LEVERATOR OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2016


Leverator Oyj    Puolivuosikatsaus     11.8.2016 klo 10.30

 

 

 

LEVERATOR OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.–30.6.2016

 

 

 

Liiketoiminta

 

Leverator Oyj:n (”Leverator” tai ”Liikkeeseenlaskija”) liiketoiminta koostuu joukkovelkakirjalainan liikkeeseen laskemisesta sekä lainojen myöntämisestä CapMan Mezzanine IV L.P. -nimiselle mezzanine-rahastolle (”CMM IV” tai ”Rahasto”). Leveratorin tulos muodostuu CMM IV:n sille maksamien lainojen korkojen ja joukkovelkakirjan merkitsijöille maksettavien korkojen välisestä erotuksesta. Liikkeeseen laskettu joukkovelkakirjalaina on noteerattu Helsingin pörssissä.

 

Joukkovelkakirjalaina

 

Leverator on laskenut liikkeelle ns. sarjalainan, jonka kuponkikorko on 8,162 % (”Joukkovelkakirjalaina” tai ”Laina”). Joukkovelkakirja laskettiin liikkeelle viidessä erässä CMM IV:n lainatarpeen mukaisesti, ja sijoittajat merkitsivät erät antamiensa merkintäsitoumusten perusteella. Lopulliseksi Joukkovelkakirjalainan kooksi muodostui 192,0 milj. euroa 18.6.2009. Alkuperäistä laina-aikaa on jatkettu kahdella vuodella ja sen eräpäivä on 21.6.2018. Leveratorilla on optio maksaa Laina takaisin 22.6.2009 alkaen.

 

Joukkovelkakirjalainan jäljellä olevan lainapääoman määrä 30.6.2016 oli 33 291 264 euroa. Leverator lyhensi lainaa katsauskaudella 37 022 592 eurolla.

 

 

Liikkeeseen lasketut lainaerät ja Leveratorin taloudellinen kehitys

 

 

Liikkeeseen lasketut lainaerät (kaupankäyntitunnus LEVJ816216)
 
Lainaerä Laskettu liikkeeseen Lainaerän koko, M€ Lainaerä listattu Emissiokurssi, %
1. lainaerä 12.7.2004 8,0 13.7.2004 100,00
2. lainaerä 5.6.2006 40,0 13.6.2006 99,137
3. lainaerä 28.3.2007 48,0 13.4.2007 98,290
4. lainaerä 28.4.2009 36,0 5.5.2009 97,389
5. lainaerä 18.6.2009 60,0 25.6.2009 98,468

 

 

 

Leveratorin liikevaihto oli katsauskaudella 0 euroa, koska yhtiön korkotuotot ja -kulut esitetään tuloslaskelmassa rahoituserissä. Leveratorin liiketappio oli 122 187 euroa (31 210 euroa vertailukaudella 1.1. – 30.6.2015), ja rahoitustuotot ja -kulut 74 784 euroa (87 892).

Katsauskauden tappio oli 47 403 euroa (voitto 45 346).

 

 

Leveratorin maksukyky ja riskit

 

Joukkovelkakirjalainan vakuutena on Leveratorin saatava CMM IV:ltä. Tämän Leveratorin saatavan vakuutena ovat CMM IV:n mezzanine-lainasaatavat kohdeyrityksiltä sekä niihin liittyvät optiot ja niiden perusteella mahdollisesti merkityt kohdeyritysten osakkeet.

 

Leveratorin kyky maksaa Joukkovelkakirjalainan korot ja pääoma perustuu CMM IV:n kykyyn maksaa Leveratorille tämän lainasaatava korkoineen. CMM IV:n maksukykyyn vaikuttavat sen mezzanine-lainasaatavat kohdeyrityksiltä ja niihin liittyvien optioiden tai osakkeiden arvo, sekä CMM IV:n oikeus kutsua äänettömiltä yhtiömiehiltään näiden sijoitussitoumuksia ja niille jaettuja varoja. Yhtiön toiminnan merkittävimmät riskit tai epävarmuustekijät ovat, että kohdeyritykset eivät kykenisi maksamaan velkaansa Rahastolle, Rahaston yhtiömiehet eivät vastaisi rahastosopimuksen mukaisista velvoitteistaan, tai että Rahaston maksukyky jostakin muusta syystä vaarantuisi.

 

Leveratorin maksukyvyn selvittämiseksi tarkastellaan ensin CMM IV:n maksukykyä hoitaa Leveratorin lainasaaminen.

 

CMM IV:n maksukyky 30.6.2016

 

  M€
Velkasaldo Leveratorille   33,3
   
CMM IV:n mezzaninelainojen ja niihin liittyvien optioiden ja osakkeiden:  
     - hankintahinta* 19,8
     - arvonkehitys* -11,9
Nettokassavarat   
     - pankkitilit 2,1
     - Leverator / kertynyt korko -0,1
Kutsuttavissa olevat sijoitussitoumukset yhtiömiehiltä 0,0
Takaisin kutsuttavissa olevat yhtiömiehille jaetut varat 6,0
Yhteensä 15,9

 

 

 

* CMM IV:n hallinnointiyhtiön raportoimat tai sitä alemmat arvot.

 

CMM IV:n maksukyky alitti Leveratorin lainasaamisen saldon 17,4 milj. eurolla 30.6.2016, joten alla olevassa laskelmassa Leveratorin saatavaa CMM IV:ltä ei voida huomioida täysimääräisenä. CMM IV:n maksukyky alitti Leveratorin lainasaamisen saldon 21,5 milj. eurolla 31.3.2016 ja 10,7 milj. eurolla 30.6.2015.

 

CMM IV on joutunut seniorrahoittajien vaatimuksesta muuttamaan osan kohdeyhtiöidensä lainoista

etuosakkeiksi ja toisaalta pidentämään kohdeyritystensä lainojen maturiteetteja alkuperäisiä lainaehtoja myöhemmäksi. Yleisen markkinatilanteen kehittyminen voi edelleen aiheuttaa ongelmia Rahaston kohdeyritysten kyvylle maksaa ottamiensa mezzanine-lainojen korkoja ja pääomia rahastolle uusien lainaehtojen mukaisesti. Pankkirahoitussopimuksiin perustuvat rajoitukset voivat joissakin tapauksissa estää kohdeyritysten korkomaksuja Rahastolle vuoden 2016 aikana lainaehtojen muutoksesta huolimatta. Edellä mainitut seikat voivat puolestaan heikentää Rahaston kykyä vastata täysimääräisesti velastaan Leveratorille, mikä puolestaan vaikuttaisi Leveratorin maksukykyyn. On mahdollista, että CMM IV:n maksukyky edelleen heikkenee vuoden 2016 aikana.

 

Hallinnointiyhtiön mukaan CMM IV:n mezzanine-lainojen ja niihin liittyvien optioiden ja osakkeiden tavoitehinnat irtautumisten yhteydessä ovat nykyarvostusta korkeammat, ja näin ollen Rahasto kykenisi mahdollisesti maksamaan lainansa Leveratorille. Joukkovelkakirjalainan maturiteetin sekä Leveratorin CMM IV:lle myönnettyjen lainojen laina-aikojen kahden vuoden pidennyksen myötä on mahdollista, että Rahaston nykysalkun arvo Lainan eräpäivään mennessä kesäkuussa 2018 lisättynä yhtiömiehiltä kutsuttavissa olevilla sijoitussitoumuksilla kattaisi Rahaston velvoitteet Leveratorille täysmääräisesti. Näkymäarvioon liittyy kuitenkin merkittävä epävarmuus.

 

Yllä olevat tiedot perustuvat CMM IV:n hallinnointiyhtiön raportointiin. Hallinnointiyhtiön arvio mezzanine-lainojen ja niihin liittyvien optioiden ja osakkeiden arvonkehityksestä perustuu pääomasijoitusalalla tavanomaisesti noudatettuihin raportointiperiaatteisiin, jotka pyrkivät huomioimaan yleisen taloudellisen tilanteen riskitekijät. Rahaston yhtiömiehiltä kutsuttavissa olevien varojen määrä perustuu CMM IV:n rahastosopimukseen.

 

 

 

Leveratorin maksukyky 30.6.2016

 

  M€
Joukkovelkakirjalainan saldo nimellisarvolla 33,3
   
Leveratorin saatava CMM IV:ltä nimellisarvolla 33,3
Nettokassavarat
CMM IV:n maksukyvyn alijäämä
1,0
-17,4
Yhteensä 16,9

 

 

Leveratorin maksukyky alittaa Joukkovelkakirjalainan saldon nykyisellä arvostuksella.

 

Leveratorin tarkempi taloudellinen asema ilmenee liitteenä 1 olevista tuloslaskelmasta, taseesta, oman pääoman muutoslaskelmasta ja rahavirtalaskelmasta. Leveratorin hallituksen tiedossa ei ole mitään sellaisia poikkeuksellisia Leveratorin tai CMM IV:n vastuita, jotka tulisi ottaa huomioon yllä olevissa laskelmissa.

 

Leveratorin omistus

 

Leverator Oyj:n omistavat tasaosuuksin Apteekkien Eläkekassa, CapMan Oyj, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Liikesivistysrahaston kannatusyhdistys ry., OP-Henkivakuutus Oy, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö ja Yleisradion eläkesäätiö.

 

Leveratorin hallinto

 

Osakkeenomistajat ovat 4.5.2016 pidetyssä yhtiökokouksessa valinneet yhtiön hallitukseen seuraavat henkilöt: Tatu Hemmo, Nina Olander, Staffan Jåfs, Harri Lemmetti, Olli Liitola, Tommi Mäkelä, Antti Palkén, Katja Salovaara, ja Kyösti Ylikortes. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajakseen Tatu Hemmon.

 

Muut merkittävät tapahtumat katsauskaudella

 

Leveratorin Joukkovelkakirjalainan haltijat hyväksyivät 20.1.2016 hallituksen ehdotuksen pidentää Joukkovelkakirjalainan maturiteettia kahdella vuodella. Laina-ajan pidennykseen liittyvän suostumuksen voimaan astumisen edellytyksenä oli, että Leverator (i) suorittaa 15.2.2016 ylimääräisen (lainaehtojen kohdan 6 (b) ulkopuolella) 12,6 milj. euron suuruisen lyhennyksen niille Joukkovelkakirjalainan haltijoille, jotka on merkitty Joukkovelkakirjalainan haltijoiksi maksupäivänä, ja että se (ii) tallettaa palkkion, joka vastaa kahta prosenttia maksupäivänä 21.6.2016 tehtyjen takaisinmaksujen jälkeen jäljellä olevasta lainapääomasta sulkutilille. Leverator on suorittanut ylimääräisen lyhennyksen, eli 12,6 milj. euroa, sekä maksanut suostumuksen edellytyksenä olevan palkkion, eli 665 825 euroa, sopimuksen mukaisesti. Laina-ajan pidennyksen edellytykset ovat toteutuneet ja Joukkovelkakirjalainan eräpäivä on 21.6.2018. Kuponkikorko ja Joukkovelkakirjalainan muut ehdot pysyvät ennallaan.

 

 

 

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

 

Katsauskauden jälkeen ei ollut merkittäviä tapahtumia.

 

Tulevaisuudennäkymät

 

CMM IV on joutunut seniorrahoittajien vaatimuksesta muuttamaan osan kohdeyhtiöidensä lainoista

etuosakkeiksi ja toisaalta pidentämään kohdeyritystensä lainojen maturiteetteja alkuperäisiä lainaehtoja myöhemmäksi. Yleisen markkinatilanteen kehittyminen voi edelleen aiheuttaa ongelmia Rahaston kohdeyritysten kyvylle maksaa ottamiensa mezzanine-lainojen korkoja ja pääomia rahastolle uusien lainaehtojen mukaisesti. Pankkirahoitussopimuksiin perustuvat rajoitukset voivat joissakin tapauksissa estää kohdeyritysten korkomaksuja Rahastolle vuoden 2016 aikana lainaehtojen muutoksesta huolimatta. Edellä mainitut seikat voivat puolestaan heikentää Rahaston kykyä vastata täysimääräisesti velastaan Leveratorille, mikä puolestaan vaikuttaisi Leveratorin maksukykyyn. On mahdollista, että CMM IV:n maksukyky edelleen heikkenee vuoden 2016 aikana.

 

Hallinnointiyhtiön mukaan CMM IV:n mezzanine-lainojen ja niihin liittyvien optioiden ja osakkeiden tavoitehinnat irtautumisten yhteydessä ovat nykyarvostusta korkeammat, ja näin ollen Rahasto kykenisi mahdollisesti maksamaan lainansa Leveratorille. Joukkovelkakirjalainan maturiteetin sekä Leveratorin CMM IV:lle myönnettyjen lainojen laina-aikojen kahden vuoden pidennyksen myötä on mahdollista, että Rahaston nykysalkun arvo Lainan eräpäivään mennessä kesäkuussa 2018 lisättynä yhtiömiehiltä kutsuttavissa olevilla sijoitussitoumuksilla kattaisi Rahaston velvoitteet Leveratorille täysmääräisesti. Näkymäarvioon liittyy kuitenkin merkittävä epävarmuus.

 

On oletettavissa, että Leverator pystyy maksamaan saamillaan korkotuotoilla korkomenonsa ja muut operatiiviset kulunsa vuonna 2016.

 

 

 

 

 

Leverator Oyj:n osavuosikatsaus 1.1–30.9.2016 julkistetaan 3.11.2016.

 

 

Helsingissä 11.8.2016

 

LEVERATOR OYJ

Hallitus

 

Lisätietoja:

Olli Liitola, toimitusjohtaja, p. +358 400 605 040

 

 

JAKELU

NASDAQ Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.leverator.fi

 


 

 

LIITE 1.         Tuloslaskelma, tase, oman pääoman muutoslaskelma ja rahavirtalaskelma

 

Puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2016 on laadittu kansainvälisen tilinpäätöskäytännön (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu samoja

laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2015. Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat

tilintarkastamattomia.

 

 

LEVERATOR OYJ          
           
           
TULOSLASKELMA, IFRS          
           
EUR 1.4.-30.6.2016 1.1.-30.6.2016 1.4.-30.6.2015 1.1-30.6.2015 1.1.-31.12.2015
           
Liikevaihto 0 0 0 0 0
           
Henkilöstökulut 0 0 0 0 -28 800
Liiketoiminnan muut kulut -38 857 -122 187 -16 188 -31 210 -88 880
           
Liiketappio -38 857 -122 187 -16 188 -31 210 -117 680
           
Rahoitustuotot ja -kulut 34 776 74 784 43 946 87 892 175 863
           
Voitto/tappio ennen veroja -4 081 -47 403 27 758 56 682 58 184
           
Tuloverot 0 0 -5 552 -11 336 -11 637
           
Katsauskauden voitto/tappio -4 081 -47 403 22 206 45 346 46 547
           
           
LAAJA TULOSLASKELMA, IFRS          
           
Yhtiöllä ei ole laajan tuloslaskelman eriä.        
           
           
           
Voitosta laskettu osakekohtainen tulos:        
           
Tulos/osake, EUR -0,0040 -0,0461 0,0216 0,0441 0,0453

 

 

 

 


 

 

 

 

LEVERATOR OYJ      
       
       
TASE, IFRS      
       
EUR 30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
       
VARAT      
       
Pitkäaikaiset varat      
Lainasaamiset 33 291 264 70 313 856 0
Pitkäaikaiset varat yhteensä 33 291 264 70 313 856 0
       
Lyhytaikaiset varat      
Lainasaamiset 0 0 70 313 856
Lyhytaikaiset saamiset 121 871 188 718 184 606
Rahat ja pankkisaamiset 1 023 312 1 041 944 1 057 700
Lyhytaikaiset varat yhteensä 1 145 183 1 230 662 71 556 162
       
VARAT YHTEENSÄ 34 436 447 71 544 518 71 556 162
       
       
EUR 30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT      
       
Oma pääoma      
Osakepääoma 102 857 102 857 102 857
Edellisen tilikauden voitto 985 531 938 984 938 984
Katsauskauden voitto/tappio -47 403 45 346 46 547
Oma pääoma yhteensä 1 040 985 1 087 187 1 088 388
       
Vieras pääoma      
Pitkäaikainen vieras pääoma 33 291 264 70 313 856 0
Lyhytaikainen vieras pääoma 104 197 143 475 70 467 774
Vieras pääoma yhteensä 33 395 461 71 544 518 70 467 774
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 34 436 447 71 544 518 71 556 162

 

 

 

 


 

 

 

 

LEVERATOR OYJ        
         
         
OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA, IFRS    
         
  Osakepääoma Muut rahastot Kertyneet voittovarat Oma pääoman yhteensä
Oma pääoma 31.12.2015 102 857 0 985 531 1 088 388
Katsauskauden 1.1.-30.6.2016 tappio     -47 403 -47 403
Oma pääoma 30.6.2016 102 857 0 938 128 1 040 985
         
         
  Osakepääoma Muut rahastot Kertyneet voittovarat Oma pääoman yhteensä
Oma pääoma 31.12.2014 102 857 0 938 984 1 041 841
Katsauskauden 1.1.-30.6.2015 voitto     45 346  45 346
Oma pääoma 30.6.2015 102 857 0 984 330 1 087 187

 

 

 

 

 


 

 

 

 

LEVERATOR OYJ      
       
       
RAHAVIRTALASKELMA, IFRS      
       
EUR 1-6/2016 1-6/2015 1-12/2015
       
Liiketoiminnan rahavirta      
Tilikauden voitto/tappio -47 403 45 346 46 547
Muut oikaisut -63 852 -89 720 -163 057
Maksetut korot -2 509 559 -2 869 508 -5 739 017
Saadut korot 2 586 426 2 957 401 5 914 802
Liiketoiminnan nettorahavirta -34 388 43 518 59 275
       
Investointien rahavirta      
Pitkäaikaisten lainasaamisten vähennys 37 022 592 0 0
Saadut palkkiot 665 825 0 0
Investointien nettorahavirta 37 688 417 0 0
       
Rahoituksen rahavirta      
Pitkäaikaisten velkojen muutos -37 022 592 0 0
Maksetut palkkiot -665 825 0 0
Rahoituksen nettorahavirta -37 688 417 0 0
       
Rahavarojen muutos -34 388 43 518 59 275
Rahavarat kauden alussa 1 057 700 998 426 998 426
Rahavarat kauden lopussa 1 023 312 1 041 944 1 057 700

 

 

 

 

 

 

         Olli Liitola, toimitusjohtaja, p. +358 400 605 040


Attachments

Leverator_Oyj_Q22016_160811_Final.pdf