NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.8.2007 Klo 10.00
NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007
Nordic Aluminiumilla oli vahva tuloskehitys myös toisella kvartaalilla. Nordic
Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 54,33 miljoonaa euroa (47,29
miljoonaa euroa vuonna 2006). Liikevoitto oli 8,95 miljoonaa euroa (5,76) ja
voitto 6,63 miljoonaa euroa (4,13).
Liikevaihto ja kannattavuus
Nordic Aluminiumin liikevaihto oli 54,33 miljoonaa euroa (47,29), ollen
edellisen vuoden vastaavan jakson liikevaihtoa 14,9 % suurempi. Kysyntä oli
kaudella odotetun vilkasta ja tilauskannat ovat pysyneet korkeina. Yrityksen
hyvään tuloskehitykseen vaikuttivat kasvanut volyymi ja tuottavuuden nousu.
Kesäkuun toisena päivänä Kirkkonummen tehtaan anodisointilaitoksen tuhonnut
tulipalo viivästytti pintakäsiteltyjen tuotteiden toimituksia ja heikensi
hieman kesäkuun tuottavuutta ja liikevaihtoa. Korvaava tuotanto on
täysimääräisesti siirretty alihankkijoiden valmistukseen ja kesän aikana
viiveet saadaan ajettua kiinni. Tuhoutuneen kiinteistön ja prosessin
korjaustyöt ovat edenneet lomakaudesta huolimatta aikataulussa. Uuden laitoksen
sisäänajo alkaa tammikuussa 2008.
Kansainvälisen toiminnan ja viennin liikevaihto oli 21,9 miljoonaa euroa
(18,7), joka on 40 % liikevaihdosta.
Tulos
Nordic Aluminiumin liikevoitto oli 8,95 miljoonaa euroa (5,76). Osakekohtainen
tulos oli 1,37 euroa (0,85).
Liikevaihdon ja tuloskehityksen kausiluonteisuus
Kausivaihtelut eivät ole merkittäviä, koska vahva kasvu ja hyvä kysyntä ovat
johtaneet korkeaan kapasiteetin käyttöasteeseen koko vuoden ajan.
Investoinnit
Kauden bruttoinvestoinnit olivat 3,07 miljoonaa euroa (1,18). Investoinnit
koostuivat pääasiassa koneiden ja laitteiden hankinnasta ja materiaalivirtojen
selkiyttämistoimenpiteistä.
Henkilöstö
Nordic Aluminium -konsernin palveluksessa tammi-kesäkuussa 2007 oli keskimäärin
303 henkilöä (324). Kauden lopussa henkilöstön lukumäärä oli 315 (339).
Anodisointilaitoksen palovahingon vaikutukset
Palossa tuhoutunut kiinteistö ja prosessi olivat täysarvovakuutettuja lisäksi
toiminnalle on keskeytysvakuutus, joka kattaa korvaavan tuotannon ylimääräiset
kulut.
Tuhoutuneen prosessilaitteiston kirjanpitoarvo oli 1,3 miljoonaa euroa.
Vastaavan prosessin jälleenrakentamisen kokonaiskustannukset ovat arviolta 6
miljoonaa euroa.
Toiselle kvartaalille kirjattiin vakuutusten omavastuuosuus kertaluontoisena
kuluna ollen noin 0,1 miljoonaa euroa.
Riskit
Keskeisimmmät lyhyen aikavälin riskit liittyvät pintakäsittelyalihankinnan
materiaalivirran hallintaan ja sen vaikutuksiin tuotannon läpimenoaikoihin,
tuottavuuteen ja toimitusvarmuuteen.
Osakkeet
Nordic Aluminium Oyj:n osakkeilla käydään kauppaa Helsingin Pörssissä. Yhtiön
kaupankäyntitunnus on NOA1V ja ISIN-koodi FI0009006415. Vuoden 2007
ensimmäisten kuuden kuukauden aikana yhtiön osakkeita vaihdettiin 233 384 kpl,
ja vaihdon arvo oli 5,99 miljoonaa euroa. Osakkeiden noteeraus vaihteli välillä
19,50 - 33,20 e. Osakkeiden lukumäärä oli 4 836 882 kpl ja säilyi
katsauskauden aikana ennallaan. Kesäkuun lopun osakkeiden markkina-arvo oli
152,2 miljoonaa euroa (86,1).
Osakeomistus
Varsinaisen tarkastelukauden aikana (1-6/2007) yhtiö ei ilmoittanut
merkittävistä omistusmuutoksista.
Näkymät
Tarkastelujakson päättyessä konsernin tilauskanta oli ennätyksellisen korkea
12,77 miljoonaa euroa (8,62), mikä on johtanut toimitusaikojen pidentymiseen.
Kysynnän odotetaan jatkuvan korkealla tasolla koko loppuvuoden eikä
näköpiirissä ole kysynnän hiljenemisen merkkejä.
Anodisointilaitoksen tulipalon vaikutukset syksyn operatiiviseen
tuloskehitykseen odotetaan pysyvän vähäisinä. Materiaalivirtojen ja toiminnan
tehostamisen kehittämistä jatketaan ja yritys tavoittelee edelleen koko
vuodelta hyvää tuloskehitystä.
Edellä mainitut arviot perustuvat yrityksen johdon parhaaseen näkemykseen
yrityksen tilasta ja markkinanäkymistä.
Yleislauseke
Tämän tiedotteen tietyt lausunnot kohdistuvat tulevaisuuteen ja perustuvat
johdon tämänhetkisiin näkemyksiin. Luonteensa vuoksi ne sisältävät riskiä ja
epävarmuutta ja ovat alttiita yleisen taloudellisen tai toimialan tilanteen
muutoksille.
LAADINTAPERIAATTEET
Esitetty osavuosikatsaus on laadittu IAS34 (Osavuosikatsaukset) mukaisesti.
Nordic Aluminium soveltaa samoja laskentaperiaatteita kuin vuoden 2006
tilinpäätöksessä.
Taloudellinen informaatio on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(IFRS) kirjaamis-, arvostus- ja jaksotusperiaatteiden mukaisesti.
Koska konsernissa on käytössä vain yksi ensisijainen liiketoimintasegmentti
"Alumiinituotteet", joka on täysin yhtenevä konsernin tuloslaskelman ja taseen
kanssa, katsauksessa ei anneta erillisiä tietoja konsernin ensisijaisesta
segmentistä.
Tässä osavuosikatsauksessa esitettävien tunnuslukujen laskennassa on sovellettu
samoja laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2006. Tunnuslukujen
laskentaperiaatteet ilmenevät edellisvuoden tilinpäätöksestä.
Alla olevien taulukoiden luvut on pyöristetty kahteen desimaaliin, joka pitää
ottaa huomioon yhteissummia laskettaessa.
Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.
KONSERNITULOSLASKELMA
Miljoonaa euroa 4-6/07 % 1-6/07 % 1-6/06 % 1-12/06 %
Liikevaihto 27,93 54,33 47,29 96,57
Liiketoiminnan
muut tuotot 0,41 0,41 0,01 0,03
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varastojen
lis.(+)tai väh.(-) 1,69 2,70 1,16 1,30
Aineiden ja
tarvikkeiden käyttö -16,14 -30,63 -26,39 -52,60
Henkilöstökulut -3,60 -7,12 -7,73 -15,10
Poistot ja arvonalent. -0,87 -1,71 -1,99 -3,86
Liiketoiminnan muut kul. -4,92 -9,04 -6,58 -15,26
Liikevoitto 4,50 16,1 8,95 16,5 5,76 12,2 11,07 11,5
Rahoituserät 0,01 0,03 -0,14 -0,13
Voitto ennen veroja 4,50 16,1 8,98 16,5 5,62 11,9 10,94 11,3
Tilikauden verot -1,20 -2,35 -1,49 -2,88
Tilikauden voitto 3,31 11,8 6,63 12,2 4,13 8,7 8,06 8,3
Tilikauden voitto jakaantuu:
Emoyhtiön omistajille 3,31 6,63 4,13 8,06
KONSERNITASE
Miljoonaa euroa 30.6.07 30.6.06 31.12.06
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttö-
omaisuushyödykkeet 12,72 12,38 11,79
Liikearvo 2,25 2,25 2,25
Muut aineettomat hyödykkeet 1,72 1,33 1,30
Myytävissä olevat rahoitusvarat 0,02 0,02 0,02
Muut rahoitusvarat 0,00 0,04 0,00
Laskennalliset verosaamiset 0,09 0,19 0,10
Yhteensä 16,81 16,22 15,46
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 13,20 11,20 10,24
Myyntisaamiset ja muut saamiset 16,86 16,28 13,46
Rahavarat 5,29 2,60 6,67
Yhteensä 35,35 30,07 30,38
Varat yhteensä 52,16 46,29 45,83
Miljoonaa euroa 30.6.07 30.6.06 31.12.06
Oma pääoma ja velat
Oma pääoma
Osakepääoma 6,19 6,19 6,19
Ylikurssirahasto 3,45 3,45 3,45
Muuntoerot -0,18 -0,16 -0,16
Kertyneet voittovarat 26,02 19,58 23,50
Yhteensä 35,49 29,06 32,99
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 0,62 0,75 0,62
Varaukset 0,14 0,14
Korolliset velat 0,03 1,47 0,75
Yhteensä 0,79 2,22 1,51
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat 14,32 11,27 9,77
Varaukset 0,09 0,09
Lyhytaikaiset korolliset velat 1,47 3,74 1,48
Yhteensä 15,88 15,01 11,33
Velat yhteensä 16,67 17,23 12,84
Oma pääoma ja
velat yhteensä 52,16 46,29 45,83
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
Miljoonaa euroa 4-6/07 1-6/07 1-6/06 1-12/06
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto (tappio) 3,31 6,63 4,13 8,06
Oikaisut
Suunn. mukaiset poistot 0,87 1,71 1,99 3,86
Rahoitustuotot ja -kulut -0,01 -0,03 0,14 0,13
Verot 1,20 2,35 1,49 2,88
Rahavirta ennen
käyttöpääoman muutosta 5,37 10,66 7,75 14,93
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten liikesaamisten
lisäys(-)/vähennys(+) -0,03 -3,40 -4,88 -2,05
Vaihto-omaisuuden
lisäys(-)/vähennys(+) -1,99 -2,96 -2,78 -1,75
Lyhytaikaisten velkojen
lisäys(+)/vähennys(-) -1,78 3,50 -0,86 -1,84
Yhteensä -3,79 -2,86 -8,51 -5,64
Liiketoiminnan rahavirta
ennen korkoja ja veroja 1,57 7,80 -0,76 9,29
Maksetut korot ja maksut muista
liiketoim.rahoituskuluista -0,04 -0,10 -0,22 -0,33
Saadut korot ja maksut muista
liiketoim.rahoitustuotoista 0,05 0,13 0,09 0,20
Maksetut välittömät verot -0,65 -1,30 -0,82 -2,66
Liiketoiminnan rahavirta(A) 0,93 6,54 -1,72 6,49
Investointien rahavirta
Investoinnit aineell. ja
aineettom. hyödykkeisiin -1,74 -3,07 -1,18 -2,42
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutustulot 0,00 0,00 0,00 0,00
Lainasaam. takaisinmaksut 0,00 0,00 0,01 0,05
Investointien rahavirta(B) -1,74 -3,07 -1,17 -2,37
Rahoituksen rahavirta
Maksullinen osakeanti 0,00 0,00 1,62 1,62
Lyhytaik. lainojen nostot 0,00 0,00 4,30 4,30
Lyhytaik. lainojen
takaisinmaksut 0,00 0,00 -2,10 -4,37
Pitkäaik. lainojen
takaisinmaksut -0,72 -0,71 -0,74 -1,33
Maksetut osingot ja
muu voitonjako 0,00 -4,11 -3,00 -3,01
Rahoituksen rahavirta(C) -0,72 -4,83 0,08 -2,78
Rahavarojen muutos (A+B+C) -1,53 -1,36 -2,81 1,34
Muuntoero 0,00 -0,02 0,07 0,00
Rahavarojen muutos yht. -1,53 -1,39 -2,74 1,34
Rahat ja pankkisaamiset
kauden alussa 6,82 6,67 5,34 5,34
Rahat ja pankkisaamiset
kauden lopussa 5,29 5,29 2,60 6,67
Muutos -1,53 -1,39 -2,74 1,34
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Miljoonaa euroa Osake- Ylik. Muunto- Kertyneet Omapääoma
pääoma rahasto erot voittovarat yhteensä
Oma pääoma
01.01.2006 5,92 2,11 -0,15 18,45 26,33
Muuntoerot 0,00 0,00
Tilikauden voitto 8,06 8,06
Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut yht. 8,05
Osingonjako -3,00 -3,00
Käytetyt
osakeoptiot 0,27 1,35 1,62
-1,38
Oma pääoma
31.12.2006 6,19 3,45 -0,16 23,50 32,99
Oma pääoma
01.01.2007 6,19 3,45 -0,16 23,50 32,99
Muuntoerot -0,02 -0,02
Tilikauden voitto 6,63 6,63
Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut yht. 6,61
Osingonjako -4,11 -4,11
Käytetyt
osakeoptiot 0,00 0,00 0,00
-4,11
Oma pääoma
30.6.2007 6,19 3,45 -0,18 26,02 35,49
TUNNUSLUKUJA:
Miljoonaa euroa 30.6.07 30.6.06 31.12.06
Laimennusvaikutuksella
oikaistu tulos/osake euroa 1,37 0,85 1,70
Omavaraisuusaste, % 68,0 62,8 72,0
Velkaantumisaste, % -10,7 9,0 -13,5
Taseen loppusumma Milj.euroa 52,16 46,29 45,83
LIITETIEDOT:
30.6.07 30.6.06 31.12.06
Oma pääoma/osake, euroa 7,34 6,01 6,96
Bruttoinvestoinnit, milj. euroa 3,07 1,18 2,42
Henkilöstö keskimäärin 303 324 311
Liikevaihto maantieteellisten segmenttien mukaan:
Miljoonaa euroa 1-6/07 1-6/06 1-12/06
Suomi 32,44 18,58 58,80
Muut maat 21,89 18,71 37,76
Yhteensä 54,33 47,29 96,57
Verot:
Miljoonaa euroa 1-6/07 1-6/06 1-12/06
Verotettavaan tuloon perustuva vero 2,35 1,54 2,95
Laskennallisten verojen muutos 0,00 -0,05 -0,07
Yhteensä 2,35 1,49 2,88
Vaihto-omaisuus:
Miljoonaa euroa 30.6.07 30.6.06 31.12.06
Aineet ja tarvikkeet 1,37 1,80 1,10
Keskeneräiset tuotteet 5,31 3,52 3,37
Valmiit tuotteet 6,52 5,88 5,77
Yhteensä 13,20 11,20 10,24
Korolliset velat:
Miljoonaa euroa 30.6.07 30.6.06 31.12.06
Pankkilainat 1,45 5,15 2,17
Rahoitusleasingvelat 0,05 0,06 0,05
Yhteensä 1,50 5,21 2,22
Vastuut:
Miljoonaa euroa 30.6.07 30.6.06 31.12.06
Konsignaatiovastuut 2,26 3,77 2,25
Vuokra ja leasingvastuut 10,74 11,96 11,57
Annetut yrityskiinnitykset 8,41 8,41 8,41
Lähipiiritapahtumat:
Miljoonaa euroa 1-6/07 1-6/06 1-12/06
Myynti 4,98 3,74 9,03
Ostot 0,06 0,02 0,08
Myyntisaamiset 1,57 0,55 1,05
Tilauskanta:
Miljoonaa euroa 30.6.07 30.6.06 31.12.06
12,77 8,62 7,95
Nordic Aluminium Oyj:n yhdeksän kuukauden osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2007
julkaistaan 24.10.2007. Yritystiedotteet löytyvät myös Nordic Aluminiumin
kotisivuilta osoitteesta www.nordicaluminium.fi.
Kirkkonummella 15.8.2007
NORDIC ALUMINIUM OYJ
Hallitus
Robert Paajanen
toimitusjohtaja
Lisätietoja antaa:
Toimitusjohtaja Robert Paajanen, p. (09) 6825 2500
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet NOAF0907