NoHo Partners on perustanut tarkastusvaliokunnan sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan


NoHo Partners Oyj

PÖRSSITIEDOTE 10.5.2022 klo 8.00

NoHo Partners on perustanut tarkastusvaliokunnan sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan

NoHo Partners Oyj:n hallitus on päättänyt tarkastusvaliokunnan sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan perustamisesta.

Tarkastusvaliokunta avustaa hallitusta varmistamaan yhtiön taloudellisen raportoinnin ja laskennan menetelmien sekä tilinpäätöksen ja muun yhtiön antaman taloudellisen tiedon lainmukaisuuden, läpinäkyvyyden ja selkeyden. Valiokunnan puheenjohtajaksi on valittu Kai Seikku ja jäseneksi Petri Olkinuora.

Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta avustaa hallitusta ylimmän johdon nimitys- ja palkitsemisasioissa, ja sen vastuulla on valmistella yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten valintaa ja palkitsemista koskevat ehdotukset. Lisäksi valiokunta seuraa ja arvioi yhtiön palkitsemis- ja kannustinjärjestelmien kilpailukykyisyyttä ja niiden kehittämistä. Valiokunnan puheenjohtajaksi on valittu Yrjö Närhinen ja jäseniksi Timo Laine ja Mia Ahlström.

Valiokuntien työjärjestykset on kuvattu yhtiön sijoittajasivuilla osoitteessa: www.noho.fi/sijoittajille/hallituksen-valiokunnat

Tarkastusvaliokunnan kokoonpanon osalta yhtiö poikkeaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2020 suosituksesta 15, joka edellyttää, että valiokunnassa on kolme jäsentä. Yhtiö katsoo, että riittävä asiantuntemus tarkastusvaliokunnan osalta on turvattu kahdella jäsenellä. Valiokunta voi halutessaan hakea näkemyksiä myös valiokunnan ulkopuolelta.

Valiokunnat aloittavat toimintansa välittömästi. Valiokuntatyöskentelystä maksetaan varsinaisen yhtiökokouksen määrittelemä palkkio.

Lisätietoja:
Aku Vikström, toimitusjohtaja, NoHo Partners Oyj, puh. +358 44 235 7817
Jarno Suominen, varatoimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen, NoHo Partners Oyj, puh. +358 40 721 5655

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi, Friends & Brgrs, Campingen ja Cock's & Cows. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Yhtiö tavoittelee noin 400 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2024 loppuun mennessä. Yhtiön visiona on olla Pohjois-Euroopan johtava ravintolayhtiö.