Evli ja tennispelaaja Henri Kontinen yhteistyöhön


Evli ja tennispelaaja Henri Kontinen yhteistyöhön

Evli Pankki on solminut yhteistyösopimuksen ATP:n nelinpelin ranking-listalla viidentenä olevan tennispelaaja Henri Kontisen kanssa. Yhteistyö on aluksi kahden vuoden mittainen.

Sopimuspuolia yhdistää ammattitaitoisen toiminnan lisäksi vahva pyrkimys jatkuvan kehittymiseen ja tavoite lyödä lopullisesti läpi kansainvälisillä markkinoilla. Kotimaisen kasvun lisäksi Evli hakee enenevissä määrin kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Yrityksen kansainvälinen myynti kasvoi merkittävästi vuonna 2016, ja rahastomyynti on saanut hyvän jalansijan Euroopan markkinoilla.

"Henrin menestys kansainvälisillä kentillä sekä Evlin menestyneiden tuotteiden myynti ulkomailla sopivat loistavasti yhteen. Yhteistyö auttaa meitä kasvattamaan tunnettuuttamme sekä suomalaisen osaamisen markkinointia meille tärkeillä Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan markkinoilla. Näillä samoilla alueilla Henri kilpailee tärkeissä Grand Slam- ja Masters-kilpailuissa. Lisäksi yhteistyösopimus mahdollistaa erinomaisen suomalaisurheilijan tukemisen ja antaa mahdollisuuksia monitahoisiin yhteistyökuvioihin, jotka varmasti tuottavat ainutlaatuisia hetkiä niin meille, Henrille kuin asiakkaillemmekin." Evli Pankin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki kommentoi.

Tampereen Tennisseuran kasvatti Henri Kontisen parhaimpiin saavutuksiin lukeutuvat Australian avointen miesten nelinpelin mestaruus 2017 ja Lontoon ATP-finaalien voitto 2016 yhdessä John Peersin kanssa sekä Wimbledonin sekanelinpelin mestaruus vuonna 2016 parinaan Heather Watson. Henri Kontinen on kuulunut miesten maajoukkueen kantaviin voimiin Davis Cupissa vuodesta 2008 lähtien.

Henri Kontinen pelaa seuraavan kerran BNP Paribas Open -turnauksessa Indian Wellsissä 9.-19.3.2017 parinaan John Peers.

EVLI PANKKI OYJ

Lisätietoja:
Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. (09) 4766 9304, maunu.lehtimaki@evli.com

Evli lyhyesti:
Evli on sijoittamiseen erikoistunut yksityispankki, joka auttaa yksityishenkilöitä ja yhteisöjä kasvattamaan varallisuuttaan. Yhtiö tarjoaa varainhoitopalveluita, erilaisia pääomamarkkinoihin liittyviä palveluita, kuten osake- ja muiden sijoitustuotteiden välitystä, markkinatakausta ja sijoitustutkimusta, sekä Corporate Finance -palveluita.

Jakelu: keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com