Matias Järnefelt nimitetty Harvian toimitusjohtajaksi


Harvia Oyj        Pörssitiedote  28.3.2023 klo 9.00


Matias Järnefelt nimitetty Harvian toimitusjohtajaksi


Harvia Oyj:n hallitus on nimittänyt Harvian toimitusjohtajaksi Matias Järnefeltin (DI, tuotantotalous). Järnefelt aloittaa tehtävässään viimeistään 1.7.2023.

”Matias Järnefeltillä on runsaasti kokemusta kansainvälisen liiketoiminnan ja myynnin kehittämisestä yhtiöissä, joilla on globaali ulottuvuus. Harvian hallituksen toteuttaman huolellisen rekrytointiprosessin ja arvioinnin jälkeen olen erittäin iloinen, että Matias Järnefelt on nimitetty Harvian uudeksi toimitusjohtajaksi. Olen varma, että monipuolisen kokemuksensa ansiosta Järnefeltillä on täsmälleen oikeat kyvyt jatkaa Harvian onnistuneen kansainvälisen kasvun ja laajentumisen edistämistä”, sanoo Harvian hallituksen puheenjohtaja Olli Liitola.

”Minulle on ilo ja kunnia tulla nimitetyksi Harvian toimitusjohtajan tehtävään. Odotan innolla, että pääsen yhdessä Harvia-tiimin kanssa edistämään yhtiön menestystä ja kansainvälistä laajentumista sekä vahvistamaan entisestään Harvian asemaa globaalin sauna- ja spa-alan johtavana toimijana. Haluan kiittää yhtiön hallitusta minua kohtaan osoittamastaan luottamuksesta ja tästä mahdollisuudesta”, Matias Järnefelt kommentoi.

Järnefeltillä on merkittävää kokemusta vaativista kansainvälisen liiketoiminnan johtotehtävistä. Hän on työskennellyt useita vuosia Hiltillä, viimeisimpänä Hiltin Pohjois-Euroopan ja Ison-Britannian toimitusjohtajana. Ennen uraansa Hiltillä hän työskenteli Nokialla monissa eri johtotehtävissä, mukaan lukien Nokian matkapuhelinten lisälaitteiden globaalista myynnistä vastaavana johtajana. Järnefelt siirtyy Harvian palvelukseen 9Lives Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Harvian toimitusjohtaja Tapio Pajuharju irtisanoutui tehtävästään marraskuussa 2022. Hän jatkaa yhtiön palveluksessa vuoden 2023 toukokuun loppuun saakka.

Matias Järnefeltin CV

Syntymävuosi: 1974

Koulutus: tuotantotalouden diplomi-insinööri

Suomen kansalainen

Keskeinen työkokemus:

9Lives Oy: toimitusjohtaja, maaliskuu 2022−

Hilti-konserni: Hiltin Pohjois-Euroopan ja Ison-Britannian toimitusjohtaja, 2018−2021; Ison-Britannian myyntijohtaja, 2017−2018; Hilti Suomi Oy:n toimitusjohtaja, 2015−2017; Hiltin Ison-Britannian myyntidivisioonan johtaja, 2013−2015

Nokia Oyj: globaali myyntijohtaja, matkapuhelinten lisälaitteet (Nokia Gear), 2011−2013; johtaja, Telian globaali asiakkuus, 2008−2011; yritysstrategiasta vastaava johtaja, 2005−2007; muita tehtäviä 1999−2005


Lisätietoja:

Olli Liitola, hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400 605 040


Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2022 oli 172,4 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 600 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa ja Virossa. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Lue lisää: https://harviagroup.com