Uusia pakkauksia liikkuvaan ruokailuun


Individualistisessa urbaanissa yhteiskunnassa ruokakulttuuri taipuu uusiin muotoihin - aterioita noudetaan kotiin ja työpaikalle tai syödään lennossa. Liikkuva ruokailu on iso bisnes, joka kaipaa uusia kuluttaja- ja ympäristöystävällisiä pakkauksia. Stora Enson ja Taideteollisen korkeakoulun järjestämässä kansainvälisessä FoPDA 2005 -pakkausdesignkilpailussa palkittiin innovatiivisia kartonkipakkauksia liikkuvaan ruokailuun.

FoPDA (Food Packaging Design Awards) on kansainvälinen kutsukilpailu johtavien eurooppalaisten, aasialaisten ja amerikkalaisten taide- ja designyliopistojen opiskelijoille. Kolmen tuhannen euron pääpalkinnon FoPDA 2005 -kilpailusa sai Andra¸ ¦apec Ljubljanan taideakatemiasta Sloveniasta. Tuomaristo piti hänen suunnittelemaansa salaattipakkausta erittäin toimivana, käyttäjäystävällisenä ja esteettisenä.

Arvoltaan 1 500 euron suuruisen toisen palkinnon sai näppärä snack-lautanen, jonka oli suunnitellut Yael Mer Lontoon Royal College of Artista. Toisella kilpailutyöllään hän jakoi tuhannen euron arvoisen kolmannen palkinnon Lahden muotoiluinstituutissa opiskelevan Sipuliina Kinasen kanssa.
 
Uusia näkökulmia kartonkipakkauksiin

"Kilpailussa etsittiin pikemminkin uutta ideaa kuin valmista ratkaisua", sanoo tuomariston puheenjohtaja ja Taideteollisen korkeakoulun professori Tapio Vapaasalo. "Kärkikymmenikkö erottui helposti yli kuudenkymmenen kilpailutyön joukosta. Palkittuja töitä leimaa tuore ja innovatiivinen tapa käyttää kartonkimateriaalia."

Stora Enso kehittelee uusia pakkausratkaisuja monien yhteistyökumppaneiden kanssa. Opiskelijoille tarkoitetulla suunnittelukilpailulla yhtiö haluaa tuoda kartonkia esiin muotoilun maailmassa. Opiskelijat pääsevät tutustumaan kartongin mahdollisuuksiin ja tekemään sillä kokeiluja, porkkanana houkuttelevat palkinnot. Suunnittelu-kilpailun teemat vaihtelevat vuosittain mutta tavoitteena on aina olemassa olevien elintarvikepakkausratkaisuja parantaminen ja uusien käyttökohteiden etsiminen elintarvikepakkauskartongeille.
 
FoPDA 2005 -kilpailun keskeisin arvostelukriteeri oli kilpailutöiden innovatiivisuus. Lisäksi palkittavien töiden tuli olla toimivia, ekonomisia esimerkiksi raaka-aineiden kulutuksessa, ympäristöystävällisiä ja sopivia elintarvikepakkauksiin ja kaupalliseen tuotantoon.
 
Linkkejä kuviin:
 
 
Lisätietoja:
 
 
Stora Enso
Kuluttajapakkauskartongit
Sanna Heiskanen, tiedottaja
Puh. 020 46 23 440