Helle ei lannistanut suomalaisten uskoa Nokiaan


Helle ei lannistanut suomalaisten uskoa Nokiaan

Heinäkuussa käynnistynyt toisen vuosineljänneksen tuloskausi palautti
sijoittajien uskon yritysten vahvistuvaan tuloskuntoon. Useiden
yhtiöiden raportoimat valoisat loppuvuoden näkymät saivat aikaan
Helsingin pörssissä vauhdikkaita nousupyrähdyksiä kasvulukemien
tukemina. Heinäkuun helteessä suurista tulosjulkistajista vain Fortum ja
Neste Oil päätyivät laskuun. Nokian osake kääntyi loivaan nousuun ja
suomalaiset online-sijoittajat kasvattivat edelleen omistuksiaan
Nokiassa.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien
(Nordnetin, UB:n, FIMin, Saxo-E*Traden) kautta tehtyjen osakekauppojen
euromääräinen vaihto laski 3,8 % edelliskuusta saavuttaen 1 622 milj.
euroa, mutta nousi vuoden 2009 heinäkuuhun verrattuna 12,8 %.
Online-välittäjille kertyi kauppoja heinäkuussa 2010 yhteensä 243 459
kappaletta, joka on 44,1 % enemmän kuin viime vuonna. Kesäkuuhun 2010
nähden online-välittäjien kauppojen lukumäärä kuitenkin laski 3,8 %.
Online-välittäjien osuus kaupoista on nousutrendissä.

”Suomalaiset säästäjät ja sijoittajat ovat olleet heinäkuun helteissä
aktiivisia. Nordnet on saanut ajankohtaan nähden Suomessa ennätysmäärän
uusia asiakkaita ja hyvästä kesäsäästä huolimatta yritysten parantuneet
tulevaisuudennäkymät aktivoivat säästäjiä”, toteaa Nordnet Suomen
edustaja Juha Raumolin.

Nokia suomalaisten säästäjien ja sijoittajien mansikka-apaja?

Online-välittäjien kautta käytiin eniten kauppaa Nokialla. Seuraavaksi
eniten kauppaa käytiin Outokummun, Fortumin, Metson ja Stora Enson
osakkeilla. Viiden kärjen yhteenlaskettu osuus kaikista
online-välittäjien kaupoista oli lähes 40 %.

Nokian Renkaiden osake jatkoi myydyimpien osakkeiden kärjessä myös
heinäkuussa. Toiseksi eniten vähittäisasiakkaat myivät Kemiraa, jonka
kurssi saavutti kolmen vuoden huippunsa. Kolmanneksi päätyi Sampo, jonka
toisen vuosineljänneksen tuloksen pelätään kärsineen kevään
markkinaturbulenssin vuoksi.

Sijoittajat tankkasivat jälleen eniten Nokiaa ennusteisiin osuneen
tuloksen siivittämänä. Heinäkuun Nokia-uutisointia sävyttivät osaltaan
myös Nokia Siemens Networksin yrityskaupat sekä spekulointi
toimitusjohtaja Kallasvuon asemalla. Heinäkuu myös katkaisi Nokian
osakkeen laskukuukausien sarjan. Ostetuimpien listan toiselle sijalle
nousi Fortum, jossa vähittäisasiakkaat näkivät hyvän ostomahdollisuuden
kurssin pudottua tulosjulkistuksen jälkeen. Kesäkuun kolmanneksi
voimakkain ostohalu kohdistui Metsoon, jonka toisen vuosineljänneksen
tulos ylitti ennusteet. Yhtiö nosti myös loppuvuoden ohjeistustaan
selvästi.

”Suomalaiset online-sijoittajat uskovat edelleen Nokiaan.
Online-sijoittajat lisäsivät Nokia-omistuksiaan ennen ja jälkeen Nokian
osavuosikatsausta. Uskomme, että houkutteleva Nokian ostomahdollisuus on
yksi selittävä tekijä miksi olemme saaneet paljon uusia asiakkaita”,
kertoo Raumolin.

Lisätietoja antaa:
Juha Raumolin, Nordnet Suomen edustaja, +358 9 6817 8676, +358 50 500
4525

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjille Nordnet,
UB, FIM ja Saxo-E*Trade

                        Heinäkuu 2010           Heinäkuu 2009   Muutos
ed.          Kesäkuu 2010    Muutos ed.
Välittäjä               Vaihto (EUR)    %       Vaihto (EUR)    vuoteen 
           Vaihto (EUR)    kuukauteen
Nordnet                 729 959 236     3,71    545 260 244     +33,9 % 
           768 261 865       -5,0 %
UB                      166 812 964     0,85    120 749 214     +38,1 % 
           212 922 558     -21,7 %
FIM Pankki              686 781 993     3,49    688 565 895    
          -0,3 %    658 165 615     +4,3 %
Saxo-E*Trade*           38 075 948      0,19    82 801 976       -54,0 %
           45 577 557      -16,5 %
Yhteensä                1 621 630 141   8,24    1 437 377 329   +12,8 % 
           1 684 927 595   -3,8 %
OMXH Vaihto (yhteensä)  19 654 986 292  100,00  20 199 238 347  -2,7 %  
           22 429 027 333  -12,4 %
                                                                        
                            
                        Heinäkuu 2010           Heinäkuu 2009   Muutos
ed.          Kesäkuu 2010    Muutos ed.
Välittäjä               Kaupat (kpl)    %       Kaupat (kpl)    vuoteen 
           Kaupat (kpl)    kuukauteen
Nordnet                 142 064         5,81    96 985          +46,5 % 
           146 399         -3,0 %
UB                      16 706          0,68    8 740           +91,1 % 
           19 657          -15,0 %
FIM Pankki              80 321          3,29    54 599          +47,1 % 
           81 796          -1,8 %
Saxo-E*Trade*           4 368           0,18    8 678           -49,7 % 
           5 135           -14,9 %
Yhteensä                243 459         9,96    169 002         +44,1 % 
           252 987         -3,8 %
OMXH Kaupat (yhteensä)  2 443 804       100,00  1 989 844       +22,8 % 
           2 638 462       -7,4 %

 * E-Traden heinäkuun 2010 luvut sisältävät myös Saxon markkinaosuuden
vertailuluvuista poiketen.
Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta
- heinäkuu 2010

Yhtiö         Nordnet  UB     FIM     E*Trade  Yhteensä
Nokia         28 717   6 128  10 502  789      46 136
Outokumpu     9 089    1 066  5 323   303      15 781
Fortum        6 502    568    4 568   858      12 496
Metso         5 354    408    5 348   416      11 526
Stora Enso R  8 212    261    1 915   174      10 562

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta -
heinäkuu 2010

 

Ostetuimmat osakkeet                   Myydyimmät osakkeet
Yhtiö         Netto-ostoarvo (EUR)     Yhtiö           Nettomyyntiarvo
(EUR)
Nokia         33 776 118               Nokian Renkaat  - 5 961
849       
Fortum        6 638 748                Kemira         
                       - 5 455 065        
Metso         6 074 533                Sampo          
                       - 4 408 206
UPM-Kymmene   2 302 744                YIT            
                       - 3 429 335
Neste Oil     2 227 184                Nordea         
                       - 3 363 922
Tieto         1 571 416                TeliaSonera    
                       - 3 090 764
Sponda        1 418 238                Kone           
                       - 2 903 668
Stora Enso R  967 741                  Elisa          
                       - 2 355 367
L&T           489 458                  Huhtamäki      
                       - 1 833 218
Lemminkäinen  422 356                  Tikkurila      
                       - 1 384 127

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka


Pièces jointes

08052109.pdf
GlobeNewswire