Helsinki, Suomi, 2011-07-21 15:15 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Osavuosikatsaus 21.7.2011 klo 16.15
NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2011
Konsernin tulos oli -3,7 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2011 (5,1 milj. euroa vastaavana kautena edellisenä vuonna).
Osakekohtainen tulos oli -0,24 euroa (0,34).
Arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot olivat -5,3 miljoonaa euroa (5,9).
Osinko-oikaistu substanssi laski katsauskauden aikana 2,5 % (+3,4 %).
Maaliskuussa 2011 jaettiin osinkoa 0,50 euroa per osake (0,50).
OSAKEMARKKINAT
Vuoden toinen neljännes osakemarkkinoilla oli selvästi vuoden ensimmäistä neljännestä rauhattomampi. Osakkeiden hinnat heilahtelivat edestakaisin ja kääntyivät laskuun touko-kesäkuussa. Indeksikehitys Helsingin pörssissä oli toisella neljänneksellä heikompaa kuin monessa muussa eurooppalaisessa pörssissä. Tärkeimpänä syynä tähän oli Nokian osakkeen heikko kurssikehitys. Helsingin pörssin osakkeiden vaihtomäärältään suurin ja tärkein yhtiö on ollut vaikeuksissa tänä vuonna etenkin sen toukokuussa julkaiseman yllättävän tulosvaroituksen jälkeen. Nokian osakkeen kurssi laski 26 % vuoden toisella neljänneksellä, mikä vastasi noin kolmasosaa OMX Helsinki -indeksin toisen neljänneksen kokonaislaskusta. Vuoden alusta Nokian osakkeen arvo on laskenut 42 %.
Kreikan velkaantuminen ja maksuvaikeudet hallitsivat eurooppalaisia talousuutisia vuoden toisella neljänneksellä. Kreikka on yksi euroalueen pienistä talouksista ja sen BKT on Suomen luokkaa, vain runsaat 2 % koko alueen BKT:stä. Väkiluvultaan Kreikka vastaa noin 3 % euroalueen kokonaisväestöstä. Tätä taustaa vasten on erikoista, kuinka paljon Kreikan talousvaikeudet ovat heijastuneet koko euroalueen pääomamarkkinoille. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään Kreikan taloudesta, vaan koko euroalueen tulevaisuudesta ja uskottavuudesta.
Euroopan keskuspankki EKP on laittanut koko arvovaltansa peliin kriisin ratkaisemiseksi. Lisäksi poliittiset päättäjät ovat pyrkineet ratkaisemaan ongelmaa eri tavoin. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että pienen ylivelkaantuneen euromaan auttamiseksi ei ole tarjolla kuin huonoja vaihtoehtoja. Ylikireä finanssipolitiikka ja säästäminen tukahduttavat helposti vaikeuksissa olevan maan talouden ja kasvun eväät, mutta toisaalta ylivelkaantuminenkin on saatava aisoihin.
Jos kriisiä ei saada ratkaistua Kreikassa, pahimpana pelkona on, että se leviää nopeasti myös muihin velkaantuneisiin euromaihin. Tämä voisi johtaa täysin hallitsemattomaan kehitykseen pääomamarkkinoilla, minkä lopputulosta olisi vaikea ennakoida. Mahdollisesti koko euroalue ja yhteinen valuuttajärjestelmä hajoaisi. Pieni jatkoaika Kreikan ongelman ratkaisemiseksi saatiin kesäkuun lopussa, kun muut euromaat ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF päättivät myöntää Kreikalle sen seuraavan lainaerän. Kokonaisongelmaa ei ole kuitenkaan vielä ratkaistu, vaan eri ratkaisuvaihtoehtoihin joudutaan palaamaan viimeistään syksyllä.
EKP on joutunut vaikean ongelman eteen. Sen tulee samanaikaisesti sekä tukea Euroopan vaikeuksissa olevia talouksia että pitää inflaatio kurissa. Euroalueen inflaatio on jo useiden kuukausien ajan selvästi ylittänyt 2 %:in hintavakaustavoitteen. EKP nostikin ohjauskorkoaan 0,25 % toisen kerran tänä vuonna heinäkuun alun kokouksessaan. Ohjauskorko on nyt 1,5 %. Aika näyttää, riittääkö tämä inflaation taltuttamiseksi vai joudutaanko ohjauskorkoa nostamaan lisää vielä kuluvan vuoden aikana.
Seuraavassa taulukossa esitetään indeksikehitys eri pörsseissä vuoden 2011 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana:
| Suomi / OMX Helsinki -indeksi | -12,3 % |
| Suomi / OMX Helsinki CAP -tuottoindeksi | -6,1 % |
| Ruotsi / OMX Stockholm –indeksi | -4,0 % |
| Norja / OBX-indeksi | -3,4 % |
| Tanska / OMX Copenhagen –indeksi | -7,1 % |
| USA / Nasdaq Composite –indeksi | 4,5 % |
| USA / S&P 500 –indeksi | 5,0 % |
| Bloomberg European 500 –indeksi | -1,5 % |
| MSCI World –indeksi | 4,0 % |
| Japani / Nikkei 225 –indeksi | -4,0 % |
| Norvestian osinko-oikaistu pörssikurssi | -6,8 % |
| Norvestian osinko-oikaistu substanssi | -2,5 % |
SUBSTANSSIARVO JA PÖRSSIKURSSI
Norvestian osakekohtainen substanssiarvo 30.6.2011 oli 9,39 euroa (9,57 euroa per osake vuotta aikaisemmin) ja vuoden 2010 lopussa 10,13 euroa. Kun maaliskuussa 2011 jaettu 0,50 euron osinko otetaan huomioon, laski yhtiön osakekohtainen substanssiarvo katsauskaudella 0,24 euroa (+0,34), mikä vastaa 2,5 %:in laskua (+3,4 %). Toisella neljänneksellä substanssi per osake laski 0,31 euroa (-0,18).
Norvestian noteeratun B-osakkeen päätöskurssi 30.6.2011 oli 7,30 euroa per osake (7,45), mikä vastasi 22 %:in substanssialennusta (22 %). Norvestian B-osakkeiden pörssiarvo 30.6.2011 oli 105,2 milj. euroa (107,4). Vuodenvaihteessa 31.12.2010 B-osakkeen kurssi oli 8,37 euroa osakkeelta.
Vuoden 2011 toisella neljänneksellä B-osakkeiden vaihto pörssissä oli yhteensä 1,2 miljoonaa euroa (4,7). Keskimääräinen päivävaihto oli 19 723 euroa (78 800). Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä oli 159 304 (621 821), mikä vastaa 1,1 % (4,3 %) B-osakkeiden määrästä ja 1,0 % (4,1 %) osakkeiden kokonaismäärästä.
Norvestia Oyj:n osakepääoma jakautuu 900 000 A-osakkeeseen ja 14 416 560 B-osakkeeseen, yhteensä 15 316 560 osakkeeseen. A-osakkeet ovat noteeraamattomia.
KONSERNIN TULOS
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti. Osavuosikatsauksessa sovelletaan samoja laatimisperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2010. Tunnuslukujen laskennassa on sovellettu samoja laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä ja vuosikertomuksessa 2010. Laimennettua tulosta per osake ei ole esitetty erikseen, koska yhtiö ei ole laskenut liikkeeseen instrumentteja, joilla olisi laimentava vaikutus.
Konsernin tulos oli vuoden 2011 tammi-kesäkuussa -3,7 miljoonaa euroa (5,1) ja liiketoiminnan kulut olivat 0,9 miljoonaa euroa (0,9). Oman pääoman tuotto oli -2,4 % (3,5 %) ja sijoitetun pääoman tuotto -4,1 % (3,4 %). Vuoden toisen neljänneksen tulos oli -4,8 miljoonaa euroa (-2,8).
EMOYHTIÖN SIJOITUKSET
Norvestia-konsernin sijoitusaste, lukuun ottamatta rahamarkkinasijoituksia ja kassavaroja, oli kesäkuun lopussa 66 % (74 %). Norvestia on ajoittain myynyt Euro Stoxx -indeksitermiinejä suojaamaan osakesijoituksiaan yleistä osakemarkkinariskiä vastaan. Vuoden toisella neljänneksellä tämä suojaus ei toiminut kovin tehokkaasti, koska osakekurssit laskivat Helsingin pörssissä selvästi enemmän kuin Euro Stoxx -indeksissä. Nokian osakkeen heikko kurssikehitys vuoden toisella neljänneksellä aiheutti suurimman yksittäisen arvonlaskun Norvestian sijoitussalkussa.
Eri sijoituskohteiden painot emoyhtiössä olivat seuraavat: suorat osakesijoitukset 38 % (42 %), osakerahastot 5 % (5 %), hedgerahastot 18 % (18 %), korkorahastot 9 % (8 %), joukkovelkakirjalainat 8 % (8 %), rahamarkkinasijoitukset 8 % (8 %) sekä kassa ja pankkisaatavat 14 % (11 %).
Kesäkuun lopussa Norvestia Oyj:n sijoituksista 83 % oli euromääräisiä, 14 % Ruotsin kruunuissa ja 3 % muussa valuutassa.
Norvestian substanssituotto on eri kuukausien välillä vaihdellut yleistä osakemarkkinakehitystä vähemmän. Valtaosa sijoituksista on tehty Helsingin pörssissä noteerattuihin osakkeisiin. Norvestia pyrkii sijoitustoiminnassaan jatkuvasti hyödyntämään myös nopeita kurssimuutoksia ja ylireagointeja osakemarkkinoilla.
TEOLLISUUSSIJOITUKSET
Norvestian teollisuussijoitustoiminannassa ei vuoden toisella neljänneksellä tapahtunut merkittäviä muutoksia. Heinäkuun 2011 alussa Norvestia sijoitti viestintätoimisto Milttoniin. Järjestelyn kautta Norvestian omistusosuus yhtiöstä on 50 %.
Kesäkuun lopussa Norvestian omistusosuus Coronaria Hoitoketju Oy:ssä oli 20,2 % ja GSP Group Oy:ssä 25,0 %. Osakkuusyhtiö-omistusten arvo oli yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Kesäkuun 2011 lopussa Norvestia omisti 8,0 % Honkarakenne Oyj:stä vastaten 1,7 miljoonaa euroa.
Norvestian teollisuussijoitustoiminnan tavoitteena on tehdä pitkäaikaisia sijoituksia palveluyrityksiin, joilla on hyvät kilpailuedellytykset kotimarkkinoillaan sekä mahdollisuus hyödyntää palvelukehitysinnovaatioitaan myös kansainvälisesti. Yhtiön päämääränä on olla aktiivinen sijoittaja, joka yhteistyössä muiden pääomistajien kanssa kehittää kohdeyrityksen toimintaa. Tämä tapahtuu erityisesti strategisen hallitustyöskentelyn kautta. Teollisuussijoitustoiminnan painopistettä laajennettiin vuonna 2010 listaamattomista yhtiöistä listattuihin pohjoismaisiin yhtiöihin.
Teollisuussijoituksiin on tämänhetkisen kehyksen mukaan käytettävissä noin 20–30 % sijoitusvarallisuudesta, mutta määrä voidaan myös ylittää. Teollisuussijoituksilla ei ole ennalta määrättyä aikarajaa, vaan niitä tehdään sopivien tilaisuuksien tullen.
NORVESTIA-KONSERNI
Norvestia Oyj on Norvestia Industries Oy:n ja Norventures Oy:n emoyhtiö. Koko konsernin emoyhtiö on Kaupthing Bank hf., jonka kotipaikka on Reykjavik, Islanti.
Norvestia sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedgerahastoihin sekä rahamarkkinoille ja muihin arvopapereihin. Norvestia Oyj:n B-osake on noteerattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.
HENKILÖSTÖ
Vuoden 2011 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Norvestia-konsernin palveluksessa oli keskimäärin 6 henkeä (6).
OSAKKEENOMISTAJAT
Norvestialla oli 5 972 osakkeenomistajaa kesäkuun 2011 lopussa (5 928). Osakkeista 34,3 % oli ulkomaisessa omistuksessa (33,0 %).
Yhtiön suurin osakkeenomistaja on Kaupthing Bank, joka omisti 32,7 % (32,7 %) osakkeista vastaten 56,0 % (56,0 %) äänistä. Norvestian toiseksi suurin omistaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö omisti 11,9 % (11,9 %) osakkeista ja 7,8 % (7,8 %) äänistä. Kymmenellä suurimmalla osakkeenomistajalla oli hallussaan yhteensä 54,6 % (54,1 %) osakkeista ja 70,3 % (70,0 %) osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.
SIJOITUSTOIMINNAN RISKIT
Yksi Norvestian sijoitustoiminnan periaatteista on hajauttaa sijoitukset ja siten rajoittaa kokonaisriskitasoa, sekä samalla tavoitella tasaista omaisuuden kasvua. Merkittävä osa sijoituksista voidaan ajoittain kuitenkin keskittää tiettyihin sijoitustyyppeihin ja arvopapereihin, joiden mahdollinen epäedullinen kehitys voi heikentää merkittävästi Norvestian tulosta. Norvestia pyrkii ajoittain suojamaan sijoituksiaan optioilla ja termiineillä. Tilanteita saattaa kuitenkin syntyä, joissa suojaus ei ole täysin tehokas.
Norvestia-konsernin viisi suurinta sijoitusta 30.6.2011 muodostui seuraavanlaisesti: rahastot Futuris, Nektar, Zenit ja Seligsonin Rahamarkkinarahasto AAA sekä Pohjolan joukkovelkakirjalaina.
Taloudellinen kehitys sekä pörssikurssien muutokset koti- ja ulkomailla vaikuttavat olennaisesti Norvestian tulokseen. Tämän lisäksi myös valuuttakurssimuutokset vaikuttavat yhtiön tulokseen. Yleinen epävarmuus pääomamarkkinoilla lisää Norvestian sijoitusten volatiliteettia ja kasvattaa siten myös riskiä.
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Tilanne pääomamarkkinoilla jatkuu poikkeuksellisen vaikeasti arvioitavana. Kreikan velkakriisi on jättänyt viime kuukausina talousuutisissa taustalle maailmantalouden muut ongelmat. Maaliskuun puolivälissä tapahtunut Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus ei enää suoranaisesti vaikuta pääomamarkkinoiden toimintaan, mutta sillä tullee olemaan laajoja vaikutuksia esimerkiksi lähivuosina tehtäviin energiaratkaisuihin.
Lähi-idän tilanne jatkuu myös sekavana, eikä Libyan kriisiä ole vielä ratkaistu. Öljyn hinta on noussut noin 20 % tämän vuoden alusta ja nousun vaikutus on asteittain alkanut näkyä monissa muissa kustannuksissa. Tällä on talouskasvua hidastava ja inflaatiota kiihdyttävä vaikutus. Lähi-idän tilanteen jatkuva negatiivinen kehitys voisi aiheuttaa vakavan häiriön öljymarkkinoilla, joka saattaisi levitä nopeasti myös pääomamarkkinoille.
Energiamarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa haitallisesti fossiilisia polttoaineita hyödyntäviin teollisuuksiin. Samalla kuitenkin vaihtoehtoisten energiamuotojen markkinoilla avautunee uusia sijoitusmahdollisuuksia.
Euroalueen velkaongelmat ja etenkin Kreikan tilanne jatkuvat vaikeina. Kreikan valtionlainojen riskipreemiot ovat säilyneet korkealla tasolla kesäkuun lopun rahoituspaketista huolimatta. Tämä indikoi sitä, että sijoittajat eivät luota Kreikan selviytyvän veloistaan. Tilanne on hyvin ongelmallinen koko eurojärjestelmän kannalta. Euroalue on suurin yksittäinen talousalue maailmassa BKT:llä mitattuna ja sen vaikeudet näkyvät myös koko maailmantalouden kehityksessä.
Matala korkotaso on viime vuosina ohjannut runsaasti likviditeettiä pääomamarkkinoille, mikä on tukenut muun muassa osakkeiden hintoja. Riskitön korkotaso on viime kuukausina noussut hieman, mutta sen taso on edelleen absoluuttisesti niin alhainen, että se ei todennäköisesti tyydytä suurta osaa sijoittajista, vaan he joutuvat etsimään sijoituksilleen muita kohteita. Tämä voi ajan mittaan johtaa siihen, että raha hakeutuu korkeampiriskisiin sijoituskohteisiin mahdollisesti synnyttäen hintakuplia.
Norvestia on pienentänyt osakemarkkinariskiä viime kuukausina, mutta on varautunut osakepainon kasvattamiseen mikäli laskevat osakehinnat antavat siihen hyviä mahdollisuuksia.
Norvestia pyrkii parhaansa mukaan ottamaan toiminnassaan huomioon erilaiset osakemarkkinoiden kehitysvaihtoehdot perustuen viimeisimpään saatavilla olevaan taloudelliseen informaatioon. Sijoitusaste osakkeiden, rahastojen ja korkoa tuottavien sijoitusten välillä arvioidaan kulloisenkin tilanteen mukaan.
TUNNUSLUVUT
| 1.1.-30.6. | 1.1.-30.6. | 1.1.-31.12. | |
| 2011 | 2010 | 2010 | |
| Tulos per osake, euroa | -0,24 | 0,34 | 0,89 |
| 30.6.2011 | 30.6.2010 | 31.12.2010 | |
| Omavaraisuusaste | 95,4 % | 95,3 % | 94,4 % |
| Oma pääoma per osake, euroa | 9,39 | 9,57 | 10,13 |
| Substanssi per osake, euroa | 9,39 | 9,57 | 10,13 |
| Substanssi, milj. euroa | 143,9 | 146,6 | 155,2 |
| B-osakkeen pörssikurssi, euroa | 7,30 | 7,45 | 8,37 |
| Osakkeiden lukumäärä | 15 316 560 | 15 316 560 | 15 316 560 |
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
| 1 000 euroa | 1.4.- | 1.4.- | 1.1.- | 1.1.- | 1.1.- |
| 30.6 | 30.6 | 30.6 | 30.6 | 31.12 | |
| 2011 | 2010 | 2011 | 2010 | 2010 | |
| Arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot | -7 105 | -4 175 | -5 295 | 5 931 | 18 964 |
| Henkilöstökulut | -202 | -148 | -441 | -500 | -1 206 |
| Poistot ja arvonalentumiset | -5 | -1 | -8 | -2 | -20 |
| Liiketoiminnan muut kulut | -224 | -177 | -437 | -365 | -746 |
| LIIKEVOITTO/-TAPPIO | -7 536 | -4 501 | -6 181 | 5 064 | 16 992 |
| Osuus osakkuusyritysten tuloksista | 56 | -71 | 23 | -136 | -343 |
| Rahoitustuotot ja -kulut | -36 | 203 | -250 | 234 | -52 |
| TULOS ENNEN VEROJA | -7 516 | -4 369 | -6 408 | 5 162 | 16 597 |
| Tuloverot* | 2 751 | 1 607 | 2 757 | -23 | -3 035 |
| TILIKAUDEN TULOS | -4 765 | -2 762 | -3 651 | 5 139 | 13 562 |
| Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen: | |||||
| Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos | - | - | - | - | 164 |
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS | -4 765 | -2 762 | -3 651 | 5 139 | 13 726 |
| * Perustuu katsauskauden tulokseen | |||||
| Tulos/osake, euro | -0,31 | -0,18 | -0,24 | 0,34 | 0,89 |
| Osakkeiden lukumäärä, antioikaistu 15 316 560 | |||||
KONSERNIN TASE
| 1 000 euroa | 30.6.2011 | 30.6.2010 | 31.12.2010 |
| VARAT | |||
| PITKÄAIKAISET VARAT | |||
| Aineettomat hyödykkeet | 62 | 62 | 64 |
| Aineelliset hyödykkeet | 10 | 9 | 7 |
| Laskennalliset verosaamiset | 6 572 | 6 981 | 5 833 |
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 3 399 | 3 583 | 3 377 |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat* | 2 007 | 1 785 | 2 007 |
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 12 050 | 12 420 | 11 288 |
| LYHYTAIKAISET VARAT | |||
| Kaupankäyntisalkku | 51 017 | 58 703 | 60 477 |
| Muut käypään arvoon tulosvaikutteisesti | |||
| kirjattavat rahoitusvarat | 53 819 | 54 676 | 56 583 |
| Saamiset | 2 991 | 142 | 320 |
| Rahavarat | 30 881 | 27 819 | 35 721 |
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 138 708 | 141 340 | 153 101 |
| VARAT YHTEENSÄ | 150 758 | 153 760 | 164 389 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||
| OMA PÄÄOMA | |||
| Osakepääoma | 53 608 | 53 608 | 53 608 |
| Ylikurssirahasto | 6 896 | 6 896 | 6 896 |
| Käyvän arvon rahasto | 272 | 108 | 272 |
| Kertyneet voittovarat | 86 753 | 80 850 | 80 850 |
| Tilikauden tulos | -3 651 | 5 139 | 13 562 |
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 143 878 | 146 601 | 155 188 |
| Laskennalliset verovelat | 6 179 | 6 125 | 8 230 |
| Lyhytaikaiset velat | 701 | 1 034 | 971 |
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 150 758 | 153 760 | 164 389 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
| 1 000 euroa | 1.4.- | 1.4.- | 1.1.- | 1.1.- | 1.1.- |
| 30.6 | 30.6 | 30.6 | 30.6 | 31.12 | |
| 2011 | 2010 | 2011 | 2010 | 2010 | |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||||
| Tulos ennen veroja | -7 516 | -4 369 | -6 408 | 5 162 | 16 597 |
| Oikaisut: | |||||
| Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa | 9 002 | 4 122 | 7 872 | 23 | -7 625 |
| Korkotuotot | -141 | -97 | -272 | -171 | -408 |
| Osinkotuotot | -3 148 | -1 115 | -5 168 | -6 136 | -6 220 |
| -1 803 | -1 459 | -3 976 | -1 122 | 2 344 | |
| Käyttöpääoman muutokset | |||||
| Kaupankäyntisalkun ja muiden sijoitusten muutos | 15 407 | 5 575 | 4 338 | -21 500 | -17 308 |
| Saamisten muutos | -697 | 3 386 | -2 545 | -53 | -73 |
| Lyhytaikaisten velkojen muutos | -2 448 | -31 | -271 | 127 | 65 |
| 12 262 | 8 930 | 1 522 | -21 426 | -17 316 | |
| Saadut osingot | 3 148 | 1 115 | 5 168 | 6 136 | 6 220 |
| Saadut korot | 141 | 97 | 272 | 171 | 408 |
| Saadut ja maksetut verot | -25 | 56 | -159 | -108 | -85 |
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | 13 723 | 8 739 | 2 827 | -16 349 | -8 429 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | |||||
| Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin | -4 | -62 | -9 | -62 | -80 |
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | -4 | -62 | -9 | -62 | -80 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | |||||
| Maksetut osingot | - | - | -7 658 | -7 658 | -7 658 |
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | - | - | -7 658 | -7 658 | -7 658 |
| RAHAVAROJEN MUUTOS | 13 719 | 8 677 | -4 840 | -24 069 | -16 167 |
| Rahavarat kauden alussa | 17 162 | 19 142 | 35 721 | 51 888 | 51 888 |
| Rahavarat kauden lopussa | 30 881 | 27 819 | 30 881 | 27 819 | 35 721 |
KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET
| 1 000 euroa | Osake- | Yli- | Käyvän | Kertyneet | Tili- | Yhteensä |
| pääoma | kurssi- | arvon | voitto- | kauden | ||
| rahasto | rahasto | varat | tulos | |||
| Oma pääoma 1.1.2010 | 53 608 | 6 896 | 108 | 69 996 | 18 512 | 149 120 |
| Siirrot | 18 512 | -18 512 | 0 | |||
| Osingonjako | -7 658 | -7 658 | ||||
| Tilikauden tulos | 5 139 | 5 139 | ||||
| Oma pääoma 30.6.2010 | 53 608 | 6 896 | 108 | 80 850 | 5 139 | 146 601 |
| Oma pääoma 1.1.2011 | 53 608 | 6 896 | 272 | 80 850 | 13 562 | 155 188 |
| Siirrot | 13 562 | -13 562 | 0 | |||
| Osingonjako | -7 659 | -7 659 | ||||
| Tilikauden tulos | -3 651 | -3 651 | ||||
| Oma pääoma 30.6.2011 | 53 608 | 6 896 | 272 | 86 753 | -3 651 | 143 878 |
MUIHIN LAAJAN TULOKSEN ERIIN LIITTYVÄT VEROT
| 1 000 euroa | 30.6.2011 | 30.6.2010 | 31.12.2010 |
| Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos | |||
| Summa ennen veroja | - | - | 222 |
| Verokulu | - | - | -58 |
| Summa verojen jälkeen | - | - | 164 |
| VASTUUSITOUMUKSET | |||
| 1 000 euroa | 30.6.2011 | 30.6.2010 | 31.12.2010 |
| Johdannaiskaupan vakuudeksi annetut arvopaperit | |||
| Pantattujen arvopaperien kirjanpitoarvo | 10 686 | 11 739 | 12 731 |
| JOHDANNAISSOPIMUKSET | |||
| Norvestia on käyttänyt standardoituja johdannaissopimuksia tehostaakseen arvopaperisalkun hallintaa. Alla olevassa taulukossa on esitetty johdannaissopimusten hankinta-arvot, käyvät arvot sekä kohde-etuuksien arvot. Käypiä arvoja on oikaistu osakkeiden vastaavilla osinkotuotoilla. Johdannaissopimukset kirjataan käypään arvoon kaupantekopäivänä ja arvostetaan myöhemmin edelleen käypään arvoon. Futuurien käyvät arvot vastaavat futuurin voittoa tai tappiota. Suojauslaskentaa ei ole sovellettu. | |||
| 30.6.2011 | 30.6.2010 | 31.12.2010 | |
| Osakejohdannaiset, 1 000 euroa | |||
| Ostetut osto-optiot, avoimet positiot | |||
| Kohde-etuuden arvo | 8 362 | - | - |
| Hankinta-arvo | 96 | - | - |
| Käypä arvo | 279 | - | - |
| Myydyt osto-optiot, avoimet positiot | |||
| Kohde-etuuden arvo | - | -162 | - |
| Hankinta-arvo | - | -50 | - |
| Käypä arvo | - | -6 | - |
| Myydyt myyntioptiot, avoimet positiot | |||
| Kohde-etuuden arvo | - | 764 | 1 302 |
| Hankinta-arvo | - | -79 | -27 |
| Käypä arvo | - | -150 | -3 |
| Indeksijohdannaiset, 1 000 euroa | |||
| Ostetut osto-optiot, avoimet positiot | |||
| Kohde-etuuden arvo | - | - | 2 657 |
| Hankinta-arvo | - | - | 146 |
| Käypä arvo | - | - | 70 |
| Ostetut myyntioptiot, avoimet positiot | |||
| Kohde-etuuden arvo | - | - | -8 714 |
| Hankinta-arvo | - | - | 137 |
| Käypä arvo | - | - | 209 |
| Myydyt myyntioptiot, avoimet positiot | |||
| Kohde-etuuden arvo | - | 3 463 | - |
| Hankinta-arvo | - | -88 | - |
| Käypä arvo | - | -81 | - |
| Myydyt futuurit, avoimet positiot | |||
| Kohde-etuuden arvo | -21 360 | -17 976 | -18 161 |
| Käypä arvo | -910 | 461 | 234 |
SIJOITUKSET 30. KESÄKUUTA 2011
| Lukumäärä | Hankinta- | Käypä | Osuus | |
| osakkeita/ | arvo | arvo | sijoituk- | |
| osuuksia | 1 000 | 1 000 | sista | |
| euroa | euroa | |||
| NORVESTIA OYJ | ||||
| PÖRSSINOTEERATUT YHTIÖT | ||||
| Ahlstrom Oyj | 52 579 | 696 | 845 | 0,8 % |
| Amer Sports Corporation | 85 761 | 661 | 983 | 0,9 % |
| Atria Yhtymä Oyj | 130 734 | 1 733 | 859 | 0,8 % |
| Cargotec Oyj | 14 500 | 289 | 512 | 0,5 % |
| Elisa Oyj | 59 894 | 1 004 | 889 | 0,8 % |
| Finnair Oyj | 337 733 | 1 928 | 1 206 | 1,1 % |
| Fortum Oyj | 79 769 | 1 806 | 1 593 | 1,4 % |
| HKScan Oyj sarja A | 83 875 | 541 | 466 | 0,4 % |
| Honkarakenne Oyj | 411 778 | 1 579 | 1 742 | 1,6 % |
| Huhtamäki Oyj | 106 647 | 720 | 940 | 0,9 % |
| Kemira Oyj | 121 349 | 1 316 | 1 449 | 1,3 % |
| Kesko Oyj sarja A | 10 000 | 293 | 317 | 0,3 % |
| Kesko Oyj sarja B | 24 946 | 832 | 800 | 0,7 % |
| Konecranes Oyj | 17 008 | 216 | 477 | 0,4 % |
| Lännen Tehtaat Oyj | 74 294 | 914 | 1 120 | 1,0 % |
| Metso Oyj | 27 753 | 946 | 1 087 | 1,0 % |
| M-Real Oyj sarja B | 260 000 | 294 | 764 | 0,7 % |
| Neste Oil Oyj | 109 160 | 1 185 | 1 180 | 1,1 % |
| Nokia Oyj | 967 527 | 6 009 | 4 325 | 3,9 % |
| Nokian Renkaat Oyj | 21 254 | 205 | 735 | 0,7 % |
| Oriola-KD Oyj sarja A | 11 807 | 13 | 37 | 0,0 % |
| Oriola-KD Oyj sarja B | 91 100 | 145 | 242 | 0,2 % |
| Orion Oyj sarja A | 18 600 | 150 | 331 | 0,3 % |
| Orion Oyj sarja B | 26 445 | 382 | 470 | 0,4 % |
| Outokumpu Oyj | 268 067 | 3 490 | 2 449 | 2,2 % |
| Pohjola Pankki Oyj sarja A | 141 717 | 939 | 1 264 | 1,2 % |
| Raisio Oyj sarja V | 273 400 | 493 | 664 | 0,6 % |
| Ramirent Oyj | 90 897 | 354 | 809 | 0,7 % |
| Rapala VMC Oyj | 90 000 | 587 | 577 | 0,5 % |
| Rautaruukki Oyj sarja K | 85 318 | 1 206 | 1 329 | 1,2 % |
| Sampo Oyj sarja A | 73 158 | 1 733 | 1 629 | 1,5 % |
| Sanoma Oyj | 102 070 | 1 618 | 1 304 | 1,2 % |
| Sponda Oyj | 373 945 | 1 247 | 1 500 | 1,4 % |
| Stockmann Oyj sarja B | 95 489 | 2 080 | 1 866 | 1,7 % |
| Stora Enso Oyj sarja R | 244 533 | 1 365 | 1 769 | 1,6 % |
| Tikkurila Oyj | 88 970 | 1 405 | 1 423 | 1,3 % |
| UPM-Kymmene Oyj | 134 040 | 2 009 | 1 690 | 1,5 % |
| Uponor Oyj | 50 826 | 686 | 581 | 0,5 % |
| YIT Oyj | 29 385 | 196 | 507 | 0,5 % |
| AstraZeneca plc | 6 600 | 254 | 227 | 0,2 % |
| BP plc | 28 100 | 234 | 143 | 0,1 % |
| Deutsche Telekom AG | 19 750 | 227 | 213 | 0,2 % |
| ETFS Crude Oil | 66 000 | 1 264 | 1 202 | 1,1 % |
| ETFS Natural Gas | 1 650 000 | 619 | 340 | 0,3 % |
| France Telekom S.A. | 12 500 | 206 | 183 | 0,2 % |
| Nordea Bank AB FDR | 312 852 | 2 210 | 2 329 | 2,1 % |
| Powershares QQQ | 29 100 | 1 123 | 1 149 | 1,0 % |
| SPDR S&P 500 ETF Trust | 4 000 | 366 | 365 | 0,3 % |
| StatoilHydro ASA | 8 000 | 200 | 140 | 0,1 % |
| TeliaSonera AB | 250 000 | 919 | 1 273 | 1,2 % |
| Valeo S.A. | 9 420 | 260 | 444 | 0,4 % |
| 51 147 | 50 738 | 46,0 % | ||
| JOHDANNAISSOPIMUKSET | ||||
| Euro Stoxx 50 osto-optioita (ostettu) | 500 | 96 | 279 | 0,3 % |
| 96 | 279 | 0,3 % | ||
| RAHASTOT | ||||
| Brummer & Partners Nektar | 29 558 | 5 467 | 6 893 | 6,3 % |
| Brummer & Partners Zenit | 1 004 | 352 | 5 884 | 5,3 % |
| Didner & Gerge Aktiefond | 26 269 | 1 840 | 3 583 | 3,3 % |
| eQ Active Hedge 2 K | 84 700 | 1 000 | 985 | 0,9 % |
| eQ Eurobond 2 K | 21 959 | 3 019 | 3 566 | 3,2 % |
| eQ High Yield Bond 2 K | 14 276 | 2 124 | 2 620 | 2,4 % |
| Fourton Hannibal A | 14 482 | 1 000 | 1 165 | 1,1 % |
| Futuris | 17 574 | 2 489 | 7 421 | 6,7 % |
| OP-Suomi Arvo A | 10 218 | 701 | 1 688 | 1,5 % |
| RAM One | 25 232 | 2 088 | 2 922 | 2,7 % |
| Seligson & Co. Rahamarkkinarahasto AAA | 2 279 156 | 5 004 | 5 569 | 5,1 % |
| Taaleritehdas Arvo Markka | 8 910 | 1 002 | 1 020 | 0,9 % |
| 26 086 | 43 316 | 39,4 % | ||
| JOUKKOVELKAKIRJALAINAT | nimellis-arvo | |||
| Hellenic republic, erääntyy 20.8.2012 | 1 000 | 951 | 777 | 0,7 % |
| Nordea Bank AB, erääntyy 17.6.2013 | 2 000 | 1 997 | 2 013 | 1,8 % |
| Pohjola, erääntyy 25.2.2013 | 5 000 | 4 996 | 5 016 | 4,5 % |
| Sponda, erääntyy 27.6.2013 | 2 500 | 2 660 | 2 697 | 2,4 % |
| 10 604 | 10 503 | 9,4 % | ||
| NORVESTIA OYJ YHTEENSÄ | 87 933 | 104 836 | 95,1 % | |
| NORVESTIA INDUSTRIES OY | ||||
| NOTEERAAMATTOMAT OSAKKUUSYHTIÖT* | ||||
| GSP Group Oy | 5 039 | 1 296 | 813 | 0,7 % |
| Coronaria Hoitoketju Oy | 31 011 | 2 533 | 2 587 | 2,4 % |
| 3 829 | 3 400 | 3,1 % | ||
| NORVESTIA INDUSTRIES OY YHTEENSÄ | 3 829 | 3 400 | 3,1 % | |
| NORVENTURES OY | ||||
| NOTEERAAMATTOMAT YHTIÖT | ||||
| Polystar Instruments AB | 266 000 | 1 717 | 2 007 | 1,8 % |
| NORVENTURES OY YHTEENSÄ | 1 717 | 2 007 | 1,8 % | |
| NORVESTIA-KONSERNI YHTEENSÄ | 93 479 | 110 243 | 100,0 % | |
Taulukossa ei ole mukana konsernin rahavaroja.
* Noteeraamattomien osakkuusyhtiöiden käypänä arvona esitetään konsernin tasearvo.
Osavuosikatsaus on tilintarkastettu.
Helsingissä 21.7.2011
NORVESTIA OYJ
Hallitus
psta Juha Kasanen
toimitusjohtaja
puh. +358-9-6226 380
JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.norvestia.fi