TeliaSoneran vuosikertomus 2008


Lehdistötiedote
18.3.2009

TeliaSoneran vuosikertomus 2008

TeliaSoneran vuoden 2008 vuosikertomus on nyt saatavissa osoitteesta
www.teliasonera.fi

Koska TeliaSonera tekee jatkuvasti työtä ympäristövaikutusten vähentämiseksi,
vuosikertomus julkaistaan kokonaan sähköisessä muodossa. Vuosikertomuksen
teksti, asettelu ja navigointitapa on suunniteltu niin, että sen voi lukea
helposti ja nopeasti.

Tarvittaessa lukija voi käyttää vuosikertomusta välineenä perusteellisen tiedon
hankkimisessa, esimerkiksi hakemalla eri liiketoiminta-alueiden taloudellista
kehitystä esittäviä kuvaajia.

TeliaSonera julkaisi vuosikertomuksen internetissä ensimmäistä kertaa
sähköisessä muodossa viime vuonna. Vuosikertomus voitti palkinnon parhaasta
kansainvälisestä verkkopohjaisesta vuosikertomuksesta.


_____________________________________________
Lisätietoja lehdistölle antaa:
TeliaSoneran lehdistöpalvelu, +46-8-713 58 30

TeliaSonera tarjoaa televiestintäpalveluja Pohjoismaissa, Baltian maissa,
Euraasian kehittyvillä markkinoilla, Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä
Espanjassa. Tarjoamme Euroopan johtavana toimittajana laadukkaita, maiden rajat
ylittäviä puhe-, IP- ja kapasiteettipalveluja kokonaan omistamamme
kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2008 TeliaSoneran liikevaihto oli 104 mrd.
kruunua, ja joulukuun 2008 lopussa yhtiöllä oli yhteensä 135 miljoonaa liittymää
20 maassa. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX Tukholman ja NASDAQ OMX
Helsingin pörsseissä. Helppous ja hyvä palvelu ovat meille tärkeitä työkaluja
luodessamme kannattavaa kasvua sekä arvoa asiakkaillemme ja
osakkeenomistajillemme. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.fi.

Pièces jointes

03182517.pdf
GlobeNewswire