CENCORP OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.03.2008 KLO 14:50
CENCORP OYJ:N TILINTARKASTUSKERTOMUS
Cencorp Oyj:n hallitus on saanut tiedoksi yhtiön tilintarkastuskertomuksen
tilikaudelta 1.1. - 31.12.2007. Tilintarkastuskertomus on seuraavan sisältöinen:
”TILINTARKASTUSKERTOMUS
Cencorp Oyj:n osakkeenomistajille
Olemme tarkastaneet Cencorp Oyj:n kirjanpidon, tilinpäätöksen,
toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1-31.12.2007. Hallitus ja
toimitusjohtaja ovat laatineet EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten
tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaan laaditun konsernitilinpäätöksen sekä
Suomessa voimassa olevien säännösten ja määräysten mukaisesti laaditun
toimintakertomuksen ja emoyhtiön tilinpäätöksen, joka sisältää emoyhtiön taseen,
tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Suorittamamme tarkastuksen
perusteella annamme lausunnon konsernitilinpäätöksestä sekä emoyhtiön
tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja hallinnosta.
Tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa
sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja
esittämistapaa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, etteivät
tilinpäätös ja toimintakertomus sisällä olennaisia virheitä tai puutteita.
Hallinnon tarkastuksessa on selvitetty emoyhtiön hallituksen jäsenten sekä
toimitusjohtajan toiminnan lainmukaisuutta osakeyhtiölain säännösten
perusteella.
Emoyhtiön taseeseen sisältyy saamisia tappiollisilta tytäryhtiöiltä 3,2 milj.
euroa. Kuten toimintakertomuksessa on todettu, näiden takaisinmaksu on
riippuvainen tytäryhtiöiden tulevaisuuden tuloksentekokyvystä. Emoyhtiön
taseessa on pitkävaikutteisissa menoissa esitetty liikearvoa yhteensä 1,2 milj.
euroa ja vastaava liikearvo on konsernitaseessa yhteensä 2,0 milj. euroa.
Emoyhtiön ja konsernitilinpäätöksen taseissa esiintyy keskeneräisiä
tuotekehityshankkeita yhteensä 1,3 milj. euroa. Kuten tilinpäätöksen
liitetiedoissa on todettu, näiden tase-erien arvostus on riippuvainen yhtiön
tulevasta tuloskehityksestä.
Konsernitilinpäätös
EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS)
mukaan laadittu konsernitilinpäätös antaa näiden standardien ja kirjanpitolain
tarkoittamalla tavalla oikeat ja riittävät tiedot konsernin toiminnan tuloksesta
ja taloudellisesta asemasta.
Emoyhtiön tilinpäätös, toimintakertomus ja hallinto
Emoyhtiön tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain ja tilinpäätöksen laatimista
koskevien muiden säännösten ja määräysten mukaisesti ja antaa kirjanpitolaissa
tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot emoyhtiön toiminnan tuloksesta
ja taloudellisesta asemasta.
Toimintakertomus on laadittu kirjanpitolain ja toimintakertomuksen laatimista
koskevien muiden säännösten ja määräysten mukaisesti. Toimintakertomus on
yhdenmukainen tilinpäätöksen kanssa ja antaa kirjanpitolaissa tarkoitetulla
tavalla oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta
ja taloudellisesta asemasta
Konsernitilinpäätös ja emoyhtiön tilinpäätös voidaan vahvistaa. Vastuuvapaus
voidaan myöntää emoyhtiön hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle
tarkastamaltamme tilikaudelta. Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä on
osakeyhtiölain mukainen.”
Lohja, 31.3.2008
Cencorp Oyj
HALLITUS
Lisätiedot:
Cencorp Oyj
Jarmo Kanervo
Talousjohtaja
Puh. 019 6610 100
Cencorp toimittaa tuottavuutta lisääviä automaatioratkaisuja elektroniikka- ja
puolijohdeteollisuudelle.
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cencorp.com