NoHo Partners Oyj on saanut päätökseen rahoituksen poikkeustilan ajalle


NoHo Partners Oyj

PÖRSSITIEDOTE 29.5.2020 klo 12.30

NoHo Partners Oyj on saanut päätökseen rahoituksen poikkeustilan ajalle

NoHo Partners tiedotti aiemmin 34 miljoonan euron rahoituspaketista koronaviruspandemian aiheuttamalle poikkeusajalle. Nyt yhtiö on saanut valmiiksi myös uudelleenrahoitusohjelmansa erääntyvien lainojensa osalta osana kokonaisrahoituspakettiaan. Viimeisenä osana rahoituskokonaisuuttaan yhtiö on sopinut 10 miljoonan euron konversio-oikeudellisesta lainasta valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) kanssa. Rahoitus on Tesin vakautusrahoitusta koronatilanteessa.

Yhtiö tiedotti aiemmin tällä viikolla yritystodistusohjelman toukokuussa 2020 erääntyvien 22 miljoonan euron velkojen osalta, että ohjelmaa on jatkettu 12,5 miljoonan euron osalta syksyyn 2020 saakka. Velasta yhteensä 9,5 miljoonaa euroa on maksettu takaisin.

- Rahoitusneuvottelut koronakriisin ajalle on nyt saatu päätökseen. Rahoituskokonaisuus varmistaa kassamme riittävyyden tänä poikkeuksellisena aikana, ja nyt voimme kääntää katseemme liiketoimintamme käynnistämiseen ja toimintamme rahoittamiseen omalla kassavirralla, sanoo NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström.

Tesin laina on vakuudeton ja erääntyy 18 kuukauden kuluttua lainan nostopäivästä. Lainan vuosikorko on 10 prosenttia. Korko erääntyy maksettavaksi eräpäivänä yhdessä lainapääoman kanssa (PIK). Laina on mahdollista maksaa osittain tai kokonaan takaisin ennen eräpäivää.

Tesillä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, eräpäivän jälkeen koska tahansa konvertoida laina korkoineen osittain tai kokonaan enintään 2.400.000 NoHo Partners Oyj:n uudeksi osakkeeksi yhdessä tai useammassa erässä. Konversiotilanteessa osakekohtainen konversiohinta on konversioperustetta edeltävän kolmen kuukauden kaupankäyntimäärillä painotettu Yhtiön osakkeen keskikurssi Nasdaq Helsingissä.

Lisätiedot:
Aku Vikström, toimitusjohtaja, NoHo Partners Oyj, puh. +358 44 011 1989
Jarno Suominen, varatoimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen, NoHo Partners Oyj, puh. +358 40 721 5655

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows. NoHo Partners Oyj:n vuoden 2019 liikevaihto oli 272,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 30,6 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna.

NoHo Partners -yrityssivut: www.noho.fi
NoHo Partners -kuluttajasivusto: www.ravintola.fi