Aktian sijoitusnäkemys: Sijoitusmarkkinoiden korkoshokki on ohi, ja sijoittajalle on tarjolla runsaasti mahdollisuuksia


Aktia Pankki Oyj
Lehdistötiedote
27.9.2023 klo 8.30

Kuluva vuosi on toistaiseksi ollut sijoitusmarkkinoilla hyvä. Globaalit osakemarkkinat ovat tuottaneet vuoden alusta euroissa mitattuna lähes 13 prosenttia ja käytännössä kuitanneet viime vuoden laskun. Myös korkomarkkinoiden tuotot ovat selvästi plussan puolella.

Aktian tuore sijoitusnäkemys kertoo, että terävimmän korkojen nousun rauhoituttua markkinoiden tuotto ja riski kulkevat jälleen käsi kädessä; riskillisemmät korkosijoitukset ovat tuottaneet riskittömiä paremmin, ja osakesijoitukset ovat tuottaneet keskimäärin parhaiten. Samalla tuottoerot ovat kuitenkin olleet historiallisen suuria.

”Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat olleet ylivertaiset teknojättien vetämänä, kun taas syklisemmät, valmistavan teollisuuden trendeistä riippuvaiset kotimaiset osakemarkkinat ovat painuneet pakkaselle Kiinan pehmeiden talouslukujen vanavedessä. Hinnoitteluerot ja kasvunäkymät eri markkina-alueiden välillä ovatkin historiallisen suuria ja tarjoavat aktiiviselle sijoittajalle paljon mahdollisuuksia”, Aktian sijoitusjohtaja Samu Lang sanoo.

Osakkeiden arvostustaso on kalliinpuoleinen suhteessa korkoihin. Päämarkkinoista ainoastaan Eurooppa ja Suomi näyttävät edullisilta.

”Korkotaso huomioiden arvostustasoissa ei ole mielestämme juuri tilaa nousulle, päinvastoin olisi tervettä, jos arvostustasot laskisivat, varsinkin USA:ssa. Arvioimme globaaleiden osakemarkkinoiden koko ensi vuoden tuoton olevan 3–5 prosentin haarukassa. Suomen osakemarkkina on arvostustasoltaan houkutteleva, ja tuottopotentiaalia on reippaasti siinä vaiheessa, kun globaali talouskasvu alkaa osoittaa käännettä parempaan”, Aktian allokaatiojohtaja Tommi Tähtinen sanoo.

Korkosijoittajalla on edessään hyvät ajat

Keskuspankkien koronnostosykli on loppusuoralla. Vielä emme uumoile lähikuukausille sen suurempaa laskua, mutta talouskasvun hidastuminen auttaa pitämään korkotason kurissa ja vähitellen kääntämään sen alaspäin.

Näkemyksemme mukaan korkomarkkinoilla on tulevien kuukausien aikana alkamassa sijoittajan kannalta paras ympäristö. Tuottomielessä nyt lieneekin paras hetki lähteä mukaan korkosijoituksiin, jos siellä ei vielä ole. On myös hyvä huomata, että korkosijoitukset toimivat pitkästä aikaa hyvin suojaavana elementtinä hajautetuissa salkuissa.

”Kaikkien keskeisten korkomarkkinoiden juoksevat korkotuotot ovat selvästi viimeisten 10 vuoden mediaanitasojen yläpuolella, ja eteenpäin katsoen tuotto-odotukset näyttävät houkuttelevilta. Ensi vuodelle ennustamme hyviä tuottoja eri korko-omaisuuslajeille kautta linjan”, Tähtinen sanoo ja tarkentaa:

”Odotamme euroalueen valtionlainojen tuoton olevan 2–4 prosentin haarukassa. Euroalueen korkean luottoluokituksen Investment Grade -yrityslainoille tuotto-odotuksemme on 4–6 prosenttia. Korkeamman riskin High Yield -yrityslainoille ennustamme 3–5 prosentin tuottoa.”

Suurin riski globaalille taloudelle on Kiina

Globaali talouskehitys näyttää tällä hetkellä kahtiajakautuneelta monellakin tapaa. USA:ssa ja Japanissa talouden kasvuvauhti on yllättänyt tänä vuonna positiivisesti, kun taas euroalueella ja kehittyvillä markkinoilla, varsinkin Kiinassa, kasvu on jäänyt odotuksista. Kiinan vienti (-9 %) ja tuonti (-7 %) pienenevät vauhdilla.

”Kiinalaiset ostavat vähemmän ulkomailta, ja ulkomaalaiset ostavat vähemmän Kiinasta. Koska Kiina on maailman tehdas, vienti- ja tuontiluvut kertovat omaa tarinaansa maailmantalouden tilasta”, Aktian pääekonomisti Lasse Corin sanoo

Kiina-huolien ohella myös velkapeikko on Corinin mukaan herännyt henkiin, sillä korkojen nousu on muuttanut suhtautumista julkisten talouksien suuriin alijäämiin kriittisemmäksi. Kysymys kuuluukin, kuinka pitkään velkaantuminen voi jatkua?

Aktian sijoitusnäkemys 3/2023

Lisätietoja:

Samu Lang, sijoitusjohtaja, puh. 050 4226 334, samu.lang(a)aktia.fi

Lasse Corin, pääekonomisti, puh. 040 8080 635, lasse.corin(a)aktia.fi

Tommi Tähtinen, allokaatiojohtaja, puh. 040 5080 126, tommi.tahtinen(a)aktia.fi

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti. Työllistämme noin 900 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian hallinnoitavat asiakasvarat (AuM) 30.6.2023 olivat 13,8 miljardia euroa ja taseen arvo 12,3 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA). aktia.com.