SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ ARVIOI KORONAVIRUSPANDEMIAN HEIKENTÄVÄN YHTIÖN NÄKYMIÄ JA PERUUTTAA VUODEN 2020 OHJEISTUKSEN



SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ ARVIOI KORONAVIRUSPANDEMIAN HEIKENTÄVÄN YHTIÖN NÄKYMIÄ JA PERUUTTAA VUODEN 2020 OHJEISTUKSEN

Koronaviruspandemia (COVID-19) on heikentänyt huomattavasti markkinaolosuhteita ja toiminta­edellytyksiä SSH:n toimialalla.

Maailmanlaajuisesti monet suuret yritykset ovat ilmoittaneet tulosvaroituksista tai kustannussäästö­ohjelmista. Näistä osa on myös SSH:n asiakkaita. Odotamme tämän vaikuttavan yritysten investointi­päätöksiin ja IT-projektien toimitusaikatauluihin. Tilanteen jatkuvan epävarmuuden vuoksi näkyvyytemme näiden vaikutusten laajuuteen ja kestoon on rajoittunut.

Varaudumme tilanteen vaikutuksiin ennakoivasti karsimalla määrätietoisesti operatiivisia kulujamme.

Pandemian kehittymisen huomattavan epävarmuuden vuoksi on toistaiseksi liian aikaista arvioida tarkkaan tilanteen vaikutusta taloudelliseen suorituskykyymme.

Tästä johtuen aiempi, 14.2.2020 tilinpäätöstiedotteessa julkaistu vuoden 2020 ohjeistuksemme ei ole enää voimassa.

Aiempi, 14.2.2020 tilinpäätöstiedotteessa julkaistu ohjeistus:

Odotamme vuonna 2020 yli 10-15 prosentin liikevaihdon kasvua ja liiketuloksen paranemista. Eri tuotelinjojen myynnin kasvu ja kannattavuus vaihtelee huomattavasti, sillä tuotteet ovat erilaisissa investointien ja elinkaaren vaiheissa. Odotamme huomattavasti kokonaisuutta nopeampaa kasvua PrivX®- ja NQX®-tuotelinjoista, toimialan kasvua vastaavaa vakaata kasvua UKM®-tuotelinjalta ja lievää kasvua Tectia®-tuotteilta, jotka ovat tuotteistamme kypsimmässä vaiheessa. Näiden erilaisten kasvuvauhtien tuloksena odotamme kohtuullista lyhyen tähtäimen kasvua, jonka odotamme nopeutuvan tulevina vuosina.


SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ

Hallitus

Kaisa Olkkonen
Toimitusjohtaja


Lisätiedot:
Kaisa Olkkonen, toimitusjohtaja, puh. +358 40 5795216
Niklas Nordström, talousjohtaja, puh. +358 50 5410543


Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ssh.com


SSH Communications Security:
SSH.COM auttaa yrityksiä hallitsemaan ja turvaamaan digitaalista ydintään – kriittistä dataa, sovelluksia ja palveluita. Yli 3000 asiakkaamme joukossa on 40% Fortune 500 -yrityksistä, monet maailman johtavista rahoi­tusalojen yrityksistä ja johtavia yrityksiä monilta muilta toimi­aloilta. Autamme asiakkaitamme menes­tymään pilviaikakaudella tarjoamalla kitkattomia pääsynhallintaratkaisuja, jotka minimoivat pääsyoikeuksiin liittyvät riskit. SSH.COM myy sovelluksiaan maailmanlaajuisesti verkossa, toimipisteiden kautta sekä kattavan myynti­partneri­verkoston avulla. Yhtiön osakkeet (SSH1V) on listattu Helsingin pörssissä. Lisätietoja meistä löydät Internet-osoitteestamme www.ssh.com.