Nurminen Logisticsin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2015 on julkaistu


Nurminen Logistics Oyj
Pörssitiedote 17.3.2016 klo 15.30

Nurminen Logistics Oyj:n hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta
2015 on julkaistu yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.nurminenlogistics.com
suomeksi ja englanniksi. Samalta sivustolta löytyy myös selvitys Nurminen
Logisticsin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015.

Yhtiö allekirjoitti 17.2.2016 kauppakirjan 380 katetun vaunun myynnistä. Ostajan
rahoitusneuvottelut kaupan rahoittamisesta ovat venyneet ja ne tullaan saamamme
tiedon mukaan saamaan päätökseen kevään 2016 aikana. Vaunujen myyntituotto on
ruplan kurssista riippuen 4,5–5 miljoonaa euroa. Vaunukaupoilla ei ole
tulosvaikutusta vuodelle 2016, sillä vaunut on arvostettu vuoden 2015
tilinpäätöksessä ruplamääräiseen myyntihintaansa. Yhtiö on sopinut
rahoittajapankkien kanssa 3 miljoonan euron lyhytaikaisesta rahoituksesta
31.5.2016 asti, jolla taataan yhtiön rahoitusasema vaunukauppojen toteuttamisen
ajaksi.

Nurminen Logistics Oyj

Marko Tuunainen
President and CEO

Lisätietoja: Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, p. 010 545 7011.

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava
pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja
tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä
projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä
Venäjällä ja sen lähialueilla.