Evli Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän


EVLI OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.6.2022 KLO 17.00 (EET/EEST)

Evli Oyj:n hallitus on päättänyt uuden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän perustamisesta valikoiduille konsernin avainhenkilöille. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää yhtiön omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa avainhenkilöt toteuttamaan yhtiön strategiaa, tavoitteita ja yhtiön pitkän aikavälin etua ja tarjota heille kilpailukykyinen Evli Oyj:n osakkeiden ansaintaan perustuva palkkiojärjestelmä.

Järjestelmässä on kolme yhden vuoden ansaintajaksoa, jotka alkavat 1.6.2022, 2023 ja 2024 ja päättyvät 31.5.2023, 2024 ja 2025.

Järjestelmässä kohderyhmällä on mahdollista ansaita Evli Oyj:n B-sarjan osakkeita suoriutumisen perusteella. Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja niiden tavoitteet ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan finanssialaa koskevan lainsäädännön mukaan viivästetysti siten, että palkkiot maksetaan osallistujille ansaintajakson päättymisen jälkeen noin kolmen vuoden kuluttua. Palkkioiden maksamista seuraa yhden vuoden mittainen odotusaika, jolloin avainhenkilö ei voi luovuttaa palkkiona maksettuja osakkeita.

Mahdolliset palkkiot perustuvat rahastojen ja varainhoidon performanssiin, aktiiviseen sijoittajaviestintään ja yhteydenpitoon, myynnin tukeen sekä vastuullisuustekijöiden edistämiseen. Mahdollisesti maksettavien palkkioiden arvo vastaa yhteensä enintään 78 000 Evli Oyj:n B-sarjan osaketta sisältäen myös rahana maksettava osuuden. Kohderyhmään kuuluu kuusi avainhenkilöä.

Mahdollinen palkkio maksetaan osittain Evli Oyj:n B-sarjan osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja. Jos avainhenkilön työ- tai johtajasopimus päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.


EVLI OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja, Evli Oyj, p. +358 50 553 3000, maunu.lehtimaki@evli.com


Evli Oyj

Meille vauraus merkitsee keinoa edistää hyvää niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Autamme yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan vastuullisesti, kokemukseemme, asiantuntemukseemme ja pohjoismaisiin arvoihin nojaten.

Olemme Suomen johtava varainhoitaja*, joka palvelee niin instituutio-, yritys- kuin yksityisasiakkaita. Palveluihimme sisältyvät sijoitusrahastot, varainhoito- ja pääomamarkkinapalvelut, vaihtoehtoiset sijoitustuotteet, yritysanalyysi, kannustinjärjestelmien suunnittelu ja hallinnointi sekä yritysjärjestelypalvelut. Vastuullisuus on osa jokaista sijoituspäätöstämme, ja asiakkaamme arvostavat asiantuntijuuttamme vastuullisuuskysymyksissä. Evli on myös Suomen parhaaksi arvioitu varainhoitaja vastuullisessa sijoittamisessa.**

Evli-konsernissa työskentelee noin 250 ammattilaista, ja Evlin hallinnoitavana on noin 15,8 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 3/2022). Evli Oyj:n B-sarjan osakkeet on listattu Helsingin pörssiin.

*Kantar Prospera External Asset Management Finland 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2021, Kantar Prospera Private Banking 2019, 2020 Finland **SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services Finland 2021


Jakelu
: Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com