POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.3.2010 KLO 16.30 1(1)
POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj:n varsinainen yhtiökokous 19.3.2010 vahvisti
konsernin ja emoyhtiön tilinpäätöksen vuodelta 2009 ja myönsi vastuuvapauden
hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Osinkoa päätettiin maksaa
hallituksen esityksen mukaisesti 0,30 euroa osakkeelle.
VOITONJAKO
Yhtiökokous päätti, että osinkoa maksetaan hallituksen esityksen mukaisesti 0,30
euroa osakkeelle eli yhteensä 3 755 208 euroa. Lisäksi yhtiökokous valtuutti
hallituksen päättämään enintään 0,30 euron lisäosingosta osaketta kohden vuoden
2010 aikana. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 24.3.2010 ja osingon maksupäivä
31.3.2010.
Lisäksi yhtiökokous päätti, että hallituksen käyttöön siirretään 100 000 euroa
käytettäväksi tilikauden 2010 aikana.
HALLITUS
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi (6). Hallituksen jäseniksi
valittiin Jyrki Laakkonen, Yrjö Laakkonen, Hannu Laakkonen, Reetta Laakkonen,
Juha Mäkihonko ja Paavo Pelkonen.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi 60 000 euroa,
hallituksen varapuheenjohtajan vuosipalkkioksi 30 000 euroa ja muiden
hallituksen jäsenten vuosipalkkioksi 15 000 euroa.
Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa
hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jyrki Laakkonen ja varapuheenjohtajaksi
Yrjö Laakkonen.
TILINTARKASTAJAN VALINTA
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, vastuullisena
tilintarkastajana KHT Eero Huusko.
HENKILÖSTÖN VOITTOPALKKIO
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj:n konserniyhtiöiden henkilöstölle päätettiin
maksaa voittopalkkiota vuodelta 2009. Palkkion määrä on noin 21 euroa kultakin
työssäolokuukaudelta eli 250 euroa koko vuodelta ansaittuna.
Joensuussa 19. päivänä maaliskuuta 2010
POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ
Raimo Puustinen
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA:
toimitusjohtaja Raimo Puustinen
puhelin 0500 975 873
TIEDOTTEN JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.pkkoyj.com