RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2010
YHTIÖKOKOUSKUTSU
Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka
pidetään maanantaina maaliskuun 29. päivänä 2010 kello 16.30 Marina Congress
Centerissä, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kokoukseen
ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan
kello 15.30.
A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden käsittelyjärjestys
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen
esittäminen
- Toimitusjohtajan katsaus
7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen
8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Hallitus on päättänyt ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa
jaetaan 0,15 euroa osaketta kohti vuoden 2009 vahvistetun tilinpäätöksen
perusteella. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonjaon
täsmäytyspäivänä 1.4.2010 merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön
osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi hallitus esittää 15.4.2010.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään harkintansa
mukaan osingon maksamisesta edellä mainitun yhtiökokouksessa päätettävän osingon
lisäksi, kuitenkin enintään 0,10 euroa osakkeelta. Hallituksen on tehtävä
päätöksensä 31.12.2010 mennessä. Hallituksen päätöksen perusteella maksettava
osinko maksetaan sille osakkeenomistajalle, joka hallituksen päättämänä
täsmäytyspäivänä on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon. Hallitus päättää osingonmaksun täsmäytyspäivän ja osingon
maksupäivän, joka voi olla aikaisintaan viides pankkipäivä täsmäytyspäivästä
lukien.
9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Yhtiön osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 40 prosenttia yhtiön
osakkeiden tuottamasta äänivallasta, ovat ilmoittaneet yhtiölle ehdottavansa
varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen jäsenten palkkiot säilyisivät
ennallaan ollen seuraavat: hallituksen puheenjohtajalle 3.000 euroa/kk ja
lisäksi maksettaisiin 1.500 euron suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen
ja valiokuntien kokouksiin sekä muista vastaavista hallitustehtävistä,
hallituksen varapuheenjohtajalle 2.500 euroa/kk ja lisäksi maksettaisiin 1.300
euron suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen ja valiokuntien kokouksiin
sekä muista vastaavista hallitustehtävistä ja muille hallituksen jäsenille 1.700
euroa/kk ja lisäksi maksettaisiin 1.000 euron suuruinen palkkio osallistumisesta
hallituksen ja valiokuntien kokouksiin sekä muista vastaavista
hallitustehtävistä. Lisäksi hallitustyöskentelystä aiheutuvat matkakulut ja muut
kulut korvataan yhtiön vakiintuneen käytännön ja matkustussäännön mukaisesti.
11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Yhtiön yllä mainitut osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet yhtiölle ehdottavansa
varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen jäsenten lukumääräksi
vahvistettaisiin kuusi (6).
12. Hallituksen jäsenten valitseminen
Yhtiön yllä mainitut osakkeenomistajat ovat lisäksi ilmoittaneet yhtiölle
ehdottavansa varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen jäseniksi
valitaan uudelleen Kaj-Gustaf Bergh, Torgny Eriksson, Peter Hofvenstam, Erkki
Norvio ja Susanna Renlund toimikaudeksi, joka päättyy valintaa ensiksi seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Nykyisistä hallituksen jäsenistä Ulf
Lundahl on ilmoittanut, ettei hän ole käytettävissä seuraavana toimikautena.
Lisäksi edellä mainitut osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet ehdottavansa
varsinaisessa yhtiökokouksessa, että hallituksen uudeksi jäseneksi samalle
toimikaudelle valitaan Johan Ek.
Johan Ek (M.Sc. Econ) on toiminut vuodesta 2005 Relacom-konsernin
toimitusjohtajana. Relacom-konsernin viime vuoden liikevaihto oli 8.500
miljoonaa Ruotsin kruunua, ja se työllisti 13.000 henkeä 17 maassa. Aiempi
työkokemus: President of Business Unit Europe Powerwave Inc. (2004); President
(2004) ja Executive Vice President Allgon AB, Tukholma (1999-2003) ja Management
Consultant McKinsey & Companyssä, Tukholma (1994-1999).
Ramirent Oyj:n hallitukseen ehdotetut henkilöt esitellään yhtiön kotisivulla
www.ramirent.com/agm. Ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.
13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen
Hallitus ehdottaa, että tilintarkastajien palkkiot päätettäisiin maksaa yhtiön
hyväksymän laskun mukaisesti.
14. Tilintarkastajien lukumäärästä päättäminen ja tilintarkastajan valitseminen
Hallitus ehdottaa, että yhtiölle valitaan yksi tilintarkastaja ja että yhtiön
nykyinen tilintarkastaja KPMG Oy Ab valitaan uudelleen toimikaudelle, joka
jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Vastuunalaisena tilintarkastajana toimii KPMG Oy Ab:n nimittämä KHT Pauli
Salminen. Yhtiö on antanut suostumuksen valinnalleen.
15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 10 §:n muuttamiseksi
Hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 10 §:ää muutetaan siten, että
yhtiökokouskutsu on toimitettava viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta,
kuitenkin vähintään yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää
julkaisemalla kutsu yhtiön internet-sivuilla ja hallituksen niin päättäessä
yhdessä tai useammassa valtakunnallisessa sanomalehdessä.
16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään
enintään 10.869.732 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Valtuutus käsittää myös
oikeuden ottaa pantiksi yhtiön omia osakkeita.
Osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden
suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken
markkinahintaan julkisessa kaupankäynnissä NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Osakkeet
voidaan hankkia käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai
muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien
rahoittamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää taikka yhtiöllä
pidettäväksi, muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään muista osakkeiden hankintaan
liittyvistä ehdoista. Hankkimisvaltuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen asti ja se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2009 antaman
omien osakkeiden hankkimisvaltuutuksen.
17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien,
vaihtovelkakirjalainojen ja/tai erityisten oikeuksien antamisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättäisi valtuuttaa hallituksen päättämään
enintään 21.739.465 uuden osakkeen antamisesta sekä enintään 10.869.732 yhtiön
oman osakkeen luovuttamisesta maksua vastaan. Valtuutuksen nojalla hallituksella
on myös oikeus antaa osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja
optio-oikeuksia, vaihtovelkakirjalainoja ja/tai erityisiä oikeuksia, jotka
oikeuttavat maksua vastaan saamaan uusia osakkeita tai yhtiön omia osakkeita
siten, että osakkeista maksettava hinta maksetaan rahana tai käyttämällä
merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen.
Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön
osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita
tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos
siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden
käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön
liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, osana yhtiön kannustinjärjestelmää
taikka investointien rahoittamiseksi.
Uusista osakkeista ja yhtiön omista osakkeista maksettava merkintähinta voidaan
merkitä kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon siten
kuin hallitus siitä päättää.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään muista osakeantiin liittyvistä
ehdoista. Osakeantivaltuutus on voimassa kolme (3) vuotta varsinaisen
yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
18. Kokouksen päättäminen
B. Yhtiökokousasiakirjat
Hallituksen ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Ramirent Oyj:n
internet-sivuilla osoitteessa www.ramirent.com/yhtiokokous. Ramirent Oyj:n
vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen,
toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, on saatavilla mainituilla
Internet-sivuilla viimeistään 8.3.2010. Hallituksen ehdotukset ja
tilinpäätösasiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä
tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävillä edellä mainituilla
Internet-sivuilla 12.4.2010 alkaen.
C. Ohjeita varsinaiseen yhtiökokoukseen osallistujille
1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on keskiviikkona
17.3.2010 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle
suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistajan, jonka osakkeet on rekisteröity ruotsalaisen Euroclear Sweden
AB:n pitämään omistajaluetteloon, tulee ottaa yhteyttä Euroclear Sweden AB:hen
ja pyytää omistuksensa tilapäistä rekisteröintiä Euroclear Finland Oy:n pitämään
yhtiön osakasluetteloon, jotta hänellä olisi oikeus osallistua varsinaiseen
yhtiökokoukseen. Pyyntö Euroclear Sweden AB:lle tulee tehdä erityistä lomaketta
käyttäen viimeistään 17.3.2010. Lomakkeita on saatavilla Ramirent Oyj:stä
pyynnöstä (ota ystävällisesti yhteyttä Paula Koppatziin joko sähköpostitse
paula.koppatz@ramirent.com tai puhelimitse +358 (0) 40 192 2833 tai Internetistä
Ramirent Oyj:n kotisivuilta, www.ramirent.com/yhtiokokous.
Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua
yhtiölle viimeistään 24.3.2010 klo 10.00. Ilmoittautuminen voi tapahtua:
a)Internet-sivujen kautta osoitteessa www.ramirent.com/yhtiokokous;
b)puhelimitse numeroon 020 750 2866 maanantaista perjantaihin klo 8-16;
c)telefaksilla numeroon 020 750 2850;
d)kirjeitse osoitteeseen Ramirent Oyj, PL 116, 01511 Vantaa. Kirjeitse
ilmoittauduttaessa kirjeen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan
päättymistä; tai
e)sähköpostitse osoitteeseen agm@ramirent.com.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi,
henkilötunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen
nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Ramirent Oyj:lle
luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien
tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa
osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä
asioista.
2. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen asiamiehen välityksellä.
Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on
muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan
osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean
asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri
arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä
ilmoitettava osakkeet joiden perusteella kukin asiamies edustaa
osakkeenomistajaa.
Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen
Ramirent Oyj, PL 116, 01511 Vantaa viimeistään 24.3.2010 klo 10.00.
3. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin
omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä
osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen.
Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen
omistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi
yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään keskiviikkona 24.3.2010 kello
10.00 mennessä.
4. Muut asiat
Ramirent Oyj:llä on kokouskutsun päivänä yhteensä 108.697.328 osaketta ja ääntä.
Vantaalla helmikuun 26. päivänä 2010
RAMIRENT OYJ
HALLITUS
LISÄTIEDOT:
Paula Koppatz, lakiasiainjohtaja, puh. 020 750 2834
JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ramirent.com
Ramirent on johtava konevuokrauskonserni, joka yksinkertaistaa asiakkaittensa
liiketoimintoja toimittamalla dynaamisia vuokrausratkaisuja. Palvelemme laajaa
asiakaskuntaa, kuten rakennus- ja prosessiteollisuutta, telakoita, julkista
sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2009 konsernin liikevaihto oli 503 miljoonaa
euroa. Konsernilla on 3.000 työntekijää 344 toimipaikassa 13 maassa
Pohjoismaissa, Keski- ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ OMX
Helsinki Oy:ssä.