Pörssitiedote
Vapaa julkaistavaksi 27.4.2016, kello 8.00
Bittium Oyj:n osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2016
Vuoden 2016 tammi-maaliskuun palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti ja
tuotepohjainen liikevaihto oli alhaisempi edellisvuoteen verrattuna
Yhteenveto tammi-maaliskuu 2016
·
Liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa, joka oli 2,6 prosenttia vähemmän kuin
vuoden 2015 tammi-maaliskuussa (15,1 miljoonaa euroa).
·
Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 2,4 miljoonaa euroa (4,5
miljoonaa euroa, 1Q 2015) ja palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta
oli 12,2 miljoonaa euroa (10,5 miljoonaa euroa, 1Q 2015).
·
Liiketulos oli -0,1 miljoonaa euroa (0,5 miljoonaa euroa, 1Q 2015).
·
Nettokassavirta oli 3,2 miljoonaa euroa (7,3 miljoonaa euroa, 1Q 2015, sisältäen
sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).
·
Osakekohtainen tulos oli -0,002 euroa (0,003 euroa, 1Q 2015).
·
Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Bittiumin osakemäärä lisääntyi yhteensä
5.000 uudella osakkeella 2008C-optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen johdosta
ja oli tämän jälkeen 35.605.168.
·
Bittiumin hallitus päätti 22.3.2016 suunnatusta maksuttomasta osakeannista
Bittiumin osakepalkkioiden maksamista varten yhtiön avainhenkilöille.
Osakeannissa tarjotuista enintään 58.000 osakkeesta merkittiin 37.500 osaketta.
Annetut osakkeet rekisteröitiin kaupparekisteriin ja kirjattiin osakkeiden
saajien arvo-osuustileille 24.3.2016 ja otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq
Helsingin pörssilistalla 29.3.2016. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen
Bittium Oyj:n osakemäärä oli 35.642.668 osaketta.
KONSERNI (MEUR) 1-3/2016 1-3/2015
3 kk 3 kk
LIIKEVAIHTO 14,7 15,1
Liikevaihdon muutos-% -2,6 % 6,7 %
LIIKEVOITTO / -TAPPIO -0,1 0,5
Liikevoitto / -tappio % liikevaihdosta -0,8 % 3,2 %
KÄYTTÖKATE 0,6 1,1
KASSA JA MUUT LIKVIDIT VARAT 126,0 50,6
OMAVARAISUUSASTE (%) 90,5 % 65,0 %
TULOS OSAKETTA KOHTI (EUR) -0,002 0,003
Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen
Vuoden 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa,
joka aleni 2,6 prosenttia edellisvuodesta. Tästä tuotepohjaisen liikevaihdon
osuus oli 2,4 miljoonaa euroa, mikä oli tuotetoimitusten ajoittumiseen
liittyvistä syistä vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.
Palvelupohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 12,2 miljoonaa euroa.
Palveluliiketoiminta kehittyi positiivisesti erikoisterminaalituotteisiin
liittyvien kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta. Ensimmäisen
neljänneksen liiketulos oli -0,1 miljoonaa euroa. Kassavirta oli 3,2 miljoona
euroa positiivinen.
Jatkoimme tuotekehityspanostuksia omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin
tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä puolustus-, tietoturvallisuus-
ja viranomaismarkkinoilta. Tuotekehityspanosten pääpainopiste oli edelleen
tietoturvallisuus- ja viranomaismarkkinoille suunnatun tietoturvallisen Bittium
Tough Mobile™ -LTE-älypuhelimen jatkokehittämisessä. Bittium Tough Mobile ja sen
hallinta- ja VPN-salausjärjestelmä, Bittium Secure Suite™, ovat herättäneet
runsaasti mielenkiintoa turvallisuus- ja viranomaismarkkinoilla. Jatkoimme
niiden pilottitoimituksia ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Olemme
aktiivisesti etsineet ja löytäneet sopivia jälleenmyyjiä ja
yhteistyökumppaneita, jotka ovat ottaneet Tough Mobilen osaksi omaa
tuoteportfoliota ja ratkaisuaan asiakkaillensa. Tough Mobilen myynnin
viranomaisille odotetaan kehittyvän maltillisesti viranomaismarkkinoiden
luonteen mukaisesti.
Toukokuussa 2015 Meksikon viestintä- ja liikenneministeriön kanssa aloitettu
tuotekehitysprojekti Android-pohjaisten satelliitti- ja maanpäällisissä
verkoissa käytettävien mobiililaitteiden kehittämisestä MEXSAT-järjestelmään on
jatkunut ensimmäisen vuosineljänneksen aikana suunnitelmien mukaisesti.
Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmän,
Bittium Tactical Wireless IP Network™ (TAC WIN), kehittäminen jatkui.
Järjestelmään liittyviä tuotetoimituksia jatkettiin ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana, jolloin myös saimme Puolustusvoimilta tilauksen
langattoman runkoverkon uuden ohjelmistoversion tuotekehityksestä. Jatkoimme
myös puolustusmarkkinoille suunnatun tuoteportfoliomme vientiponnisteluja
kansainvälisille markkinoille ja saimme ensimmäisen pienen tilauksen TAC WIN
-järjestelmästä Aasiaan. Pitkistä puolustusteollisuuden myyntisykleistä johtuen
merkittävien kauppojen saavuttaminen vaatii useita vuosia.
Kuluvan vuoden fokuksemme on kansainvälistymisessä ja kasvun mahdollistamisessa.
Tulemme investoimaan liiketoiminnan kehittämiseen ja yhtiön pitkän aikavälin
kasvun rakentamiseen. Jatkamme edelleen strategiamme mukaisesti epäorgaanisten
kasvumahdollisuuksien kartoittamista. Langattomuuden lisääntyminen, yhä kasvavat
tiedonsiirtomäärät ja tarve turvatulle tiedonsiirrolle luovat kysyntää Bittiumin
osaamiselle, tuotteille ja tuotealustoille ja yhtiöllä onkin hyvät edellytykset
jatkaa kasvua myös tulevaisuudessa.
Vuoden 2016 näkymät
Bittium odottaa vuoden 2016 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (56,8
miljoonaa euroa vuonna 2015). Liiketuloksen kehittymiseen liittyy tällä hetkellä
useita epävarmuuksia, mistä syystä yhtiö on päättänyt olla antamatta arviota
liiketuloksen kehittymisestä. Tällaisia epävarmuuksia ovat mahdolliset
kertaluonteiset investoinnit pitkän aikavälin kasvun rakentamiseksi sekä
liiketuloksen merkittävät vaihtelut vuosineljännesten välillä
tuoteliiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumisen vuoksi.
Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän osavuosikatsauksen
kappaleessa ”Markkinanäkymät”.
Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on
esitetty hallituksen toimintakertomuksessa vuodelta 2015 osiossa "Riskit ja
epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.
Kutsu lehdistötilaisuuteen
Bittium järjestää vuoden 2016 ensimmäistä osavuosikatsausta koskevan
suomenkielisen tiedotustilaisuuden keskiviikkona 27.4.2016 klo 9.30 lehdistölle,
analyytikoille ja institutionaalisille sijoittajille Helsingissä Tapahtumatalo
Bankissa, osoitteessa Unioninkatu 20.
Bittium järjestää myös puhelinkokouksen tuloksesta samana päivänä klo 10.30.
Puhelinkokoukseen voi liittyä soittamalla numeroon +44 203 059 8125.
Soitettaessa tulee antaa tunnus "Bittium". Tilaisuus on seurattavissa myös
suorana audiocast-lähetyksenä yrityksen kotisivujen kautta osoitteessa
www.bittium.com/sijoittajat. Puhelinkokouksen kieli on englanti.
Audiocast on kuunneltavissa saman päivän iltapäivällä Bittiumin internet
-sivustolta osoitteessa www.bittium.com/sijoittajat.
Bittium
Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja
liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30
-vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen
Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja tuotealustoihinsa perustuvia
ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita. Lisäksi Bittium tarjoaa korkealaatuisia
tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin.
Bittiumin jatkuvien toimintojen vuoden 2015 liikevaihto oli 56,8 miljoonaa euroa
ja liikevoitto 2,3 miljoonaa euroa. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä.
www.bittium.com
Bittium Oyj:n osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2016
Taloudellinen kehitys tammi-maaliskuussa 2016
Bittiumin tammi-maaliskuun 2016 liikevaihto aleni 2,6 prosenttia 14,7 miljoonaan
euroon (liikevaihto 15,1 miljoonaa euroa, 1Q 2015).
Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus liikevaihdosta oli 2,4 miljoonaa euroa (4,5
miljoonaa euroa, 1Q 2015), joka syntyi pääosin taktiseen tiedonsiirtoon
tarkoitetun järjestelmän tuotetoimituksista Suomen Puolustusvoimille ja lisäksi
muiden viranomaiskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden toimituksista.
Tuotepohjaisen liikevaihdon aleneminen johtui vertailukaudella
yhdysvaltalaiselle asiakkaalle käynnissä olleen erikoisterminaalituoteprojektin
tuotetoimitusten päättymisestä.
Palveluliiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 12,2 miljoonaa euroa (10,5
miljoonaa euroa, 1Q 2015). Langattoman tietoliikenteen verkkolaitemarkkinoille
suuntautuvan palveluliiketoiminnan kysynnän laskusta huolimatta
palveluliiketoiminnan liikevaihto kasvoi erikoisterminaalituotteisiin liittyvien
kehityspalveluiden lisääntyneen kysynnän ansiosta.
Liiketulos oli -0,1 miljoonaa euroa (0,5 miljoonaa euroa, 1Q 2015).
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, MEUR 1-3/2016 1-3/2015
3 kk 3 kk
Liikevaihto 14,7 15,1
Liikevoitto / -tappio -0,1 0,5
Rahoitustuotot ja –kulut 0,0 -0,1
Tulos ennen veroja -0,1 0,4
KAUDEN TULOS JATKUVISTA TOIMINNOISTA -0,1 0,4
KAUDEN TULOS LOPETETUISTA TOIMINNOISTA 1,5
KAUDEN TULOS -0,1 1,8
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -0,2 3,1
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -0,1 1,8
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -0,2 3,1
Tulos/osake jatkuvista toiminnoista, EUR -0,002 0,003
·
Liiketoiminnan rahavirta oli 5,0 miljoonaa euroa (10,9 miljoonaa euroa, Q1 2015,
sisältäen sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).
·
Nettokassavirta oli 3,2 miljoonaa euroa (7,3 miljoonaa euroa, Q1 2015, sisältäen
sekä jatkuvat että lopetetut toiminnot).
·
Omavaraisuusaste oli 90,5 prosenttia (65,0 prosenttia, 31.3.2015).
·
Nettovelkaantumisaste oli –90,4 prosenttia (-43,2 prosenttia, 31.3.2015).
Vertailu vuosineljänneksittäin
Konsernin liikevaihto ja liiketulos, MEUR 1Q/16 4Q/15 3Q/15 2Q/15 1Q/15
Liikevaihto 14,7 15,2 11,1 15,3 15,1
Liikevoitto /-tappio -0,1 0,8 0,0 1,0 0,5
Tulos ennen veroja -0,1 0,9 0,1 0,8 0,4
Katsauskauden tulos -0,1 1,1 0,1 0,8 0,4
LIIKEVAIHTO MARKKINA 1Q/16 4Q/15 3Q/15 2Q/15 1Q/15
-ALUEITTAIN, MEUR ja
%
Aasia 0,0 0,0 0,1 0,1 0,0
0,2 % 0,0 % 0,6 % 0,6 % 0,2 %
Amerikat 2,3 2,9 1,0 2,2 2,1
15,3 % 19,2 % 9,1 % 14,6 % 14,2 %
Eurooppa 12,5 12,3 10,1 13,0 13,0
84,5 % 80,7 % 90,4 % 84,9 % 85,6 %
Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta
Bittium jatkoi tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja puolustus- ja
viranomaismarkkinoille suunnattuihin tuotteisiin ja tuotealustoihin. Merkittävin
tuotekehityspanostus on ensisijaisesti ollut vaativille tietoturvallisuus- ja
viranomaismarkkinoille tarkoitettu, korotetun tietoturvallissuustason sisältävä
Bittium Tough Mobile LTE-älypuhelin. Aktivoiduista tuotekehitysmenoista
merkittävä osa koostuu Bittium Tough Mobilen ja siihen liittyvien
tietoturvaohjelmistojen jatkokehittämiseen liittyvistä investoinneista.
TUTKIMUS- JA TUOTEKEHITYSMENOT, MEUR 1-3/2016 1-3/2015
3 kk 3 kk
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot 1,6 2,0
yhteensä
Aktivoitu taseeseen 0,3 1,0
Kauden poistot tuotekehitysaktiivasta 0,1 0,1
Tuloslaskelmaan sisältyy kuluksi 1,4 1,1
kirjattuja tutkimus- ja
tuotekehitysmenoja
Tutkimus- ja tuotekehityspanostukset, 10,7 % 13,3 %
% liikevaihdosta
AKTIVOITUJEN TUTKIMUS- JA 1-3/2016 1-3/2015
TUOTEKEHITYSMENOJEN MÄÄRÄ
TASEESSA, MEUR
3 kk 3 kk
Hankintameno kauden alussa 5,6 2,2
Lisäykset kauden aikana 0,3 1,0
Liiketoimintojen hankinta 0,3
Kauden poistot -0,1 -0,1
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 5,8 3,4
Liiketoiminnan kehittyminen tammi-maaliskuussa 2016
Kysyntä Bittiumin tuotekehityspalveluille on kehittynyt positiivisesti vuoden
ensimmäisellä neljänneksellä. Toukokuussa 2015 aloitettu tuotekehitysprojekti
Meksikon viestintä- ja liikenneministeriön kanssa Android-pohjaisten satelliitti
- ja maanpäällisissä verkoissa käytettävien mobiililaitteiden kehittämisestä
MEXSAT-järjestelmään on jatkunut suunnitelmien mukaisesti.
Bittium jatkoi tuotekehityspanostuksia omiin tuotteisiin ja tuotealustoihin
tavoitellen kasvua erityisesti kansainvälisiltä puolustus-, tietoturvallisuus-
ja viranomaismarkkinoilta. Yhtiö esitteli helmikuussa Barcelonassa Mobile World
Congress 2016 -messuilla Bittium Tough Mobile -LTE-älypuhelinta sekä siihen
kuuluvaa laitehallinta- ja salausohjelmistoa sekä VPN-salausjärjestelmää.
Bittium Tough Mobile ja sen hallinta- ja VPN-salausjärjestelmä Bittium Secure
Suite™ ovat herättäneet runsaasti mielenkiintoa turvallisuus- ja
viranomaismarkkinoilla. Niiden pilottitoimitukset jatkuivat ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana. Bittium on aktiivisesti etsinyt ja löytänytkin sopivia
jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita, jotka ovat ottaneet Tough Mobilen osaksi
omaa tuoteportfoliotaan ja ratkaisuaan asiakkaillensa. Tough Mobilen myynnin
viranomaisille odotetaan kehittyvän maltillisesti viranomaismarkkinoiden
luonteen mukaisesti.
Bittium esitteli tietoturvallisia ja helppokäyttöisiä Bittium SafeMove
-etäkäyttöratkaisujaan terveydenhuollon johtoasemassa toimiville henkilöille
suunnatussa Long-Term Conditions 2016 – konferenssissa, joka järjestettiin QUEII
Centressä Lontoossa tammikuussa. SafeMove VPN-salausohjelmistoa hyödynnetään
myös yhteyksien suojaamiseen Bittiumin teollisen internetin (IoT) palveluissa ja
ratkaisuissa. IoT-ratkaisuja ja kehityspalveluja esiteltiin Wearable Technology
Show 2016 – messuilla ExCeLissä Lontoossa maaliskuussa.
Suomen Puolustusvoimilla käytössä olevan taktisen tiedonsiirron järjestelmän,
Bittium Tactical Wireless IP Network (TAC WIN), kehittäminen jatkui.
Järjestelmään liittyviä tuotetoimituksia on jatkettu ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana, ja Bittium sai Puolustusvoimilta tilauksen langattoman
runkoverkon uuden ohjelmistoversion tuotekehityksestä. Kehitystyön keskeisimpänä
tavoitteena on jatkaa järjestelmän aaltomuodon ja siihen liittyvän radioalustan
suorituskyvyn, tiedonsiirtokapasiteetin ja taistelunkestävyyden kehittämistä.
Tilaus on arvoltaan 2,8 miljoonaa euroa (arvonlisäveroton hinta), eikä sillä ole
merkittävää vaikutusta yhtiön liikevaihtoon, liiketulokseen tai taloudelliseen
asemaan, eikä se muuta vuotta 2016 koskevaa taloudellista näkymää. Bittium
jatkoi myös puolustusmarkkinoille suunnatun tuoteportfolion vientiponnisteluja
kansainvälisille markkinoille ja sai ensimmäisen pienen tilauksen TAC WIN
-järjestelmästä Aasiaan.
Katsauskauden merkittävät tapahtumat
Bittium Oyj:n vuoden 2008 optio-ohjelmaan perustuvilla 2008C-optio-oikeuksilla
merkittiin 1.12.2015 - 26.1.2016 välisenä aikana yhteensä 5.000 uutta osaketta.
Merkintähinta, 2.750,00 euroa, kirjattiin yhtiön vapaan oman pääoman rahastoon.
Osakemerkintöjä vastaavat osakemäärän lisäykset merkittiin kaupparekisteriin
10.2.2016. Uudet osakkeet tuottivat omistajilleen osakkeenomistajan oikeudet
rekisteröintipäivästä lähtien. Rekisteröidyt uudet osakkeet otettiin
kaupankäynnin kohteiksi Nasdaq Helsingissä 11.2.2016 Bittium Oyj:n vanhojen
osakkeiden lisäerinä. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Bittium Oyj:n
osakemäärä oli 35.605.168 osaketta.
Bittium Oyj:n hallitus päätti 22.3.2016 suunnatusta maksuttomasta osakeannista
yhtiön osakepalkkioiden maksamista varten yhtiön avainhenkilöille. Osakeannissa
annettiin osakepalkkioon oikeutetuille avainhenkilöille vastikkeetta enintään
58.000 kappaletta yhtiön uusia osakkeita palkkio-osakkeita koskevien ehtojen
mukaisesti. Osakeannissa palkkionsaajina oli yhdeksän yhtiön johtoon ja
henkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakeannissa tarjotuista enintään 58.000
osakkeesta merkittiin 37.500 osaketta. Annettavat 37.500 osaketta rekisteröitiin
kaupparekisteriin ja kirjattiin osakkeiden saajien arvo-osuustileille 24.3.2016
ja otettiin kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin pörssilistalla 29.3.2016.
Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Bittium Oyj:n osakemäärä 31.3.2016 oli
35.642.668 osaketta.
Vuoden 2016 näkymät
Bittium odottaa vuoden 2016 liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta (56,8
miljoonaa euroa vuonna 2015). Liiketuloksen kehittymiseen liittyy tällä hetkellä
useita epävarmuuksia, mistä syystä yhtiö on päättänyt olla antamatta arviota
liiketuloksen kehittymisestä. Tällaisia epävarmuuksia ovat mahdolliset
kertaluonteiset investoinnit pitkän aikavälin kasvun rakentamiseksi sekä
liiketuloksen merkittävät vaihtelut vuosineljännesten välillä
tuoteliiketoiminnan tuotetoimitusten ajoittumisen vuoksi.
Lisätietoa Bittiumin markkinanäkymistä on esitetty tämän osavuosikatsauksen
kappaleessa ”Markkinanäkymät”.
Lisätietoja epävarmuustekijöistä, jotka liittyvät tulevaisuudennäkymiin, on
esitetty hallituksen toimintakertomuksessa vuodelta 2015 osiossa "Riskit ja
epävarmuustekijät" ja yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.bittium.com.
Markkinanäkymät
Bittiumin asiakkaat toimivat eri toimialoilla, joilla jokaisella on omia
toimialakohtaisia kysynnän kehittymistä ohjaavia tekijöitä. Yhteisenä kysyntää
lisäävänä tekijänä koko asiakaskunnassa on kasvava tarve yhä nopeammalle,
laadukkaammalle ja tietoturvalliselle tiedonsiirrolle. Bittium on pitkäaikaisen
teknologiaosaamisensa ja langattomien viestintäratkaisujen
tuotekehityskokemuksen ansiosta hyvässä asemassa tarjoamaan asiakkailleen
räätälöitäviä kokonaisratkaisuja.
Seuraavien tekijöiden odotetaan luovan kysyntää Bittiumin tuotteille ja
palveluille vuonna 2016 ja siitä eteenpäin:
·
Langattoman tietoliikenteen verkkolaitemarkkinoilla LTE-teknologian käyttöönoton
eteneminen maailmalla luo kysyntää LTE-tukiasemien kehittämiselle. Tälle
teknologialle allokoitujen radiotaajuuksien suuri määrä kasvattaa tarvittavien
tuotteiden taajuusversioiden määrää ja luo siten kysyntää tuotevarianttien
kehittämiselle. Myös tiedonsiirtomäärien lisääntyminen luo tarvetta pienemmille
tukiasemille, jotka kasvattavat verkkojen tiedonsiirtokykyä. Tietoliikenteen
verkkolaitevalmistajien yleiset kustannussäästöpaineet näkyvät edelleen
tuotekehityspalveluiden kysynnässä, lähinnä koventuneena hintapaineena. Vaikka
Bittiumin tuotekehityspalveluiden tarjonta näille markkinoille uskotaan olevan
erittäin kilpailukykyistä, niiden kysynnän odotetaan laskevan hieman vuoden 2016
aikana.
·
LTE-teknologian, älypuhelinten ja älypuhelinsovellusten käyttö lisääntyy
viranomaismarkkinoilla, mikä luo kysyntää tietoturvalliselle Bittium Tough
Mobile LTE-älypuhelimelle ja Bittiumin tuotealustaan pohjautuville
asiakaskohtaisille erikoisterminaaleille viranomais- ja
tietoturvapuhelinmarkkinassa. Päätelaitteiden myynnin odotetaan kehittyvän
maltillisesti viranomaismarkkinoiden luonteen mukaisesti.
·
Tietoturvallinen esineiden internet (Internet of Things, IoT) on noussut
merkittäväksi kehitysalueeksi monilla toimialoilla. Kysyntää Bittiumin
palveluille ja räätälöidyille ratkaisuille luo yritysten kasvava tarve tuoda
markkinoille vaativaan teollisuuskäyttöön sekä vapaa-ajan sovelluksiin
tarkoitettuja tietoturvallisia laitteita, jotka keräävät laitteen käyttämien
sensoreiden tuoman informaation ja luovat laitteelle langattomasti luotettavan
yhteyden internetiin ja pilvipalveluihin.
·
Puolustusmarkkinoilla taktisessa tiedonsiirrossa valtioiden puolustusvoimat ja
muut viranomaistahot tarvitsevat verkkoja, joissa yhä enemmän liikkuvat verkon
käyttäjät voivat siirtää luotettavasti ja tietoturvallisesti yhä suurempia
datamääriä, mikä luo kysyntää Bittiumin TAC WIN -laajakaistaverkolle ja muille
Bittiumin IP -pohjaisille (Internet Protocol) taktisen tiedonsiirron
ratkaisuille. Pitkistä puolustusteollisuuden myyntisykleistä johtuen
merkittävien kauppojen saavuttaminen vaatii useita vuosia. Bittium jatkaa
taktisen tiedonsiirron tuotteiden vientiponnisteluita kansainvälisille
markkinoille ja tavoittelee vuoden 2016 aikana pilottitoimituksia ulkomaisille
asiakkaille taktiseen tiedonsiirtoon käytettävästä järjestelmästä.
·
Julkisten langattomien yhteyksien hyödyntäminen kannettavissa laitteissa
lisääntyy myös vaativassa ammattikäytössä, kuten julkisten palveluiden alueella.
Tämä luo vaatimuksia langattomien yhteyksien helppokäyttöisyydelle ja
tietoturvallisuudelle. Bittium SafeMove -tuoteperheen tuotteet lisäävät
kannettavien laitteiden helppokäyttöisyyttä ja tietoturvallisuutta vaativassa
käytössä.
Riskit ja epävarmuustekijät
Bittium on tunnistanut useita liiketoimintaan, markkinoihin ja talouteen
liittyviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka voivat vaikuttaa myynnin ja
tuloksen tasoon.
Lähiajan riskejä ja epävarmuustekijöitä on kuvattu hallituksen
toimintakertomuksessa vuodelta 2015. Lisätietoja Bittiumia koskevista riskeistä
ja epävarmuustekijöistä löytyy yhtiön internet-sivuilta osoitteesta
www.bittium.com.
Tase ja rahoitus
31.03.2016 taseen lukuja
on verrattu 31.12.2015
taseeseen (miljoonaa
euroa).
31.3.2016 31.12.2015
Pitkäaikaiset varat 15,6 14,4
Lyhytaikaiset varat 141,3 145,0
Varat yhteensä 156,9 159,4
Osakepääoma 12,9 12,9
Muu pääoma 124,7 124,6
Oma pääoma yhteensä 137,7 137,6
Pitkäaikaiset velat 2,0 2,0
Lyhytaikaiset velat 17,1 19,8
Oma pääoma ja velat 156,9 159,4
yhteensä
Rahavirrat 1-3/2016 1-12/2015
katsauskaudella:
+ kauden tulos +/- 0,6 12,2
suoriteperusteisten erien
oikaisu
+/- käyttöpääoman muutos 4,4 -6,2
- korot, verot ja saadut -0,0 -3,9
osingot
= liiketoiminnan rahavirta 5,0 2,1
- investointien rahavirta -1,5 579,6
- rahoituksen rahavirta -0,2 -502,2
= kassavarojen muutos 3,2 79,5
Liiketoiminnan rahavirta 2015 sisältää sekä jatkuvat että lopetetut
liiketoiminnot.
Bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 1,9 miljoonaa euroa. Nettoinvestoinnit
olivat katsauskaudella 1,9 miljoonaa euroa. Katsauskauden kokonaispoistot olivat
0,7 miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä, mukaan lukien rahoitusleasing
-velat, oli katsauskauden päättyessä 1,5 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa
31.12.2015). Katsauskauden päättyessä Bittiumin omavaraisuusaste oli 90,5
prosenttia (90,5 prosenttia 31.12.2015).
Kassavarat katsauskauden lopussa olivat 126,0 miljoonaa euroa (122,8 miljoonaa
euroa 31.12.2015).
Bittiumilla on yhteensä 20,0 miljoonan euron sitovat luottolimiittisopimukset,
jotka ovat voimassa 30.6.2017 saakka. Katsauskauden päättyessä näistä
limiiteistä oli käytössä 0,0 miljoonaa euroa.
Bittiumin valuuttastrategian tavoitteena on turvata liiketoiminnan kate
muuttuvissa markkinaolosuhteissa minimoimalla valuuttakurssien vaikutus.
Valuuttastrategian periaatteiden mukaan suojataan asianomaisen valuutan
nettopositiota sen ylittäessä valuuttastrategiassa määritetyn euromääräisen raja
-arvon. Nettopositio määritellään myyntisaatavien, ostovelkojen, tilauskannan
sekä budjetoidun nettovaluuttavirran perusteella.
Henkilöstö
Konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 2016 tammi-maaliskuussa keskimäärin
531 henkilöä. Maaliskuun lopussa henkilöstön määrä oli 537 (501 henkilöä
maaliskuun 2015 lopussa). Suurin osa Bittium henkilöstöstä on
tuotekehitysinsinöörejä.
Liputusilmoitukset
Katsauskauden aikana ei tapahtunut omistussuhteisiin liittyviä muutoksia, jotka
olisivat johtaneet arvopaperimarkkinalain 2:9§:n edellyttämään
ilmoitusvelvollisuuteen eli niin sanottuun liputusilmoitukseen.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Bittium Oyj kertoi 14.4.2016, että yhtiön vuoden 2008 optio-ohjelmaan
perustuvilla 2008C-optio-oikeuksilla merkittiin 28.1.2016 – 31.3.2016 välisenä
aikana yhteensä 50.498 uutta osaketta. Merkintähinta, 27.773,90 euroa,
kirjattiin yhtiön vapaan oman pääoman rahastoon. Osakemerkintöjä vastaava
osakemäärän lisäys merkittiin kaupparekisteriin 14.4.2016. Rekisteröidyt uudet
osakkeet otettiin kaupankäynnin kohteiksi Nasdaq Helsingissä 15.4.2016 Bittium
Oyj:n vanhojen osakkeiden lisäerinä. Bittium Oyj:n osakemäärä on uusien
osakkeiden rekisteröinnin jälkeen 35.693.166 osaketta. Osakkeiden merkintäaika
optio-oikeudella 2008C päättyi 31.3.2016.
Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
19.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen tilikaudelta
2015 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle ja päätti seuraavista asioista:
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu
Varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että
tilikaudelta 1.1.–31.12.2015 vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa 0,05
euroa osakkeelta ja lisäosinkoa 0,25 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan
osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä torstaina 21.4.2016 on
merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on
torstai 28.4.2016.
Hallituksen valinta ja palkkiot
Varsinainen yhtiökokous vahvisti yhtiön hallituksen jäsenmääräksi viisi (5).
Kirsi Komi, Seppo Mäkinen, Juha Putkiranta, Staffan Simberg ja Erkki
Veikkolainen valittiin hallituksen jäseniksi toimikaudeksi, joka päättyy
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiökokouspäivänä 19.4.2016 pidetyssä järjestäytymiskokouksessaan hallitus
valitsi puheenjohtajakseen Erkki Veikkolaisen. Lisäksi hallitus päätti, että
hallituksella on edelleen talous- ja tarkastusvaliokunta. Hallituksen talous- ja
tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Staffan Simberg (valiokunnan
puheenjohtaja), Kirsi Komi ja talous- ja tarkastusvaliokunnan hallituksen
ulkopuoliseksi asiantuntijaksi kutsuttiin KHT Seppo Laine.
Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkiota seuraavasti: hallituksen
puheenjohtajalle 3.500 euroa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 2.000
euroa. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi oikeutettuja palkkioon
osallistumisestaan hallituksen valiokuntien kokouksiin seuraavasti: valiokunnan
puheenjohtaja 600 euroa kokoukselta ja muut valiokunnan jäsenet 400 euroa
kokoukselta. Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön
mukaisesti. 40 prosenttia kuukausipalkkion kokonaismäärästä maksetaan kerralla
julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan hankittavina Bittium Oyj:n
osakkeina, ja osakkeet hankitaan yhtiön laatiman hankintaohjelman mukaisesti.
Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valinta ja palkkiot
Varsinainen yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi uudelleen
tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy toimikaudeksi, joka päättyy vaalia
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ernst & Young Oy on
ilmoittanut, että KHT Juhani Rönkkö tulee toimimaan päävastuullisena
tilintarkastajana. Tilintarkastajalle päätettiin maksaa palkkio tilintarkastajan
kohtuullisen laskun mukaan.
Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden hankkimiseen
Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden
hankkimisesta seuraavasti.
Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään 3.500.000
osaketta, mikä vastaa noin 9,83 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia
osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.
Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä
muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Hallitus
päättää siitä, miten osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää muun
ohessa johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).
Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 15.4.2015 antaman valtuutuksen päättää omien
osakkeiden hankkimisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2017 asti.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin
oikeutettavien erityisten oikeuksien antamisesta
Varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä
osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien
erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.
Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään
7.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 19,66 prosenttia yhtiön kaikista
osakkeista. Hallitus päättää kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien
erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien
osakkeiden antamista että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).
Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 15.4.2015 antaman valtuutuksen päättää
osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2017
asti.
Oulussa, 27.4.2016
Bittium Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Hannu Huttunen
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5466
Pekka Kunnari
Talousjohtaja
Puh. 040 344 2229
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
Bittium Oyj tilinpäätöslyhennelmä ja liitetiedot tammi-maaliskuu 2016
(Tilintarkastamaton)
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA 1-3/2016 1-3/2015 1-12/2015
(MEUR)
3 kk 3 kk 12 kk
LIIKEVAIHTO 14,7 15,1 56,8
Liiketoiminnan muut tuotot 0,4 0,3 1,4
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varastojen muutos
Valmistus omaan käyttöön 0,1 0,1 0,2
Aineiden ja tarvikkeiden -0,9 -2,4 -5,5
käyttö
Työsuhde-etuuksista -8,9 -7,7 -30,3
aiheutuvat kulut
Poistot -0,7 -0,6 -2,5
Liiketoiminnan muut kulut -4,8 -4,4 -17,8
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) -0,1 0,5 2,3
Rahoituskulut (netto) 0,0 -0,1 -0,2
TULOS ENNEN VEROJA -0,1 0,4 2,1
Tuloverot 0,0 -0,0 0,2
KAUDEN TULOS JATKUVISTA -0,1 0,4 2,3
LIIKETOIMINNOISTA
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista 1,5 539,0
toiminnoista
KAUDEN TULOS -0,1 1,8 541,3
Muut laajan tuloksen erät:
Erät, jotka saatetaan
myöhemmin siirtää
tulosvaikutteiseksi
Ulkomaisiin yksikköihin -0,1 1,2 0,1
liittyvät muuntoerot
Kauden muut laajan tuloksen -0,1 1,2 0,1
erät yhteensä
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -0,2 3,1 541,5
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -0,1 1,8 541,3
Kauden laajan tuloksen
jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -0,2 3,1 541,5
Tulos/osake jatkuvista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton -0,002 0,003 0,020
Laimennettu -0,002 0,003 0,020
Tulos/osake lopetetuista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,011 4,687
Laimennettu 0,011 4,685
Tulos/osake jatkuvista ja
lopetetuista toiminnoista,
EUR
Laimentamaton -0,002 0,014 4,708
Laimennettu -0,002 0,014 4,706
Osakkeiden keskimääräinen 35 606 131 549 114 983
lukumäärä, 1000 kpl
Osakkeiden keskimääräinen 35 656 132 252 115 037
lukumäärä, laimennettu, 1000
kpl
KONSERNITASE (MEUR) 31.03.2016 31.03.2015 31.12.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset 5,2 10,8 4,1
käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo 1,4 20,6 1,4
Muut aineettomat hyödykkeet 7,7 18,2 7,6
Muut rahoitusvarat 0,1 0,1 0,1
Laskennalliset verosaamiset 1,2 1,5 1,2
Pitkäaikaiset varat yhteensä 15,6 51,3 14,4
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 1,9 1,6 2,2
Myyntisaamiset ja muut saamiset 13,4 69,0 20,0
Käypään arvoon 66,2 21,1 66,1
tulosvaikutteisesti kirjattavat
muut rahoitusvarat
Rahavarat 59,8 29,4 56,8
Lyhytaikaiset varat yhteensä 141,3 121,1 145,0
VARAT YHTEENSÄ 156,9 172,4 159,4
OMAT PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluvat
oma pääoma
Osakepääoma 12,9 12,9 12,9
Sijoitetun vapaan oman pääoman 26,0 25,6 25,9
rahasto
Muuntoerot 1,1 2,8 1,2
Kertyneet voittovarat 97,7 55,7 97,5
Oma pääoma yhteensä 137,7 97,0 137,6
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 0,1 0,8 0,1
Eläkevelvoitteet 3,0
Varaukset 1,1 0,2 1,1
Korolliset velat 0,8 4,1 0,7
Pitkäaikaiset velat yhteensä 2,0 8,1 2,0
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat 15,4 59,9 17,9
Käypään arvoon 0,2
tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvelat
Varaukset 1,0 2,7 1,2
Lyhytaikaiset korolliset velat 0,7 4,6 0,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä 17,1 67,4 19,8
Velat yhteensä 19,2 75,4 21,8
Myytävänä oleviin omaisuuseriin
liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 156,9 172,4 159,4
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA 1-3/2016 1-3/2015 1-12/2015
(MEUR)
3 kk 3 kk 12 kk
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT
Kauden tulos jatkuvista -0,1 0,4 2,3
toiminnoista
Kauden tulos lopetetuista 1,5 539,0
toiminnoista
Suoriteperusteisten erien oikaisu 0,6 3,8 -529,1
Käyttöpääoman muutokset 4,4 6,7 -6,2
Maksetut korot liiketoiminnasta -0,1 -0,6 -1,6
Saadut korot liiketoiminnasta 0,1 0,2 0,9
Muut rahoituserät 0,0
Maksetut välittömät verot 0,0 -1,0 -3,2
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA 5,0 10,9 2,1
INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT
Liiketoimintojen myynnit 588,2
vähennettynä myyntihetken
rahavaroilla
Liiketoimintojen hankinnat -1,0 -1,8 -1,8
vähennettynä hankintahetken
rahavaroilla
Investoinnit aineellisen -0,2 -0,9 -2,5
käyttöomaisuushyödykkeisiin
Investoinnit aineettomiin -0,3 -1,4 -4,3
hyödykkeisiin
Aineellisten 0,0 0,0
käyttöomaisuushyödykkeiden myynti
Aineettomien 0,1
käyttöomaisuushyödykkeiden myynti
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -1,5 -4,1 579,6
RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT
Toteutetut osakeoptiot 0,0 0,5 0,8
Lainojen nostot 3,4 14,6
Lainojen takaisinmaksut -0,1 -3,0 -17,5
Rahoitusleasingvelkojen maksut -0,2 -0,5 -1,3
Maksetut osingot -5,3
Omien osakkeiden osto ml. -493,5
järjestelykulut
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA -0,2 0,4 -502,2
RAHAVAROJEN MUUTOS 3,2 7,3 79,5
Rahavarat tilikauden alussa 122,8 43,3 43,3
Rahavarat tilikauden lopussa 126,0 50,6 122,8
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (MEUR)
A = Osakepääoma
B = Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
C = Muuntoerot
D = Kertyneet voittovarat
E = Määräysvallattomien osuus
F = Oma pääoma yhteensä
A B C D E F
Oma pääoma 1.1.2015 12,9 25,1 1,5 53,8 93,4
Laaja tulos
Kauden tulos 1,8 1,8
Muuntoerot 1,2 1,2
Kauden laaja tulos yhteensä 1,2 1,8 3,1
Liiketoimet omistajien kanssa
Toteutetut osakeoptiot 0,5 0,5
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0,5 0,5
Muut erät -0,0 -0,0
Oma pääoma 31.3.2015 12,9 25,6 2,8 55,7 97,0
A B C D E F
Oma pääoma 1.1.2016 12,9 25,9 1,2 97,5 137,6
Laaja tulos
Kauden tulos -0,1 -0,1
Muuntoerot -0,1 -0,1
Kauden laaja tulos yhteensä -0,1 -0,1 -0,2
Liiketoimet omistajien kanssa
Toteutetut osakeoptiot 0,0 0,0
Osakepalkitsemisen kustannus 0,2 0,2
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0,0 0,2 0,3
Muut erät -0,0 -0,0
Oma pääoma 31.3.2016 12,9 26,0 1,1 97,7 137,7
OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
OSAVUOSIKATSAUKSEN LAATIMISPERIAATTEET:
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset –standardin mukaisesti.
Bittium Oyj on noudattanut osavuosikatsauksen laadinnassa samoja
laskentaperiaatteita kuin 2015 tilinpäätöksessä lukuun ottamatta vuonna 2016
voimaan tulleita Bittium Oyj:tä koskevia standardimuutoksia ja tulkintoja.
Näillä muutoksilla ei ole olennaista vaikutusta osavuosikatsaukseen.
SEGMENTTI-INFORMAATIO (MEUR)
Bittium Oyj:llä ei ole IFRS 8:n mukaan raportoitavia segmenttejä.
MAANTIETEELLISTEN ALUEIDEN LIIKEVAIHDOT (MEUR) 1-3/2016 1-3/2015 1-12/2015
3 kk 3 kk 12 kk
Liikevaihto
Eurooppa 12,5 13,0 48,3
Amerikat 2,3 2,1 8,3
Aasia 0,0 0,0 0,2
Liikevaihto yhteensä 14,7 15,1 56,8
LIIKETOIMET LÄHIPIIRIIN 1-3/2016 1-3/2015 1-12/2015
KUULUVIEN KANSSA
3 kk 3 kk 21 kk
Johdon työsuhde-etuudet ja 0,3 0,4 1,6
osakkeisiin perustuvat
suoritukset
TULOSLASKELMA 1-3/2 10-12/2015 7-9/2015 4-6/2015 1-3/2015
NELJÄNNESVUOSILUVUT (MEUR) 016
3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk
LIIKEVAIHTO 14,7 15,2 11,1 15,3 15,1
Liiketoiminnan muut tuotot 0,4 0,4 0,3 0,4 0,3
Valmiiden ja keskeneräisten 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0
tuotteiden varaston muutos
Valmistus omaan käyttöön 0,1 0,1 0,0 0,0 0,1
Aineiden ja tarvikkeiden -0,9 -0,9 -0,8 -1,4 -2,4
käyttö
Työsuhde-etuuksista -8,9 -8,4 -6,5 -7,8 -7,7
aiheutuvat kulut
Poistot -0,7 -0,8 -0,6 -0,6 -0,6
Liiketoiminnan muut kulut -4,8 -4,8 -3,6 -5,0 -4,4
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) -0,1 0,8 0,0 1,0 0,5
Rahoitustuotot ja -kulut 0,0 0,1 0,1 -0,2 -0,1
(netto)
TULOS ENNEN VEROJA -0,1 0,9 0,1 0,8 0,4
Tuloverot 0,0 0,2 0,0 -0,0 -0,0
KAUDEN TULOS JATKUVISTA -0,1 1,1 0,1 0,8 0,4
LIIKETOIMINNOISTA
Lopetetut toiminnot
Kauden tulos lopetetuista 0,6 534,6 2,3 1,5
toiminnoista
KAUDEN TULOS -0,1 1,7 534,7 3,1 1,8
Kauden muut laajan tuloksen -0,1 0,0 -0,7 -0,5 1,2
erät
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -0,2 1,7 534,0 2,6 3,1
Kauden tuloksen
jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille -0,1 1,7 534,7 3,1 1,8
Kauden laajan tuloksen
jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille -0,2 1,7 534,0 2,6 3,1
KONSERNITASE (MEUR) 31.03.2016 31.12.2015 30.09.2015 30.06.2015
31.03.2015
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset 5,2 4,1 3,8 3,9
10,8
käyttöomaisuushyödykkeet
Liikearvo 1,4 1,4 1,4 1,4
20,6
Muut aineettomat 7,7 7,6 7,2 6,7
18,2
hyödykkeet
Muut rahoitusvarat 0,1 0,1 0,1 0,1
0,1
Laskennalliset 1,2 1,2 0,9 0,9
1,5
verosaamiset
Pitkäaikaiset varat 15,6 14,4 13,5 13,1
51,3
yhteensä
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 1,9 2,2 1,4 1,8
1,6
Myyntisaamiset ja muut 13,4 20,0 15,1 22,0
69,0
saamiset
Käypään arvoon 66,2 66,1 65,8 15,9
21,1
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
muut rahoitusvarat
Rahavarat 59,8 56,8 551,7 6,2
29,4
Lyhytaikaiset varat 141,3 145,0 634,0 45,8
121,1
yhteensä
Myytävänä olevat 117,3
omaisuuserät
VARAT YHTEENSÄ 156,9 159,4 647,5 176,2
172,4
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille
kuuluva oma
pääoma
Osakepääoma 12,9 12,9 12,9 12,9
12,9
Sijoitetun vapaan oman 26,0 25,9 25,9 25,8
25,6
pääoman
rahasto
Muuntoerot 1,1 1,2 1,2 2,3
2,8
Kertyneet voittovarat 97,7 97,5 589,3 53,5
55,7
Määräysvallattomien
omistajien
osuus
Oma pääoma yhteensä 137,7 137,6 629,3 94,5
97,0
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset 0,1 0,1 0,1 0,1
0,8
verovelat
Eläkevelvoitteet
3,0
Varaukset 1,1 1,1 1,2 0,2
0,2
Korolliset velat 0,8 0,7 0,7 3,7
4,1
Pitkäaikaiset velat 2,0 2,0 2,0 1,0
8,1
yhteensä
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut 15,4 17,9 13,5 16,4
59,9
velat
Käypään arvoon 0,0
0,2
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
rahoitusvelat
Varaukset 1,0 1,2 2,0 2,2
2,7
Lyhytaikaiset 0,7 0,7 0,7 6,7
4,6
korolliset velat
Lyhytaikaiset velat 17,1 19,8 16,2 25,2
67,4
yhteensä
Velat yhteensä 19,2 21,8 18,2 26,2
75,4
Myytävänä oleviin 55,4
omaisuuseriin
liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT 156,9 159,4 647,5 176,2
172,4
YHTEENSÄ
KONSERNIN 1-3/2016 10-12/2015 7-9/2015 4-6/2015 1-3/2015
RAHAVIRTALASKELMA
NELJÄNNESVUOSILUVUT
3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk
Liiketoiminnan 5,0 0,3 3,1 -12,2 10,9
nettorahavirta
Investointien -1,5 -1,2 587,4 -2,5 -4,1
nettorahavirta
Rahoituksen -0,2 -493,8 -14,9 6,1 0,4
nettorahavirta
Rahavarojen muutos 3,2 -494,7 575,5 -8,6 7,3
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT 1-3/2016 1-3/2015 1-12/2015
TUNNUSLUVUT
3 kk 3 kk 12 kk
TULOSLASKELMA (MEUR)
Liikevaihto 14,7 15,1 56,8
Liikevoitto (-tappio) -0,1 0,5 2,3
Liikevoitto (-tappio), % -0,8 3,2 4,1
liikevaihdosta
Kauden tulos ennen veroja -0,1 0,4 2,1
Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta -0,6 2,4 3,7
Kauden tulos jatkuvista -0,1 0,4 2,3
liiketoiminnoista
KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT
Korolliset nettovelat (MEUR) -124,5 -41,9 -121,4
Nettovelkaantumisaste (net gearing) -% -90,4 -43,2 -88,2
Omavaraisuusaste, % 90,5 65,0 90,5
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin 1,9 3,4 7,4
(MEUR)
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella, 531 498 511
jatkuvat toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa, 537 501 517
jatkuvat toiminnot
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella, 1361
lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa, 1367
lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella, 451
yhteisyritykset, lopetetut toiminnot
Henkilöstön määrä kauden lopussa, 459
yhteisyritykset, lopetetut toiminnot
OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU 31.03.2016 31.03.2015 31.12.2015
LUKUMÄÄRÄ (1 000 kpl)
Kauden lopussa 35 643 131 589 35 600
Keskimäärin kauden aikana 35 606 131 549 114 983
Keskimäärin kauden aikana, optio 35 656 132 252 115 015
-oikeuksilla laimennettu
lukumäärä
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT 1-3/2016 1-3/2015 1-12/2015
(EUR)
3 kk 3 kk 12 kk
Tulos/osake jatkuvista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton -0,002 0,003 0,020
Laimennettu -0,002 0,003 0,020
Tulos/osake lopetetuista
toiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,011 4,687
Laimennettu 0,011 4,685
Tulos/osake jatkuvista ja
lopetetuista toiminnoista,
EUR
Laimentamaton -0,002 0,014 4,708
Laimennettu -0,002 0,014 4,706
Oma pääoma *) / osake 3,86 0,74 3,86
*) Emoyhtiön
osakkeenomistajille kuuluva
oma pääoma
PÖRSSIKURSSIT (EUR) 1-3/2016 1-3/2015 1-12/2015
3 kk 3 kk 12 kk
Ylin kurssi 7,14 5,03 7,80
Alin kurssi 5,15 3,27 3,27
Keskikurssi 6,06 4,18 4,92
Päätöskurssi 6,41 3,90 7,01
Osakekannan markkina-arvo, 228,5 513,2 249,6
(MEUR)
Osakkeiden vaihto, (MEUR) 59,8 93,8 837,1
Osakkeiden vaihto, (1 000 9 863 22 441 169 993
kpl)
Suhteessa keskimääräisestä 27,7 17,1 147,8
osakkeiden lukumäärästä, %
VASTUUSITOUMUKSET (MEUR) 31.03.2016 31.03.2015 31.12.2015
OMASTA VELASTA
Yrityskiinnitykset 2,9 1,0 3,0
Takaukset 3,5 6,7 3,7
Vuokravastuut
Seuraavana vuonna erääntyvät 2,3 7,1 2,3
Myöhemmin erääntyvät 1,8 12,6 2,3
Sopimusvastuut
Seuraavana vuonna erääntyvät 2,2 2,6 2,2
Myöhemmin erääntyvät 0,3 0,5 0,4
Sitoumukset, joiden vakuudeksi 0,0 2,6 0,0
pantit on annettu ovat
yhteismäärältään
VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT (MEUR) 31.03.2016 31.03.2015 31.12.2015
Termiinit
Käypä arvo -0,0 0,1
Kohde-etuuden arvo 2,0 2,5
Ostetut valuuttaoptiot
Käypä arvo 0,1
Kohde-etuuden arvo 6,0
Myydyt valuuttaoptiot
Käypä arvo -0,2
Kohde-etuuden arvo 12,0