Evlin yrityslainarahastot noudattavat tiukempaa poissulkemista ja aloittavat systemaattisemman vastuullisuustyön


EVLI PANKKI OYJ:N LEHDISTÖTIEDOTE 6.5.2020 KLO 10.00 (EET/EEST)

Vastuullisuus on yksi Evlin lähivuosien strategisista painopistealueista, ja tämän myötä myös yrityslainarahastojen vastuullisuuden kehittämiseen panostetaan entistä enemmän. Evli Investment Grade Yrityslaina-, Evli Pohjoismaat Yrityslaina- ja Evli Yrityslaina -rahastot ovat aloittaneet ESG*-integraation systemaattisemman kehittämisen ja noudattavat jatkossa Evlin laajamittaisempia poissulkemisperiaatteita. Lisäksi vastuullisen sijoittamisen johtoryhmä on päättänyt tiukentaa Evlin yleisiä poissulkemisperiaatteita, ja kaikista rahastoista poissuljetaan nyt kiistanalaista lainaamista harjoittavat yhtiöt (mm. pikavippiyhtiöt) sekä aikuisviihteen tuottajat.

Evli-Rahastoyhtiö Oy:n sijoitusjohtaja Mikael Lundström kertoo, että vastuullisuustekijät ovat aina vaikuttaneet yrityslainarahastojen sijoituspäätöksiin. ”Vaikka yrityslainarahastoissa vastuullisuus on huomioitu jo vuosien ajan, kehitämme valmiuksiamme huomioida vastuullisuuteen liittyvät tekijät entistä paremmin. Uskomme, että nämä sekä vaikuttavat yhtiöiden pitkän aikavälin menestysmahdollisuuksiin että parantavat sijoittajien tuottoja.”

Systemaattisen ESG-integraation kehittämisen myötä Evlin salkunhoitajat ja vastuullisen sijoittamisen tiimi kehittävät entistä parempia tapoja mallintaa ESG-tekijöiden vaikutusta yrityslainojen valinnassa ja seurannassa.

Evlin vastuullisen sijoittamisen tiimiä on myös vahvistettu. Noora Lakkonen aloitti huhtikuussa uutena vastuullisen sijoittamisen analyytikkona. Hänen vastuualueenaan on ESG-tekijät Evlin yrityslainarahastoissa. Lakkosella on vahva tausta oikeustieteen puolelta sekä strategian kehittämisestä ja kestävästä kehityksestä.

ESG-integraation lisäksi Evli Investment Grade Yrityslaina-, Evli Pohjoismaat Yrityslaina- ja Evli Yrityslaina -rahastot noudattavat jatkossa Evlin laajamittaisempia poissulkemisperiaatteita. Tämän myötä rahastot eivät sijoita yhtiöihin, jotka valmistavat alkoholia, aseita, tupakkaa tai kiistanalaisia aseita, tuottavat aikuisviihdettä tai uhkapelejä tai kaivavat/poraavat fossiilisia polttoaineita. Evlin ilmastoperiaatteiden mukaisesti rahastojen sijoituksista on myös poissuljettu hiiltä energian tuotannossa käyttävät yhtiöt 30 prosentin liikevaihtorajalla.



Lue myös:
Evli nostaa vastuullisuuden strategiseksi fokusalueeksi

Evlin ilmastoperiaatteet



Lisätietoja:

Outi Helenius, vastuullisuusjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. +358 40 720 6859, outi.helenius@evli.com

*ESG tulee englanninkielisistä sanoista Environmental, Social and Governance ja tarkoittaa ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä tekijöitä.


Evli Pankki Oyj

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan. Tuote- ja palveluvalikoima sisältää sijoitusrahastoja, varainhoitoa ja pääomamarkkinapalveluita, vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, osakeanalyysia, kannustinjärjestelmien hallinnointia ja yritysjärjestelypalveluita. Yhtiö tarjoaa myös asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evli on Suomen parhaaksi arvioitu ja suosituin yhteisövarainhoitaja*.

Evlin hallinnoitavana on 12,2 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 3/2020). Evli-konsernin oma pääoma on 67,5 miljoonaa euroa ja BIS-vakavaraisuussuhde 14,6 prosenttia (31.3.2020). Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 250 henkilöä. Evli Pankki Oyj:n B-osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

*KANTAR SIFO Prospera External Asset Management Finland 2015, 2016, 2017, 2018, 2019 ja SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services, Finland 2015, 2016, 2017, 2018.

Jakelu: keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com