WULFF-YHTIÖT OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN 30.9.2015 PÄÄTÖKSET


PÖRSSITIEDOTE                             30.9.2015 KLO 12:00

Wulff-Yhtiöt Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous 30.9.2015 vahvisti hallituksen
jäsenten lukumääräksi neljä. Hallitukseen valittiin jäseniksi Johanna Marin, Ari
Pikkarainen, Andreas Tallberg ja Heikki Vienola. Yhtiökokouksen jälkeen
pidetyssä järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Heikki
Vienolan.

Ylimääräinen yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan palkkiona
1 250 euroa kuukaudessa.

Ylimääräinen yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestystä yhtiökokouskutsun
toimittamistavan osalta niin, että kutsu julkaistaan yhtiön internet-sivuilla.
Yhtiöjärjestyksen 9 § päätettiin muutettavaksi seuraavaksi:

”Kutsu yhtiökokoukseen on julkaistava yhtiön internet-sivuilla aikaisintaan
kaksi kuukautta ja viimeistään 21 päivää ennen yhtiökokousta, kuitenkin
vähintään yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Hallitus voi
lisäksi päättää julkaista kutsun tai lehti-ilmoituksen kutsun julkaisemisesta
myös muulla tavalla.

Osakkeenomistajan on, saadakseen osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava
yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla
aikaisintaan viisi päivää ennen kokousta.”

Helsingissä 30.9.2015

WULFF-YHTIÖT OYJ

HALLITUS

Lisätietoja:

hallituksen pj Heikki Vienola

puh. 09 5259 0050  tai gsm 050 65 110

sähköposti: heikki.vienola@wulff.fi

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.wulff.fi

Pienestä  paperikaupasta se kaikki alkoi. Wulff juhlii tänä vuonna 125-vuotiasta
menestystarinaansa.

Wulff-Yhtiöt Oyj on kansainvälistyvä pörssiyritys sekä toimistomaailman
merkittävin pohjoismainen toimija ja alansa edelläkävijä. Wulff myy ja markkinoi
asiakkailleen toimistotuotteita, työpaikkatuotteita, it-tarvikkeita sekä
ensiapua ja ergonomiaa. Konsernin asiakkaat voivat hankkia Wulffilta myös
kansainvälisiä messupalveluja.

Attachments

09308482.pdf