TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.4.2008 klo 9.30 NOT FOR DISTRIBUTION IN THE UNITED STATES, CANADA, JAPAN OR AUSTRALIA TECHNOPOLIKSEN HALLITUS PÄÄTTI MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA Päätös osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvasta osakeannista Technopoliksen hallitus on eilen varsinaisen yhtiökokouksen 27.3.2008 ja ylimääräisen yhtiökokouksen 29.11.2007 antamien valtuutusten nojalla päättänyt noin 59,55 miljoonan euron merkintäetuoikeusannista (”Osakeanti”). Technopolis tarjoaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvassa Osakeannissa enintään 13.233.540 uutta osaketta. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat osakkeet vastaavat enintään noin 30,0 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärästä ja niiden tuottamista äänistä ennen Osakeantia ja enintään noin 23,1 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärästä ja niiden tuottamista äänistä Osakeannin jälkeen. Osakeannissa tarjottavat osakkeet lasketaan liikkeeseen ensisijaisesti varsinaisen yhtiökokouksen 27.3.2008 antaman valtuutuksen nojalla ja sen osalta kuin tarjottavat osakkeet ylittävät kyseisen valtuutuksen enimmäismäärän, jäljelle jäävät osakkeet lasketaan liikkeeseen ylimääräisen yhtiökokouksen 29.11.2007 antaman valtuutuksen nojalla. Osakkeiden merkintäaika alkaa 7.5.2008 ja päättyy 20.5.2008. Merkintähinta on 4,50 euroa osakkeelta. Technopoliksen osakkeenomistajalla on oikeus merkitä jokaista täsmäytyspäivänä 2.5.2008 omistamaansa kymmentä (10) osaketta kohden kolme (3) uutta osaketta. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 7.-13.5.2008. Evli Pankki Oyj, Corporate Finance toimii Osakeannin pääjärjestäjänä. Yhtiön merkittävimmät osakkeenomistajat ABN AMRO Asset Management (Netherlands) B.V., Gazit-Globe Ltd., Henderson Global Investors Limited, Oulun kaupunki ja Tampereen kaupunki ovat antaneet merkintäsitoumukset Osakeantiin liittyen. Lisäksi yhtiön toimitusjohtaja Pertti Huuskonen ja yhtiön osakkeita omistavat yhtiön hallituksen jäsenet ovat ilmoittaneet yhtiölle merkitsevänsä Osakeannissa oman osakkeenomistuksensa perusteella määräytyvät uudet osakkeensa. Lisäksi Henderson Global Investors Limited ja Gazit-Globe Ltd. ovat antaneet yhtiölle merkintätakaukset, jotka koskevat 1.000.000 ja 1.500.000 osaketta. Annetut merkintäsitoumukset ja -takaukset edustavat noin 48,3 prosenttia Osakeannin kokonaismäärästä. Osakeannissa merkityt osakkeet oikeuttavat Technopoliksen mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja tuottavat muut osakkeenomistajien oikeudet yhtiössä niiden rekisteröinnistä kaupparekisteriin lukien. Technopoliksen tarkoituksena on kasvattaa konsernin liiketoimintaa sekä orgaanisten investointien että yritysostojen kautta. Tavoitteena on kasvattaa konsernin liikevaihtoa 15 prosentilla vuosittain, ja konsernin tarkoituksena on toimia vuonna 2011 Suomen ja Venäjän lisäksi 1-2 muussa maassa. Technopoliksen aikomuksena on keskittää investointinsa kasvaville markkinoille. Kasvustrategian toteuttaminen on tarkoitus varmistaa hyödyntämällä sekä oman pääoman ehtoista että velkarahoitusta joustavan ja tehokkaan rahoitusrakenteen varmistamiseksi. Technopoliksen osakeannista saadut varat on tarkoitus käyttää yhtiön investointisuunnitelman mukaisten investointien rahoittamiseen, konsernin kasvun varmistamiseen ja konsernin omavaraisuusasteen ylläpitämiseen. Osakeantia koskevan arvopaperiliitteen ja tiivistelmän on tarkoitus olla saatavilla 5.5.2008 alkaen muun muassa yhtiöstä osoitteesta Technopolis Oyj, Elektroniikkatie 8, 90570 Oulu. Lisäksi yhtiötä ja sen liiketoimintaa kuvaava perusesite on ollut saatavilla 17.4.2008 alkaen muun muassa yllä mainitusta yhtiön osoitteesta. Tarkemmat tiedot edellä mainittujen asiakirjojen julkistamisesta ja saatavuudesta ilmoitetaan pörssi-ilmoituksella arviolta 5.5.2008. Muutoksia optio-oikeuksien ehtoihin Yhtiön optio-oikeudet 2005 ja 2007 eivät oikeuta osallistumaan Osakeantiin. Optionhaltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi Technopoliksen hallitus on eilen päättänyt muuttaa vuoden 2005 ja 2007 optio-oikeuksien merkintäsuhdetta ja merkintähintaa siten, että kukin vuosien 2005 ja 2007 optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään 1,043 osaketta ja että osakekohtainen merkintähinta on, vuosien 2006-2008 aikana jo maksetut osingot huomioon ottaen, 2005A-optio-oikeuksilla 3,536 euroa, 2005B-optio-oikeuksilla 6,188 euroa ja 2007A-optio-oikeuksilla 7,389 euroa. 2007B-optio-oikeuksien osalta tehdään vastaavat korjaukset merkintäsuhteeseen ja merkintähintaan sen jälkeen, kun niiden merkintähinta on määräytynyt. Osakemerkinnän yhteydessä optio-oikeuksien haltijan merkitsemä osakkeiden kokonaismäärä pyöristetään alaspäin täysiksi osakkeiksi ja kokonaismerkintähinta lasketaan pyöristettyä osakkeiden määrää käyttäen ja pyöristetään lähimpään täyteen senttiin. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintähintaa alennetaan edelleen merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää mahdollisesti päätettävien osinkojen määrällä kunkin osingonjaon täsmäytyspäivänä. Edellä esitetyt muutokset optioehtoihin tulevat voimaan niiden kaupparekisteriin merkitsemisestä lukien, arviolta 26.5.2008 edellyttäen, että Osakeanti toteutuu suunnitellusti. Oulu, 28.4.2008 TECHNOPOLIS OYJ Hallitus LIITE: Osakeannin ehdot Lisätietoja: Talousjohtaja Jarkko Ojala, p. 040 744 7344 tai (08) 551 3211 sekä Muun Suomen yksikön johtaja Reijo Tauriainen, p. 040 515 9848 Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.technopolis.fi This release is not an offer of securities for sale in the United States. Securities may not be offered or sold in the United States absent registration under the U.S. Securities Act of 1933, as amended, or an exemption from registration. Any public offering of securities to be made in the United States will be made by means of a prospectus that may be obtained from the issuer and that will contain detailed information about the company and management, as well as financial statements. The issuer does not intend to conduct a public offering in the United States or register any part of the offering in the United States. Copies of this release are not being made and may not be distributed or sent into the United States, Canada, Japan or Australia. LIITE: OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANNININ EHDOT Technopolis Oyj:n (”Technopolis” tai ”Yhtiö”) varsinainen yhtiökokous valtuutti 27.3.2008 Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista 31.5.2009 mennessä. Annettavien osakkeiden enimmäismäärä voi olla yhteensä enintään 8.000.000 kappaletta. Lisäksi Yhtiön ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 29.11.2007 Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista 31.12.2010 mennessä. Annettavien osakkeiden enimmäismäärä voi olla yhteensä enintään 13.000.000 kappaletta. Yhtiön hallitus on edellä mainittujen yhtiökokousten valtuutusten perusteella päättänyt 27.4.2008 laskea liikkeeseen osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvalla osakeannilla (”Osakeanti”) enintään 13.233.540 uutta osaketta (”Osake”) tässä esitettyjen Osakeannin ehtojen mukaisesti. Osakeannissa tarjottavat Osakkeet lasketaan liikkeeseen ensisijaisesti varsinaisen yhtiökokouksen 27.3.2008 antaman valtuutuksen nojalla ja sen osalta kuin tarjottavat Osakkeet ylittävät kyseisen valtuutuksen enimmäismäärän, jäljelle jäävät Osakkeet lasketaan liikkeeseen ylimääräisen yhtiökokouksen 29.11.2007 antaman valtuutuksen nojalla. Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat enintään noin 30,0 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärästä ja niiden tuottamista äänistä ennen Osakeantia ja enintään noin 23,1 prosenttia Yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärästä ja niiden tuottamista äänistä Osakeannin jälkeen. Merkintäoikeus Ensisijainen merkintäoikeus Osakkeet tarjotaan Yhtiön osakkeenomistajien merkittäväksi heidän osakeomistuksensa suhteessa. Osakkeenomistaja, joka on Osakeannin täsmäytyspäivänä 2.5.2008 (”Täsmäytyspäivä”) merkitty APK:n ylläpitämään osakasluetteloon, saa automaattisesti yhden (1) vapaasti luovutettavissa olevan arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (ISIN-tunnus FI0009503049) (”Merkintäoikeus”) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) osaketta kohden (”Ensisijainen merkintäoikeus”). Osakkeenomistaja tai se henkilö tai yhteisö, jolle Ensisijaiset merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään jokaista kymmentä (10) Ensisijaista merkintäoikeutta kohden kolme (3) Osaketta. Osakkeiden murto-osia ei voi merkitä. Toissijainen merkintä Lisäksi osakkeenomistajalla, joka on Täsmäytyspäivänä merkitty Yhtiön osakasluetteloon ja joka on käyttänyt Ensisijaisen merkintäoikeutensa, on oikeus merkitä Osakkeita, joita ei ole merkitty Ensisijaisen merkintäoikeuden perusteella (”Toissijainen merkintä”). Merkintäsitoumukset ja -takaukset Yhtiön merkittävimmät osakkeenomistajat ABN AMRO Asset Management (Netherlands) B.V., Gazit-Globe Ltd., Henderson Global Investors Limited, Oulun kaupunki ja Tampereen kaupunki ovat antaneet merkintäsitoumukset, joiden mukaisesti nämä tahot merkitsevät Osakeannissa Osakkeita seuraavasti: ABN AMRO Asset Management (Netherlands) B.V. 720.000 Osaketta, Gazit-Globe Ltd. 1.158.033 Osaketta, Henderson Global Investors Limited 848.850 Osaketta, Oulun kaupunki 706.827 Osaketta ja Tampereen kaupunki 451.533 Osaketta (edellä mainitut yhteensä 3.885.243 Osaketta). Lisäksi Yhtiön toimitusjohtaja Pertti Huuskonen ja Yhtiön osakkeita omistavat Yhtiön hallituksen jäsenet ovat ilmoittaneet Yhtiölle merkitsevänsä Osakeannissa oman osakkeenomistuksena perusteella määräytyvät uudet Osakkeensa. Lisäksi Yhtiön osakkeenomistajat Henderson Global Investors Limited ja Gazit-Globe Ltd. ovat antaneet Yhtiölle merkintätakauksen, jonka mukaan edellä mainitut tahot merkitsevät tietyin ehdoin Osakeannissa Ensisijaisen merkintäoikeuden ja Toissijaisen merkinnän nojalla mahdollisesti merkitsemättä jääviä Osakkeita. Henderson Global Investors Limited on antanut merkintätakauksen 1.000.000 osakkeen osalta ja Gazit-Globe Ltd. 1.500.000 osakkeen osalta. Yhtiö on sitoutunut maksamaan merkintätakauksista yhteensä noin 170.000 euron palkkion. Yhtiön hallitus voi päättää suunnata Ensisijaisen merkintäoikeuden ja Toissijaisen merkinnän nojalla mahdollisesti merkitsemättä jäävät Osakkeet yllämainittujen merkintätakauksen antajien merkittäväksi. Merkintäsitoumusten ja -takauksien toteutuminen edellyttää tiettyjen tavanomaisten ehtojen toteutumista, mukaan lukien ehto, että Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tapahtunut olennaista haitallista muutosta. Annetut merkintäsitoumukset ja -takaukset edustavat noin 48,3 prosenttia Osakeannin kokonaismäärästä. Gazit-Globe Ltd.:n, Henderson Global Investors Limitedin, ABN AMRO Asset Management (Netherlands) B.V.:n sekä Oulun kaupungin kunkin antamat merkintäsitoumukset ja/tai merkintätakaukset edustavat yli viittä (5) prosenttia Osakeannissa tarjottavasta enimmäisosakemäärästä. Merkintähinta Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 4,50 euroa Osakkeelta (”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinnasta 1,69 euroa merkitään osakepääomaan ja loppuosa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Osakkeen Merkintähinta on määritelty siten, että se sisältää noin 17,7 prosentin alennuksen osakeantipäätöstä edeltävän kaupankäyntipäivän päätöskurssiin nähden. Merkintäaika Merkintäaika alkaa 7.5.2008 klo 9.30 ja päättyy 20.5.2008 klo 16.00. Osakkeet, joita ei ole merkitty Ensisijaisen merkintäoikeuden ja Toissijaisen merkinnän nojalla ja jotka hallitus tarjoaa yllämainittujen merkintätakauksen antajien merkittäväksi, tulee merkitä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti, kuitenkin viimeistään 21.5.2008. Hallitus voi keskeyttää kyseisen ajan ennen 21.5.2008. Merkintäpaikka Merkintälomake tulee toimittaa Evli Pankki Oyj:hin osoitteella Evli Pankki Oyj/Erityispalvelut, PL 1081, 00101 Helsinki. Merkintätoimeksiantoja vastaanottavat myös tilinhoitajayhteisöt ja säilyttäjäyhteisöt, jotka ovat tehneet sopimuksen Evli Pankki Oyj:n kanssa merkintöjen vastaanottamisesta ja ne vastaanottavat merkintätoimeksiantoja tavanomaisina aukioloaikoinaan. Tilinhoitajayhteisöt ja säilyttäjäyhteisöt voivat asettaa merkinnän tekemiselle määräajan, joka on ennen Merkintäajan päättymistä. Toissijaisessa merkinnässä tehtäviä merkintöjä vastaanottaa ainoastaan Evli Pankki Oyj osoitteessa Evli Pankki Oyj/Erityispalvelut, PL 1081, 00101 Helsinki. Merkintöjen tekeminen ja maksu Merkintäoikeuksien haltija voi osallistua Osakeantiin merkitsemällä Osakkeita arvo-osuustilillään olevilla Merkintä¬oikeuksilla ja maksamalla Merkintähinnan. Jokainen kymmenen (10) Merkintäoikeutta oikeuttaa merkitsemään kolme (3) Osaketta. Osakkeiden murto-osia ei voi merkitä. Merkinnän tekemiseksi Merkintäoikeuksien haltijan on annettava merkintätoimeksianto oman tilinhoitajayhteisönsä ohjeiden mukaisesti, tai mikäli hän ei saa merkintään liittyviä ohjeita tilinhoitajayhteisöltään, hänen tulee olla yhteydessä merkintäpaikkaan merkinnän tekemiseksi. Osakkeiden Merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan merkinnän tekemisen yhteydessä merkintäpaikan tai tilinhoitajayhteisön antamien ohjeiden mukaisesti. Niiden osakkeenomistajien tai muiden Osakeantiin osallistuvien sijoittajien, joiden osakkeet tai Merkintäoikeudet on rekisteröity hallintarekisterin pitäjän nimiin, on annettava merkintätoimeksianto hallintarekisterin pitäjän ohjeiden mukaisesti. Ensisijaisen merkintäoikeuden ja Toissijaisen merkinnän perusteella tehty merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa muutoin kuin näiden ehtojen kohdan ”Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa” mukaisesti. Merkintäoikeudet, joita ei ole käytetty ennen Merkintäajan päättymistä 20.5.2008, raukeavat arvottomina. Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa Arvopaperimarkkinalain mukaisesti, jos Osakeantiin liittyvää esitettä täydennetään sen jälkeen kun Rahoitustarkastus on hyväksynyt esitteen ja ennen kuin kaupankäynti Osakkeilla alkaa sellaisen olennaisen esitteessä olevan virheen tai puutteen johdosta, jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, on sijoittajilla, jotka ovat merkinneet Osakkeita ennen täydennyksen julkaisemista, oikeus peruuttaa merkintänsä. Sijoittajilla on oikeus peruuttaa tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän tai Rahoitustarkastuksen erityisestä syystä päättämän pidemmän ajan, kuitenkin enintään neljän (4) pankkipäivän, kuluessa siitä, kun täydennys on julkistettu. Merkinnän peruuttamiseen liittyvät toimenpiteet ilmoitetaan pörssitiedotteella samanaikaisesti esitteen täydentämisen kanssa. Julkinen kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 7.5.2008 ja 13.5.2008 välisenä aikana. Merkintöjen hyväksyminen Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki Ensisijaisen merkintäoikeuden perusteella ja näiden Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty osakemerkintään soveltuvien lakien ja määräysten mukaisesti. Toissijaisen merkinnän perusteella tehtyjen merkintöjen ylimerkintätilanteessa hyväksytään Yhtiön osakkeenomistajan merkinnät hänen Täsmäytyspäivän mukaisen osakeomistuksensa suhteessa enintään merkintäsitoumuksen enimmäismäärään saakka. Mikäli osakkeenomistaja ei saa kaikkia Toissijaisen merkinnän perusteella merkitsemiään osakkeita, palautetaan saamatta jääneiden Osakkeiden merkintähinta osakkeenomistajan merkinnän yhteydessä ilmoittamalle pankkitilille arviolta 27.5.2008. Palautettaville varoille ei makseta korkoa. Jos Osakkeita jää merkitsemättä Ensisijaisen merkintäoikeuden ja Toissijaisen merkinnän perusteella ja jos hallitus antaa merkitsemättä jääneet Osakkeet päättämänsä tahon merkittäväksi, hallituksella on täysi vapaus hyväksyä tai hylätä nämä merkinnät. Yhtiö julkistaa Osakeannin lopullisen tuloksen pörssitiedotteella arviolta 23.5.2008. Uusien osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille Osakeannissa merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille merkinnän rekisteröimisen jälkeen väliaikaisina osakkeina (ISIN-tunnus FI0009015796), jotka vastaavat uusia Osakkeita. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Yhtiön nykyiseen osakelajiin (ISIN-tunnus FI0009006886) arviolta 27.5.2008. Toissijaisessa merkinnässä sekä merkintätakauksen perusteella merkityt ja hyväksytyt Osakkeet kirjataan merkitsijöiden arvo-osuustileille, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 26.5.2008. Osakasoikeudet Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin arviolta 26.5.2008. Optio-oikeuksien haltijat Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 22.3.2005 ja 29.3.2007 hyväksymien optio-oikeuksien ehtojen mukaan, jos Yhtiö korottaa osakepääomaansa osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden perusteella ennen kuin optio-oikeuksien haltija on merkinnyt osakkeita, optio-oikeuksien omistajilla on sama tai yhdenvertainen oikeus osakkeenomistajien kanssa. Optio-oikeuksien haltijoiden ja osakkeenomistajien yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi Yhtiön hallitus on 27.4.2008 päättänyt muuttaa vuosien 2005 ja 2007 optio-oikeuksien merkintäsuhdetta ja merkintähintaa Osakeannin johdosta siten, että kukin vuosien 2005 ja 2007 optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään 1,043 osaketta ja että osakekohtainen merkintähinta on, vuosien 2006-2008 aikana jo maksetut osingot huomioon ottaen, 2005A-optio-oikeuksilla 3,536 euroa, 2005B-optio-oikeuksilla 6,188 euroa ja 2007A-optio-oikeuksilla 7,389 euroa. Muutokset optioehtoihin tulevat voimaan niiden kaupparekisteriin merkitsemisestä lukien, arviolta 26.5.2008 edellyttäen, että Osakeanti toteutuu suunnitellusti. Yhtiön optio-oikeudet 2005 ja 2007 eivät siten oikeuta osallistumaan Osakeantiin. Lisätietoja optio-oikeuksien ehdoista on Yhtiön 17.4.2008 julkistaman perusesitteen kohdassa ”Osakkeet ja osakepääoma”. Informaatio Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Elektroniikkatie 8, 90570 Oulu. Sovellettava laki ja riitaisuuksien ratkaiseminen Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa. Muut seikat Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä. ---