Anttila Oy voitti Suomen laatupalkinnon 2004


Anttila Oy perustettiin 1952 Kalle Anttila Oy nimisenä postimyyntiyrityksenä. Liikeideana oli myydä käyttötavaraa postitse edulliseen hintaan. Nykyään Anttila Oy tekee vähittäiskauppaa neljällä liiketoimintakonseptilla: Anttila-tavaratalot, Kodin Ykkönen -sisustustavaratalot, Anttila Postimyynti ja NetAnttila. Postimyynti toimii myös Virossa ja Latviassa. Kalle Anttilan perinteitä vaalien Anttilan edullisuusmielikuva on edelleen vahva, ja toiminnan laatu ja asiakastarpeiden huomioiminen on kehittynyt Suomen huipulle.
 
Kaupan muuttunut toimintaympäristö ja kansainvälisten kilpailijoiden tulo Suomen markkinoille käynnistivät Anttilassa merkittävän strategisen muutoksen. Anttila käänsi viisi vuotta sitten strategiassaan huomion tavaranhankinnasta asiakkaisiin ja heidän odotuksiinsa. Elintarvikekaupasta luovuttiin ja Anttila keskittyi selkeästi käyttötavarakauppaan. Konseptien kehittäminen ja palvelun merkityksen korostaminen ovat osoittautuneet oikeiksi ratkaisuiksi. Yksi Anttilan tärkeimmistä menestystekijöistä on henkilöstön osaaminen; erityisinä painopistealueina ovat olleet asiakaslähtöisen palvelukulttuurin luominen ja esimiestoiminnan kehittäminen.
 
"Anttilalle myönnetty Suomen laatupalkinto on osoitus siitä, että tehdyt strategiset valinnat ja niihin pohjautuva pitkäjänteinen kehitystyö on vienyt meitä oikeaan suuntaan. Toimintamme on tehostunut ja pystymme vastaamaan nopeammin ja osuvammin asiakkaiden odotuksiin," sanoo toimitusjohtaja Matti Leminen. Lemisen mukaan Anttilan menestyksen taustalla on Anttilan oman henkilökunnan sitoutumisen lisäksi jo vuosia jatkunut johdonmukainen työ toiminnan kehittämiseksi. Arvojensa mukaisesti Anttila kantaa ympäristö- ja yhteiskunnallisen vastuunsa esimerkillisesti osana Kesko-konsernia.
 
Tuomariston perusteluissa näyttönä strategian erinomaisesta toteutuksesta ja liiketoiminnan pitkäjänteisestä kehitystyöstä ovat asiakkaita, henkilöstöä sekä toiminnan ja taloudellista suorituskykyä koskevien tulosten merkittävä kehitys ja saavutettu hyvä taso. Yrityksen johtamisjärjestelmässä korostuu vuorovaikutteinen, käytännönläheinen ja tosiasiapohjainen ote. Käytännössä tämä näkyy erinomaisesti uuden henkilökunnan tehokkaassa perehdyttämisessä sekä esimiesten osallistumisessa päivittäisten asiakastehtävien hoitamiseen. Anttila Oy on kehittänyt monipuoliset asiakkaan kuulemismenettelyt ja asiakaslähtöisen toimintamallin, jota tehokkaat tietojärjestelmät ja logistiikka tukevat.
 
Lisätietoja:
Matti Leminen, toimitusjohtaja, puh 01053 40100
Ismo Riitala, talousjohtaja, puh 01053 39400
Virpi Mikkonen, laatupäällikkö, puh 01053 40135
www.anttila.fi, www.kodin1.com, www.netanttila.com
 
 
Anttila Oy

Toimitusjohtaja Matti Leminen
Hallituksen puheenjohtaja Matti Laamanen
Emoyhtiö Keswell Oy/Kesko Oyj

Anttila Oy:n liiketoimintakonseptit:
Anttila-tavaratalot (26 tavarataloa)
Kodin Ykkönen (7 sisustustavarataloa)
Anttila Postimyynti (Suomi, Viro, Latvia)
NetAnttila
 
Suurimmat tuotealueet:
Kodin tuotteet
Pukeutuminen
Musiikki, elokuvat, pelit
 
Tunnusluvut 2003
Myynti 557 milj. €
Tavaratalot 340 milj. €
Kodin Ykkönen 138 milj. €
Etäkauppa 78 milj. €
Liiketulos 9 milj. €
Asiakaskäyntejä 26 miljoonaa
Työntekijöitä 2 800 henkeä

Myynnin kehitys 1-9/2004 10,1%
 
Kaikissa toimipaikoissa sertifioitu ISO 14001 ympäristöjärjestelmä
GlobeNewswire