Tikkurilan ydinkeskustaan rakentuvan asuinkorttelin peruskivi muurattiin


SRV YHTIÖT OYJ     LEHDISTÖTIEDOTE     29.08.2019  KLO 14.15

Tikkurilan ydinkeskustaan rakentuvan asuinkorttelin peruskivi muurattiin

Tikkurilassa vietettiin tänään 29. elokuuta keskustan ytimeen rakentuvan uuden asuinkorttelin peruskiven muurausjuhlaa. Keskeiselle paikalle vastapäätä Vantaan kaupungintaloa uuden kirkon kupeeseen rakentuva Tikkurilan uusi keskustakortteli on SRV:n ja NREP:n yhteishanke.

Tontille rakennetaan seitsemän kerrostaloa, joihin tulee yhteensä noin 450 asuntoa, pysäköintihalli sekä liiketilaa noin 800 neliömetriä. Korttelikokonaisuudelle omaleimaista ilmettä antaa rohkea arkkitehtuuri sekä voimakkaasti muotoiltu viherkatto. Ensimmäisten NREP:lle rakennettavien kahden asuinkerrostalon rakentaminen käynnistyi keväällä ja talojen arvioitu valmistumisajankohta on keväällä 2021. Ensimmäisen gryndikohteen ennakkomarkkinointi käynnistyy syksyn aikana, ja rakentaminen käynnistyy arviolta alkuvuodesta 2020.

”Asuntotyömailla ei peruskiven muurausjuhlaa ole aiemmin järjestetty, mutta nyt olemme uuden äärellä luomassa tulevaisuuden Tikkurilaa, joten ensimmäisten asuintalojen rakentaminen saa arvoisensa käynnistyksen. On hienoa päästä toteuttamaan Tikkurilalle uutta keskustaa yhdessä NREP:n kanssa. Meillä SRV:ssä on vahva kokemus kaupunkien kehittämisestä. Parhaillaan rakennamme vastaavanlaisia uudistuvia asuinalueita niin Espoon Tapiolassa, Helsingin Kalasatamassa, Keravan keskustassa kuin Tampereen Kannellakin”, kertoo SRV:n asuntoliiketoiminnan johtaja Antero Nuutinen.

Tikkurila elää nyt muutoksen aikaa ja suosittu asuinalue saa uuden ilmeen, kun koko kortteli uudistuu eläväksi kaupunkibulevardiksi. Tikkurilan uudistus on otettu erittäin positiivisesti vastaan, ja alueella ollaan yhteisöllisesti innostuneita keskustan uudistumisesta.

”Tavoitteenamme NREP:llä on kehittää viihtyisiä kaupunkiympäristöjä, joissa ihmisten ja yritysten on hyvä toimia. Uusi moderni asuntokortteli tuo uutta elinvoimaa Tikkurilaan, jossa asunnoille on myös suuri kysyntä. Olemme erittäin ylpeitä tästä hankkeesta ja tyytyväisiä, että se etenee suunnitelmien mukaan”, kertoo NREP:n osakas Mikko Räsänen.

Ensimmäisenä NREP:lle rakennettavat kaksi asuinkerrostaloa ovat yhdeksänkerroksisia rakennuksia, joissa on yhteensä 194 modernia asuntoa; näppäriä yksiöitä, kahteen suuntaan aukeavia kaksioita sekä läpitalon kolmioita.

Peruskiveen muurattu tikkurilalaisten lasten taideteos

Tervehdyksensä peruskiven muuraustilaisuuteen toivat Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, NREP:n osakas Mikko Räisänen sekä SRV:n asuntoliiketoiminnan johtaja Antero Nuutinen. Peruskiven muurauksen yhteydessä rakennusten perustuksiin muurataan aikakapseli, joka aikanaan kertoo tuleville sukupolville kapselin hautaushetkestä. Tikkurilan peruskiveen muurattiin peruskirja, Suomen kolikot, tuorein Vantaan Sanomat sekä Tikkurilan seurakunnan kerhon lasten tekemä taideteos.

Teoksen sisältöä suunnittelemassa ja toteuttamassa ovat olleet mukana Tikkurilan seurakunnan järjestämä päiväkerho sekä koululaisten iltapäiväkerho. Teoksen tekemiseen on osallistunut yhteensä 38 lasta, joista päiväkerhossa on seitsemän 3-5 vuotiasta lasta ja iltapäiväkerhossa 31 koululaista 1.- ja 2. luokalta. Teoksen pohjana on käytetty Vantaan opaskarttaa, johon on liitetty piirustuksia teemalla ”Koti Tikkurilassa”. Lapset ovat itse piirtäneet ja sijoittaneen talonsa karttaan. Teoksessa esiintyvät talot ovat taloja, joissa lapset itse asuvat, tai sellaisia joissa he haluaisivat asua. Joukossa on myös muita Tikkurilan kaupunkikuvasta tuttuja rakennuksia, kuten koulu, kirkko ja kauppa. Lopputuloksena on iloinen teos, jossa näkyy miltä tikkurilalainen koti näyttää lapsen silmin vuonna 2019. 

Tikkurilan uusi asuntokortteli

  • Kortteliin rakennetaan yhteensä 7 kerrostaloa, joiden korkeudet vaihtelevat 5-8 kerrokseen.
  • Asemakaavan mukainen kerrosala on 20 500 kerrosalaneliömetriä, asuntoja yhteensä noin 450 kpl. Lisäksi kortteliin tulee liiketilaa noin 800 neliömetriä.
  • Rakennuksiin tulee näyttävä maksaruohoviherkatto. Rakennusten muodostamalle sisäpihalle tulee vihreä pihakansi.
  • Sisäpihakannen alle tulee korttelin yhteinen pysäköintihalli, jonne pääsee suoralla hissiyhteydellä sisäkautta.
  • Lisäksi tontin asuntoyhtiöiden käyttöön varataan yhteiskäyttöauto.
  • KRV-urakoitsijana toimii SRV.

Lisätiedot:
Antero Nuutinen, Johtaja, asunnot ja alueyksiköt, SRV, puh. 040 531 4918, antero.nuutinen@srv.fi
Heidi Tetteh, viestintäpäällikkö, SRV, 040 662 3220, heidi.tetteh@srv.fi
Mikko Räsänen, osakas, NREP, 050 353 8438, mikko.rasanen@nrep.fi

www.srv.fi

Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta:
Facebook   LinkedIn   Twitter   Instagram

SRV - Elämäsi rakentaja

SRV lyhyesti
SRV on rohkea rakennusalan kehittäjä ja uudistaja. Haluamme tarjota parhaan asiakaskokemuksen kaupunkikeskusten rakentajana ja olla alan innostavin työpaikka. Tuomme aidon yhteistyön ja innostuksen jokaiseen kohtaamiseen. Vastuullisuus näkyy kaikessa toiminnassamme.

Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä vuodesta 2007 listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 960 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 1 000 ihmistä. Lisäksi työllistämme hankkeissamme lähes 4 000 alihankkijan verkoston.

NREP lyhyesti
NREP on vuonna 2005 perustettu Pohjoismaiden johtava kiinteistösijoittaja ja -kehittäjä. Yhtiö hallinnoi 4 miljardin euron kiinteistövarallisuutta ja työllistää yli 150 asiantuntijaa Pohjoismaissa, joista yli 40 on Suomessa. NREP toimii kaikissa tärkeimmissä kiinteistöalan segmenteissä: asunnot, toimistot, liiketilat, ja logistiikka. Kiinteistöjen omistamisen lisäksi NREP kehittää aktiivisesti kohteitaan tiiviissä yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa.

Liitteet

SRV_TikkurilanKeskustakortteli_web SRV_TikkurilanKeskustakortteli_viherkatto_web