeen tarjoushinnaksi tulisi kuitenkin muodostua vähintään 2,50 euroa ja enintään 3,50.

Valtuutuksen mukainen omien osakkeiden hankinta voidaan toteuttaa yhtiön tekemällä julkisella ostotarjouksella tai julkisessa kaupankäynnissä sellaisissa pörsseissä, joiden säännöt sallivat yhtiöiden käydä kauppaa omilla osakkeillaan. Valtuutuksen mukaan hallituksella on oikeus hankkia omia osakkeita muussa kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa.

Valtuutus kumoaa yhtiökokouksessa 7.3.2012 hallitukselle annetun valtuutuksen päättää osakeanneista sekä hallitukselle annetun valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta ja luovuttamisesta.

Omien osakkeiden hankinta liittyy Yhtiön 14.9.2012 tiedottamaan aikeeseen tehdä julkinen ostotarjous Yhtiön omista osakkeistaan. Yhtiön on tarkoitus tarjota osakkeenomistajilleen mahdollisuus halutessaan luopua Yhtiön osakkeista julkisen ostotarjouksen avulla. Ostotarjouksen jälkeen Yhtiö hakisi osakkeidensa julkisen kaupankäynnin lopettamista ja Yhtiön poistamista pörssilistalta (Delistaus).

Hallituksen päätökset omista osakkeista tehtävään ostotarjoukseen liittyen

Yhtiön hallitus on välittömästi ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa päättänyt ylimääräisen yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen perusteella ja 14.9.2012 julkistetun suunnitelman mukaisesti tehdä julkisen ostotarjouksen enintään 601.818 oman osakkeen hankkimiseksi siten, että ostotarjouksessa tarjottava käteisvastike olisi 3,20 euroa osakkeelta ja ostotarjouksen tarjousaika alustavasti 18.10.2012 - 9.11.2012. Yhtiön hallitus tulee hyväksymään ostotarjouksen tarjousasiakirjan ja tarjouksen lopulliset ehdot arviolta 9.10.2012 pidettävässä kokouksessa.

Helsingissä 8. päivänä lokakuuta 2012

INTERAVANTI OYJ

Hallitus

Lisätietoja:

Veikko M Vuorinen
puh. 09 477 7220

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.interavanti.fi