MARTELAN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT PÄÄTTYNEET


MARTELA OYJ              PÖRSSITIEDOTE          13.2.2014 klo 10.00


MARTELAN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT PÄÄTTYNEET

Martelan yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut, jotka koskivat Martela Oyj:n työntekijöitä Nummelan ja Riihimäen toimipisteissä on saatu päätökseen.

Neuvotteluissa on sovittu järjestelyistä, joilla tuotantoa siirretään Nummelassa, Riihimäellä ja Puolan Varsovassa sijaitsevien konsernin yksiköiden välillä. Tuotannon uudelleenjärjestelyt ovat toimenpiteinä osa elokuussa 2013 julkaistua ohjelmaa, jolla konsernissa tavoitellaan vuositasolla 6 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoden 2015 alusta lähtien. Nyt sovittujen toimenpiteiden osuuden säästöohjelmasta arvioidaan olevan vuositasolla noin 1,5 miljoonaa euroa.

Neuvottelujen tuloksena on päätetty  vähentää 8 työtekijää. Lisäksi on päätetty henkilöstöä koskevista määräaikaisista lomautuksista, joiden pituus on enintään 90 päivää.




Martela Oyj
Heikki Martela
Toimitusjohtaja



Lisätiedot
Martela Oyj
Toimitusjohtaja Heikki Martela, puh 050 502 4711
Talousjohtaja Markku Pirskanen, puh 040 517 4606


Jakelu
NASDAQ OMX Nordic
Keskeiset tiedotusvälineet
www.martela.fi

 


Attachments

2014_0213_pörssitiedote.pdf
GlobeNewswire

Recommended Reading