TeliaSonera ja Spotify laajentavat innovointikumppanuuttaan


Yli viiden vuoden menestyksekkään kumppanuuden jälkeen TeliaSonera ja Spotify
ovat päättäneet vahvistaa yhteistyötään entisestään. TeliaSonera yhdistää
voimansa Spotifyn kanssa innovoinnin viemiseksi seuraavalle tasolle ja tekee
lisäksi 115 milj. Yhdysvaltain dollarin suuruisen pääomasijoituksen.
Yhtiöiden uuden strategisen kumppanuuden puitteissa TeliaSonera sijoittaa 115
milj. Yhdysvaltain dollaria 1,4 prosentin omistusosuuteen Spotifysta. Molemmat
yhtiöt varaavat lisäksi resursseja, henkilöstöä ja muuta omaisuutta yhteisen
innovointiohjelman käynnistämiseen sellaisilla alueilla kuin mediajakelu,
asiakastuntemus, data-analyysi ja mainonta. Projekteja hoitamaan perustetaan
TeliaSoneran ja Spotifyn yhteinen tiimi.
– Meillä on takanamme pitkä ja hyvä suhde TeliaSoneran kanssa, ja olen
tyytyväinen siihen, että voimme viedä sen yhdessä seuraavalle tasolle tällä
strategisella kumppanuudella, sanoo Spotifyn toimitusjohtaja ja perustaja Daniel
Ek.
– Olemme lähteneet luomaan uuden sukupolven televiestintäyritystä, jonka
menestyksen avain on innovointi. Spotify on hieno yhtiö, jota asiakkaat
rakastavat ja jolla on maailmanluokan ote innovointiin.Olen innoissani siitä,
että pääsemme Spotifyn matkaan investoijana ja keskeisenä kumppanina, sanoo
TeliaSoneran toimitusjohtaja Johan Dennelind.
Spotifyn hallituksen puheenjohtaja Martin Lorentzon on ollut TeliaSoneran
hallituksen jäsen vuodesta 2013. Martin Lorentzon ei ole osallistunut
kumppanuuteen johtaneisiin hallituksen keskusteluihin tai päätöksentekoon.
TeliaSoneran hallitus ja yhtiön johto ovat keskustelleet liiketoimesta suoraan
Spotifyn ylimmän johdon kanssa.
TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om
värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun
lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu
julkaistavaksi 10.6.2015, klo 08.00 (CET).
Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: 46 771 77 58 30,
press@teliasonera.com, TeliaSoneran internetsivujen
Newsroom (http://www.teliasonera.com/newsroom), ja voit myös seurata meitä
Twitterissä, Twitter @TeliaSoneraAB (https://twitter.com/TeliaSoneraAB).

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat
lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat
lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti
tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne
liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista
tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi
olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti
esitetyistä monien tekijöiden vuoksi,joista useisiin TeliaSonera ei voi
vaikuttaa.
TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja
Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan
lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä
viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena
on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori
tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä
kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava
tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna
2014 TeliaSoneran liikevaihto oli 101,1 mrd. kruunua, käyttökate 35,2 mrd.
kruunua ja osakekohtainen tulos 3,35 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan
Nasdaq :ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta
www.teliasonera.com

Pièces jointes

06098491.pdf
GlobeNewswire