Solteq Oyj Pörssitiedote 24.8.2010 klo 9.00
- Liikevaihto laski 13,2 % ja oli 12,8 miljoonaa euroa (14,7 miljoonaa euroa)
- Liiketulos oli -2.177 tuhatta euroa (225 tuhatta euroa)
- Vuonna 2010 liikevaihdon ennakoidaan laskevan vuoden 2009 tasosta 5-10
prosenttia ja liiketuloksen arvioidaan jäävän negatiiviseksi.
- Osakekohtainen tulos oli -0,14 euroa (0,01 euroa)
AVAINLUVUT
Liikevaihdon jakaantuminen toiminnoittain:
% 1-6/10 1-6/09 1-12/09
Ohjelmistopalvelut 68 63 65
Lisenssit 25 27 26
Laitemyynti 7 10 9
TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA LIIKETOIMINNAN KEHITYS
Solteq on ohjelmistopalveluyhtiö, jonka ydinosaamista ovat
liiketoimintakriittiset IT-ratkaisut. Solteq yhdistää omia ja maailman johtavien
ohjelmistoyritysten tuotteita yksilöllisiksi ratkaisuiksi asiakkaiden
liiketoiminnan kehitykseen ja toiminnan ohjaukseen. Ratkaisujen avulla
jalostettu tieto auttaa asiakkaita ohjaamaan liiketoimintaansa entistä
tehokkaammin ja parantamaan kannattavuuttaan.
Solteqin toiminta on vuoden 2010 alusta lähtien jaettu neljään
liiketoiminta-alueeseen, joiden kautta yhtiön tulosta seurataan.
Liiketoiminta-alueet ovat ERP (toiminnanohjaus), EAM (käyttöomaisuuden
hallinta), Data (tiedonhallinta ja integraatiot) ja Store (myymäläratkaisut ja
-teknologiat).
Solteqin liikevaihto oli vuoden 2010 ensimmäisellä vuosipuoliskolla 12.759
tuhatta euroa, jossa on vähennystä 13,2 prosenttia vuoden 2009 vastaavaan aikaan
verrattuna.
Solteqin ensimmäisen vuosipuoliskon liiketulos heikkeni -2.177 tuhanteen euroon
vuoden 2009 vertailuajankohdan 225 tuhannesta eurosta. Yhtiön
liiketulosprosentti oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla -17,1 % (1,5 % vuonna
2009).
Vuoden ensimmäisen puolikkaan liikevaihto ja liiketulos olivat selvästi yhtiön
tavoitteita heikommat. Merkittävimmät syyt heikkoon kehitykseen olivat eräiden
asiakashankkeiden odotettua hitaampi ja ongelmallisempi eteneminen sekä yhtiön
ostamien alihankintapalveluiden suunniteltua selkeästi suurempi volyymi.
Myöskään kysyntä ei ole kehittynyt tasaisesti eri liiketoiminta-alueilla.
Epätasaisesta kysynnästä johtuen yhtiö käynnisti katsauskaudella
saneeraustoimenpiteet, jotka johtivat yhteensä 17 henkilön irtisanomisiin sekä
muihin kustannusleikkauksiin. Irtisanomisaikojen palkat sosiaalikuluineen,
yhteensä 430 tuhatta euroa, on kirjattu katsauskauden kuluksi.
ERP
Solteqin ERP-liiketoiminta-alue tarjoaa asiakkailleen
toiminnanohjausjärjestelmiä ja niitä tukevia optimointi- ja
raportointiratkaisuja sekä joukon muita erilaisia lisäarvoratkaisuja. Ratkaisut
auttavat asiakkaita ohjaamaan toimintaansa ja tehostamaan esimerkiksi ostoja,
myyntiä ja varastonhallintaa sekä raportointia. Ratkaisuja käyttää päivittäin
laaja joukko asiakkaita muun muassa kaupan, teollisuuden, autokaupan ja
julkishallinnon toimialoilta.
ERP-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 8,3 miljoonaa euroa.
Liiketoiminta-alueen liiketulos oli -1,1 miljoonaa euroa.
EAM
Solteqin EAM -ratkaisut kattavat kunnossapidon tietojärjestelmät,
käyttöomaisuuden optimoinnin, kenttätyön hallinnan ja huollon. Ratkaisujen
avulla asiakkaat ennakoivat tuotantolinjojen ja laitteiden huoltotarpeita,
seuraavat vikahistoriaa ja hallitsevat koneiden ylläpitoon liittyviä
materiaalivirtoja ostoista varastointiin. Asiakkaiden joukossa on muun muassa
energia- ja tuotantolaitoksia, prosessi- ja konepajateollisuuden yrityksiä sekä
kunnossapidon palveluyrityksiä.
EAM-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli katsauskaudella 1,7 miljoonaa euroa ja
liiketulos -0,4 miljoonaa euroa.
Data
Solteqin Data-liiketoiminta-alue vastaa asiakasyritysten
liiketoimintakriittiseen tietoon (eli masterdataan) liittyvistä palveluista ja
tuotteista sekä verkkokauppa- ja integraatioteknologioista. Solteq tarjoaa
asiakkailleen masterdatan laadun parantamisprojekteja, masterdata
-palvelukeskukselle ulkoistettua tiedon ylläpitopalvelua, masterdatan
hallinnoinnissa hyödynnettäviä ohjelmistoteknologioita ja konsultointipalveluja.
Palvelujen tavoitteena on varmistaa, että asiakkaiden toiminnanohjausta ja
päätöksentekoa tukevien järjestelmien sisältämät tiedot ovat laadukkaita,
keskenään yhdenmukaisia ja ajan tasalla.
Data-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli katsauskaudella 0,9 miljoonaa euroa ja
liiketulos -0,4 miljoonaa euroa.
Store
Solteqin Store-liiketoiminta-alueen ratkaisut tehostavat erikoistavarakauppojen
ja kauppaketjujen ostoja, myyntiä ja asiakkuudenhallintaa. Ratkaisujen avulla
sadat kauppiaat, yrittäjät ja myyjät ohjaavat liiketoimintaansa ja palvelevat
asiakkaitaan tuhansissa myymälöissä joka päivä.
Storen liikevaihto oli katsauskaudella 1,9 miljoonaa euroa ja liiketulos -0,3
miljoonaa euroa.
LIIKEVAIHTO JA TULOS
Liikevaihto laski 13,2 % edellisvuoteen verrattuna ja oli 12.759 tuhatta euroa
(edellinen tilikausi 14.704 tuhatta euroa).
Liikevaihto koostuu useista yksittäisistä asiakkuuksista. Enimmilläänkin yhden
asiakkaan osuus liikevaihdosta on alle kymmenen prosenttiyksikköä.
Katsauskauden liiketulos oli -2.177 tuhatta euroa (225 tuhatta euroa), tulos
ennen veroja oli -2.264 tuhatta euroa (157 tuhatta euroa) ja katsauskauden tulos
-1.702 tuhatta euroa (95 tuhatta euroa).
TASE JA RAHOITUS
Taseen loppusumma oli 20.694 tuhatta euroa (22.218 tuhatta euroa). Likvidit
varat olivat 119 tuhatta euroa (319 tuhatta euroa).
Konsernin korolliset velat olivat 7.998 tuhatta euroa (6.737 tuhatta euroa).
Konsernin omavaraisuusaste oli 35,9 prosenttia (41,1%).
INVESTOINNIT, TUTKIMUS JA KEHITYS
Katsauskauden bruttoinvestoinnit olivat 71 tuhatta euroa (485 tuhatta euroa).
Tuotekehitys
Solteqin tutkimus- ja kehityskulut ovat pääosin henkilöstökuluja.
Perustuotteiden kehittämisessä Solteqin strategiana on toimia yhteistyössä
globaalien toimijoiden kuten SAP:n ja Microsoftin kanssa sekä hyödyntää heidän
resurssejaan ja jakelukanaviaan. Oma kehityspanos kohdistetaan
lisäarvotuotteiden ja asiakaskohtaisten palvelukokonaisuuksien kehittämiseen.
Katsauskauden aikana ei ole aktivoitu tuotekehityskuluja. Edellisen tilikauden
lopussa päätetyn tuotekehityshankkeen poistot on aloitettu. Edellisen tilikauden
ensimmäisellä vuosipuoliskolla tuotekehityskuluja aktivoitiin 285 tuhatta euroa.
HENKILÖSTÖ
Solteqin palveluksessa oli katsauskauden lopussa 240 vakinaisessa työsuhteessa
olevaa henkilöä (245 henkilöä). Henkilöstön määrä katsauskaudella oli
keskimäärin 238 henkilöä (253 henkilöä). Henkilöstön määrä katsauskauden lopussa
jakautui niin, että 1.1.2010 muodostettujen tulosyksiköiden mukaisesti
ERP-liiketoiminnan palveluksessa oli 118 henkilöä, EAM:n palveluksessa 41,
DATA:n palveluksessa 27 henkilöä ja STORE:n palveluksessa henkilöä 30 henkilöä
ja yhteisten toimintojen palveluksessa 24 henkilöä.
LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA
Solteqin lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja sekä konsernin
johtoryhmä. Lähipiiritapahtumissa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia
tilinpäätöksen 2009 jälkeen.
OSAKKEET, OSAKKEENOMISTAJAT JA OMAT OSAKKEET
Solteq Oyj:n osakepääoma 30.6.2010 oli 1.009.154,17 euroa ja osakkeiden
lukumäärä on 12.148.429. Osake on nimellisarvoton.
Katsauskauden päättyessä Solteq Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden määrä
oli 340.886 kappaletta. Hankittujen osakkeiden määrä vastasi 2,81 prosenttia
koko katsauskauden lopun osake- ja äänimäärästä. Hankittujen osakkeiden
kirjanpidollinen vasta-arvo oli 28.317 euroa.
Vaihto ja kurssi
Katsauskauden aikana Solteqin osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli 0,5
miljoonaa osaketta (0,2 milj. osaketta) ja 0,7 miljoonaa euroa (0,3 milj.
euroa). Katsauskauden ylin kurssinoteeraus oli 1,56 euroa ja alin 1,09 euroa.
Painotettu osakekohtainen keskikurssi oli 1,32 euroa ja päätöskurssi 1,11 euroa.
Yhtiön osakekannan markkina-arvo katsauskauden lopussa oli 13,5 miljoonaa euroa
(15,2 milj. euroa).
Omistus
Solteqilla oli katsauskauden päättyessä yhteensä 1.987 osakkeenomistajaa (1.984
osakkeenomistajaa). Solteqin 10 suurinta osakkeenomistajaa omistivat 8.327
tuhatta osaketta eli heidän hallussaan on 68,5 prosenttia yhtiön osake- ja
äänimäärästä. Solteq Oyj:n hallituksen jäsenet omistivat yhteensä 5.179 tuhatta
osaketta, mikä oli 42,6 prosenttia yhtiön osake- ja äänimäärästä.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
Solteq Oyj:n varsinainen yhtiökokous 26.3.2010 vahvisti vuoden 2009
tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle
vastuuvapauden päättyneeltä tilikaudelta.
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,06 euroa
osakkeelta. Osingonjaon täsmäytyspäivä oli 31.3.2010 ja osinko maksettiin
9.4.2010.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden
hankkimisesta siten, että yhtiön hallussa olevien osakkeiden kokonaismäärä
kulloinkin voi olla enintään kymmenen prosenttia kaikkien osakkeiden
lukumäärästä. Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi,
yrityskauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden rahoittamiseksi ja
toteuttamiseksi tai käytettäväksi osana henkilöstön kannustejärjestelmää tai
muutoin edelleen luovutettaviksi taikka mitätöitäviksi. Osakkeita voidaan
hankkia muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa. Ne tulee hankkia
julkisessa kaupankäynnissä. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen saakka.
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti muuttaa yhtiöjärjestyksen
11 §:ää siten, että kutsu yhtiökokoukseen tulee toimittaa viimeistään kolme
viikkoa ennen yhtiökokousta ja kuitenkin viimeistään yhdeksän päivää ennen
yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Lisäksi yhtiöjärjestystä muutettiin siten että
kutsu yhtiökokoukseen voidaan nykyisten kutsuntatapojen lisäksi vaihtoehtoisesti
toimittaa osakkeenomistajille julkaisemalla kutsu yhtiön internet-sivuilla.
HALLITUS JA TILINTARKASTAJA
Yhtiön hallitukseen valittiin kuusi jäsentä. Hallituksen jäseninä jatkavat Seppo
Aalto, Veli-Pekka Jokiniva, Ali Saadetdin, Jukka Sonninen ja Markku Pietilä.
Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Sara-aho.
Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajakseen Ali Saadetdinin.
Tilintarkastajana jatkaa KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajanaan Frans
Kärki, KHT.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Solteq Oyj antoi 8.7.2010 pörssitiedotteen, jossa hallitus totesi valinneensa
Repe Harmasen yhtiön toimitusjohtajaksi.
Uuden toimitusjohtajan aloitusajankohdaksi on ennen osavuosikatsauksen
julkistamista tarkentunut maanantai 20.9.2010.
RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Lähiajan keskeisimmät epävarmuustekijät ja riskit liittyvät liikevaihdon
perustana olevien kauppojen ajoitukseen ja hinnoitteluun, kustannustason
muutoksiin sekä yhtiön kykyyn hallita laajoja sopimus- ja
toimituskokonaisuuksia.
Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisimpiä riskejä ja epävarmuustekijöitä
seurataan säännöllisesti osana hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyä. Yhtiöllä ei
ole erillistä sisäistä tarkastusorganisaatiota tai -valiokuntaa.
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Vuonna 2010 liikevaihdon ennakoidaan laskevan vuoden 2009 tasosta 5-10
prosenttia ja liiketuloksen arvioidaan jäävän negatiiviseksi.
Taloudellinen raportointi
Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien mukaisesti ja on noudatettu samoja
laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2009.
Tulosta raportoidaan neljän liiketoiminta-alueen kautta. ERP-liiketoiminta
sisältää talouden- ja toiminnanohjauksen järjestelmät. EAM-liiketoiminta pitää
sisällään käyttöomaisuuden optimoinnin, materiaalinhallinnan ja kunnossapidon
järjestelmät. Data-liiketoiminta sisältää työkalut tiedon keräämiseen, tiedon
laadun sekä oikeellisuuden varmistamiseen sekä tietojen integrointiin eri
järjestelmien välillä. Store-liiketoiminta sisältää kassa- ja
myymäläjärjestelmät. Konsernin keskeiset tuote- ja palvelutyypit ovat
ohjelmistopalvelut, lisenssit ja laitemyynti.
Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon
tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tämän vuoksi
tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa,
markkinoilla, kilpailuolosuhteissa sekä muutoksista laissa ja säännöksissä.
Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
TALOUDELLINEN INFORMAATIO
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
(TEUR)
1.4.- 1.4.- 1.1.- 1.1.- 1.1.-
30.6.2010 30.6.2009 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009
LIIKEVAIHTO 6 591 7 495 12 759 14 704 28 550
Liiketoiminnan
muut tuotot 1 77 12 78 94
Materiaalit
ja palvelut -1 687 -2 085 -3 465 -4 003 -7 524
Henkilöstökulut -4 730 -3 781 -8 854 -8 011 -14 868
Poistot -213 -177 -424 -350 -710
Liiketoiminnan
muut kulut -1 120 -1 114 -2 205 -2 193 -4 078
LIIKETULOS -1 158 415 -2 177 225 1 464
Rahoitustuotot
ja -kulut -40 -18 -87 -68 -135
TULOS ENNEN VEROJA -1 198 397 -2 264 157 1 329
Tuloverot 298 -113 562 -62 -394
TILIKAUDEN TULOS
-900 284 -1 702 95 935
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT
Rahavirran suojaukset -4 0 -46 0 -9
Tilikauden laajan tuloksen erät
verojen jälkeen -3 0 -34 0 -7
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ
-903 284 -1 736 95 928
Tilikauden voiton jakautuminen
Emoyrityksen omistajille -900 284 -1 702 95 935
Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyrityksen omistajille -903 284 -1 736 95 928
Tulos/osake,
e(laimentamaton) -0,08 0,03 -0,14 0,01 0,08
Tulos/osake,
e(laimennettu) -0,08 0,03 -0,14 0,01 0,08
Katsauskauden veroina on esitetty katsauskauden tulosta vastaavat verot.
KONSERNITASE (TEUR) 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009
VARAT
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet 2 567 2 751 2 755
Liikearvot 8 286 8 286 8 286
Aineelliset hyödykkeet 2 648 2 676 2 645
Sijoitukset
Muut osakkeet
ja osuudet 93 93 93
Laskennalliset
verosaamiset 437 207 0
Myyntisaamiset 159 0 0
Pitkäaikaiset
varat yhteensä 14 190 14 013 13 779
LYHYTAIKAISET VARAT
Lyhytaikaiset saamiset 6 385 7 886 7 093
Rahavarat 119 319 258
Lyhytaikaiset
varat yhteensä 6 504 8 205 7 351
VARAT YHTEENSÄ 20 694 22 218 21 130
OMA PÄÄOMA JA VELAT
EMOYHTIÖN OSAKKEENOMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA
Osakepääoma 1 009 1 009 1 009
Omat osakkeet -438 -337 -337
Ylikurssirahasto 75 75 75
Suojausinstrumenttien
rahasto -41 0 -7
Sijoitetun vapaan oman
pääoman rahasto 7 214 7 214 7 214
Edellisten
tilikausien
voitto 1 307 1 084 1 084
Tilikauden
tulos -1 702 95 935
Oma pääoma yhteensä 7 424 9 140 9 973
Pikaaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 0 0 125
Pitkäaikaiset muut velat 3 703 3 163 4 337
Lyhytaikaiset velat 9 567 9 915 6 695
Velat yhteensä 13 270 13 078 11 157
OMA PÄÄOMA
JA VELAT YHTEENSÄ 20 694 22 218 21 130
TUNNUSLUVUT (IFRS) 1-6/2010 1-6/2009 1-12/2009
Liikevaihto MEUR 12,8 14,7 28,6
Liikevaihdon muutos -13,2 % -4,8 % -6,0 %
Liiketulos MEUR -2,2 0,2 1,5
% liikevaihdosta -17,1 % 1,5 % 5,1 %
Tulos ennen
veroja MEUR -2,3 0,2 1,3
% liikevaihdosta -17,7 % 1,1 % 4,7 %
Omavaraisuusaste, % 35,9 41,1 47,2
Nettovelkaantumis-
aste, % 106,2 % 70,2 % 66,7 %
Bruttoinvestoinnit
käyttö-
omaisuuteen MEUR 0,1 0,5 0,7
Oman pääoman
tuotto, % -41,5 % 2,1 % 9,6 %
Sijoitetun
pääoman tuotto, % -27,9 % 3,1 % 9,1 %
Henkilöstö
kauden lopussa 240 245 235
Henkilöstö
keskimäärin 238 253 240
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
Tulos/osake, e -0,14 0,01 0,08
Tulos/osake,
e(laimennettu) -0,14 0,01 0,08
Oma pääoma/osake, e 0,63 0,77 0,84
SEGMENTTI-INFORMAATIO
Liikevaihdon jakautuminen segmenteittäin:
Me 1-6/10 1-6/09 Muutos
ERP 8,3 10,6 -2,3
EAM 1,7 2,1 -0,4
DATA 0,9 0,5 +0,4
STORE 1,9 1,5 +0,4
Yhteensä 12,8 14,7 -1,9
Liiketuloksen jakautuminen segmenteittäin:
Me 1-6/10 1-6/09 Muutos
ERP -1,1 0,7 -1,8
EAM -0,4 0,0 -0,4
DATA -0,4 -0,7 +0,3
STORE -0,3 0,2 -0,5
Yhteensä -2,2 0,2 -2,4
Organisaatiorakenteen muutoksesta johtuen raportoitujen segmenttien vuoden 2009
vertailutiedot on kohdennettu kirjanpitoaineistosta takautuvasti.
AVAINLUVUT NELJÄNNEKSITTÄIN (MEUR)
3Q/08 4Q/08 1Q/09 2Q/09
Liikevaihto 6,29 8,65 7,21 7,49
Liiketulos 0,38 0,66 -0,19 0,41
Tulos ennen veroja 0,30 0,58 -0,24 0,40
3Q/09 4Q/09 1Q/10 2Q/10
Liikevaihto 5,62 8,23 6,17 6,59
Liiketulos 0,46 0,78 -1,02 -1,16
Tulos ennen veroja 0,42 0,75 -1,07 -1,20
RAHAVIRTALASKELMA (MEUR)
1-6/2010 1-6/2009 1-12/2009
Liiketoiminnan
rahavirta -0,35 0,25 0,18
Investointien
rahavirta -0,07 -0,49 -0,65
Rahoituksen rahavirta
Osingonjako -0,71 -0,48 -0,48
Omat osakkeet -0,10 -0,08 -0,08
Lainojen nosto/maksu 1,09 0,42 0,59
Rahoituksen
rahavirta yhteensä 0,28 -0,14 0,03
Rahavarojen muutos -0,14 -0,38 -0,44
KÄYTTÖOMAISUUSINVESTOINNIT (TEUR)
1-6/2010 1-6/2009 1-12/2009
Jatkuvat toiminnot,
konserni yhteensä 71 485 651
VASTUUERITTELY (MEUR) 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009
Yrityskiinnitykset 2,61 1,18 2,61
Toimitustakaukset 0,05 0,02 0,05
Leasing yms. vastuut 0,62 0,60 0,70
Toimitilojen
nimellisvuokravastuut 2,00 2,31 2,21
Pantatut osakkeet 1,59 0,00 1,59
SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 30.6.2010
Osakkeita ja ääniä
kpl %
1. Saadetdin Ali 3 481 383 28,7
2. Aalto Seppo 1 662 206 13,7
3. Profiz Business Solution Oyj 1 384 823 11,4
4. TP-Yhtiöt Oy 513 380 4,2
5. Roininen Matti 350 000 2,9
6. Solteq Oyj 340 886 2,8
7. Hakamäki Jorma 228 430 1,9
8. Saadetdin Katiye 156 600 1,3
9. Halmet Jarmo 106 250 0,9
10. Aukia Timo 103 230 0,8
10 suurinta osakkeenomistajaa yhteensä 8 327 188 68,5 %
Hallintarekisteröidyt yhteensä 84 646 0,7 %
Muut 3 736 595 30,8 %
Yhteensä 12 148 429 100,0 %
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (TEUR)
A=Osakepääoma
B=Omat osakkeet
C=Ylikurssirahasto
D=Suojausinstrumenttien rahasto
E=Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
F=Voittovarat
G=Yhteensä
A B C D E F G
OMA PÄÄOMA 1.1.2009 1 009 -255 75 0 7 213 1 560 9 602
Tilikauden laaja tulos yhteensä 95 95
Omien osakkeiden hankinta -82 -82
Osingonjako -475 -475
OMA PÄÄOMA 30.6.2009 1 009 -337 75 0 7 213 1 180 9 140
OMA PÄÄOMA 1.1.2010 1 009 -337 75 -7 7 213 2 020 9 973
Tilikauden laaja tulos yhteensä -34 -1 702 -1 736
Omien osakkeiden hankinta -101 -101
Osingonjakopäätös -712 -712
OMA PÄÄOMA 30.6.2010 1 009 -438 75 -41 7 213 -394 7 424
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET
Omavaraisuusaste prosentteina:
oma pääoma
---------------------------------- x 100
taseen loppusumma - saadut ennakot
Nettovelkaantumisaste:
korolliset velat - rahavarat
------------------------------------------- X 100
oma pääoma
Oman pääoman tuotto prosentteina:
tilikauden tulos
---------------------------------------- x 100
taseen oma pääoma (keskim.kauden aikana)
Sijoitetun pääoman tuotto prosentteina:
tilikauden tulos rahoituserien jälkeen +
rahoituskulut
---------------------------------------- x 100
taseen loppusumma - korottomat velat
(keskim. kauden aikana)
Osakekohtainen tulos:
tilikauden tulos -/+ vähemmistöosuus
------------------------------------
osakkeiden kappalemäärä keskimäärin
Laimennettu osakekohtainen tulos:
tilikauden tulos -/+ vähemmistöosuus
-----------------------------------------------
osakkeiden kappalemäärä keskim. lisättynä vuoden
lopun optioiden määrällä
Osakekohtainen oma pääoma:
taseen oma pääoma
-----------------------
osakkeiden kappalemäärä
Taloudellinen raportointi
Solteq Oyj:n taloustiedotteiden aikataulu vuonna 2010 on seuraava:
- osavuosikatsaus 1-9/2010 keskiviikkona 3.11.2010
Lisää sijoittajatietoa Solteqin verkkosivuilta osoitteesta www.solteq.com.
Lisätietoja antavat:
Hallituksen puheenjohtaja Ali U. Saadetdin
Puhelin 020 1444 201 tai 040 8444 201
Sähköposti ali.saadetdin@solteq.com
Vt. Toimitusjohtaja, talousjohtaja, Antti Kärkkäinen
Puhelin 020 1444 393 tai 040 8444 393
Sähköposti antti.karkkainen@solteq.com
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
[HUG#1439601]