Verkkokauppa.com Oyj, 2014-02-14 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Verkkokauppa.com Oyj:n yhtiökokous kokoontuu 13.3.2014 ja yhtiön hallitukseen esitetään uusina jäseninä Mikael Hagmania ja Antti Tiitolaa.
Mikael Hagmanilla on laaja kokemus viihde-elektroniikan markkinoista Pohjoismaissa ja hän on toiminut Media Markt Ruotsin (Media Saturn) toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 2008-2013. Sitä ennen hän toimi Neonode Inc:n toimitusjohtajana vuosina 2007-2008 sekä Sony Nordicin Ruotsin ja Suomen maajohtajana vuosina 1999-2007.
Antti Tiitolalla on laaja kokemus päivittäistavarakaupan edelläkävijän haasteista ja Suomen markkinoista. Hän on aikaisemmin työskennellyt Lidl Suomi Ky:n toimitusjohtajana vuosina 2000-2011 ja eri tehtävissä Örum Oy Ab:ssa vuosina 1992-2000. Tällä hetkellä hän toimii VR-konsernin matkustajaliikennedivisioonan johtajana. Tiitola on myös Broman Group Oy:n (Motonet, Varaosamaailma) hallituksen jäsen.
”On erittäin hienoa, että Verkkokauppa.comin hallitukseen saadaan lisää vankkaa uutta osaamista erityisesti kansainvälisestä kodintekniikan kivijalkakaupasta sekä päivittäistavarakaupasta. Uskon, että yhtiö pystyy tulevaisuudessa lanseeraamaan täysin uusia tuotealueita ja tuomaan täysin uusia toimintamalleja liiketoimintaansa. ” kertoo asiasta enemmistöomistaja ja toimitusjohtaja Samuli Seppälä.
Lisätietoa:
Samuli Seppälä
samuli.seppala@verkkokauppa.com
Verkkokauppa.com Oyj
Toimitusjohtaja
Jussi Tallgren
jussi.tallgren@verkkokauppa.com
Verkkokauppa.com Oyj
Talousjohtaja
press@verkkokauppa.com

