M-real Oyj Pörssitiedote 6.2.2008
M-real Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2008 kello 15.00 Suomen
Kansallisoopperan Alminsalissa, osoite Helsinginkatu 58, Helsinki
(sisäänkäynti Töölönlahden puolelta).
Yhtiökokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 10 §:n sekä
osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle
kuuluvat asiat sekä lisäksi tämän yhtiökokouskutsun kohdassa 5
mainitut asiat:
1. Tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen
esittäminen
2. Tilinpäätöksen vahvistaminen
3. Vuosituloksen käsittely ja osingonjako
Hallitus on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2007
maksetaan osinkoa 0,06 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan
osakkeenomistajalle, joka on täsmäytyspäivänä 18.3.2008 merkitty
Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan 27.3.2008.
4. Vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille,
toimitusjohtajalle ja toimitusjohtajan sijaiselle
5. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestykseen
tehdään seuraavat muutokset:
* 4 § (Osakepääoma): Määräys yhtiön vähimmäis- ja
enimmäisosakepääomasta poistetaan. Lisäksi arvo-osuusjärjestelmän
täsmäytyspäiväsäännökset poistetaan.
* 5 § (Osakkeen nimellisarvo): Koko yhtiön osakkeen nimellisarvoa
koskeva kohta poistetaan.
* 10 § (Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat): Kohta muutetaan
vastaamaan uuden osakeyhtiölain sanamuotoja.
* 11 § (Hallitus): Hallituksen jäsenten enimmäislukumäärä muutetaan
kymmeneksi (10) entisen kahdeksan (8) sijaan.
* 14 § (Tilintarkastaja): Määräys muutetaan siten, että yhtiöllä
tulee olla yksi tilintarkastaja, jonka tulee olla
Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö.
Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Lisäksi yhtiöjärjestyksen numerointi muutetaan vastaamaan muutoksia
ja yhtiöjärjestykseen tehdään muut muutosten edellyttämät tekniset
muutokset.
6. Hallituksen jäsenten palkkiot
Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen
jäsenten palkkioiden pitämistä ennallaan eli että puheenjohtajalle
maksettaisiin 6.375 euroa/kk, varapuheenjohtajalle 5.375 euroa/kk ja
jäsenille 4.200 euroa/kk, ja lisäksi maksettaisiin kokouspalkkiota
500 euroa/kokous hallituksen ja sen valiokuntien kokouksista.
7. Hallituksen jäsenten lukumäärä
Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen
jäsenten lukumäärän pitämistä ennallaan kahdeksassa (8) jäsenessä.
8. Hallituksen jäsenten valinta
Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen
jäsenten Heikki Asunmaa, Kari Jordan, Erkki Karmila, Runar Lillandt,
Juha Niemelä ja Antti Tanskanen valitsemista uudelleen sekä Martti
Asunnan ja Kai Korhosen valitsemista uusina hallituksen jäseninä
toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
loppuun.
9. Tilintarkastajan palkkio
Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että
tilintarkastajalle, jonka yhtiökokous valitsee, päätetään
maksettavaksi palkkio tilintarkastajan laskun mukaan.
10. Tilintarkastajan valinta
M-real Oyj:n uuden ehdotetun yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiössä on
yksi tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä
tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Hallitus ehdottaa tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että
tilintarkastajaksi valitaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy,
päävastuullisena KHT Göran Lindell.
Asiakirjojen nähtävilläpito
Tilinpäätösasiakirjat ja hallituksen päätösehdotukset ovat nähtävillä
yhtiön pääkonttorissa, Revontulentie 6, 02100 Espoo, viikon ajan
ennen yhtiökokousta. Osakkeenomistajille lähetetään pyynnöstä
jäljennökset näistä asiakirjoista.
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää äänioikeutta kokouksessa
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on
1) rekisteröity Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon maanantaina 3.3.2008; ja
2) ilmoittautunut yhtiökokoukseen viimeistään maanantaina
10.3.2008 klo 16.00 mennessä.
Rekisteröityminen osakasluetteloon
Osakkeenomistaja, jonka nimissä osakkeet ovat, on automaattisesti
rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröity
osakkeenomistaja voidaan tilapäisesti merkitä yhtiön
osakasluetteloon, mikä on tehtävä 3.3.2008 mennessä yhtiökokoukseen
osallistumista varten.
Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen
Osakkeenomistaja voi ilmoittautua yhtiökokoukseen joko puhelimitse
numeroon 01046 54530, telefaksilla numeroon 01046 54529,
sähköpostilla osoitteeseen eija.niittynen@m-real.com tai
kirjallisesti osoitteeseen M-real Oyj, Eija Niittynen, PL 20, 02020
Metsä.
Valtakirjojen toimittaminen ennalta
Valtakirja, jonka nojalla valtuutettu käyttää osakkeenomistajan
äänivaltaa kokouksessa, on toimitettava edellä mainittuun
osoitteeseen ennen ilmoittautumisajan päättymistä maanantaina
10.3.2008 klo 16.00.
Espoossa, 6. päivänä helmikuuta 2008
M-real Oyj
Hallitus