PÖYRY OYJ Osavuosikatsaus 23.7.2008 klo 8.30
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2008
Pöyry-konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 21,8 prosenttia ja
oli 414,2 (edellisvuonna 2007 340,0) miljoonaa euroa. Voitto ennen
veroja kasvoi 59,5 prosenttia ja oli 53,1 (33,3) miljoonaa euroa.
Pöyry-konsernin taserakenne on hyvä. Omavaraisuusaste oli 44,9 (46,2)
prosenttia ja nettovelkaantumisaste -31,2 (-29,7) prosenttia.
Osakekohtainen tulos parani 60,5 prosenttia ja oli 0,61 (0,38) euroa
ja sijoitetun pääoman tuotto 52,3 (38,2) prosenttia.
Tilauskanta oli 555,7 miljoonaa euroa (562,8 vuoden 2007 lopussa).
Konsernin henkilöstön määrä kasvoi 9,3 prosenttia ja oli
katsauskauden päättyessä 7943 henkilöä (7269 vuoden 2007 lopussa).
Konsernin liikevaihto kasvaa vuonna 2008. Konsernin voitto ennen
veroja paranee selvästi vuonna 2008.
Vuoden 2008 alussa Pöyry-konserni tiedotti arvioivansa voiton ennen
veroja paranevan vuoteen 2007 verrattuna. Kesäkuussa Pöyry-konserni
tiedotti tulosarvion täsmentämisestä siten, että voiton arvioitiin
paranevan selvästi. Tulosarvion parantaminen johtui
Metsäteollisuus-liiketoimintaryhmän hyvästä tuloskehityksestä
tammi-toukokuussa ja kevään aikana saaduista tilauksista, jotka
antavat hyvän kuormitusasteen kyseiselle liiketoimintaryhmälle myös
loppuvuodelle.
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34:n mukaisesti noudattaen samoja
laatimisperiaatteita kuin vuoden 2007 tilinpäätöksessä. Vuoden 2008
tilinpäätöksessä konserni soveltaa myös säännöstä "IFRIC 14 IAS 19 -
Etuuspohjaisesta järjestelystä johtuvan omaisuuserän yläraja,
vähimmäisrahastointivaatimukset ja näiden välinen yhteys".
Säännöksellä ei ole olennaista merkitystä Pöyry-konsernin kannalta.
Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Liiketoimintaryhmät
Energia
Katsauskauden liikevaihto oli 120,2 (103,2) miljoonaa euroa.
Liikevoitto oli 13,9 (9,9) miljoonaa euroa.
Energia-alan palvelujen kysyntä on Euroopassa säilynyt hyvänä. Muiden
maantieteellisten markkina-alueiden kysyntätilanne on vakaa.
Energia-alan investoinnit ovat viime vuosina kasvaneet voimakkaasti
ja alan toteutuskapasiteetti ei ole täysin kyennyt vastaamaan
kysyntää. Se on ollut myös vaikuttamassa investointien kustannusten
kasvuun. Nämä tekijät ovat osaltaan johtaneet eräiden projektien
toteutuksen siirtymiseen.
Tilauskanta on hyvällä tasolla ja oli katsauskauden lopussa 195,8
(vuoden 2007 lopussa 212,7) miljoonaa euroa. Merkittävimmät
katsauskaudella saadut uudet projektit olivat PetroVietnam Nhon Trach
2 Power JS Companyn sopimus suunnittelupalveluista uudessa 750 MW:n
kombivoimalaitoshankkeessa Vietnamissa (3,8 miljoonaa euroa),
toteutussuunnittelupalvelusopimukset Stora Enson
voimalaitoshankkeissa Belgiassa ja Saksassa (3 miljoonaa euroa) sekä
sopimus suunnittelupalveluista PT Makmur Sejahtera Wisesan kanssa
uuden 2x30 MW:n hiilivoimalaitosprojektin toteuttamiseksi
Kalimantaniin Indonesiassa (2 miljoonaa euroa).
Metsäteollisuus
Katsauskauden liikevaihto oli 165,2 (132,0 miljoonaa euroa).
Liikevoitto oli 30,5 (16,4) miljoonaa euroa. Katsauskauden suotuisa
tuloskehitys johtuu kapasiteetin tehokkaasta käyttöasteesta, eräiden
isojen projektien onnistuneesta loppuunsaattamisesta sekä
Latinalaisen Amerikan hyvästä kysyntätilanteesta ja
tuloskehityksestä. Johtuen kuitupuun rajallisesta saatavuudesta
Latinalaisen Amerikan investointien määrän ei arvioida säilyvän
nykytasolla lähivuosina.
Metsäteollisuuden uudet investoinnit ovat kohdistuneet pääosin
kehittyville markkinoille. Kemian teollisuuden ja
paikallispalveluiden kysyntä on säilynyt vakaana, samoin kuin
konsultointipalveluiden kysyntä.
Liiketoimintaryhmän tilauskanta on kasvanut ja se on hyvällä tasolla.
Tilauskanta oli 126,7 (vuoden 2007 lopussa 123,8) miljoonaa euroa.
Merkittävimmät katsauskaudella saadut uudet projektit olivat
suunnittelusopimus Propapier GmbH:n kanssa uuteen sijoituspaikkaan
Eisenhüttenstadtiin Saksaan rakennettavasta paperikoneesta (10
miljoonaa euroa) sekä Roal Oy:n kanssa solmittu EPCM-palvelusopimus
(Engineering, Procurement, Construction Management) Rajamäen
entsyymitehtaan jatkokehitysprojektissa (3 miljoonaa euroa) ja
suunnittelupalvelusopimus koskien Mondin Syktyvkarin sellutehtaan
uusintahanketta Venäjällä (10 miljoonaa euroa).
Infrastruktuuri & ympäristö
Katsauskauden liikevaihto oli 128,0 (104,2) miljoonaa euroa.
Liikevoitto oli 9,8 (7,2) miljoonaa euroa.
Kysyntä infrastruktuuri- ja ympäristömarkkinoilla on pysynyt vakaana.
Liiketoimintaryhmä jatkoi asemansa vahvistamista paikallisilla ja
kansainvälisillä markkinoilla.
Tilauskanta oli 232,8 (vuoden 2007 lopussa 226,3) miljoonaa euroa.
Tilauskanta on hyvällä tasolla. Merkittävimmät uudet projektit olivat
jatkosopimus konsultointipalveluista Metro de Maracaibo C.A.:n
joukkoliikennehankkeessa Venezuelassa (5,5 miljoonaa euroa),
konsultointitoimeksiannot kolmessa Maailmanpankin rahoittamassa
vesihuoltohankkeessa Nigeriassa Länsi-Afrikassa (3 miljoonaa euroa),
konsultointitoimeksianto Maailmanpankin rahoittama vesihuoltohanke
Vietnamissa (2,5 miljoonaa euroa), sopimus Bulgarian
liikenneministeriön kanssa Sofian ja Plodivin välisen rautatien
kunnostamisen suunnittelusta (1,3 miljoonaa euroa), Vinh Phucin
Kansankomitealta Vietnamissa saatu toimeksianto
suunnittelupalveluista infrastruktuurin parannushankkeessa (2,5
miljoonaa euroa) ja sveitsiläisen Transtec Gotthard Consortiumin
rautatien suunnittelupalvelusopimus Gotthard-tunneliprojektissa (10
miljoonaa euroa).
Konsernirakenne
Metsäteollisuus
Pöyry on helmikuussa 2008 ostanut 30 prosenttia pietarilaisen CJSC"Giprobum-Pöyryn" (aiemmin ZAO Giprobum Engineering) osakekannasta.
Pöyry omistaa nyt yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan. Yhtiö
konsolidoitiin vuonna 2007 100
-prosenttisesti Pöyryyn. Yhtiö on Venäjän johtava metsäteollisuuden
insinööritoimisto, jonka palveluksessa on noin 250 asiantuntijaa.
Infrastruktuuri & ympäristö
Vuonna 2007 hankittu IDP Consult Incorporated Filippiineillä on
konsolidoitu Pöyryyn vuoden 2008 alusta. Yhtiö työllistää 30
henkilöä, ja sen vuotuinen liikevaihto on noin 1,0 miljoonaa euroa.
Pöyry on laajentanut liikennejärjestelmätoimintaansa ja
infrastruktuurisektorin markkinoitaan ostamalla toukokuussa 2008 100
prosenttia romanialaisen Consilier Construct S.R.L.:n osakekannasta.
Vuonna 1995 perustettu Consilier Construct on johtava suunnittelu- ja
konsultointiyritys, jonka palveluksessa on noin 220 asiantuntijaa.
Yhtiön toiminnan painopiste on liikennejärjestelmissä, erityisesti
tie- ja rautatiesektoreiden hankkeissa. Consilier Constructilla on
vahva asema liikennejärjestelmämarkkinoilla, ja se toimii
aktiivisesti myös vesi- ja ympäristösektoreilla sekä rakentamisessa.
Yhtiön liikevaihto vuonna 2007 oli noin 10 miljoonaa euroa.
Yrityskauppa merkitsee Pöyryn liikennejärjestelmätoiminnalle tärkeää
askelta kehitettäessä yhtiön asemaa Itä-Euroopan markkinoilla, joiden
odotetaan hyötyvän huomattavasti Romanian ja muiden uusien EU-maiden
integroinnista Euroopan Unioniin. Consilier Constructilla tulee
olemaan aktiivinen rooli myös muiden Pöyry-konsernin toimintojen
laajentuessa Itä-Eurooppaan. Consilier Construct on konsolidoitu
Pöyryyn 1.6.2008 alkaen.
Pöyry on laajentanut arkkitehtisuunnitteluun liittyvää toimintaansa
ostamalla Espoossa toimivan Arket Oy:n koko osakekannan. Yhtiön
palveluksessa on yhdeksän arkkitehtia ja sen liikevaihto vuonna 2007
oli 0,8 miljoonaa euroa. Yritys fuusioidaan Pöyry Architects Oy:hyn.
Vuonna 1988 perustettu Arket Oy tarjoaa asiakkailleen mm. sairaala-,
liike-, toimisto- ja tuotantorakennusten
arkkitehtisuunnittelupalveluja. Lisäksi henkilöstöllä on vahva
kokemus suunnitteluun ja rakennuttamiseen liittyvien
kokonaispalvelutoimitusten johtamisessa.
Pöyry on vahvistanut Infrastruktuuri & ympäristö
-liiketoimintaryhmänsä toimintaa hankkimalla 100 prosenttia
jyväskyläläisen Geopale Oy:n osakkeista. Yritys on erikoistunut
kallioperän näytekairauksiin. Yhtiö työllistää 14 asiantuntijaa ja
sen liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa vuonna 2007. Geopale Oy on
perustettu vuonna 1995. Sen asiakaskunta koostuu malminetsintää ja
kaivostoimintaa harjoittavista yhtiöistä ja toiminta painottuu Itä-
ja Pohjois-Suomeen. Geopale Oy fuusioidaan Pöyry Environment Oy:hyn.
Toimitusjohtaja
Pöyry Oyj:n uusi toimitusjohtaja, Heikki Malinen, KTM, MBA, on
aloittanut tehtävässään 1. kesäkuuta 2008.
Tilauskanta
Konsernin tilauskanta on hyvä ja oli kesäkuun lopussa 555,7 miljoonaa
euroa. Vuoden 2007 lopussa tilauskanta oli 562,8 miljoonaa euroa.
Henkilöstö
Konsernin henkilöstön määrä on kasvanut ja oli katsauskauden lopussa
7943 (vuoden 2007 lopussa 7269).
Tase- ja rahoitusasema
Konsernin taserakenne on hyvä. Omavaraisuusaste oli katsauskauden
lopussa 44,9 (vuoden 2007 lopussa 50,7) prosenttia. Konsernin
maksuvalmius on hyvä. Velkaantumisaste oli -31,2 (vuoden 2007 lopussa
-47,4) prosenttia.
Investoinnit
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 11,2 (15,7)
miljoonaa euroa. Investoinneista 5,9 (3,8) miljoonaa euroa oli
lähinnä IT-laitteistoa, tietojärjestelmiä ja ohjelmistoja.
Osakkeisiin kohdistuneet investoinnit olivat 5,3 (11,9) miljoonaa
euroa.
Riskit ja epävarmuustekijät
Katsauskaudella ei ole tunnistettu sellaisia merkittäviä uusia
riskejä tai epävarmuustekijöitä, joilla toteutuessaan arvioitaisiin
olevan olennainen merkitys konsernille. Yksityiskohtainen selvitys
konsernin riskeistä ja riskienhallinnasta on annettu vuoden 2007
tilinpäätöksessä.
Osakepääoma ja osakkeet
Osakkeiden määrä oli vuoden 2007 lopussa 58 652 614 osaketta. Pöyry
Oyj:n vuoden 2004 optio-ohjelmaan kuuluvilla optioilla 2004A ja 2004B
on huhtikuussa 2008 merkitty 69 600 uutta osaketta ja heinäkuussa
2008 80 728 uutta osaketta. Merkintöjen seurauksena yhtiön
rekisteröity osakkeiden lukumäärä nousee 58 802 942 osakkeeseen.
Optio-ohjelma 2004
Pöyry Oyj on vuonna 2004 antanut optio-oikeuksia Pöyry-konsernin
johdolle ja Pöyry Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle.
Optio-oikeuksien määrä on 550 000 ja kukin optio-oikeus oikeuttaa
merkitsemään neljä Pöyry Oyj:n osaketta, eli yhteensä 2 200 000
osaketta.
Osakkeiden merkintäajat ovat optio-oikeuksilla 2004A 1.3.2007 -
31.3.2010 (660 000 osaketta), 2004B 1.3.2008 - 31.3.2011 (660 000
osaketta) ja 2004C 1.3.2009 - 31.3.2012 (880 000 osaketta). Kaikki
optio-oikeudet on annettu ja hyväksytty vastaanotetuiksi.
Vuoden 2007 aikana merkittiin 43 442 optio-oikeudella 2004A yhteensä
173 768 uutta osaketta. Katsauskauden aikana on 10 000
optio-oikeudella 2004A ja 7 400 optio-oikeudella 2004B merkitty
yhteensä 69 600 uutta osaketta. Katsauskauden jälkeen on 4 600
optio-oikeudella 2004A ja 15 582 optio-oikeudella 2004B merkitty
yhteensä 80 728 uutta osaketta.
Osakepalkkiojärjestelmä 2008-2010
Pöyry Oyj:n hallitus on joulukuussa 2007 hyväksynyt uuden,
osakeomistukseen perustuvan kannustinjärjestelmän Pöyry-konsernin
avainhenkilöstölle.
Järjestelmä käsittää kolme ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet
2008, 2009 ja 2010. Palkkio maksetaan osittain yhtiön osakkeina ja
osittain rahana vuosina 2009, 2010 ja 2011.
Palkkiona saadut osakkeet voidaan luovuttaa aikaisintaan noin kahden
vuoden kuluttua niiden saamisesta. Palkkiota ei makseta, mikäli
työsuhde päättyy ennen ansaintajakson päättymistä. Maksettu palkkio
on palautettava yhtiölle, mikäli työsuhde päättyy aikaisemmin kuin
kahden vuoden kuluttua ansaintajakson päättymisestä.
Palkkiojärjestelmän piiriin kuuluu ensimmäisenä ansaintajaksona 2008
noin 300 henkilöä. Järjestelmän arvo ansaintajaksona 2008 vastaa
270 000 osakkeen arvoa olettaen, että hallituksen asettama
tulostavoite saavutetaan. Mikäli konsernin tulos ylittää tavoitteen
ja saavuttaa hallituksen määrittelemän maksimituloksen, järjestelmä
voi vastata enintään 540 000 osakkeen arvoa ansaintajaksona 2008.
Järjestelmästä mahdollisesti maksettavan palkkion määrä
ansaintajaksona 2008 on sidottu konsernin osakekohtaiseen tulokseen
(EPS) ja liikevaihdon kasvuun.
Katsauskauden aikana on myönnetty 90,8 prosenttia ansaintajakson 2008
palkkio-oikeuksista.
Järjestelmästä kirjataan kulua osakepalkkion käypään arvoon perustuen
oikeuden syntymisajanjakson kuluessa kunnes osakkeet ovat vapaasti
kohderyhmän käytettävissä. Osakkeen käypä arvo on osakkeen kurssi
vähennettynä ansaintajakson aikana odotettavissa olevilla osingoilla.
Käypä arvo määritellään päivänä, jona kohderyhmä on hyväksynyt
järjestelyn ehdot. Rahana maksettavan palkkion käypä arvo
määritellään kunakin raportointihetkenä osakkeen tarkasteluhetken
pörssikurssin perusteella.
Osakeantivaltuutus
Varsinainen yhtiökokous 10.3.2008 valtuutti yhtiön hallituksen
päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien
omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä.
Osakeanti voidaan toteuttaa maksullisena tai maksuttomana antina
hallituksen määräämin ehdoin ja maksullisen osakeannin osalta
hallituksen määräämään hintaan.
Uusia osakkeita voidaan antaa enintään 11 600 000 kappaletta. Yhtiön
hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 5 800 000
kappaletta.
Valtuutus on voimassa kolme vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
Yhtiökokouksen päätös on kokonaisuudessaan julkaistu 10.3.2008
päivätyllä pörssitiedotteella.
Valtuutusta ei ole käytetty katsauskauden aikana.
Omien osakkeiden hankkimisvaltuutus
Varsinainen yhtiökokous 10.3.2008 valtuutti yhtiön hallituksen
päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön jakokelpoisilla
varoilla alla määritellyin ehdoin. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön
jakokelpoista vapaata omaa pääomaa.
Osakkeita tarjoudutaan hankkimaan enintään 5 800 000 kappaletta.
Osakkeita hankitaan hallituksen päätöksen mukaisesti, joko julkisessa
kaupankäynnissä tai julkisella ostotarjouksella niille
muodostuneeseen hankintahetken käypään arvoon.
Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
Yhtiökokouksen päätös on kokonaisuudessaan julkaistu 10.3.2008
päivätyllä pörssitiedotteella.
Varsinainen yhtiökokous 5.3.2007 antoi hallitukselle valtuutuksen
päättää enintään 5 800 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta.
Hallitus päätti 10.12.2007 ottaa valtuutuksen käyttöön edellä kuvatun
osakepalkkiojärjestelmän 2008-2010 toteuttamiseksi. Valtuutuksen
perusteella hankittiin 6.2.-7.3.2008 välisenä aikana 237 557 omaa
osaketta. Hallitus päätti 10.3.2008 ottaa käyttöön vuoden 2008
varsinaisen yhtiökokouksen valtuutuksen omien osakkeiden
hankkimisesta ja jatkaa omien osakkeiden ostoa edellä sanottuun
tarkoitukseen. Tämän valtuutuksen perusteella on hankittu kesäkuun
loppuun mennessä 97 510 omaa osaketta. Valtuutusten perusteella
hankittujen omien osakkeiden hankintahinta on ollut keskimäärin 15,20
euroa. Lisäksi Pöyry Oyj:n tytäryhtiö omistaa 8 914 Pöyry Oyj:n
osaketta. Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä 30.6.2008
oli siten yhteensä 343 981 kappaletta, joka vastaa 0,6 prosenttia
koko osakemäärästä ja 0,6 prosenttia äänimäärästä. Katsauskauden
jälkeen on lisäksi hankittu 10 000 omaa osaketta.
Osingonmaksu
Varsinainen yhtiökokous päätti maksaa osinkoa vuodelta 2007 0,65
(vuodelta 2006 0,50) euroa osakkeelta, yhteensä 38,0 miljoonaa euroa.
Osinko maksettiin 20.3.2008.
Osakkeiden kaupankäynti
Yhtiön osakkeet noteerataan OMX Pohjoismaisessa Pörssissä
Helsingissä. Osakkeen keskikurssi oli katsauskaudella 15,10 euroa;
ylin kurssi oli 17,85 euroa ja alin 11,79 euroa. Yhtiön osakkeita
vaihdettiin 139,7 miljoonalla eurolla eli yhteensä 9,2 miljoonaa
osaketta, mikä vastaa 15,8 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä.
Tulevaisuuden näkymät
Energia
Talouskehitys Kiinassa, Venäjällä ja Latinalaisessa Amerikassa sekä
EU:n laajentuminen luovat pohjan energiapalvelujen kysynnälle. EU:n
lisääntyvä energialainsäädäntö kasvattaa liikkeenjohdon
konsultointipalvelujen kysyntää energiateollisuudessa.
Ympäristölainsäädäntö, kohdistuen erityisesti ilmastonmuutoksen
torjumiseen, edistää uusiutuvaan energiaan ja voimalaitosuusintoihin
kohdistuvien palvelujen kysyntää. Raakaöljyn hinnan ei odoteta
laskevan merkittävästi, mikä luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia
öljy- ja kaasusektoreilla. Lämpövoimasektorilla asiakkaiden
toimenpiteet keskittyvät energiahuollon rakenteen monipuolistamiseen
energian saatavuuden turvaamiseksi. Ydinvoiman käyttö energiahuollon
monipuolistamiseksi voimistuu. Energia-alan osin ylikuumentuneesta
investointitilanteesta johtuen joidenkin projektien
toteutusaikatauluissa voi olla siirtymää. Liiketoimintaryhmän
markkina-asema on vahva ja tilauskanta on hyvä. Liiketoimintaryhmän
liikevoitto paranee vuonna 2008.
Metsäteollisuus
Suunnittelupalvelujen kokonaiskysynnän ei odoteta muuttuvan
merkittävästi vuoden 2008 aikana. Sellutehtaiden investoinnit
keskittyvät Etelä-Amerikan, Aasian ja Venäjän markkinoille.
Paperikoneinvestoinnit suuntautuvat erityisesti Aasian kehittyville
markkinoille ja joihinkin siirtymätalousmaihin. Tilanne Euroopan ja
Pohjois-Amerikan metsäteollisuudessa jatkuu ylikapasiteetin ja
kustannuspaineiden vuoksi haasteellisena. Toteutus- ja lähipalvelujen
kysyntää lisäävät investoinnit biopolttoaineisiin sekä kemian
teollisuuteen. Metsäteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi
tarvitaan uusia ratkaisuja ja toimenpiteitä toiminnan tehostamiseksi
ja tuottavuuden parantamiseksi. Mahdolliset metsäteollisuuden
rakennemuutokset voivat myös kasvattaa konsultointi- ja
investointipankkipalvelujen kysyntää. Liiketoimintaryhmän globaali
markkina-asema on vahva ja tilauskanta on hyvä. Liiketoimintaryhmän
liikevoitto paranee selvästi vuonna 2008.
Infrastruktuuri & ympäristö
Investoinnit liikennejärjestelmiin lisääntyvät Itä-Euroopassa,
Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Investointien kasvua tukee
myös eri rahoitusinstituutioiden panostukset näillä alueilla.
Liikennejärjestelmien investoinnit läntisessä Euroopassa säilyvät
vakaana. Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat luovat tarvetta vesi- ja
ympäristöliiketoiminnan palveluille. Rakentamisen kasvu jatkuu
voimakkaana Venäjällä. Suomen rakentamisen volyymikasvu tasaantuu
vuonna 2008. Laajat palvelukokonaisuudet ja keskittyminen omiin
erikoisosaamisalueisiin parantavat liiketoimintaryhmän kilpailukykyä.
Liiketoimintaryhmän tilauskanta on kasvanut ja markkina-asema on
hyvä. Liiketoimintaryhmän liikevoitto paranee selvästi vuonna 2008.
Konserni
Konsernin markkina-asema on kaikilla liiketoiminta-alueilla vahva.
Tilauskanta on hyvä. Konsernin liikevaihto kasvaa vuonna 2008.
Konsernin voitto ennen veroja paranee selvästi vuonna 2008. USA:n
talouden epävarmuuden leviämisellä muihin kansantalouksiin voi olla
negatiivinen vaikutus investointikysyntään.
Vantaalla 22. heinäkuuta 2008
PÖYRY OYJ
Hallitus
PÖYRY OYJ
Heikki Malinen
toimitusjohtaja
Teuvo Salminen
toimitusjohtajan sijainen
Lisätietoja antavat:
Heikki Malinen, toimitusjohtaja, Pöyry Oyj
puh. 010 33 21307, 0400 464 276
Teuvo Salminen, toimitusjohtajan sijainen, Pöyry Oyj
puh. 010 33 22872, 0400 420 285
www.poyry.com
JAKELU:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
PÖYRY-KONSERNI
Tuloslaskelma 4-6/2008 4-6/2007 1-6/2008 1-6/2007 1-12/2007
Milj. euroa
LIIKEVAIHTO 218,0 173,0 414,2 340,0 718,2
Liiketoiminnan muut
tuotot 0,2 0,2 0,3 0,9 2,5
Osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksista 1,2 0,1 1,3 0,2 0,4
Materiaalit ja
tarvikkeet -3,8 -1,9 -7,9 -5,7 -14,3
Ulkopuoliset palvelut,
alikonsultointi -26,3 -21,7 -49,9 -40,4 -89,5
Henkilöstökulut -113,1 -92,9 -220,1 -184,0 -375,9
Poistot -2,2 -2,0 -4,2 -4,1 -8,4
Liiketoiminnan muut
kulut -44,0 -38,5 -81,7 -74,6 -159,2
LIIKEVOITTO 30,0 16,3 52,0 32,3 73,8
% liikevaihdosta 13,8 9,4 12,5 9,5 10,3
Rahoitustuotot 1,0 0,9 2,3 1,7 4,3
Rahoituskulut -0,6 -0,4 -1,0 -0,7 -1,3
Kurssierot 0,1 0,0 -0,2 0,0 -0,2
Pitkäaikaisten
sijoitusten
arvonalentumiset 0,0 0,0 0,0 0,0 -0,1
VOITTO ENNEN VEROJA 30,5 16,8 53,1 33,3 76,5
% liikevaihdosta 14,0 9,7 12,8 9,8 10,7
Tuloverot -9,4 -5,4 -16,5 -10,7 -23,7
KONSERNIN VOITTO 21,1 11,4 36,6 22,6 52,8
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 20,5 11,0 35,6 21,9 51,3
Vähemmistölle 0,6 0,4 1,0 0,7 1,5
Tulos/osake, euroa 0,35 0,19 0,61 0,38 0,88
Laimennettu 0,35 0,19 0,60 0,37 0,86
Tase 30.6.2008 30.6.2007 31.12.2007
Milj. euroa
VASTAAVAA
PITKÄAIKAISET VARAT
Liikearvo 94,9 74,6 95,6
Aineettomat hyödykkeet 6,6 7,1 6,6
Aineelliset hyödykkeet 19,4 17,3 17,8
Osakkeet, osakkuusyhtiöt 5,8 4,7 5,2
Osakkeet, muut 1,7 6,9 2,4
Lainasaamiset 0,7 1,1 0,1
Laskennalliset verosaamiset 6,1 5,5 5,7
Eläkesaatavat 0,6 2,4 0,6
Muut pitkäaikaiset saamiset 5,3 8,3 4,9
141,1 127,9 138,9
LYHYTAIKAISET VARAT
Keskeneräiset työt 78,1 70,5 64,5
Myyntisaamiset 143,5 131,5 141,9
Lainasaamiset 0,2 0,0 0,6
Muut saamiset 16,0 15,4 15,6
Siirtosaamiset 11,9 11,7 10,9
Rahavarat 92,4 68,9 98,7
342,1 298,0 332,2
YHTEENSÄ 483,2 425,9 471,1
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
pääoma
Osakepääoma 14,6 14,5 14,6
Ylikurssirahasto 32,4 31,6 32,4
Vararahasto 20,3 19,1 19,5
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 5,0 0,0 4,6
Muuntoero -16,6 -10,7 -13,9
Kertyneet voittovarat 117,4 95,8 125,4
173,1 150,3 182,6
Vähemmistön osuus 7,5 6,5 6,9
180,6 156,8 189,5
VELAT
Pitkäaikaiset velat
Korolliset pitkäaikaiset velat 21,3 3,1 1,9
Eläkevelvoitteet 6,8 6,8 6,6
Laskennallinen verovelka 8,2 3,7 3,3
Muut pitkäaikaiset velat 7,9 7,8 9,4
44,2 21,4 21,2
Lyhytaikaiset velat
Korollisten pitkäaikaisten velkojen
lyhennykset 1,7 2,7 2,6
Lyhytaikaiset korolliset velat 12,9 16,7 4,4
Varaukset 3,6 2,5 5,0
Saadut projektiennakot 80,7 86,4 97,3
Ostovelat 24,6 22,5 22,9
Muut lyhytaikaiset velat 41,5 38,0 38,3
Kauden verotettavaan tulokseen
perustuvat verovelat 7,7 2,1 13,7
Siirtovelat 85,7 76,8 76,2
258,4 247,7 260,4
YHTEENSÄ 483,2 425,9 471,1
Rahavirtalaskelma 4-6/ 4-6/ 1-6/ 1-6/ 1-12/
Milj. euroa 2008 2007 2008 2007 2007
LIIKETOIMINTA
Katsauskauden voitto 21,1 11,4 36,6 22,6 52,8
Poistot ja arvonalentumiset 2,2 2,0 4,2 4,1 8,4
Käyttöomaisuuden myyntivoitot 0,0 0,0 0,0 -0,7 -2,3
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista -1,2 -0,1 -1,3 -0,2 -0,4
Rahoitustuotot ja -kulut -0,5 -0,5 -1,1 -1,0 -2,8
Tuloverot 9,4 5,4 16,5 10,7 23,7
Keskeneräisten töiden muutos 4,4 -2,2 -13,6 -17,9 -11,7
Myynti- ja muiden saamisten muutos -13,7 -10,8 -4,0 1,1 -5,6
Saatujen projektiennakoiden muutos -16,6 4,6 -16,6 15,9 27,4
Osto- ja muiden velkojen muutos 15,5 10,1 11,9 6,4 13,1
Saadut rahoitustuotot 1,0 0,9 2,3 1,7 4,3
Maksetut rahoituskulut -0,1 -0,4 -1,0 -0,7 -1,5
Maksetut tuloverot -8,0 -6,7 -14,6 -10,8 -19,1
Liiketoiminnan nettorahavirta 13,5 13,7 19,3 31,2 86,4
INVESTOINNIT
Investoinnit konserniyhtiö-
osakkeisiin vähennettynä
hankintahetken rahavaroilla -2,4 -11,9 -4,9 -13,6 -23,4
Myydyt konserniyhtiöosakkeet 0,0 0,0 0,0 0,0 0,3
Investoinnit muihin osakkeisiin 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Investoinnit käyttöomaisuuteen -3,3 -1,8 -5,9 -3,8 -9,9
Myydyt osakkuusyhtiöosakkeet 0,0 0,0 0,0 0,0 1,8
Myydyt muut osakkeet 0,7 0,0 0,7 0,6 2,2
Käyttöomaisuuden myynti 0,6 0,0 0,6 0,3 1,2
Investointien nettorahavirta -4,4 -13,7 -9,5 -16,5 -27,8
Nettorahavirta ennen rahoitusta 9,1 0,0 9,8 14,7 58,6
RAHOITUS
Uudet lainat 0,0 0,0 20,5 0,0 0,0
Lainojen lyhennykset -0,8 -0,9 -1,3 -1,4 -2,6
Lyhytaikaisen rahoituksen muutos -3,7 3,3 8,2 10,1 -2,2
Pitkäaikaisten sijoitusten muutos 0,0 0,0 0,0 0,0 0,5
Maksetut osingot -1,7 -1,3 -38,5 -29,5 -30,0
Omien osakkeiden hankinta -0,9 0,0 -4,9 0,0 0,0
Osakemerkintä 0,4 0,1 0,4 0,1 0,9
Rahoituksen nettorahavirta -6,7 1,2 -15,6 -20,7 -33,4
Rahavarojen muutos 2,4 1,2 -5,8 -6,0 25,2
Rahavarat kauden alussa 88,2 67,7 98,7 74,9 74,9
Valuuttakurssien muutosten vaikutus 1,8 0,0 -0,5 0,0 -1,4
Rahavarat kauden lopussa 92,4 68,9 92,4 68,9 98,7
Laskelma oman pääoman muutoksista
Sijoi-
Yli- tetun
Osa- kurs- vapaan
ke- si- Vara- oman Muun- Voit- Vähem- Oma
pää- ra- ra- pääoman to- to- mistön pääoma
Milj. euroa oma hasto hasto rahasto erot varat Yht. osuus yht.
Oma pääoma
1.4.2007 14,5 31,5 19,1 0,0 -11,0 84,5 138,6 6,2 144,8
Suoraan omaan
pääomaan
kirjatut
nettotulot 0,0 0,0 0,0
Muuntoerot 0,3 0,3 -0,1 0,2
Tilikauden
tulos 11,0 11,0 0,4 11,4
Tilikaudella
kirjatut tuotot
ja kulut yhteensä 0,3 11,0 11,3 0,3 11,6
Suunnattu
osakeanti 0,0 0,0
Optioilla
merkityt
osakkeet 0,0 0,1 0,1 0,1
Osingonjako 0,0 0,0
Kannustin-
järjestelmien
kulukirjaus 0,3 0,3 0,3
Muut
muutokset
yhteensä 0,0 0,1 0,0 0,0 0,0 0,3 0,4 0,0 0,4
Oma pääoma
30.6.2007 14,5 31,6 19,1 0,0 -10,7 95,8 150,3 6,5 156,8
Oma pääoma
1.1.2007 14,5 31,5 19,1 0,0 -10,9 102,6 156,8 6,1 162,9
Suoraan omaan
pääomaan kirjatut
nettotulot 0,0 0,0 0,0
Muuntoerot 0,2 0,2 -0,1 0,1
Tilikauden tulos 21,9 21,9 0,7 22,6
Tilikaudella
kirjatut tuotot
ja kulut yhteensä 0,2 21,9 22,1 0,6 22,7
Suunnattu
osakeanti 0,0 0,0
Optioilla
merkityt
osakkeet 0,0 0,1 0,1 0,1
Osingonjako -29,1 -29,1 -0,2 -29,3
Kannustin-
järjestelmien
kulukirjaus 0,4 0,4 0,4
Muut
muutokset
yhteensä 0,0 0,1 0,0 0,0 0,0 -28,7 -28,6 -0,2 -28,8
Oma pääoma
30.6.2007 14,5 31,6 19,1 0,0 -10,7 95,8 150,3 6,5 156,8
Oma pääoma
1.1.2007 14,5 31,5 19,1 0,0 -10,9 102,6 156,8 6,1 162,9
Suoraan omaan
pääomaan
kirjatut
nettotulot 0,0 0,0 0,0
Muuntoerot -2,9 -2,9 -2,9
Tilikauden
tulos 51,3 51,3 1,5 52,8
Tilikaudella
kirjatut tuotot
ja kulut yhteensä -2,9 51,3 48,4 1,5 49,9
Suunnattu
osakeanti 4,6 0,4 5,0 5,0
Optioilla
merkityt
osakkeet 0,1 0,9 1,0 1,0
Osingonjako -29,1 -29,1 -0,7 -29,8
Siirto,
voittovarat 0,4 -0,4 0,0 0,0
Kannustin-
järjestelmien
kulukirjaus 0,5 0,5 0,5
Muut
muutokset
yhteensä 0,1 0,9 0,4 4,6 0,0 -28,5 -22,6 -0,7 -23,4
Oma pääoma
31.12.2007 14,6 32,4 19,5 4,6 -13,9 125,4 182,6 6,9 189,5
Oma pääoma
1.4.2008 14,6 32,4 19,5 4,6 -17,0 98,6 152,7 7,3 160,0
Suoraan omaan
pääomaan kirjatut
nettotulot 0,0 0,0 0,0
Muuntoerot 0,4 0,4 0,4
Tilikauden
tulos 20,5 20,5 0,6 21,1
Tilikaudella
kirjatut tuotot
ja kulut yhteensä 0,4 20,5 20,9 0,6 21,5
Omien
osakkeiden
hankinta -1,1 -1,1 -1,1
Optioilla
merkityt
osakkeet 0,4 0,4 0,4
Osingonjako 0,0 0,0 -0,4 -0,4
Siirto,
voittovarat 0,8 -0,8 0,0 0,0
Kannustin-
järjestelmien
kulukirjaus 0,2 0,2 0,2
Muut
muutokset
yhteensä 0,0 0,0 0,8 0,4 0,0 -1,7 -0,5 -0,4 -0,9
Oma pääoma
30.6.2008 14,6 32,4 20,3 5,0 -16,6 117,4 173,1 7,5 180,6
Oma pääoma
1.1.2008 14,6 32,4 19,5 4,6 -13,9 125,4 182,6 6,9 189,5
Suoraan omaan
pääomaan kirjatut
nettotulot 0,0 0,0 0,0
Muuntoerot -2,7 -2,7 -2,7
Tilikauden
tulos 35,6 35,6 1,0 36,6
Tilikaudella
kirjatut tuotot
ja kulut yhteensä -2,7 35,6 32,9 1,0 33,9
Omien
osakkeiden
hankinta -5,1 -5,1 -5,1
Optioilla
merkityt
osakkeet 0,4 0,4 0,4
Osingonjako -38,0 -38,0 -0,4 -38,4
Siirto,
voittovarat 0,8 -0,8 0,0 0,0
Kannustin-
järjestelmien
kulukirjaus 0,3 0,3 0,3
Muut
muutokset
yhteensä 0,0 0,0 0,8 0,4 0,0 -43,6 -42,4 -0,4 -42,8
Oma pääoma
30.6.2008 14,6 32,4 20,3 5,0 -16,6 117,4 173,1 7,5 180,6
Vastuusitoumukset 30.6.2008 30.6.2007 31.12.2007
Milj. euroa
Annetut pantit omasta velasta 0,0 0,0 0,0
Muusta omasta sitoumuksesta
Pantatut arvopaperit 0,1 0,4 0,3
Muut vastuut 42,5 44,1 40,4
Muiden puolesta
Pantatut arvopaperit 0,0 0,0 0,1
Muut vastuut 0,1 0,0 0,1
Vuokra- ja leasingvastuut 117,2 107,7 113,6
Johdannaissopimukset
Valuuttatermiinisopimukset,
nimellisarvot 30,1 24,6 16,9
Valuuttatermiinisopimukset, 0,2 0,4 0,4
käypä arvo -0,3 -0,4 0,0
Koronvaihtosopimusten käypä
arvo 0,0 0,1 0,0
Pöyry Oyj on tehnyt
koronvaihtosopimukset 12,4
miljoonan euron pitkäaikaisille
lainoille.
Lähipiiritapahtumat
Liiketapahtumat osakkuusyhtiöiden
kanssa tapahtuvat käypään
markkinahintaan.
Myynti osakkuusyhtiöille 0,2 0,1 0,1
Lainat osakkuusyhtiöille 0,1 0,6 0,1
Myyntisaamiset
osakkuusyhtiöiltä 0,0 0,0 0,0
Lähipiirin osake- ja optio-oikeusomistukset
Hallitus, toimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen ja
johtoryhmän jäsenet omistivat 30.6.2008 yhteensä 165 437 osaketta
ja 168 654 optio-oikeutta (joulukuun 2007 lopussa 207 107 osaketta
ja 236 975 vuoden 2004 optio-oikeutta). Optiot oikeuttavat
merkitsemään 674 616 osaketta, mikä vastaa 1,1 prosenttia yhtiön
osakemäärästä ja 1,2 prosenttia äänimäärästä.
Optio-ohjelma on kuvattu vuoden 2007 vuosikertomuksen
tilinpäätösosiossa.
Vuoden 2008-2010
osakepalkkiojärjestelmä
Pöyry Oyj:n hallitus on joulukuussa 2007 hyväksynyt uuden
osakeomistukseen perustuvan kannustinjärjestelmän Pöyry-konsernin
avainhenkilöstölle. Järjestelmä käsittää kolme ansaintajaksoa,
jotka ovat kalenterivuodet 2008, 2009 ja 2010. Palkkio maksetaan
osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana vuosina 2009, 2010 ja
2011. Palkkiona saadut osakkeet voidaan luovuttaa aikaisintaan
kahden vuoden kuluttua niiden saamisesta.
Toimitusjohtajalle, toimitusjohtajan sijaiselle ja johtoryhmän
jäsenille on katsauskauden aikana myönnetty 42 000
palkkio-oikeutta, joka vastaa enintään 42 000 osakkeen arvoa.
Palkkiojärjestelmä on kuvattu tämän osavuosikatsauksen
tekstiosuudessa.
4-6/ 4-6/ 1-6/ 1-6/ 1-12/
Avainluvut 2008 2007 2008 2007 2007
Tulos/osake, euroa 0,35 0,19 0,61 0,38 0,88
Laimennusvaikutuksella korjattu 0,35 0,19 0,60 0,37 0,86
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
pääoma/osake, euroa 2,97 2,58 3,11
Sijoitetun pääoman tuotto, % p.a. 52,3 38,2 41,7
Oman pääoman tuotto, % p.a. 39,5 28,2 30,0
Omavaraisuusaste, % 44,9 46,2 50,7
Nettovelkaantumisaste, % -31,2 -29,7 -47,4
Nettovelat, milj. euroa -56,5 -46,4 -89,9
Konsultointi ja suunnittelu, milj. euroa 551,5 558,1 551,4
Kokonaistoimitukset, milj. euroa 4,2 20,8 11,4
Tilauskanta yhteensä, milj. euroa 555,7 578,9 562,8
Bruttoinvestoinnit, operatiiviset, milj.
euroa 3,3 1,8 5,9 3,8 9,1
Bruttoinvestoinnit osakkeisiin, milj.
euroa 5,1 11,9 5,3 11,9 44,2
Henkilöstö konserniyhtiöissä, keskimäärin 7529 6545 6852
Henkilöstö konserniyhtiöissä kauden lopussa 7943 6960 7269
Henkilöstö osakkuusyhtiöissä kauden lopussa 305 271 277
Aineettomien hyödykkeiden muutos
Milj. euroa
Kirjanpitoarvo kauden alussa 5,4 7,3 6,6 7,9 7,9
Hankitut yhtiöt 0,0 0,1 0,0 0,1 0,9
Investoinnit 1,2 0,4 1,4 0,4 1,4
Vähennykset 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
Poistot ja kulukirjaukset -0,6 -0,7 -1,2 -1,3 -3,5
Muuntoero 0,6 0,0 -0,2 0,0 -0,1
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 6,6 7,1 6,6 7,1 6,6
Aineellisten hyödykkeiden muutos
Kirjanpitoarvo kauden alussa 18,3 17,1 17,8 17,0 17,0
Hankitut yhtiöt 0,7 0,3 0,7 0,3 0,6
Investoinnit 2,1 1,5 4,5 3,4 7,1
Vähennykset -0,5 0,0 -0,6 -0,3 -0,8
Poistot -1,6 -1,6 -3,0 -3,1 -6,0
Muuntoero 0,4 0,0 0,0 0,0 -0,1
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 19,4 17,3 19,4 17,3 17,8
Segmentti-informaatio 1-6/2008 1-6/2007 1-12/2007
Milj. euroa
LIIKEVAIHTO
Energia 120,2 103,2 217,5
Metsäteollisuus 165,2 132,0 276,9
Infrastruktuuri & ympäristö 128,0 104,2 222,5
Kohdistamaton 0,8 0,6 1,3
Yhteensä 414,2 340,0 718,2
LIIKEVOITTO JA KAUDEN VOITTO
Energia 13,9 9,9 21,0
Metsäteollisuus 30,5 16,4 39,0
Infrastruktuuri & ympäristö 9,8 7,2 16,8
Kohdistamaton -2,2 -1,2 -3,0
Liikevoitto yhteensä 52,0 32,3 73,8
Rahoitustuotot ja -kulut 1,1 1,0 2,7
Voitto ennen veroja 53,1 33,3 76,5
Tuloverot -16,5 -10,7 -23,7
Kauden voitto 36,6 22,6 52,8
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 35,6 21,9 51,3
Vähemmistölle 1,0 0,7 1,5
LIIKEVOITTO %
Energia 11,6 9,6 9,7
Metsäteollisuus 18,5 12,4 14,1
Infrastruktuuri & ympäristö 7,6 6,9 7,5
Yhteensä 12,5 9,5 10,3
TILAUSKANTA
Energia 195,8 233,8 212,7
Metsäteollisuus 126,7 140,2 123,8
Infrastruktuuri & ympäristö 232,8 204,6 226,3
Kohdistamaton 0,4 0,3 0,0
Yhteensä 555,7 578,9 562,8
Konsultointi ja suunnittelu 551,5 558,1 551,4
Kokonaistoimitukset 4,2 20,8 11,4
Yhteensä 555,7 578,9 562,8
LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN
Pohjoismaat 123,2 98,4 201,1
Eurooppa 181,7 145,1 307,8
Aasia 33,9 33,3 67,3
Pohjois-Amerikka 16,2 17,4 34,2
Etelä-Amerikka 44,8 35,2 82,2
Muut 14,4 10,6 25,6
Yhteensä 414,2 340,0 718,2
Segmentti-informaatio 7-9/06 10-12/06 1-3/07 4-6/07
Milj. euroa
LIIKEVAIHTO
Energia 49,1 59,9 51,4 51,8
Metsäteollisuus 54,8 60,3 64,6 67,4
Infrastruktuuri & ympäristö 48,7 54,1 50,8 53,4
Kohdistamaton 0,4 -1,9 0,2 0,4
Yhteensä 153,0 172,4 167,0 173,0
LIIKEVOITTO JA KAUDEN VOITTO
Energia 3,7 4,4 5,3 4,6
Metsäteollisuus 6,4 7,5 7,8 8,6
Infrastruktuuri & ympäristö 3,4 3,5 3,7 3,5
Kohdistamaton -0,3 0,8 -0,8 -0,4
Liikevoitto yhteensä 13,2 16,2 16,0 16,3
Rahoitustuotot ja -kulut 0,0 -0,1 0,5 0,5
Voitto ennen veroja 13,2 16,1 16,5 16,8
Tuloverot -4,2 -4,5 -5,3 -5,4
Kauden voitto 9,0 11,6 11,2 11,4
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 8,6 11,2 10,9 11,0
Vähemmistölle 0,4 0,4 0,3 0,4
LIIKEVOITTO %
Energia 7,5 7,3 10,3 8,9
Metsäteollisuus 11,7 12,4 12,1 12,8
Infrastruktuuri & ympäristö 7,0 6,5 7,3 6,6
8,6 9,4 9,6 9,4
TILAUSKANTA
Energia 222,6 204,9 214,8 233,8
Metsäteollisuus 111,0 111,4 154,1 140,2
Infrastruktuuri & ympäristö 183,7 191,0 198,4 204,6
Kohdistamaton 0,0 0,3 0,3 0,3
Yhteensä 517,3 507,6 567,6 578,9
Konsultointi ja suunnittelu 502,1 500,8 553,1 558,1
Kokonaistoimitukset 15,2 6,8 14,5 20,8
Yhteensä 517,3 507,6 567,6 578,9
Segmentti-informaatio 7-9/07 10-12/07 1-3/08 4-6/08
Milj. euroa
LIIKEVAIHTO
Energia 51,6 62,7 58,1 62,1
Metsäteollisuus 65,2 79,7 76,8 88,4
Infrastruktuuri & ympäristö 55,6 62,7 60,9 67,1
Kohdistamaton 0,3 0,4 0,4 0,4
Yhteensä 172,7 205,5 196,2 218,0
LIIKEVOITTO JA KAUDEN VOITTO
Energia 5,7 5,4 5,6 8,3
Metsäteollisuus 9,9 12,7 12,8 17,7
Infrastruktuuri & ympäristö 4,4 5,2 4,4 5,4
Kohdistamaton -0,7 -1,1 -0,8 -1,4
Liikevoitto yhteensä 19,3 22,2 22,0 30,0
Rahoitustuotot ja -kulut 0,6 1,1 0,6 0,5
Voitto ennen veroja 19,9 23,3 22,6 30,5
Tuloverot -6,3 -6,7 -7,1 -9,4
Kauden voitto 13,6 16,6 15,5 21,1
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 13,5 15,9 15,1 20,5
Vähemmistölle 0,1 0,7 0,4 0,6
LIIKEVOITTO %
Energia 11,0 8,6 9,6 13,4
Metsäteollisuus 15,2 15,9 16,6 20,0
Infrastruktuuri & ympäristö 7,9 8,3 7,3 8,0
Yhteensä 11,2 10,8 11,2 13,8
TILAUSKANTA
Energia 223,7 212,7 205,8 195,8
Metsäteollisuus 143,3 123,8 135,6 126,7
Infrastruktuuri & ympäristö 216,7 226,3 232,5 232,8
Kohdistamaton 0,0 0,0 0,4 0,4
Yhteensä 583,7 562,8 574,3 555,7
Konsultointi ja suunnittelu 566,2 551,4 568,5 551,5
Kokonaistoimitukset 17,5 11,4 5,8 4,2
Yhteensä 583,7 562,8 574,3 555,7
Tunnuslukujen laskentakaavat
Sijoitetun pääoman tuotto, ROI %
tulos ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut
100 x -------------------------------------------------
taseen loppusumma - koroton vieras pääoma (keskimäärin)
Oman pääoman tuotto, ROE %
tilikauden tulos
100 x -------------------------------------
oma pääoma (keskimäärin)
Omavaraisuusaste %
oma pääoma
100 x -------------------------------------
taseen loppusumma - saadut ennakot
Nettovelkaantumisaste %
korolliset velat - rahavarat
100 % -------------------------------------
oma pääoma
Tulos/osake, EPS
emoyhtiön omistajille kuuluva osuus tilikauden tuloksesta
-------------------------------------------------
keskimääräinen osakeantioikaistu osakkeiden määrä tilikaudella
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma/osake
emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
--------------------------------------------
osakeantioikaistu osakkeiden määrä tilikauden lopussa
Hankitut liiketoiminnot vuonna 2008
Hankinta- Hankittu
Yritykset ja liiketoiminta ajankohta prosenttiosuus
Arket Oy 7.5.2008 100
Yhtiö on erikoistunut sairaala-, liike-,
toimisto- ja tuotantorakennusten
arkkitehtisuunnittelupalveluihin. Yhtiö
sijaitsee Espoossa ja työllistää yhdeksän
henkilöä.
Geopale Oy 12.5.2008 100
Yhtiö on erikoistunut kallioperän
näytekairauksiin. Yhtiö sijaitsee
Jyväskylässä ja työllistää 14 henkilöä.
Consilier Construct S.R.L. 27.5.2008 100
Yhtiö on erikoistunut
liikennejärjestelmiin, erityisesti tie- ja
rautatiesektoreiden hankkeissa. Yhtiö
sijaitsee Bukarestissa Romaniassa ja
työllistää 220 henkilöä.
Hankitut liiketoiminnot vuonna 2007
Hankinta- Hankittu
Yritykset ja liiketoiminta ajankohta prosenttiosuus
Rakennuslaskenta NHL Oy 25.5.2007 100
(Fuusio Pöyry Building Services Oy:hyn
31.12.2007)
Yhtiö on erikoistunut määrä- ja
kustannuslaskentaan,
rakennuttajakonsultointiin ja
kuntoarvioihin. Yhtiö sijaitsee Turussa
ja työllistää 23 asiantuntijaa.
CJSC "Giprobum-Pöyry"(entinen ZAO 15.6.2007 70
Giprobum Engineering) 19.3.2008 30
Yhtiö on erikoistunut metsäteollisuuden
investointiselvityksiin, viranomais- ja
lupakonsultointiin, tehdassuunnittelun
eri osa- alueisiin sekä
rakennuttamispalveluihin. Yhtiö
sijaitsee Pietarissa Venäjällä ja
työllistää 260 henkilöä.
Pöyry Evata Oy (entinen Evata Worldwide
Oy) 27.6.2007 70
Yhtiö on erikoistunut arkkitehti- ja
sisustussuunnitteluun, työympäristö-
suunnitteluun, liikepaikkakonsultointiin
ja kiinteistökehitystoimintaan
liittyviin palveluihin. Yhtiö sijaitsee
Helsingissä ja työllistää 100 henkilöä.
Econ Pöyry AS (entinen ECON Analyse AS) 27.8.2007 100
Yhtiö tarjoaa tutkimus- ja
analyysipalveluja sekä strategista
neuvonantoa energiamarkki-
noihin ja toimintatapoihin liittyen.
Lisäksi yhtiö tarjoaa energia- ja
päästökauppa-
markkinoiden seurantaan liittyviä
palveluja ja moniasiakas- ja
skenaarioselvityksiä. Yhtiö sijaitsee
Oslossa, Stavangerissa, Tukholmassa ja
Kööpenhaminassa ja työllistää 85
henkilöä.
Insinööritoimisto Pöysälä & Sandberg Oy 5.9.2007 100
(Fuusio Pöyry Civil Oy:hyn 31.3.2008)
Yhtiö on erikoistunut teollisuuden
investointirakentamiseen sekä liike- ja
toimistorakennusten
rakennesuunnitteluun. Yhtiö sijaitsee
Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa ja
työllistää 100 henkilöä.
Ingenieurgemeinschaft Witzenhausen
Fricke & Turk GmbH (IGW) 5.10.2007 100
Yhtiö on erikoistunut jätehuoltoon,
erikoisalana kiinteän jätteen mekaaninen
ja biologinen käsittely. Yhtiö sijaitsee
Saksassa ja työllistää 20 henkilöä.
Perforex Inc. 21.11.2007 100
Yhtiö on erikoistunut metsäteollisuuden
liikkeenjohdon konsultointipalvelujen
tarjontaan. Yhtiön päätoimipaikat
sijaitsevat Torontossa Kanadassa ja
Atlantassa ja Portlandissa (Oregon)
USA:ssa ja työllistää 35 henkilöä.
Quatrocon Oy 30.11.2007 100
(Fuusio Pöyry Building Services Oy:hyn
31.5.2008)
Yhtiö on erikoistunut LVI-suunnitteluun.
Yhtiö sijaitsee Espoossa ja työllistää
14 henkilöä.
IDP Consult Incorporated 18.12.2007 67
Yhtiö tarjoaa teknistä asiantuntemusta
vesialan hankkeissa kansainvälisille
rahoitus-
järjestöille. Yhtiö sijaitsee Manilassa,
Filippiineillä ja työllistää 30
henkilöä.
Hankittujen liiketoimintojen yhteenlasketut tiedot
Milj. euroa 2008 2007
Hankintameno
Kiinteä hinta, maksettu 4,5 30,2
Kiinteä hinta, maksamatta 0,6 0,3
Lisäkauppahinta 30 % hankinnoille, arvio 3,0
Arvio tuloskehityksen perusteella 5,4
Osakeanti 5,0
Arvio saaduista tilauksista 0,0
Juridiset ja tilintarkastuspalkkiot 0,2 0,2
Yhteensä 5,3 44,2
Hankintamenon allokointi
Nettovarat 3,8 10,5
Käyvän arvon oikaisut:
Asiakassuhteet 0,0 0,0
Tilauskanta 0,0 0,3
Muut erät 0,0 0,0
Yhteensä 3,8 10,8
Liikearvo (erotus) 1,5 33,4
Markkinajohtajuus, kokenut yritysjohto ja henkilöstö sekä
hankitun liiketoiminnan hyvä kannattavuus ovat
vaikuttaneet liikearvon syntymiseen.
Vaikutus Pöyry-konsernin tuloslaskelmaan
Liikevoiton määrä joka sisältyy hankinta-ajankohdasta
katsauskauden loppuun (06/2008 ja 12/2007) 0,2 2,0
Liikevaihdon volyymi 12 kuukauden kalenterivuositasolla 13,3 50,1
Liikevoiton määrä 12 kuukauden kalenterivuositasolla 2,1 5,3
Vaikutus Pöyry-konsernin henkilömäärään 273 637
Vaikutus Pöyry-konsernin varoihin ja
velkoihin
Milj. euroa 2008 2007
Kirjan- Yhdistä- Kirjan- Yhdistä-
pitoarvot misessä pitoarvot misessä
ennen Käyvän kirjatut ennen Käyvän kirjatut
yhdis- arvon käyvät yhdis- arvon käyvät
tämistä oikaisut arvot tämistä oikaisut arvot
Aineettomat
hyödykkeet 0,0 0,0 0,8 0,2 1,0
Aineelliset
hyödykkeet 0,7 0,7 0,5 0,5
Osakkeet 0,0 0,0 0,1 0,1 0,2
Laskennalliset
verosaamiset 0,0 0,0 0,0 0,0
Keskeneräiset
työt 0,5 0,5 1,6 1,6
Myyntisaamiset 3,5 3,5 6,5 6,5
Muut saamiset 1,3 1,3 1,7 1,7
Rahavarat 2,2 2,2 8,8 -0,2 8,6
Vastaavaa
yhteensä 8,2 0,0 8,2 20,0 0,1 20,1
Laskennallinen
verovelka 0,0 0,0 0,0 0,0
Varaukset 0,0 0,0 0,0 0,0
Korolliset velat 0,0 0,0 0,4 0,4
Saadut
projektiennakot 0,0 0,0 0,6 0,6
Ostovelat 1,2 1,2 1,1 1,1
Muut
lyhytaikaiset
velat 3,2 3,2 7,4 -0,2 7,2
Vastattavaa
yhteensä 4,4 0,0 4,4 9,5 -0,2 9,3
Identifioitavissa
olevien erien
nettovarat 3,8 0,0 3,8 10,5 0,3 10,8
Hankittujen
liiketoimintojen
hankintameno 5,3 44,2
Liikearvo 1,5 33,4
Rahana maksettu
kauppahinta 4,7 30,4
Hankittujen
liiketoimintojen
rahavarat 2,2 8,6
Rahavirtavaikutus 2,5 21,8
Kauppakirjaehtoihin perustuen katsauskauden aikana hankitut yhtiöt
konsolidoidaan 100-prosenttisesti Pöyry-konserniin hankintakuukauden
viimeisestä päivästä alkaen.
Tiedot ovat alustavia.