Keskisuomalainen Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset


Keskisuomalainen Oyj, pörssitiedote, 28.4.2022 klo 13.00

Keskisuomalainen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.4.2022 poikkeuksellisin kokousmenettelyin. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilikauden 2021 tilinpäätöksen sekä päätti, että tilikaudelta 2021 maksetaan osinkoa 0,70 euroa osaketta kohden ja valtuutti hallituksen päättämään lisäosingonjaosta enintään 0,30 euroa osaketta kohden, lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yleishyödyllisistä lahjoituksista. Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2021 sekä hyväksyi toimielinten palkitsemisraportin. Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot ja jäsenmäärä pidetään ennallaan sekä valitsi hallitukseen uudelleen erovuoroiset jäsenet Leena Hautsalon ja Mikko Paanasen. Yhtiökokous päätti tilintarkastajan palkkiosta ja valitsi yhtiön tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:n. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä päättämään osakeanneista luovuttamalla omia osakkeita tai antamalla uusia osakkeita. Hallitus järjestäytyi ja valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Leena Hautsalon ja hallituksen varapuheenjohtajaksi Jaakko Kurikan. Hallituksen palkitsemisvaliokuntaan kuuluvat hallituksen puheenjohtaja Leena Hautsalo ja hallituksen varapuheenjohtaja Jaakko Kurikka.

Keskisuomalainen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.4.2022 Keskisuomalainen Oyj:n pääkonttorissa Jyväskylässä poikkeuksellisin kokousmenettelyin 8.5.2021 voimaan tulleen väliaikaisen lain (375/2021) nojalla ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa kokouspaikalla. Yhtiökokoukseen oli mahdollista osallistua vain ilmoittautumalla ja äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon kokouskutsun ja yhtiön muun ohjeistuksen mukaisesti. Yhtiökokousta oli mahdollista seurata webcast-lähetyksenä yhtiön verkkosivuilla www.keskisuomalainen.com.

Yhtiökokouksessa oli edustettuna 23 osakkeenomistajaa, jotka edustivat 876 303 A-osaketta ja ääntä sekä 997 099 K-osaketta ja 19 941 980 ääntä, eli yhteensä 20 818 283 ääntä. Yhtiökokous kannatti kaikkia hallituksen ja osakkeenomistajien yhtiökokoukselle tekemiä ehdotuksia vähintään 100,00 prosentilla annetuista äänistä.

Tilikauden 2021 tilinpäätös

Yhtiökokous päätti vahvistaa yhtiön tilikauden 2021 tilinpäätöksen.

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 2021 maksetaan osinkoa 0,70 euroa osaketta kohden. Osinko, suuruudeltaan 0,70 euroa, maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon täsmäytyspäivänä 2.5.2022 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 9.5.2022.

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan lisäosingonjaosta. Valtuutuksen perusteella maksettavan lisäosingon enimmäismäärä voi olla yhteensä enintään 0,30 euroa osaketta kohden. Mikäli hallitus päättää lisäosingonjaosta, päättää se samalla lisäosingon maksun täsmäytyspäivän ja lisäosingon maksupäivän. Valtuutuksen perusteella maksettava lisäosinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka lisäosingon maksun täsmäytyspäivänä on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Valtuutus on voimassa 31.12.2022 asti.

Yleishyödylliset lahjoitukset

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yleishyödyllisistä lahjoituksista, joihin varataan 50 000,00 euroa.

Vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

Yhtiökokous päätti myöntää vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2021.

Toimielinten palkitsemisraportti

Yhtiökokous päätti hyväksyä toimielinten palkitsemisraportin vuodelta 2021. Päätös on neuvoa-antava.

Hallituksen jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot pidetään ennallaan. Hallituksen jäsenten kuukausipalkkiot ovat seuraavat: hallituksen puheenjohtaja 3 500,00 euroa, hallituksen varapuheenjohtaja 1 900,00 euroa ja hallituksen jäsenet 1 750,00 euroa. Hallituksen jäsenten kokouspalkkiot ovat seuraavat: hallituksen puheenjohtaja 600,00 euroa, hallituksen varapuheenjohtaja 500,00 euroa ja hallituksen jäsenet 500,00 euroa kokoukselta. Yhtiöön päätoimisessa työ- tai toimisuhteessa oleville henkilöille ei makseta palkkiota hallituksen jäsenyydestä.

Hallituksen jäsenten lukumäärä

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenmäärä pidetään ennallaan ja vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän (7) jäsentä.

Hallituksen jäsenet

Yhtiökokous päätti valita hallitukseen uudelleen erovuoroiset jäsenet Leena Hautsalon ja Mikko Paanasen. Hallituksen jäseninä jatkavat Pekka Haltia, Vesa-Pekka Kangaskorpi, Kalle Kautto, Jaakko Kurikka ja Riitta Vesterinen-Virtanen.

Tilintarkastajan palkkiot

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Tilintarkastaja

Yhtiökokous päätti valita yhtiön tilintarkastajaksi yhtiöjärjestyksen mukaiselle toimikaudelle yhtiön nykyisen tilintarkastajan, tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Miikka Hietala.

Omien osakkeiden hankinta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta niin, että A-sarjan osakkeita voidaan hankkia enintään 1 000 000 kappaletta ja K-sarjan osakkeita enintään 1 000 000 kappaletta, kuitenkin yhteensä enintään 1 000 000 osaketta, yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus käsittää omien osakkeiden hankkimisen hallituksen päätöksen mukaisesti myös muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa eli suunnattuna hankintana laissa säädetyin ehdoin. Sekä K-sarjan että A-sarjan osakkeet hankitaan hallituksen päättämin ehdoin vastikkeen vähimmäismäärän ollen 10,00 euroa osakkeelta ja vastikkeen enimmäismäärän ollen 18,00 euroa osakkeelta. A-sarjan osakkeet hankitaan pääsääntöisesti NASDAQ OMX Helsinki Oy:n (”Pörssi”) järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä, jolloin osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää omien osakkeiden hankkimisesta vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutusta tarvitaan yhtiön kasvustrategian tukemiseksi ja käytettäväksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille tai käyttää yhtiön omistajien omistusarvon kasvattamiseksi mitätöimällä osakkeita hankinnan jälkeen tai A-sarjan osakkeiden likviditeetin parantamiseksi muuntamalla hankitut K-sarjan osakkeet A-sarjan osakkeiksi ja myymällä ne julkisessa kaupankäynnissä tai käytettäväksi henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankinnan ehdoista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 31.5.2023 saakka.

Osakeannit luovuttamalla omia osakkeita tai antamalla uusia osakkeita

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien A-sarjan osakkeiden antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien omien A-sarjan osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien ja/tai luovutettavien A-sarjan osakkeiden määrä on yhteensä enintään 1 000 000 osaketta. Valtuutus sisältää oikeuden antaa osakkeita suunnatusti, osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen laissa säädetyin edellytyksin. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista. Valtuutusta käytetään yhtiön kasvustrategian tukemiseksi yhtiön mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille, myydä julkisessa kaupankäynnissä tai käyttää henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 31.5.2023 saakka.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla 12.5.2022 mennessä yhtiön verkkosivuilla www.keskisuomalainen.com/sijoittajat/yhtiokokous.

Hallituksen järjestäytyminen ja palkitsemisvaliokunta

Keskisuomalainen Oyj:n hallitus järjestäytyi 28.4.2022 yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa ja päätti valita hallituksen puheenjohtajaksi Leena Hautsalon ja hallituksen varapuheenjohtajaksi Jaakko Kurikan. Hallituksen palkitsemisvaliokuntaan kuuluvat hallituksen puheenjohtaja Leena Hautsalo ja hallituksen varapuheenjohtaja Jaakko Kurikka.

Lisätietoja: Vesa-Pekka Kangaskorpi, toimitusjohtaja, Keskisuomalainen Oyj, p. 050 688 33

KESKISUOMALAINEN OYJ

Vesa-Pekka Kangaskorpi
toimitusjohtaja

www.keskisuomalainen.com