Spondalle jälleen Green Star -tunnustus kiinteistöalan vastuullisuuden GRESB-vertailussa


Sponda Oyj                     Lehdistötiedote       13.09.2016 klo 10:00

 

Spondalle jälleen Green Star -tunnustus kiinteistöalan vastuullisuuden GRESB-vertailussa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda jatkaa parhaiden kiinteistöalan yritysten joukossa kansainvälisessä vastuullisuuden Global Real Estate Sustainability Benchmark (GRESB) –tutkimuksessa. Sponda sai jo neljättä vuotta peräkkäin Green Star –tunnustuksen vastuullisesta työstään.

Sponda otti tänä vuonna ison harppauksen ympäristötehokkuudessa omaan vertailuryhmäänsä nähden. ”Olemme kehittäneet yhdessä asiakkaiden kanssa ratkaisuja kiinteistöjen energiatehokkuuden ja ympäristömyönteisyyden lisäämiseksi. Tämä tunnustus on osoitus siitä, että energia- ja ympäristökumppanuusohjelmamme tuottavat tulosta”, kertoo Spondan ympäristövastuupäällikkö Hanna Duraku.

GRESB-tutkimuksella mitataan kiinteistöalan yritysten toimintaa kestävän kehityksen edistämiseksi. Vuodesta 2009 käytössä ollut arviointi kattaa kaikki yritysvastuun osa-alueet ja yrityksiä arvioidaan kokonaisvaltaisesti yhtiötason johtamisesta, sidosryhmätyöstä ja riskienhallinnasta. Arviointituloksiin vaikuttavat myös yksittäisten kiinteistöjen energiankulutus, energiatodistukset, jätteiden hyödyntäminen sekä ympäristöluokitukset.

GRESBin osallistujamäärä on kasvanut vuosittain ja tänä vuonna tietoja kerättiin 759 yhtiöltä ja rahastolta, jotka hallinnoivat 66 000 kohdetta maailmanlaajuisesti.

 

Sponda Oyj


Lisätietoja: Hanna Duraku, ympäristövastuupäällikkö, puh. 050 483 9735

 
Sponda Oyj on Suomen suurimpien kaupunkien toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Spondan toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja kehittää toimistotiloja, liiketiloja ja kauppakeskuksia toimintaympäristöiksi, jotka luovat edellytykset asiakkaiden menestykselle. Spondan sijoituskiinteistöjen käypä arvo on noin 3,7 miljardia euroa ja vuokrattava pinta-ala noin 1,2 miljoonaa neliömetriä.