HALLITUS PERUUTTI KEMIRA-JÄRJESTELYÄ KOSKEVAN ESITYKSEN



Esityksen peruuttaminen tuli ajankohtaiseksi, kun eduskuntakäsittelyn pitkittyminen ja kaupasta käyty julkinen keskustelu uhkasivat tuottaa kohtuutonta haittaa järjestelyn osapuolina olevien yhtiöiden toiminnalle.

Hallitus antoi 28.9.2001 eduskunnalle esityksen suostumuksen saamisesta toimenpiteille, joiden seurauksena voidaan luopua valtion omistuksesta Kemira Oyj:ssä. Eduskunnassa hallituksen esitys oli talousvaliokunnan käsiteltävänä.

Ministeri Sinikka Mönkäre painottaa, että hallitus tutkii aktiivisen omistajapolitiikkansa mukaisesti jatkossakin mahdollisuuksia Kemiran kehittämiseksi. "Tällöin tullaan tarkastelemaan eri vaihtoehtoja ottaen myös huomioon eduskunnassa käydyssä keskustelussa esitettyjä näkemyksiä. Kemira on hyvä yhtiö, jonka tulevaisuudesta valtio-omistaja kantaa vastuuta. Haluan uskoa, että yhtiön kehittämiseksi löytyy rakentavia toimintamalleja", kauppa- ja teollisuusministeri Mönkäre sanoo.

Lisätietoja:
Kemira Oyj
Finanssijohtaja Kaj Friman, puh. 010 862 1704
Viestintäjohtaja Timo Leppä, puh. 010 862 1700