Aktian pääekonomisti: Tuoko pandemia uusia mahdollisuuksia asuntosijoittajille?


Aktian pääekonomisti Lasse Corinin mukaan asuntojen vuokramarkkinat Suomessa on kokenut poikkeuksellisia muutoksia pandemian aikana. Kerrostaloyksiöiden vuokrien kasvu pääkaupunkiseudulla on rauhoittunut merkittävästi ja samanaikaisesti koko maassa yli kolme huonetta ja sitä suurempien kerrostalovuokra-asuntojen vuokrien kasvuero yksiöihin verrattuna on pienentynyt.

Aktian tänään julkaisemassa asuntomarkkinakatsauksessa pääekonomisti Lasse Corin toteaa, että vuokralla-asumisen yleistyminen on aiempina vuosina näkynyt pääasiassa yhden henkilön kotitalouksissa. Koronavuonna 2020 vuokralla asuminen on kasvanut selvästi myös yli neljän hengen talouksissa.

”Suurempien vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut ja sille on useita syitä”, toteaa Lasse Corin. ”Varmasti yksittäinen tekijä on etätyöskentelyn lisääntyminen pandemian aikana. Jo entuudestaan vuokralla-asuvat huomaavat tarvitsevansa lisätilaa. On myös mahdollista, että kotitaloudet, jotka ovat vielä epävarmoja lisätilan tarpeesta eivät ole halukkaita ostamaan heti suurempaa asuntoa, vaan lisäneliöiden tarvetta testataan ensiksi vuokra-asunnon muodossa ennen varsinaista ostopäätöstä.”

Asuntojen ostohinnat ovat nousseet voimakkaasti etenkin kasvukeskuksissa, joka voi hyvin lisätä vuokralla-asumisen suosiota. Vuonna 2020 vanhat kerrostalokolmiot kallistuivat keskimäärin 2,7 % ja yksiöt 2,2 %. Kasvukeskuksissa suurten kerrostaloasuntojen hinnoissa yli 5 prosentin vuosikasvut ovat olleet tavallisia. Kerrostalokolmioiden ja sitä suurempien hinnat kasvoivat yksiöitä 3,3 prosenttiyksikköä nopeammin viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Ero oli suurin sitten vuoden 2000.

”Samanaikaisesti vuokrien kasvuero yksiöiden ja suurempien asuntojen välillä on kadonnut. Ennen koronaa tilanne oli eri, koska tuolloin yksiöiden vuokrat nousivat selvästi suurempia asuntoja nopeammin.” Corin jatkaa.

Asuntosijoittajien fokus on selvästi ollut viime vuodet pienemmissä asunnoissa, kuten yksiöissä. Pandemia on kuitenkin muuttanut kehitystä vuokramarkkinoilla. Moni tekijä osoittaa kasvukeskusten suurempien vuokra-asuntojen markkinan pidempiaikaiseen piristymiseen.

Lisätietoja
Lasse Corin, pääekonomisti, puh. +358 40 8080 635, lasse.corin@aktia.fi
Katja Korsinkin, viestintäpäällikkö, puh. +358 50 411 3036, katja.korsinkin@aktia.fi

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti. Työllistämme noin 900 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian hallinnoitavat asiakasvarat (AuM) 30.6.2021 olivat 15,6 miljardia euroa ja taseen arvo 11,2 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA). aktia.com.

 

Liite