Tornatorin Suomen metsien käypä arvo nousee yli kahden miljardin euron


Tornator Oyj - Pörssitiedote 23.11.2021 klo 09.00      

Tornatorin Suomen metsien käypä arvo nousee yli kahden miljardin euron

Tornator Oyj:n Suomen metsien käypä arvo (IFRS) nousee yli kahden miljardin euron. Yhtiön omistuksessa oleva pinta-ala Suomessa on noin 643 000 hehtaaria, jonka tasearvo 31.12.2020 tilinpäätöksessä oli noin 1 671 miljoonaa euroa (biologiset hyödykkeet) ja arvostuksen päivityksen jälkeen noin 2 008 miljoonaa euroa, eli noin 3120 euroa/hehtaari. Käyvän arvon määrityksen tekee ulkopuolinen arvioitsija Indufor Oy.

Metsien käyvän arvon nousun taustalla on useita tekijöitä. Puuston kasvun verifioinnissa yhtiö otti käyttöön Luonnonvarakeskuksen uusimpien tutkimustulosten perusteella kehittämät MOTTI-kasvumallit, jotka osoittivat puuston järeytymisen olevan nopeampaa kuin 5 vuotta sitten tehty aiempi arvio. Lisäksi onnistunut uusien metsien hankinta on lisännyt tulevia hakkuumääriä ja puun markkinahintojen nousu vaikutti positiivisesti tuleviin kassavirtaennusteisiin.

Tornatorin metsät ovat erinomainen esimerkki siitä, miten kestävän metsätalouden keinoin pystytään lisäämään positiivisia ilmastovaikutuksia, edistämään luonnon monimuotoisuutta sekä parantamaan yhtiön kykyä tuottaa taloudellista lisäarvoa. Tasavallan presidentin sanoin: ”Metsät ovat monin tavoin hyvä sijoitus”.

Tornator käyttää metsiensä arvostamiseen diskontattujen kassavirtojen menetelmää. Tulevien kassavirtojen diskonttaamisessa käytetty reaalinen diskonttokorko verojen jälkeen pysyi muuttumattomana 3,25 %:ssa.

Metsän käyvän arvon tarkemmat laskentaperiaatteet on kuvattu yhtiön 2020 tilinpäätöksen liitetiedoissa kohdissa konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteet ja johdon harkintaa edellyttävät laadintaperiaatteet. 

Metsien käyvän arvon nousu parantaa merkittävästi vuoden 2021 tulosta käyvin arvoin mitattuna, mutta sillä ei ole kassavirtavaikutusta vuonna 2021.   

Lisätietoja antaa:

Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, puh. 040 869 7613

Talous- ja rahoitusjohtaja Antti Siirtola, puh. 040 773 0975

www.tornator.fi

Tornator on johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö Euroopassa. Se omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 noin 118 miljoona euroa ja taseen koko noin 2,0 miljardia euroa. Konserni työllistää suoraan noin 180 henkilöä. Kaikkiaan yhtiön metsät työllistävät suoraan omaa henkilökuntaa sekä yrittäjiä ja heidän työntekijöitään noin 1000 henkilötyövuoden verran. Emoyhtiön omistajat ovat suomalaisia, pääosin institutionaalisia sijoittajia. Tornatorin missio on luoda kestävää hyvinvointia metsästä.



Coordonnées