Salcomp Oyj Pörssitiedote 4.6.2007 klo 15.15
SALCOMPIN INTIAN TEHTAAN TUOTANTO KÄYNNISTYNYT
Salcompin laturitehtaan tuotanto on käynnistynyt Intian Chennaissa. Toukokuussa
aloitettujen koesarjojen jälkeen ensimmäiset asiakastoimitukset on tehty tänään.
Matkapuhelinlatureita valmistavan tehtaan rakentaminen aloitettiin viime vuoden
syksyllä. ”Rakennusprojekti on sujunut suunnitellun aikataulun ja budjetin
mukaisesti. Investoinnin arvo on noin 9 miljoonaa euroa”, kertoo Salcompin
Intian toimintojen johtaja Arto Mäkelä.
Salcompin Intian laturitehdas työllistää tällä hetkellä noin 150 henkilöä.
Henkilöstön määrää on tarkoitus kasvattaa noin tuhanteen henkilöön asteittain
vuoden 2007 aikana. Tehdasrakennus on pinta-alaltaan noin 12 000 neliömetriä.
Tilat mahdollistavat tuotantokapasiteetin kasvattamisen noin 100 miljoonaan
laturiin vuodessa.
”Laturitehtaan rakentaminen Intiaan oli tärkeä strateginen päätös Salcompille.
Chennaista on muodostumassa merkittävä keskittymä koko globaalille
matkapuhelinteollisuudelle. Monet tärkeimmistä asiakkaistamme ovat jo
aloittaneet tai aloittamassa tuotantoa Chennaissa. Olemme toistaiseksi ainoa
merkittävistä matkapuhelinlaturivalmistajista, jolla on omaa tuotantoa Intiassa.
Läsnäolo Intiassa antaa meille kilpailullista etumatkaa, jonka aiomme hyödyntää
täysipainoisesti”, kertoo toimitusjohtaja Markku Hangasjärvi.
Uusi tehdas palvelee Intian markkinoiden ohella Salcompin asiakkaita
maailmanlaajuisesti, ja se mahdollistaa myös Salcompin globaalin tuotannon ja
logistiikan vahvistamisen ja tasapainottamisen. Salcompilla on ennestään
tuotantolaitokset Kiinassa ja Brasiliassa.
Salcomp Oyj on globaali matkapuhelinlatureiden kehittäjä ja valmistaja. Vuonna
2006 yhtiön liikevaihto oli noin 259 miljoonaa euroa. Salcompilla on noin 8 000
työntekijää.
SALCOMP OYJ
Markku Hangasjärvi
toimitusjohtaja
p. 040 7310 114
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.salcomp.com