PÖRSSITIEDOTE
Julkaisuvapaa 30.4.2009 kello 8.00
EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS, TAMMIKUU-MAALISKUU 2009
EB PARANSI TULOSTAAN
YHTEENVETO 1Q 2009
- Liikevaihto oli 42,8 miljoonaa euroa (47,3 miljoonaa euroa, 1Q
2008), laskua 9,5 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.
- Liiketoiminnan liikevoitto oli 0.9 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan
kertaluonteiset kulut olivat yhteensä -0,9 miljoonaa euroa, eli
liikevoitto oli yhteensä 0,0 miljoonaa euroa (-8,0 miljoonaa euroa,
1Q 2008).
- Liiketoimintojen kassavirta oli -2,7 miljoonaa euroa (-7,4
miljoonaa euroa, 1Q 2008). Nettokassavirta oli -5,8 miljoonaa euroa
(13,8 miljoonaa euroa, 1Q 2008).
- Likvidit varat olivat 62,8 miljoonaa euroa (85,7 miljoonaa euroa,
1Q 2008).
- Omavaraisuus pysyi korkealla tasolla ja oli 68,2 prosenttia (69,5
prosenttia, 1Q 2008).
- Tulos osaketta kohti oli -0,01 euroa (-0,06 euroa, 1Q 2008)
Haasteellisesta liiketoimintaympäristöstä ja alenevasta
liikevaihdosta huolimatta EB pystyi parantamaan kannattavuuttaan ja
saavuttamaan liiketoiminnassaan liikevoittoa. Kannattavuutta
paransivat liiketoimintasalkun terävöittäminen, kustannusten
karsiminen ja toimenpiteet projektien kannattavuuden paranemiseksi.
EB:n vuoden 2008 neljännellä vuosineljänneksellä julkistama
kannattavuuden parantamiseen ja kustannusrakenteen sopeuttamiseen
tähtäävä ohjelma, jolla tavoitellaan 40 miljoonan euron vuotuisia
kustannussäästöjä verrattuna vuoden 2008 ensimmäiseen
vuosipuoliskoon, etenee suunnitellun mukaisesti.
Aiemmin arvioidun mukaisesti EB odottaa vuoden 2009 ensimmäisen
vuosipuoliskon liikevaihdon olevan samalla tasolla tai alempi kuin
vuoden 2008 toisella vuosipuoliskolla (84 miljoonaa euroa).
Ilmoitetut 40 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästötoimet
jatkuvat vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla ja tuottavat tulosta.
Niiden seurauksena vuoden 2009 ensimmäisen vuosipuoliskon
kannattavuuden odotetaan paranevan merkittävästi verrattuna vuoden
2008 toisen vuosipuoliskon operatiiviseen tulokseen (-14,1 miljoonaa
euroa). Haasteellisesta liiketoimintaympäristöstä ja myynnin
kehittymisen epävarmuudesta johtuen liiketoiminnan liikevoiton vuoden
2009 toisella vuosineljänneksellä ei odoteta paranevan vuoden 2009
ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna (0,9 miljoonaa euroa)
kustannusrakenteen tehostumisesta huolimatta.
EB:N TOIMITUSJOHTAJA PERTTI KORHONEN:"Markkinoilla vallitsevasta laskusuhdanteesta ja liikevaihdon
laskusta huolimatta olemme pystyneet saavuttamaan positiivisen
operatiivisen tuloksen kannattavuuden parantamiseen tähtäävän
ohjelmamme ansiosta. Kannattavuuden parantaminen on edelleen tärkein
prioriteettimme. Näkyvyys markkinoilla on edelleen lyhyt, mikä tuo
epävarmuutta liikevaihdon kehitykseen."
TALOUDELLINEN KEHITYS TAMMIKUU-MAALISKUU 2009
(Suluissa vuoden 2008 tammi-maaliskuun vastaava luku ellei muuta
mainita)
EB:n tammi-maaliskuun 2009 liikevaihto laski 9,5 prosenttia 42,8
miljoonaan euroon (47,3 miljoonaa euroa). Liikevoitto oli 0,0
miljoonaa euroa (-8,0 miljoonaa euroa) sisältäen pääasiassa
kustannusrakenteen parantamiseen liittyviä kertaluonteisia eriä
yhteensä -0,9 miljoonaa euroa. Jatkuvien liiketoimintojen
operatiivisen toiminnan tulos oli 0,9 miljoonaa euroa positiivinen.
Automotive-liiketoimintasegmentin liikevaihto kasvoi
tammi-maaliskuussa 2009 5,9 prosenttia 16,4 miljoonaan euroon (15,5
miljoonaa euroa). Liiketappio pieneni -0,7 miljoonaan euroon (-1,6
miljoonaa euroa).
Wireless-liiketoimintasegmentin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa
2009 26,3 miljoonaa euroa, vastaten 17 prosentin laskua edellisen
vuoden vastaavasta ajasta (31,7 miljoonaa euroa, johon sisältyi
kertaluonteista lisenssien vähäkatteista kauttalaskutusta noin 3
miljoonaa euroa). Liikevoitto, joka sisältää 0,7 miljoonan euron
kertaluonteiset erät, parani 0,5 miljoonaan euroon (-6,5 miljoonaa
euroa). Vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä alemmalla
liikevaihdolla vuoden 2008 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna
saavutettu merkittävä liiketuloksen paraneminen on seurausta aiemmin
ilmoitetusta kannattavuuden parantamiseen tähtäävästä ohjelmasta.
Katsauskauden tutkimus- ja kehitysinvestoinnit olivat 3,4 miljoonaa
euroa (11,6 miljoonaa euroa) eli 8,0 prosenttia liikevaihdosta (26,6
prosenttia). Merkittävä investointitason lasku on pääasiassa
seurausta liiketoimintamallin muutoksesta lokakuussa 2008 (ja omien
tuotteiden kehittämisestä luopumisesta) liikkuvassa WiMAXissa ja RFID
-liiketoiminnan myynnistä helmikuussa 2009.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, MEUR 1-3 2009 1-3 2008
3 kk 3 kk
LIIKEVAIHTO 42,8 47,3
LIIKEVOITTO /-TAPPIO 0,0 -8,0
Rahoitustuotot ja -kulut -0,9 0,4
TULOS ENNEN VEROJA -0,9 -7,7
KAUDEN TULOS JATKUVISTA LIIKETOIMINNOISTA -1,1 -7,7
Kauden tulos lopetetuista liiketoiminnoista verojen 0,0
jälkeen 0,0
KAUDEN TULOS -1,1 -7,7
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -0,8 -8,1
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -1,1 -7,7
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -0,8 -8,1
Tulos/osake jatkuvista liiketoiminnoista, EUR -0,01 -0,06
Tulos/osake lopetetuista liiketoiminnoista, EUR 0,00 0,00
Tulos/osake jatkuvista ja lopetetuista -0,01
liiketoiminnoista, EUR -0,06
- Liiketoimintojen rahavirta -2,7 miljoonaa euroa (-7,4 miljoonaa).
- Omavaraisuusaste 68,2 % (69,5 %).
- Nettovelkaantumisaste -36,9 %(-35,0 %).
VERTAILU VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Konsernin liikevaihto ja tulos, MEUR
+-------------------------------------------------------------------+
| | 1Q 09 | 4Q 08 | 3Q 08 | 2Q 08 | 1Q 08 |
|---------------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Liikevaihto | 42,8 | 49,5 | 34,5 | 41,0 | 47,3 |
|---------------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Liikevoitto /-tappio | 0,0 | -8,5 | -12,9 | -13,3 | -8,0 |
|---------------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Liikevoitto /-tappio | 0,9 | -2,8 | -11,3 | -9,9 | -5,1 |
| ilman kertaluonteisia | | | | | |
| eriä | | | | | |
|---------------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Tulos ennen veroja | -0,9 | -11,8 | -14,4 | -13,6 | -7,7 |
|---------------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Katsauskauden tulos | -1,1 | -14,0 | -14,6 | -13,5 | -7,7 |
+-------------------------------------------------------------------+
Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin, MEUR
+-------------------------------------------------------+
| | 1Q 09 | 4Q 08 | 3Q 08 | 2Q 08 | 1Q 08 |
|---------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Automotive | 16,4 | 18,7 | 15,9 | 13,2 | 15,5 |
|---------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Wireless | 26,3 | 30,7 | 18,5 | 27,7 | 31,7 |
|---------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Koko konserni | 42,8 | 49,5 | 34,5 | 41,0 | 47,3 |
+-------------------------------------------------------+
Liikevaihto markkina-alueittain, MEUR ja %
+--------------------------------------------------+
| | 1Q 09 | 4Q 08 | 3Q 08 | 2Q 08 | 1Q 08 |
|----------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Aasia | 4,4 | 3,1 | 0,9 | 2,1 | 2,0 |
| | 10,3% | 6,2% | 2,6% | 5,2% | 4,3% |
|----------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Amerikat | 11,9 | 10,9 | 7,1 | 12,7 | 18,5 |
| | 27,7% | 22,0% | 20,7% | 31,0% | 39,2% |
|----------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Eurooppa | 26,6 | 35,5 | 26,4 | 26,2 | 26,8 |
| | 62,1% | 71,8% | 76,7% | 63,8% | 56,5% |
+--------------------------------------------------+
Liikevaihto (ulkoinen) ja tulos liiketoimintasegmenteittäin sekä muu
liiketoiminta, MEUR
+--------------------------------------------------------------+
| | 1Q 09 | 4Q 08 | 3Q 08 | 2Q 08 | 1Q 08 |
|----------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Automotive | | | | | |
| Liikevaihto | 16,4 | 18,7 | 15,9 | 13,2 | 15,5 |
| Liikevoitto /-tappio | -0,7 | -2,3 | -4,1 | -4,1 | -1,6 |
|----------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Wireless | | | | | |
| Liikevaihto | 26,3 | 30,7 | 18,5 | 27,7 | 31,7 |
| Liikevoitto /-tappio | 0,5 | -4,9 | -8,1 | -9,1 | -6,5 |
|----------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Muu liiketoiminta | | | | | |
| Liikevaihto | 0,1 | 0,1 | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
| Liikevoitto /-tappio | 0,2 | -1,3 | -0,7 | -0,2 | 0,1 |
|----------------------+-------+-------+-------+-------+-------|
| Yhteensä | | | | | |
| Liikevaihto | 42,8 | 49,5 | 34,5 | 41,0 | 47,3 |
| Liikevoitto /-tappio | 0,0 | -8,5 | -12,9 | -13,3 | -8,0 |
| | | | | | |
+--------------------------------------------------------------+
LIIKETOIMINTASEGMENTTIEN PÄÄTAPAHTUMAT TAMMIKUU-MAALISKUU 2009
EB:n raportointi on perustunut 1.1.2008 alkaen sen kahteen
liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Automotive ja Wireless.
AUTOMOTIVE
Automotive-liiketoimintasegmentti koostuu auto-ohjelmistotuotteista,
jälkimarkkinalaitteiden navigointiohjelmistoista (henkilökohtaiset
navigointilaitteet) sekä autoteollisuuden T&K -palveluista johtaville
autonvalmistajille, autoelektroniikkatoimittajille (Tier 1) ja
autoteollisuuden sirutoimittajille. EB tarjoaa asiakkailleen
asiakaskohtaisia ratkaisuja, jotka koostuvat ohjelmistotuotteista,
suunnittelupalveluista ja integroinnista.
Automotive-liiketoimintasegmentin liikevaihto vuoden 2009
ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 16.4 miljoonaa euroa (15,5
miljoonaa euroa, 1Q 2008), jossa on 5,9 prosenttia kasvua edellisen
vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Huolimatta erittäin
vaativasta liiketoimintaympäristöstä
Automotive-liiketoimintasegmentti onnistui kasvattamaan
liikevaihtoaan ja samalla pienentämään operatiivista liiketappiotaan,
joka oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä -0,7 miljoonaa euroa (-1,6
miljoonaa euroa, 1Q 2008).
Automotive-liiketoimintasegmentti jatkoi julkistetun strategiansa
toteuttamista edistyen tarjonnallaan globaaleilla markkinoilla.
Asiakaskunta on laajentunut ja liikevaihtoa tuottavia asiakkaita on
Euroopassa, USA:ssa, Japanissa ja Kiinassa. Taloudellinen tulos on
parantunut pääasiassa kustannuksia karsimalla ja tehostamalla
projektikannattavuutta. EB on jatkanut pitkäjänteistä panostamista
maailman johtavien auto-ohjelmistotuotteiden kehittämiseen.
Helmikuussa EB julkisti EB street director navigaatioratkaisunsa
MID-laitteille (Mobile Internet Device) perustuen Moblinin
toimintajärjestelmään sekä Intel® Atom(TM) -prosessoriin. EB on
optimoinut yhdessä Intelin kanssa EB street director ratkaisuaan
luoden asiakkailleen kilpailuetua kasvavilla MID-markkinoilla sekä
autoteollisuuden tehdasmarkkinoilla.
Maaliskuussa EB julkisti olevansa ensimmäisten yritysten joukossa,
jotka on hyväksytty tarjoamaan Microsoft Auto
-ohjelmistoalustakoulutusta.
WIRELESS
Wireless-liiketoimintasegmentti koostuu seuraavista
liiketoiminnoista:
- Wireless Solutions, joka tarjoaa räätälöityjä ratkaisuja sekä
tutkimus- ja tuotekehityspalveluja langattomalle teollisuudelle sekä
muulle langatonta teknologiaa hyödyntävälle teollisuudelle.
- Wireless Communications Tools, joka tarjoaa testaustyökaluja
radiokanavaympäristöjen mittaukseen, mallinnukseen ja simulointiin.
- Wireless Sensor Solutions (RFID lukijajärjestelmät) 1. helmikuuta
2009 asti.
Wireless-liiketoimintasegmentin liikevaihto ensimmäisellä
vuosineljänneksellä 2009 oli 26,3 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski
17 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta (31,7
miljoonaa euroa, 1Q 2008 sisältäen noin 3 miljoonaa euroa
kertaluonteista lisenssien vähäkatteista kauttalaskutusta).
Liiketoiminnan liikevoitto, sisältäen kertaluonteisia kuluja 0,7
miljoonaa euroa, oli 0,5 miljoonaa euroa (-6,5 miljoonaa euroa, 1Q
2008). Vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä alemmalla
liikevaihdolla vuoden 2008 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna
saavutettu merkittävä liiketuloksen paraneminen on seurausta aiemmin
ilmoitetusta kannattavuuden parantamiseen tähtäävästä ohjelmasta.
T&K -palveluiden lisäksi EB jatkoi omia ja kolmansien osapuolten
teknologioita sisältävien räätälöityjen ratkaisujen kehittämistä ja
tarjoamista. T&K -palvelutyö matkaviestintäasiakkaille jatkui
hyvällä tasolla ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, vaikkakin
perinteinen T&K -palvelumarkkina on muuttumassa yhä
haasteellisemmaksi ja monet langattoman viestinnän asiakkaat ovat
kovan kustannuspaineen alla. Satelliitti- ja maanpäällisverkkoihin
tarkoitettujen puhelinratkaisujen kysyntä jatkui vahvana
vuosineljänneksen aikana.
EB vahvisti asemaansa innovatiivisena ratkaisujen tarjoajana
asiakkailleen sekä langattomassa että muissa langatonta teknologiaa
hyödyntävässä teollisuudessa tuomalla markkinoille satelliitti- ja
maanpäällisverkkoihin tarkoitetun PDA-laitteen ja
yhteysmoduulireferenssilaitteen sekä WiMAX-tukiasemakonseptin.
Lisäksi EB julkisti myös vaativiin olosuhteisiin tarkoitetun
VoIP-ratkaisun.
EB julkisti yhdessä kuuden muun eurooppalaisen yhtiön kanssa
kehittävänsä osana yhteiseurooppalaista ESSOR (European Secure
Software Defined Radio) -ohjelmaa ohjelmistoradioarkkitehtuurin
eurooppalaisia puolustusviestintätarpeita varten.
Osana kustannusrakenteensa tehostamista EB päätti sulkea Turun
toimipisteen ja keskittää Wireless-segmentin tutkimus- ja
tuotekehitystoiminnat Suomessa muihin olemassa oleviin
toimipisteisiin Oulussa, Kajaanissa, Tampereella ja Espoossa.
Langattoman tietoliikenteen emulointi- ja suunnittelutyökalujen
myynti alkoi hieman toipua verrattuna vuoden 2008 toiseen
vuosipuoliskoon johtuen LTE-järjestelmien kehitykseen tarvittavien
työkalujen kasvavasta kysynnästä.
EB luopui RFID-liiketoiminnasta helmikuun 2009 alussa myymällä 7iD
Technologies GmbH:n yrityksen Itävallassa toimivalle johdolle.
Kaupalla ei ollut merkittävää vaikutusta EB:n taseeseen tai
tulokseen. Kaupan myötä Wireless Sensor Solution -liiketoiminta
lakkasi.
MARKKINANÄKYMÄT
Sekä autoteollisuuden että langattoman tietoliikenteen markkinat
kärsivät heikosta globaalista talousympäristöstä ja ennen sen
elpymistä markkinoiden kasvu on epätodennäköistä.
Elektroniikan ja ohjelmistojen osuus autoissa on kasvanut
merkittävästi viimeisten vuosien aikana, ja ohjelmistojen
hyödyntämisen autoteollisuudessa odotetaan jatkossakin lisääntyvän.
Suurin osa autoteollisuuden innovaatioista ja differentiaatiosta
perustuu ohjelmistoihin ja elektroniikkaan. Innovoinnin
nopeuttamiseksi, ohjelmistojen laadun ja kehitystehokkuuden
parantamiseksi sekä kompleksisuuden vähentämiseksi
standardiohjelmistoratkaisujen käytön odotetaan kasvavan. Nykyinen
autoteollisuuden laskusuhdanne tulee lähitulevaisuudessa
todennäköisesti heikentämään autoteollisuuden ohjelmistomarkkinoiden
15 prosentin kasvuodotusta (Frost & Sullivan).
Auto-ohjelmistomarkkinoiden peruskasvun odotetaan kuitenkin jatkuvan
kriisin yli ja autoteollisuuden kustannuspaineen odotetaan
kiihdyttävän EB:n tarjoamien tuotteistettujen, tehokkaiden
ohjelmistoratkaisujen tarvetta. EB:n autoteollisuudesta kertyvä
liikevaihto liittyy tällä hetkellä pääasiallisesti uusien automallien
ja alustojen kehittämiseen eikä suoraan riipu autojen
tuotantovolyymeistä.
Langattoman tietoliikenteen maailmanlaajuiset markkinat ovat
pienenemässä, ja teollisuuden keskittymisen odotetaan jatkuvan.
LTE-standardin asema markkinoilla vahvistuu ja liikkuvan WiMAX
-standardin asema on heikentynyt. Jatkossa LTE:hen liittyvien
hankkeiden osuus EB:n liiketoiminnasta kasvaa. Liikkuvan WiMAX:in
osuuden EB:n myynnistä ei odoteta olevan merkittävä jatkossa.
Maailmanlaajuiset matkapuhelinmarkkinat ovat tasaantumassa, ja niiden
volyymin odotetaan supistuvan lyhyellä aikavälillä. Arvokertymän
odotetaan siirtyvän kohti kehittyneempiä tuotteita, mikä johtuu
lisääntyneestä uusien ominaisuuksien ja palvelujen kysynnästä. Uudet
avoimet ohjelmistoarkkitehtuurit ja -alustat luovat mahdollisuuksia
EB:n kaltaisille yrityksille, joilla on vahva integrointikyky.
Liikkuvan satelliittitietoliikenteen toimiala on käymässä läpi
murrosta kohti seuraavan sukupolven ratkaisuja samalla, kun uusia
operaattoreita syntyy ja perinteiset operaattorit päivittävät
ratkaisujaan ja tarjontaansa. Moniradioteknologioiden ja
järjestelmäarkkitehtuurien osaaminen, joka käsittää sekä
päätelaitteet että verkot, on käynyt yhä tärkeämmäksi
monimutkaistuvan langattoman teknologian toimialalla. EB:n tarjoamien
satelliitti- ja maanpäällisverkkoihin tarkoitettujen laiteratkaisujen
kysynnän odotetaan kasvavan ja EB odottaa voittavansa tällä alueella
uusia asiakkuuksia.
Liikkuvan tietoliikenteen tuotekehityspalvelujen markkinat ovat
edelleen haasteelliset ja hintapaineiden vuoksi tuotekehitystä
tehdään enenevässä määrin alhaisemman kustannustason maissa. Tästä
huolimatta houkuttelevia erityisalueita on säilynyt alalla (OVUM).
Talouden hidastumisen takia yritykset tulevat sopeuttamaan
T&K-kulujaan ja projektiportfolioitaan, mikä johtaa yleiseen
T&K-menojen ja -aktiviteettien vähenemiseen parin seuraavan vuoden
aikana ja ulkopuolisten T&K-palvelujen kysynnän laskemiseen.
Kuitenkin OEM-valmistajat joutuvat pienentämään kiinteitä kulujaan ja
lisäämään joustavuuttaan. Tämä voi luoda uusia
kumppanuusmahdollisuuksia EB:n kaltaisille yrityksille.
Langattoman viestinnän työkalujen markkinat ovat olleet heikot
seuraten maailmanlaajuista talouden kehitystä. Kehittyneiden
työkalujen tarve 3GPP LTE kehitysprojekteissa kuitenkin kasvaa ja
tämän odotetaan luovan kysyntää keskipitkällä ja pitkällä
aikavälillä. EB tarjoaa maailman johtavia kanavaemulaattorityökaluja
MIMO-pohjaisen 3GPP LTE-teknologian ja muiden edistyksellisten
radioteknologioiden kehitystyöhön.
TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA TAMMI-MAALISKUU 2009
EB jatkoi tutkimus- ja kehitysinvestointejaan autoteollisuuden
ohjelmistotuotteisiin ja -työkaluihin sekä
radiokanavaemulaattorituotevalikoimaan.
Vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen tutkimus- ja
kehitysinvestoinnit olivat yhteensä 3,4 miljoonaa euroa (11,6
miljoonaa euroa, 1Q 2008) eli 8,0 prosenttia liikevaihdosta (24,6
prosenttia vuonna 2008). Vähennys johtuu pääasiassa liikkuvan
WiMAXin liiketoimintamallin muutoksesta (ja osana sitä omien
tuotteiden kehittämisestä luopumisesta) lokakuussa 2008 ja
RFID-liiketoiminnasta luopumisesta helmikuussa 2009.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
EB ilmoitti huhtikuussa päätöksestään sulkea Turun toimipisteensä
lokakuussa 2009 ja keskittävänsä Wireless-liiketoimintasegmentin
tutkimus- ja kehitystoiminnan Suomessa olemassa oleviin
toimipisteisiin Ouluun, Kajaaniin, Tampereelle ja Espooseen.
Yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen 7. huhtikuuta 2009.
Enintään 49 henkilöä irtisanotaan uudelleenjärjestelyistä sekä
tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
TOIMENPITEET KANNATTAVUUDEN PARANTAMISEKSI
EB:n vuoden 2008 neljännellä vuosineljänneksellä julkistama
kannattavuuden parantamiseen ja kustannusrakenteen sopeuttamiseen
tähtäävä ohjelma etenee suunnitellusti. Ohjelman tavoitteena ovat 40
miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt verrattuna vuoden 2008
ensimmäiseen vuosipuoliskoon. 30 miljoonan euron
kustannussäästötoimien vaikutukset näkyivät täysimääräisesti vuoden
2009 alusta alkaen. Lisätoimenpiteet 10 miljoonan euron säästöjen
saavuttamiseksi on suurimmaksi osaksi tunnistettu ja niitä
toteutetaan parhaillaan.
Osana kustannusrakenteen parantamista EB on saanut päätökseen
toimenpiteet 170 henkilön irtisanomiseksi maailmanlaajuisesti.
VUODEN 2009 ENSIMMÄISEN VUOSIPUOLISKON NÄKYMÄT
Yleisempi markkinakatsaus liiketoiminnoittain esitetään
Markkinanäkymät-osiossa.
Aiemmin arvioidun mukaisesti EB odottaa vuoden 2009 ensimmäisen
vuosipuoliskon liikevaihdon olevan samalla tasolla tai alempi kuin
vuoden 2008 toisella vuosipuoliskolla (84 miljoonaa euroa).
Ilmoitetut 40 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästötoimet
jatkuvat vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla ja tuottavat tulosta.
Niiden seurauksena vuoden 2009 ensimmäisen vuosipuoliskon
kannattavuuden odotetaan paranevan merkittävästi verrattuna vuoden
2008 toisen vuosipuoliskon operatiiviseen tulokseen (-14,1 miljoonaa
euroa). Haasteellisesta liiketoimintaympäristöstä ja myynnin
kehittymisen epävarmuudesta johtuen liiketoiminnan liikevoiton vuoden
2009 toisella vuosineljänneksellä ei odoteta paranevan vuoden 2009
ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna (0,9 miljoonaa euroa)
kustannusrakenteen tehostumisesta huolimatta.
RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
EB on tunnistanut useita liiketoimintaan, markkinoihin ja talouteen
liittyviä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa myynnin ja tuloksen
tasoon. Lyhyellä tähtäimellä merkittävimmät vaikuttavat henkilöstön
käyttöasteeseen, laskutettavuuteen ja keskimääräisiin tuntihintoihin.
Kuluvalla tilikaudella kansainvälisen talouden hidastuminen voi
vaikuttaa EB:n palvelujen, ratkaisuiden ja tuotteiden kysyntään sekä
aiheuttaa sekä kysynnän määriin liittyviä että hinnoittelupaineita.
Se voi myös lisätä luottotappioiden riskiä. EB:n asiakaskunta koostuu
pääasiassa auto- ja telekommunikaatioteollisuudessa toimivista
yhtiöistä, joten yhtiö on altistunut näitä teollisuuden aloja
koskeville markkinamuutoksille. EB uskoo, että asiakaspohjan
laajentaminen vähentää riippuvuutta yksittäisistä yhtiöistä ja näin
ollen yhtiöön vaikuttaa lähinnä näiden teollisuudenalojen yleinen
liiketoimintaympäristö. Eräät EB:n liiketoiminta-alueet ovat
kuitenkin muita asiakasriippuvaisempia. Yleisempi markkinakatsaus
liiketoimintojen tilanteeseen esitetään Markkinanäkymät-osiossa.
Yhtiön operatiiviseen liiketoimintaan liittyy riskejä pääasiassa
seuraavilla osa-alueilla: asiakkaiden tuoteohjelmapäätösten
epävarmuus ja heidän valintansa oman kehitystyön ja ostopalvelujen
välillä, sekä toisaalta heidän päätöksensä jatkaa, vähentää tai
lopettaa nykyisiä tuoteohjelmiaan, projektiresurssien kasvattaminen
ja alasajo, tärkeimpien teknologioiden ja komponenttien ajoitus ja
menestyksekäs hyödyntäminen, kilpailutilanne ja mahdolliset
markkinoiden viiveet, asiakas- ja alihankintasopimusten
oikea-aikainen solmiminen kohtuullisin kaupallisin ehdoin,
tuotekehitysprojektien viiveet, asiakassopimuksiin perustuvat
aktivoinnit, varastojen arvostusriskit ja suunniteltua suurempia T&K
-kustannuksia aiheuttavat tuotekehityksen teknologiariskit. Lisäksi
on EB:n tuotteiden, ratkaisujen ja palveluiden myyntiin liittyy
tavanomaisia teollisuuden takuu- ja tuotevastuuriskejä. Uusista
tuotteista sekä nykyisiltä että tulevilta asiakkailta odotettua
liikevaihtoa koskevat tavalliset ajoitusriskit.
Lisätietoja EB:ia koskevista riskeistä ja epävarmuuksista on yhtiön
verkkosivuilla www.elektrobit.com/aboutelektrobit.
TASE JA RAHOITUS
31.3.2009 päivätyn taseen lukuja on verrattu päivämäärän 31.12.2008
taseeseen (1 000 euroa).
3/2009 12/2008
Pitkäaikaiset varat 44.372 46.724
Lyhytaikaiset varat 128.527 133.797
Varat yhteensä 172.899 180.520
Osakepääoma 12.941 12.941
Muu pääoma 101.894 102.181
Oma pääoma yhteensä 114.835 115.123
Pitkäaikaiset velat 17.661 19.690
Lyhytaikaiset velat 40.402 45.708
Oma pääoma ja velat yhteensä 172.899 180.520
Liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella:
+ tilikauden tulos +/- suoritusperäisten erien +2.2 miljoonaa euroa
oikaisu
+ käyttöpääoman muutos -4,0 miljoonaa euroa
+ korot, verot ja saadut osingot -0,9 miljoonaa euroa
= liiketoiminnan rahavirta -2,7 miljoonaa euroa
- investointien rahavirta -1,4 miljoonaa euroa
- rahoituksen rahavirta -1,7 miljoonaa euroa
= kassavarojen muutos -5,8 miljoonaa euroa
Lyhytaikaisissa saamisissa olevat myyntisaamiset ja muut saamiset
olivat 62,9 miljoonaa euroa (61,9 miljoonaa euroa 31.12.2008).
Lyhytaikaisissa veloissa ei-korolliset ostovelat ja muut velat olivat
34,2 miljoonaa euroa (38,7 miljoonaa euroa 31.12.2008).
Poistamaton konserniliikearvo oli katsauskauden lopussa 18,3
miljoonaa euroa (18,3 miljoonaa euroa 31.12.2008).
Bruttoinvestointien määrä oli katsauskaudella 0,8 miljoonaa euroa,
sisältäen korvausinvestoinnit. Nettoinvestointien määrä oli
katsauskaudella 0,6 miljoonaa euroa. Katsauskauden kokonaispoistojen
määrä oli 2,7 miljoonaa euroa, joka sisältää yrityshankinnoista
aiheutuneita poistoja 0,6 miljoonaa euroa.
Korolliset velat määrä oli katsauskauden päättyessä 20,4 miljoonaa
euroa. Tuloslaskelman nettorahoituskulut jakaantuivat seuraavasti:
korko- ja osinkotuotot sekä muut rahoitustuotot 0,3 miljoonaa euroa
korkokulut ja muut rahoituskulut -0,3 miljoonaa euroa
valuuttakurssivoitot ja tappiot -1,0 miljoonaa euroa
Katsauskauden päättyessä EB:n omavaraisuusaste oli 68,2 prosenttia
(vuoden 2008 lopussa 64,9 prosenttia).
Katsauskauden lukuihin sisältyy pakollisia varauksia 3,0 miljoonaa
euroa.
EB:n valuuttastrategian tavoitteena on turvata liiketoiminnan kate
muuttuvissa markkinaolosuhteissa minimoimalla valuuttakurssien
vaikutus. Valuuttastrategian periaatteiden mukaan suojataan
asianomaisen valuutan sovittujen asiakassitoumusten nettokassavirtaa.
Nettokassavirta määritellään myyntisaatavien, ostovelkojen,
tilauskannan sekä budjetoidun nettovaluuttavirran perusteella.
Katsauskauden lopussa suojattu nettopositio oli vasta-arvoltaan 17,1
miljoonaa euroa.
HENKILÖSTÖ
EB työllisti vuoden 2009 tammi-maaliskuussa keskimäärin 1663
henkilöä. Maaliskuun lopussa yhtiössä oli 1628 työntekijää (1735
vuoden 2008 lopussa). Huomattava osa EB:n työntekijöistä on
tuotekehitysinsinöörejä.
HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA
19. maaliskuuta 2009 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti
hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta
seuraavasti.
Hankittavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla yhteensä enintään
12.500.000 osaketta, mikä vastaa noin 9,66 prosenttia yhtiön kaikista
osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain
vapaalla omalla pääomalla. Omia osakkeita voidaan hankkia
hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai
muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Hallitus päättää miten
osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää muun ohessa
johdannaisia. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu
hankkiminen). Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 14.3.2008 antaman
valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta. Valtuutus on
voimassa 30.6.2010 asti.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä
optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten
oikeuksien antamisesta
19. maaliskuuta 2009 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti
hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden
osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti.
Valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla
yhteensä enintään 25.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 19,32
prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallitus päättää kaikista
osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien
antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista
että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).
Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 14.3.2008 antaman valtuutuksen
päättää osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus on voimassa
30.6.2010 asti.
LIPUTUSILMOITUKSET
Katsauskauden aikana ei ole tapahtunut omistussuhteisiin liittyviä
muutoksia, jotka olisivat johtaneet arvopaperimarkkinalain 2:9 §:n
edellyttämään ilmoitusvelvollisuuteen eli niin sanottuun
liputusilmoitukseen.
HALLITUS JA TILINTARKASTAJA
19. maaliskuuta 2009 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti
hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi (6). Hallitukseen valittiin
Jorma Halonen, Jukka Harju, Juha Hulkko, Seppo Laine, Staffan Simberg
ja Erkki Veikkolainen. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsi
järjestäytymiskokouksessaan 19.3.2009 Juha Hulkon hallituksen
puheenjohtajaksi.
Yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi KHT-yhteisö Ernst &
Young Oy:n, joka puolestaan nimitti KHT Jari Karppisen vastuulliseksi
tilintarkastajaksi.
OSINKO VUODELTA 2008
19. maaliskuuta 2009 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti
hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa ei jaeta.
YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN19. maaliskuuta 2009 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti
hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiöjärjestyksen 7. kohtaa
muutetaan siten, että kutsu yhtiökokoukseen tulisi toimittaa
vähintään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta ja että kutsu voidaan
julkaista yhtiön internet-sivuilla tai yhdessä tai useammassa
hallituksen määräämässä sanomalehdessä tai lähettämällä kutsu
osakkeenomistajille heidän yhtiön osakasluetteloon merkittyihin
osoitteisiinsa postitetulla kirjeellä.
Oulu, 30.04.2009
EB, Elektrobit Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Pertti Korhonen
Toimitusjohtaja
Puh. 040 344 5466
Outi Torniainen
Viestintä- ja markkinointijohtaja
Puh. 040 512 1375
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN KOSKIEN EB:N ENSIMMÄISEN VUOSINELJÄNNEKSEN
TULOSTA
EB, Elektrobit Oyj järjestää vuoden 2009 ensimmäisen
vuosineljänneksensä tulosta koskevan tiedotustilaisuuden lehdistölle,
analyytikoille ja institutionaalisille sijoittajille
30.04.2009 kello 11 - 12
Oulu, Tutkijantie 8
Tilaisuus lähetetään audio webcastina, ja sitä voi seurata suorana
lähetyksenä Internetissä WebEx:in kautta. Tilaisuus pidetään
englanniksi.
Seurataksesi kokousta Internetissä
1. Mene osoitteeseen
https://elektrobit.webex.com/elektrobit/j.php?ED=111509617&UID=1034101832&PW=338b084d8c665b276a25263f757a72
2. Anna nimesi ja sähköpostiosoitteesi
3. Anna kokoussalasana: Kok!ous103
4. Klikkaa "Join Now"
Teknisissä ongelmissa lisäohjeita löytyy osoitteesta:
http://www.elektrobit.com/webcast/instructions tai soittamalla
numeroon 040 344 5148.
Osallistujat voivat esittää kysymyksiä sekä paikan päällä että
soittamalla seuraavaan telekonferenssinumeroon: 020 699 101, PIN:
757344#.
Tapahtuman taltiointi on saatavilla EB:n kotisivuilla osoitteessa
www.elektrobit.com/sijoittajat myöhemmin tiedotustilaisuuspäivänä.
Esitysaineisto on saatavilla samassa osoitteessa osavuosikatsauksen
julkistamisen jälkeen.
ANALYYTIKKOJEN KONSENSUSENNUSTE
EB päivittää yhtiötä koskevan konsensusennusteen noin viikkoa ennen
tulosjulkistusta analyytikoiden analyysien perusteella. Viimeisin
konsensusennuste on luettavissa EB:n verkkosivuilta
www.elektrobit.com/sijoittajat.
30.04.2009
EB, Elektrobit Oyj
Konserniviestintä
EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2009
(tilintarkastamaton)
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin
mukaisesti.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (MEUR) 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
3 kk 3 kk 12 kk
LIIKEVAIHTO 42,8 47,3 172,3
Liiketoiminnan muut tuotot 0,6 1,4 6,2
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varastojen muutos -0,3 -0,6 -2,8
Valmistus omaan käyttöön 0,1 0,1 0,1
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -2,2 -5,6 -18,0
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -24,6 -27,2 -104,0
Poistot -2,7 -3,2 -16,4
Liiketoiminnan muut kulut -13,7 -20,2 -80,1
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 0,0 -8,0 -42,7
Rahoituskulut (netto) -0,9 0,4 -4,7
TULOS ENNEN VEROJA -0,9 -7,7 -47,4
Tuloverot -0,2 -0,0 -2,4
KAUDEN TULOS JATKUVISTA
LIIKETOIMINNOISTA -1,1 -7,7 -49,8
Kauden tulos lopetetuista
liiketoiminnoista verojen jälkeen 0,3
KAUDEN TULOS -1,1 -7,7 -49,5
Muut laajan tuloksen erät:
Ulkomaisiin yksikköihin liittyvät
muuntoerot 0,3 -0,4 0,6
Kauden muut laajan tuloksen erät
yhteensä 0,3 -0,4 0,6
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -0,8 -8,1 -48,9
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -1,1 -7,7 -49,5
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille -0,8 -8,1 -48,9
Tulos/osake jatkuvista
liiketoiminnoista, EUR
Laimentamaton -0,01 -0,06 -0,38
Laimennettu -0,01 -0,06 -0,38
Tulos/osake lopetetuista
liiketoiminnoista, EUR
Laimentamaton 0,00
Laimennettu 0,00
Tulos/osake jatkuvista ja lopetetuista
liiketoiminnoista, EUR
Laimentamaton -0,01 -0,06 -0,38
Laimennettu -0,01 -0,06 -0,38
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä,
1000 kpl 129 413 129 413 129 413
KONSERNITASE (MEUR) 31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 14,9 24,5 16,2
Liikearvo 18,3 19,6 18,3
Muut aineettomat hyödykkeet 10,0 18,2 11,0
Muut rahoitusvarat 0,4 0,4 0,4
Saamiset 0,8 0,7 0,8
Laskennalliset verosaamiset 3,0 0,1
Pitkäaikaiset varat yhteensä 44,4 66,4 46,7
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 2,6 7,4 3,3
Myyntisaamiset ja muut saamiset 62,9 64,9 61,9
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat muut
rahoitusvarat 0,2 1,6
Rahavarat 62,8 85,7 68,6
Lyhytaikaiset varat yhteensä 128,5 159,6 133,8
VARAT YHTEENSÄ 172,9 226,0 180,5
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
pääoma
Osakepääoma 12,9 12,9 12,9
Ylikurssirahasto 64,6 64,6 64,6
Muuntoerot 0,5 -0,8 0,2
Kertyneet voittovarat 36,8 78,6 37,4
Oma pääoma yhteensä 114,8 155,3 115,1
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 2,5 4,2 2,6
Varaukset 0,8 1,0
Korolliset velat 14,2 23,9 15,4
Muut velat 0,2 0,6 0,7
Pitkäaikaiset velat yhteensä 17,7 28,7 19,7
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat 30,8 33,4 35,1
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat
rahoitusvelat 0,1
Eläkevelvoitteet 1,2 1,1 1,0
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verovelat 0,0
Varaukset 2,3 2,5
Lyhytaikaiset korolliset velat 6,2 7,5 7,0
Lyhytaikaiset velat yhteensä 40,4 42,0 45,7
Velat yhteensä 58,1 70,7 65,4
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 172,9 226,0 180,5
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (MEUR) 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
3 kk 3 kk 12 kk
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT
Kauden tulos -1,1 -7,7 -49,5
Suoriteperusteisten erien oikaisu 3,3 5,5 27,0
Käyttöpääoman muutokset -4,0 -4,4 2,4
Maksetut korot liiketoiminnasta -1,6 -1,5 -7,3
Saadut korot liiketoiminnasta 0,9 1,5 4,4
Muut rahoituserät 0,0
Maksetut välittömät verot -0,3 -0.9 -1,7
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA -2,7 -7.4 -24,7
INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT
Liiketoimintojen hankinta vähennettynä
hankintahetken
rahavaroilla -0,9
Liiketoimintojen myynti vähennettynä
myyntihetken rahavaroilla -0,9 17,5 26,8
Investoinnit aineellisiin
käyttöomaisuushyödykkeisiin -0,4 -0,3 -1,8
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -0,1 -1,5 -2,6
Investoinnit muihin sijoituksiin -0,0 -0,5 -0,5
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden
myynti -0,0 0,0 0,2
Aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden
myynti 0,0
Luovutustulot muista sijoituksista 0,0 10,4 10,6
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -1,4 25,7 31,8
RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT
Lainojen nostot 0,2 0,1 0,1
Lainojen takaisinmaksut -0,9 -0,8 -1,9
Rahoitusleasingvelkojen maksut -1,1 -1,5 -6,0
Maksetut osingot -2,2 -2,6
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA -1,7 -4,5 -10,5
RAHAVAROJEN MUUTOS -5,8 13,8 -3,3
Rahavarat tilikauden alussa 68,6 71,9 71,9
Rahavarat tilikauden lopussa 62,8 85,7 68,6
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(MEUR)
A = Osakepääoma
B = Ylikurssirahasto
C = Kertyneet voittovarat
D = Oma pääoma yhteensä
A B C D
Oma pääoma 1.1.2008 12,9 64,6 88,1 165,7
Osingonjako -2,6 -2,6
Osakepalkitsemisen kustannus 0,2 0,2
Kauden laaja tulos -8,1 -8,1
Muut erät 0,1 0,1
Oma pääoma 31.3.2008 12,9 64,6 77,8 155,3
Oma pääoma 1.1.2009 12,9 64,6 37,6 115,1
Osakepalkitsemisen kustannus 0,2 0,2
Kauden laaja tulos -0,8 -0,8
Muut erät 0,3 0,3
Oma pääoma 31.3.2009 12,9 64,6 37,3 114,8
OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet:
Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin
mukaisesti.
Osavuosikatsauksessa sovelletaan samoja laatimisperiaatteita ja
laskentamenetelmiä kuin vuositilinpäätöksessä.
Konserni on ottanut käyttöön seuraavat standardit:
IAS1 Tilinpäätöksen esittäminen. Muutos koskee pääasiassa
tuloslaskelman ja oman pääoman muutoslaskelman esitystapaa.
IFRS 8 Toimintasegmentit. Uusi standardi korvaa IAS 14
Segmenttiraportointi -standardin. IFRS 8:n mukaan raportointi
perustuu johdon sisäiseen raportointiin ja laskentasääntöihin.
Uudella standardilla ei ole vaikutusta vertailutietoihin. Konsernin
raportoitavat segmentit ovat 1.1.2009 lähtien samat kuin IAS14
-standardin mukaiset liiketoimintasegmentit eli Automotive ja
Wireless. Segmenteille kohdistamattomat erät esitetään kohdassa Muut
erät.
Osavuosijakson toiminnan kausiluonteisuus:
Konserni toimii aloilla, joilla esiintyy kausittaista vaihtelua.
Varoihin, velkoihin, omaan pääomaan, tulokseen tai rahavirtoihin
vaikuttavien poikkeuksellisten erien luonne ja määrä:
Katsauskauden tulos sisältää kertaluontoisia liiketoimintojen
uudelleenjärjestelykuluja 0,8 miljoonaa euroa.
Osingonmaksu:
19.3.2009 pidetty yhtiökokous päätti hallituksen esityksen
mukaisesti, että osinkoa ei jaeta.
SEGMENTTI-INFORMAATIO (MEUR)
TOIMINTASEGMENTIT 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
3 kk 3 kk 12 kk
Automotive
Liikevaihto ulkoinen 16,4 15,5 63,3
Liikevaihto toisille segmenteille 0,0 0,0 0,1
Liikevaihto yhteensä 16,4 15,5 63,4
Liikevoitto (-tappio) -0,7 -1,6 -12,1
Wireless
Liikevaihto ulkoinen 26,3 31,7 108,6
Liikevaihto toisille segmenteille 0,1 0,0 0,1
Liikevaihto yhteensä 26,4 31,7 108,6
Liikevoitto (-tappio) 0,5 -6,5 -28,5
MUUT ERÄT
Muut erät
Liikevaihto ulkoinen 0,1 0,1 0,4
Liikevoitto (-tappio) 0,2 0,1 -2,1
Eliminoinnit
Liikevaihto toisille segmenteille -0,2 -0,0 -0,2
Liikevoitto (-tappio) 0,0 0,0 0,0
Konserni yhteensä
Liikevaihto ulkoinen 42,8 47,3 172,3
Liikevoitto (-tappio) 0,0 -8,0 -42,7
Maantieteellisten alueiden liikevaihdot 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
(MEUR)
3 kk 3 kk 12 kk
Liikevaihto
Eurooppa 26,6 26,8 114,9
Amerikat 11,9 18,5 49,2
Aasia 4,4 2,0 8,1
Liikevaihto yhteensä 42,8 47,3 172,3
Osavuosijakson päättymisen jälkeiset olennaiset tapahtumat, joita ei
ole otettu huomioon osavuosikatsauksen laskelmissa:
Osavuosikatsauksen päättymisen jälkeen ei ole ollut sellaisia
olennaisia tapahtumia, joita ei ole otettu huomioon
osavuosikatsauksen laskelmissa.
Konsernin rakenteessa osavuosijaksolla tapahtuneet muutokset:
2.2.2009 EB luopui RFID-liiketoiminnasta myymällä 7iD Technologies
GmbH:n yrityksen Itävallassa toimivalle johdolle.
Liiketoimet lähipiiriin kuuluvien kanssa 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
Johdon työsuhde-etuudet ja osakkeisiin
perustuvat
suoritukset yhteensä 0,5 0,6 2,7
TULOSLASKELMA 1-3/ 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/
NELJÄNNESVUOSILUVUT 2009 2008 2008 2008 2008
(MEUR) 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk
LIIKEVAIHTO 42,8 49,5 34,5 41,0 47,3
Liiketoiminnan muut tuotot 0,6 1,5 2,6 0,7 1,4
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varaston muutos -0,3 -1,2 -0,8 -0,1 -0,6
Valmistus omaan käyttöön 0,1 0,0 -0,0 0,0 0,1
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -2,2 -6,6 -2,3 -3,6 -5,6
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -24,6 -27,8 -24,3 -24,8 -27,2
Poistot -2,7 -3,8 -2,9 -6,5 -3,2
Liiketoiminnan muut kulut -13,7 -20,1 -19,7 -20,1 -20,2
LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 0,0 -8,5 -12,9 -13,3 -8,0
Rahoituskulut (netto) -0,9 -3,3 -1,6 -0,2 0,4
TULOS ENNEN VEROJA -0,9 -11,8 -14,4 -13,6 -7,7
Tuloverot -0,2 -2,3 -0,1 0,0 -0,0
KAUDEN TULOS JATKUVISTA
LIIKETOIMINNOISTA -1,1 -14,0 -14,6 -13,5 -7,7
Kauden tulos lopetetuista
liiketoiminnoista verojen jälkeen 0,1 0,0 0,1 0,0
KAUDEN TULOS -1,1 -13,9 -14,6 -13,4 -7,7
Kauden muut laajan tuloksen erät 0,3 0,1 0,8 0,1 -0,4
KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -0,8 -13,8 -13,7 -13,3 -8,1
Kauden tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille -1,1 -13,9 -14,6 -13,4 -7,7
Kauden laajan tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille -0,8 -13,8 -13,7 -13,3 -8,1
KONSERNITASE (MEUR) 31.3. 31.12. 30.9. 30.6. 31.3.
2009 2008 2008 2008 2008
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuus-
hyödykkeet 14,9 16,2 17,4 24,3 24,5
Liikearvo 18,3 18,3 18,2 17,6 19,6
Muut aineettomat hyödykkeet 10,0 11,0 15,8 16,3 18,2
Muut rahoitusvarat 0,4 0,4 0,3 0,3 0,4
Saamiset 0,8 0,8 0,9 0,9 0,7
Laskennalliset verosaamiset 0,1 2,6 3,4 3,0
Pitkäaikaiset varat yhteensä 44,4 46,7 55,3 62,8 66,4
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 2,6 3,3 5,8 7,2 7,4
Myyntisaamiset ja muut
saamiset 62,9 61,9 60,2 61,9 64,9
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat muut rahoitusvarat 0,2 0,5 1,6
Rahavarat 62,8 68,6 67,2 74,8 85,7
Lyhytaikaiset varat yhteensä 128,5 133,8 133,2 144,4 159,6
VARAT YHTEENSÄ 172,9 180,5 188,5 207,2 226,0
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
pääoma
Osakepääoma 12,9 12,9 12,9 12,9 12,9
Ylikurssirahasto 64,6 64,6 64,6 64,6 64,6
Muuntoerot 0,5 0,2 0,1 -0,8 -0,8
Kertyneet voittovarat 36,8 37,4 51,0 65,6 78,6
Oma pääoma yhteensä 114,8 115,1 128,6 142,3 155,3
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 2,5 2,6 3,2 3,5 4,2
Varaukset 0,8 1,0 1,2
Korolliset velat 14,2 15,4 15,9 22,8 23,9
Muut velat 0,2 0,7 0,6 0,6 0,6
Pitkäaikaiset velat yhteensä 17,7 19,7 20,8 26,8 28,7
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat 30,8 35,1 26,2 28,0 33,4
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahoitusvelat 0,1 1,1
Eläkevelvoitteet 1,2 1,0 1,1 1,1 1,1
Varaukset 2,3 2,5 0,7
Lyhytaikaiset korolliset velat 6,2 7,0 9,9 8,9 7,5
Lyhytaikaiset velat yhteensä 40,4 45,7 39,1 38,0 42,0
Velat yhteensä 58,1 65,4 59,9 64,8 70,7
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 172,9 180,5 188,5 207,2 226,0
KONSERNIN 1-3/ 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/
RAHAVIRTALASKELMA 2009 2008 2008 2008 2008
NELJÄNNESVUOSILUVUT 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk
Liiketoiminnan nettorahavirta -2,7 -0,5 -7,7 -9,0 -7,4
Investointien nettorahavirta -1,4 5,7 0,5 -0,0 25,7
Rahoituksen nettorahavirta -1,7 -3,8 -0,4 -1,8 -4,5
Rahavarojen muutos -5,8 1,4 -7,6 -10,9 13,8
TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
TUNNUSLUVUT 3 kk 3 kk 12 kk
TULOSLASKELMA (MEUR)
Liikevaihto 42,8 47,3 172,3
Liikevoitto (-tappio) 0,0 -8,0 -42,7
Liikevoitto (-tappio) , % -16,9
liikevaihdosta 0,0 -24,8
Tulos ennen veroja -0,9 -7,7 -47,4
Tulos ennen veroja, % -16,2
liikevaihdosta -2,1 -27,5
Kauden tulos -1,1 -7,7 -49,8
KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT
Korolliset nettovelat (MEUR) -42,4 -54,3 -46,2
Nettovelkaantumisaste (net gearing) -% -36,9 -35,0 -40,2
Omavaraisuusaste, % 68,2 69,5 64,9
Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin 3,7
(MEUR) 0,8 9,8
Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella 1663 1771 1768
Henkilöstön määrä kauden lopussa 1628 1762 1735
OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU 31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
LUKUMÄÄRÄ (1 000 kpl)
Kauden lopussa 129 413 129 413 129 413
Keskimäärin kauden aikana 129 413 129 413 129 413
Optio-oikeuksilla laimennettu 129 413
lukumäärä 129 413 129 413
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT (EUR) 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
3 kk 3 kk 12 kk
Laimentamaton tulos / osake -0,01 -0,06 -0,38
Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos -0,06
/ osake -0,01 -0,38
Oma pääoma *) / osake 0,89 1,20 0,89
*) Emoyhtiön osakkeenomistajille
kuuluva oma
pääoma
PÖRSSIKURSSIT (EUR) 1-3/2009 1-3/2008 1-12/2008
Ylin kurssi 0,46 1,79 1,79
Alin kurssi 0,33 1,42 0,29
Keskikurssi 0,39 1,67 0,82
Päätöskurssi 0,37 1,43 0,33
Osakekannan markkina-arvo, (MEUR) 47,9 185,1 42,7
Osakkeiden vaihto, (MEUR) 1,6 3,9 9,6
Osakkeiden vaihto, (1 000 kpl) 4 025 2 351 11 770
Suhteessa keskimääräisestä osakkeiden
lukumäärästä, % 3,1 1,8 9,1
VASTUUSITOUMUKSET (MEUR) 31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
OMASTA VELASTA
Yrityskiinnitykset 3,1 3,1 3,1
Kiinteistökiinnitykset 7,0
Annetut pantit 0,9 9,5 1,1
Takaukset 4,0 2,1 4,1
Sitoumukset, joiden vakuudeksi pantit
on annettu
ovat yhteismäärältään 9,5 16,8 9,9
MUUT OMAT VASTUUT
Vuokravastuut
Seuraavana vuonna erääntyvät 3,8 4,4 4,2
Myöhemmin erääntyvät 4,4 6,4 5,1
VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT 31.3.2009 31.3.2008 31.12.2008
(MEUR)
Termiinit
Käypä arvo 0,2 1,6 -0,1
Kohde-etuuden arvo 10,1 43,2 11,9
Ostetut valuuttaoptiot
Käypä arvo 0,3
Kohde-etuuden arvo 7,0
Myydyt valuuttaoptiot
Käypä arvo -0,3
Kohde-etuuden arvo 14,0
EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS, TAMMIKUU-MAALISKUU 2009, EB PARANSI TULOSTAAN
| Source: Bittium Oyj