Tieto julkistaa uuden strategiansa – kiihdyttää innovaatiota ja kasvua


Tieto Oyj          PÖRSSITIEDOTE         17.3.2016 klo 9.00
Tieto julkistaa uuden strategiansa 2016–2020. Yhtiön tavoitteena on olla
Pohjoismaiden johtava ohjelmisto- ja palveluyritys ja asiakkailleen paras
kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Aiemman strategiakauden saavutuksiin
pohjautuen Tieto kiihdyttää innovaatiota ja kasvua Pohjoismaissa ja sen
ulkopuolella. Vaikka yhtiö kasvattaa investointejaan, etenkin
ohjelmistoliiketoiminnassa, yhtiö uskoo suotuisan kannattavuuskehityksen
jatkuvan ja pitää houkuttelevan osinkopolitiikkansa ennallaan.

Tieto arvioi informaation olevan tulevaisuudessa suurin, jatkuvasti kasvavan
yhteiskunnallisen ja taloudellisen lisäarvon tuottaja. Tiedon tavoitteena on
saavuttaa tässä muutoksessa keskeinen asema. Yhtiö julkistaa strategian, jonka
pohjalta se voi tulevaisuudessa hyödyntää datakeskeisen maailman tarjoamat
merkittävät mahdollisuudet.

Digitalisaation vauhdin kiihtyessä uusien datakeskeisten innovaatioiden ja
asiakkaiden liiketoiminnan ja tietotekniikan uudistamiseen liittyvä kysyntä
kasvaa nopeasti. Tieto parantaa kilpailukykyään ja nopeuttaa kasvuaan seuraavien
strategisten valintojen avulla:

  · Palvelut, jotka kasvattavat asiakkaalle tuotettua lisäarvoa
  · Johtava asema Pohjoismaissa ja kansainvälinen kasvu
  · Yhdessä innovoiminen ja ekosysteemien tarjoamien mahdollisuuksien
hyödyntäminen.

Tiedon uusi strategia perustuu kilpailukykyisiin toimialapohjaisiin
ohjelmistotuotteisiin ja toimialatuntemukseen, jotka ovat yhtiölle samalla
keskeisiä erottautumistekijöitä, sekä kattavaan palvelutarjontaan,
teollistettuihin palvelutoimituksiin ja kasvaneeseen tehokkuuteen ja toiminnan
fokukseen.

"Vuoden 2012 strategiajulkistuksen jälkeen olemme aktiivisesti uudistaneet
Tietoa ja nyt olemme valmiita kiihdyttämään innovaatiota ja kasvua. Olemme
lisänneet investointeja tulevaisuuden kasvuliiketoimintoihin, rekrytoineet uusia
osaajia ja perustaneet kolme sisäistä start-upia. Vaikka lisäämme investointeja,
jotka tukevat korkeampia kasvutavoitteitamme, samalla uskomme yhtiön hyvän
taloudellisen kehityksen jatkuvan, sanoo toimitusjohtaja Kimmo Alkio.

“Tavoitteemme on olla Pohjoismaiden johtava ohjelmisto- ja palveluyritys.
Edistyksellisten teknologioiden, ohjelmistotuotteiden ja toimintamallien
pohjalta tarjoamme asiakkaille kiinnostavia uusia mahdollisuuksia uudistaa omaa
liiketoimintaansa ja olla mukana kehittämässä uusia innovaatioita”, Alkio
jatkaa.

Palveluja kiihdyttämään asiakkaalle tuotettua lisäarvoa

Kuluttajakäyttäytymisen jatkuvasti muuttuessa ja uusien teknologioiden
tarjotessa rajattomasti uusia mahdollisuuksia Tiedon asiakkailla on
kaksijakoinen haaste. Asiakkaiden tulee sekä parantaa nykyisen liiketoiminnan
tehokkuutta että kehittää uusia, innovatiivisia palveluita.

Tieto tukee asiakkaita

  · kokonaisvaltaisilla toimialaratkaisuilla, jotka perustuvat johtaviin
ohjelmistotuotteisiin, järjestelmäintegraatioon ja kumppanuuksiin. Ottamalla
laajemman roolin asiakkaan arvoketjussa Tieto auttaa asiakkaitaan optimoimaan
liiketoimintaprosesseja ja nopeuttamaan kasvua. Toimialaratkaisujen valikoima,
joilla Tieto erottautuu kilpailijoistaan, kattaa kaikki toimialaryhmät ja voi
vaihdella strategiakauden aikana.
  · asiakkaiden teknologia-alustojen aktiivisella uudistamisella nopeasti
muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Standardoitujen palveluarkkitehtuurien,
palveluintegraation ja hallinnan (SIAM), kognitiivisten teknologioiden ja
pilvipalvelujen avulla asiakkaat voivat jatkuvasti tehostaa liiketoimintaansa,
ottaa käyttöön uusia teknologioita nopeammin ja saavuttaa hyvän tuoton
tietotekniikkainvestoinneilleen.
  · innovoimalla yhdessä asiakkaiden kanssa uusia datakeskeisiä
liiketoimintamalleja, joissa voidaan hyödyntää datakeskeisen talouden tarjoamia
mahdollisuuksia ja jotka luovat asiakkaille uutta liiketoimintaa.

Johtava asema Pohjoismaissa ja kansainvälistä kasvua toimialaratkaisuissa

Tiedon kasvu pohjautuu markkinaosuuden kasvattamiseen Pohjoismaissa, etenkin
Ruotsissa, ja yhtiö keskittyy pohjoismaisiin yrityksiin ja julkiseen sektoriin.
Kasvua tuetaan myös laajentamalla nykyisillä markkinoilla vahvoiksi
osoittautuneiden, valittujen toimialaratkaisujen myyntiä kansainvälisesti.
Lisäksi laajentuminen lähimarkkinoille kattaen yhtiön koko palvelukokonaisuuden
on mahdollista strategiakauden loppupuolella.

Investoinnit yhdessä tekemiseen ja globaaleihin osaamisverkostoihin

Tieto investoi työtapoihin ja teknologioihin, joiden avulla se voi aktiivisesti
kehittää uusia innovaatioita yhdessä kumppaneiden, asiakkaiden ja avoimien,
globaalien tietoverkostojen kanssa sekä tehostaa osaamisen jatkuvaa
kehittämistä. Tämä edistää sovellusten nopeampia lanseerauksia, lisää
työntekijöiden mahdollisuuksia kehittyä sekä osaamisen kysynnän ja tarjonnan
tehokasta hallintaa, mikä voi osaltaan vähentää uudelleenjärjestelyn tarvetta ja
kustannuksia.

Tuotekehityspalvelut-yksikkö nopeuttaa ja tehostaa edelleen tuotekehitystä

Tuotekehityspalvelut-yksikkö tarjoaa johtaville maailmanlaajuisille asiakkaille
nopeaa ja tehokasta tuotekehitystä tietoliikenneverkkolaitteiden alueella,
puolijohdesektorilla ja kulutuselektroniikassa. Tuotekehityspalvelut laajentaa
myös toimintaansa uusille tuotekehitysalueille digitalisaation ja langattomien
lyhyen ja pitkän kantaman teknologioiden osaamisen avulla. Digitalisaatio
eteneekin nopeimmin liitettävien laitteiden ja älyliikenteen
alueella. Tuotekehityspalveluiden osuus Tiedon liikevaihdosta on noin 10 %.

Kannattavuustavoitteet ja osinkopolitiikka säilyvät ennallaan

Tiedon tavoitteena on edelleen tarjota hyvää tuottoa osakkeenomistajille pitkän
aikavälin taloudellisten tavoitteiden pohjalta:

  · IT-palveluissa markkinoita nopeampi kasvu (keskimäärin)
  · Raportoitu liikevoitto (EBIT) 10 % liikevaihdosta
  · Yhtiön tavoitteena on kasvattaa osinkoa absoluuttisesti vuosittain
  · Nettovelka/EBITDA enintään 1,5 pitkällä aikavälillä.

Tiedon tavoitteena on kasvaa markkinoita nopeammin ja orgaanisesti vähintään
markkinoiden mukaisesti. Aiemmin määritettyjen kasvualueiden lisäksi yhtiö
investoi valittuihin nykyisillä markkinoilla vahvoiksi osoittautuneisiin
toimialaratkaisuihin. Tämä valikoima sisältää alkuvaiheessa yli kymmenen
ratkaisua ja se voi vaihdella strategiakauden aikana. Kannattavuuden paranemisen
odotetaan jatkuvan. Myönteinen kehitys perustuu yli 10 %:n oikaistuun
liikevoittomarginaaliin ja toiminnan uudelleenjärjestelytarpeen asteittaiseen
normalisoitumiseen. Liikevoittomarginaalin paranemista tukevat lähinnä kasvu,
tuottavuuden jatkuva paraneminen ja liiketoimintarakenteen kehittyminen. Uusien
palveluiden kehittämiskustannusten odotetaan pysyvän alle 5 %:ssa
liikevaihdosta, mikä on hieman enemmän kuin aiempina vuosina. Kuluja ei
aktivoida taseeseen. Käyttöomaisuusinvestointien odotetaan jatkossakin olevan
alle 4 % liikevaihdosta.

Uuden strategian mukainen liiketoimintarakenne

Tukeakseen strategian toteuttamista Tieto uudistaa toimintansa rakennetta. Uusi
rakenne astuu voimaan heinäkuun alussa. Rakenne pohjautuu toimialaryhmiin, jotka
vastaavat markkinatoiminnoista, ja palvelualueisiin ensisijaisina
raportointisegmentteinä. Kolmannen neljänneksen osavuosikatsaus laaditaan uuden
raportointirakenteen pohjalta.

Toimialaryhmät

  · Finanssipalvelut
  · Julkinen sektori, terveydenhuolto ja hyvinvointi
  · Teolliset palvelut ja kuluttajapalvelut

Palvelualueet

  · Teknologiapalvelut ja uudistaminen
  · Toimialaratkaisut mukaan lukien datakeskeiset liiketoiminnot, jotka toimivat
itsenäisesti – virtuaalinen palvelualue, joka toimii toimialaryhmien sisällä
  · Liiketoiminnan konsultointi ja toteutus – virtuaalinen palvelualue, joka
toimii toimialaryhmien sisällä
  · Tuotekehityspalvelut – itsenäinen yksikkö, jonka tavoitteena on globaali
kasvu.

Uusi johtoryhmä

Tiedon johtoryhmä koostuu 1.7.2016 alkaen seuraavista henkilöistä:

Kimmo Alkio, toimitusjohtaja
Håkan Dahlström, Teknologiapalvelut ja uudistaminen
Lasse Heinonen, talousjohtaja
Per Johanson, Finanssipalvelut
Ari Järvelä, Datakeskeiset liiketoiminnot
Ari Karppinen, teknologiajohtaja
Satu Kiiskinen, Teolliset palvelut ja kuluttajapalvelut
Katariina Kravi, henkilöstöhallinto
Tom Leskinen, Tuotekehityspalvelut
Cristina Petrescu, Julkinen sektori, terveydenhuolto ja hyvinvointi

Cristina Petrescu toimii tällä hetkellä Tiedon sähköteollisuudesta vastaavana
johtajana. Cristinalla (M.Sc, synt. 1968) on pitkä kokemus eri johtotehtävistä
ja hän on ollut Tiedon palveluksessa vuodesta 2002 lähtien. ”Cristinan
vahvuuksia on kyky uudistaa liiketoimintaa ja hänellä on laaja-alainen kokemus
eri toimialoilta niin ohjelmistotuotteiden kuin palvelujen alueella. Hänen
johtamistaitonsa ja pitkä tausta yhtiössä tuovat lisäarvoa julkiselle ja
terveydenhuollon sektoreille Pohjoismaissa. Olen iloinen voidessani toivottaa
hänet tervetulleeksi johtoryhmään,” sanoo Kimmo Alkio.

”Odotan innolla aloittamista uudessa tehtävässäni, jossa näen hyviä
mahdollisuuksia kiihdyttää digitalisaatiota julkisella sektorilla ja
terveydenhuollon ja hyvinvoinnin alueella. Tiedon strategian mukaisesti
vahvistamme innovointia yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa, mikä tarjoaa
hyvät mahdollisuudet luoda arvoa miljoonien ihmisten elämään Pohjoismaissa,”
Petrescu sanoo.

Nykyinen johtoryhmä jatkaa 30.6.2016 saakka. Lisätietoa nykyisestä kokoonpanosta
saatavilla osoitteessa tieto.fi.

Lisätietoja
Sijoittajat: Lasse Heinonen, talousjohtaja, puh. 020 726 6329, 050 393 4950,
lasse.heinonen(at)tieto.com
Media: Kia Haring, viestintäjohtaja, puh. 040 7653700, kia.haring(at)tieto.com

TIETO OYJ

JAKELU
NASDAQ Helsinki
NASDAQ Stockholm
Keskeiset tiedotusvälineet

Tieto hyödyntää datakeskeisen maailman mahdollisuudet ja tuottaa niiden avulla
arvoa yksilöille, organisaatioille ja yhteiskunnalle. Tavoitteemme on olla
asiakkaillemme paras kumppani liiketoiminnan uudistamisessa. Ohjelmisto- ja
palveluosaamisemme lisäksi hyödynnämme vahvasti yhdessä innovoinnin ja
ekosysteemien mahdollisuudet.

Tiedon pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksen palveluksessa työskentelee
yli 13 000 ammattilaista lähes 20 maassa. Tiedon liikevaihto on noin 1,5
miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ:ssa Helsingissä ja
Tukholmassa. www.tieto.fi