Siili Solutions Oyj, yhtiötiedote, 11.10.2013 kello 15.00
Siili Solutions Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta avainhenkilöiden osake- ja optiopohjaisesta kannustinjärjestelmästä vuosille 2013-2016. Kannustinjärjestelmän avulla pyritään yhdistämään osakkeenomistajien ja yhtiön keskeisten avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi, sitouttamaan avainhenkilöt yhtiöön sekä tarjoamaan heille kilpailukykyinen omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Järjestelmään kuuluu kaikkiaan 16 henkilöä.
Kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi yhtiön hallitus on tänään päättänyt osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen suunnatusta osakeannista yhtiön avainhenkilöille. Suunnatussa osakeannissa tarjotaan avainhenkilöiden merkittäväksi yhteensä enintään 52.000 uutta osaketta merkintähintaan 8,86 euroa osakkeelta. Merkintähinta määräytyy Siili Solutions Oyj:n osakkeen 1.9.-30.9.2013 välisen ajan kaupankäynnillä painotetun keskikurssin perusteella. Osakkeiden merkintäaika alkaa 14.10.2013 ja päättyy 14.11.2013. Merkintähinta uusista osakkeista kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Avainhenkilöillä on mahdollisuus osallistua kannustinjärjestelmän osakeantiin yhtiön tarjoaman lainoituksen kautta kantaen ehtojen kautta kuitenkin aidon omistajariskin tekemänsä sijoituksen osalta.
Osana kannustinjärjestelmän toteuttamista hallitus on päättänyt myös optio-ohjelmasta, jossa avainhenkilölle annetaan vastikkeetta yhtä (1) osakeannissa merkittyä osaketta kohden yksi (1) optio-oikeus, joka oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Siili Solutions Oyj:n osakkeen. Optio-oikeuksia voidaan antaa myös niille uusille avainhenkilöille, jotka rekrytoidaan yhtiön palvelukseen 30.6.2015 mennessä ja jotka ostavat yhtiön osakkeita markkinoilta. Optio-oikeuksien yhteismäärä voi olla enintään 59.000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 59.000 yhtiön uutta tai hallussa olevaa osaketta.
Optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden merkintähinta on 8,86 euroa osakkeelta ja niillä tapahtuvan osakemerkinnän ehtona on, että yhtiön osakkeen arvo on kaupankäynnillä painotetulla keskikurssilla tarkasteltuna ollut aikavälillä 1.1.-31.12.2016 yhden kolmen kuukauden yhtämittaisen jakson aikana vähintään 18,00 euroa. Osakkeiden merkintäaika optioilla alkaa 30.9.2016 ja päättyy 31.3.2017.
Hallituksen päätökset suunnatusta osakeannista ja optio-oikeuksien antamisesta perustuvat 4.4.2013 yhtiökokouksen myöntämään valtuutukseen. Suunnatun osakeannin ja optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden enimmäismäärä vastaa yhteensä enintään 6,2 % yhtiön osakkeista osakemerkintöjen jälkeen, jos mahdollisessa optioilla toteutettavassa osakemerkinnässä annetaan uusia osakkeita.
Kannustinjärjestelmän suunnatun maksullisen osakeannin ja optio-oikeuksien ehdot ovat tarkemmin tämän yhtiötiedotteen liitteenä.
Siili Solutions Oyj
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Seppo Kuula
puhelin: 040 370 0032
Talousjohtaja Samuli Siljamäki
puhelin: 040 709 2848
Hyväksytty Neuvonantaja Merasco Oy
puhelin: 09 6129 670
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.siili.fi
Siili Solutions lyhyesti:
Siili Solutions Oyj on suomalainen ohjelmistojärjestelmien kehityspalveluita tarjoava yhtiö, joka tuottaa koko tietojärjestelmän kattavia IT -asiantuntijapalveluita julkishallinnolle, pankeille, mediatoimialalle ja teollisuudelle. Yhtiön ensisijaisina kohdeasiakkaina ovat Suomen 500 suurinta yritystä sekä valtion- ja kunnallishallinto. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingin ylläpitämällä First North Finland -markkinapaikalla. Siili on kasvanut nopeasti ja kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.fi