Tornatorin ylimääräinen yhtiökokous päätti 40 miljoonan euron lisäosingon maksamisesta

Metsäyhtiö Tornatorin ylimääräinen yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti maksaa 40 miljoonan euron lisäosingon 31.12.2012 vahvistetun tilinpäätöksen perusteella


Imatra, Suomi, 2013-10-28 15:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) --  

Tornator Oyj, pörssitiedote 28.10.2013 klo 16.00

Tornator Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous 28.10.2013 päätti, että yhtiö jakaa hallituksen esityksen mukaisesti 31.12.2012 vahvistetun virallisen tilinpäätöksen perusteella lisäosinkoa 8,00 euroa osakkeelta, yhteensä 40 miljoonaa euroa.

Lisäosingon jakaminen tukee yhtiön tavoitteiden mukaista tasehallintaa. Osingonmaksua varten yhtiö nostaa vastaavat varat vuonna 2012 tehdyn rahoitusjärjestelyn yhteydessä solmitusta komittoidusta pankkilainafasiliteetista.

Emoyhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä lisäosingon jakaminen vaaranna yhtiön maksukykyä tulevaisuudessa.

Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 29.11.2013 on merkitty yhtiön osakasluetteloon. Osingonmaksupäivä on 17.12.2013.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Arto J. Huurinainen, gsm 0400 674 902
Talous- ja rahoitusjohtaja Henrik Nieminen, gsm 040 869 761

www.tornator.fi

Tornator Oyj on Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja 600 000 hehtaarin metsäomaisuudellaan. Konsernin liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa ja taseen koko noin 1,1 miljardia euroa. Tornator omistaa metsiä ja harjoittaa metsätaloutta myös Romaniassa ja Virossa. Yhtiön pääliiketoimintana on puun tuottaminen ja hakkuuoikeuksien myynti. Konsernin palveluksessa on noin 200 henkilöä pääosin Kaakkois- ja Itä-Suomessa.

 


Attachments

Tornator Oyj ylimääräinen yhtiökokous päätökset_tiedote 281013.pdf