Investors House myynyt toisen osan asuntokehityskohteesta Vantaalla


Investors House Oyj

Lehdistötiedote 31.8.2023 klo  10:50

Investors House myynyt toisen osan asuntokehityskohteesta Vantaalla

Investors House on 30.6.2021 solmitun ja tiedotetun esisopimuksen perusteella myynyt toisen osan asuntokehityskohteesta Vantaalla Tikkurilan Neilikkatiellä. Ensimmäinen osa myytiin 22.6.2023

Yhteistyökumppaneiden ja Vantaan kaupungin kanssa kehitettyyn ja myytyyn kohteeseen vahvistui vuodenvaihteessa yhteensä hieman vajaa 10.000 kem2 uutta, pääasiassa asuntorakennusoikeutta.

Investors House omistaa edelleen myös viereisellä tontilla sijaitsevan noin 7.400 m2 toimistorakennuksen, jonka vuokrausaste on 100 %.

Rakennusoikeuden vahvistumisen myötä syntynyt tulosvaikutus 3,0 M€ on tiedotettu 11.1.2023 ja kirjattu Q4 2022 tulokseen.

Kauppojen kassavaikutuksesta noin 2,1 M€ toteutui ensimmäisessä vaiheessa kesäkuussa ja noin 3,4 M€ toteutuu nyt toisessa vaiheessa.

Toimitusjohtaja Petri Roininen:

’’Tikkurila on yksi koko pääkaupunkiseudun vetovoimaisimmista kaupunginosista.  On hienoa saada olla mukana Vantaan perinteisen keskuksen uudistamisprosessissa sekä asuntokehityshankkeen että toimitilatarjonnan osalta. ’’

Helsinki 31.8.2023

Investors House Oyj

Lisätiedot        Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 9669

Jakelu             Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.investorshouse.fi